Ilmasto vaikuttaa ihmisen nenän muotoon

Geenisekvenssit eivät sanele ihmisen nenän mallia, eivätkä muitakaan ominaisuuksia. Tuore tutkimus osoittaa, että ilmastotyyppi on merkittävin tekijä ihmisen nenän muodon säätelyssä.

Olen usein maininnut, mitkä tekijät vaikuttavat epigeneettiseen geenisäätelyyn. Tärkeimmät ovat siis ravinto, ilmasto, stressi ja erilaiset ympäristömyrkyt. Nenän muoto periytyy epigeneettisesti lisääntymisen fysiologiassa, kun alkion epigeneettiset markkerit uudelleenohjelmoidaan sekä isän että äidin puolelta vaikuttavien microRNA-molekyylien toimesta. (hakusanat: sperm mirnas epigenetic)

Olemme kaikki yhtä ja samaa luotua ihmislajia. Ihmisrotu on ateistien suosima käsite, jolla he ylläpitävät evoluution harhaoppia. Kaikki ihmisten erilaisuuteen vaikuttavat ominaisuudet, kuten ihon-, hiusten ja silmien väri, kallon morfologia, pituus, luuston muoto jne. ovat epigeneettisesti säädeltäviä ominaisuuksia.

Paras todiste tästä ovat geneettisesti identtiset monozygootit kaksoset, joilla on erivärinen iho, hiukset ja silmät. Heidän epigenominsa on erilainen, koska alkionkehityksessä microRNA:t ovat vaikuttaneet kahteen alkioon eri tavoin. (Linkki ketjussa) Ihminen siis varioituu ja adaptoituu älykkäiden mekanismien toimesta ravinnon, ilmaston ja ympäristötekijöiden mukaan. Evoluutioon tämä ei johda, koska informaatiota tuhoutuu epigeneettisten rakenteiden uudelleenjärjestelyssä. Tästä on todisteena n. 200 000 sairautta aiheuttavaa geneettistä mutaatiota ihmisen DNA:ssa.

Evoluutiolta puuttuvat mekanismit ja tieteelliset todisteet. Älkää eksykö, hyvät ihmiset.

19

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • "Ja tässä evolutionistien tekemä tutkimus ilmaston vaikutuksesta nenän muotoon.
        Oletteko huomanneet, että hyvin harvoin tiedeartikkeleissa puhutaan enää mutaatioista, kun aiheena ovat adaptoituminen ja varioituminen?"

        Luonnonvalinnan suosimat muunelmat ovat artikkelisikin mukaan syynä ihmisten nenien muotoon.


      • Mark5.2

        Evolutionistien tekemä tutkimus on mitätön ja merkityksetön. Viittauskin niihin on varma keino päätyä kadotukseen.

        Tärkeintä on oppia tuntemaan Jeesus ja tietää missä viettää iäisyytensä.


      • Epäjumalienkieltäjä

        Käännä:
        "Differences in the human nose may have accumulated among populations through time as a result of a random process called genetic drift. However, divergent selection -- variation in natural selection across populations -- may also be the reason that different populations have differing noses"

        Mitä tarkoittaa "genetic drift" (geneettinen ajautuminen)? Entäpä mitä tarkoittaa "divergent selection"? Mikä on sen suhde termiin "natural selection" (luonnonvalinta) linkkaamasi tekstin perusteella?

        Ymmärsitkö taas yhtään mitä menit linkkaamaan?


      • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Käännä:
        "Differences in the human nose may have accumulated among populations through time as a result of a random process called genetic drift. However, divergent selection -- variation in natural selection across populations -- may also be the reason that different populations have differing noses"

        Mitä tarkoittaa "genetic drift" (geneettinen ajautuminen)? Entäpä mitä tarkoittaa "divergent selection"? Mikä on sen suhde termiin "natural selection" (luonnonvalinta) linkkaamasi tekstin perusteella?

        Ymmärsitkö taas yhtään mitä menit linkkaamaan?

        Je kerrataanpas mikä olikaan yksi evoluution mekanismeista:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluutio#Geneettinen_ajautuminen

        Ja kerrataanpas vaihtoehtoista "totuutta", jota jeesusteleva luokanopettaja meille yrittää tarjota:

        "Evoluutiolta puuttuvat mekanismit ja tieteelliset todisteet."

        Kysymys / pyyntö ROT:lle:

        Kerro lyhyesti mitä evoluutio sinun mielestäsi tarkoittaa, ja millaiset todisteet saisivat sinut vakuuttuneeksi siitä että kyse on todellisesta ilmiöstä.

        Vastaamatta jättäminen tarkoittaa että vastustat asiaa jonka sisältöä et joko tiedä tai ymmärrä. Nollaa pistettä ja hylätyn saamista. Alakoululuokalle jäämistä.


    • Ilmasto? En usko.

      • Tikusta asiaa, eikä yksi pääsky kesää tee.


    • Hjåkkan

      Taas uusi aloitus ja et ole käynyt edes vanhoissa käynyt vastaamaassa sinulle esitettyihin kysymyksiin.
      Myönnät varmaan olevasi pelkuri joka pakoilee liian vaikeita kysymyksiä?
      Osta itsellesi mekko ja hommaa psyykelääkityksesi kohdilleen. Kaikki ovat huomanneet että et ole ihan terve.

      • Epäjumalienkieltäjä

        Ja kaiken lisäksi tämä on taas uusi aloitus josta hän joutuu pakenemaan (jos ei ole jo paennut), koska linkatussa artikkelissa pohditaan, mikä on luonnonvalinnan osuus ja mikä geneettisen ajatumisen osuus ihmisen nenän muotoon. Tästä ei saa ylistyslausua epigenetiikka-jeesukselle kirveelläkään.

        Ilmeisesti luikuri RoT huomasi jo mokansa ja yritti pistää mukaan jotain identtisistä kaksosista, jotta kukan ei lukisi liian tarkkaan avaukseen linkattua artikkelia.

        Olen samaa mieltä että homma alkaa olla niin maanista, että kirjoittajan terveydentilaa sopii todellakin epäillä ja kyseenalaistaa. Ilmeisesti maaninen vimma selittää myös sen, että hän linkkaa näin selvästi oman pseudotieteensä vastaisia artikkeleja juttuihinsa. Ei ehdi/malta tutustua artikkeleihin, kun on pakottava tarve julistaa omaa epätiedettään.


      • Epäjumalienkieltäjä
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Ja kaiken lisäksi tämä on taas uusi aloitus josta hän joutuu pakenemaan (jos ei ole jo paennut), koska linkatussa artikkelissa pohditaan, mikä on luonnonvalinnan osuus ja mikä geneettisen ajatumisen osuus ihmisen nenän muotoon. Tästä ei saa ylistyslausua epigenetiikka-jeesukselle kirveelläkään.

        Ilmeisesti luikuri RoT huomasi jo mokansa ja yritti pistää mukaan jotain identtisistä kaksosista, jotta kukan ei lukisi liian tarkkaan avaukseen linkattua artikkelia.

        Olen samaa mieltä että homma alkaa olla niin maanista, että kirjoittajan terveydentilaa sopii todellakin epäillä ja kyseenalaistaa. Ilmeisesti maaninen vimma selittää myös sen, että hän linkkaa näin selvästi oman pseudotieteensä vastaisia artikkeleja juttuihinsa. Ei ehdi/malta tutustua artikkeleihin, kun on pakottava tarve julistaa omaa epätiedettään.

        <<Ja kaiken lisäksi tämä on taas uusi aloitus josta hän joutuu pakenemaan (jos ei ole jo paennut), koska linkatussa artikkelissa pohditaan, mikä on luonnonvalinnan osuus ja mikä geneettisen ajatumisen osuus ihmisen nenän muotoon.>>

        Jeesus on ilmeisesti suonut minulle epigeneettisesti profetoinnin lahjan, koska näinhän tässä kävi: RoT taas kerran luikurimaisesti pakeni ketjusta. Ilmeisesti avaamaan uusia.


    • kekek-kekek

      Sitten tietenkin esim. kaikilla suomalaisilla pitäisi olla suurinpiirtein saman muotoinen nenä ja aivan erimuotoinen kuin esim. intialaisilla.

      Ja kun verrataan intialaisten neniä esim. afrikkalaisiin, näillä tietenkin pitäisi olla samanmuotoiset nenät, koska elävät suurinpiirtein samanlaisessa ilmastossa.

      Kokemukseni kuitenkin osoittavat, että suomalaisilla saattaa olla (tavanomaisten hyppyrinenien lisäksi) aivan samanlaisia neniä kuin intialaisilla ja afrikkalaisilla, eli keskenään hyvin erilaisia.

    • Uusin vakavasti otettava tutkimus itse asiassa kertoo, että ihmisten nenän muoto vaikuttaa ilmastoon. Kiinalaiset lisääntyvät niin valtavasti, että heidän kasvonpiirteensä ovat selvästi lämmittämässä ilmakehää.

      On se vaan hemmetin hyvä että olen koira. :-)

    • Voi olla merkittävin mutta ei ainoa. Tiedän kyllä aika monta ihmistä jotka asuvat samalla paikkakunnalla kuin minä mutta kaikilla näyttää olevan erilainen nenä. Varmaan ne on kaikki jotain saatananpalvojia.

    • Juu, slaavilaisten kyömynokkahan on perinnöllinen ominaisuus, joka ei synny siperian kylmää ilmaa henggittämällä tahi hapankaalia nuuskimalla. Tätähän sinä tarkoitit?

    • 000010
    • nokkakomeeksi

      Kun minulla ja akallani on kummallakin tällainen pottunokka ja minulla vielä punoittaa ja on katkenneita verisuonia, mihin maahan meidän pitää muuttaa että edes lapsille tulisi kaunis kapea suora nenä? Nyt olisi niitä viimeisiä aikoja hankkia lapsia ylipäätään ja tahtoisimme ainakin heille kauniit nenät. Itse kyllä akan kanssa pärjäämme pottunokillakin, jos ilmasto ei ehdi tällaisten kohta keski- ikäisten nokkia muuttaa. Mutta tietenkin mekin toivossa eletään, että meidänkin nokat vielä uudessa ilmastossa vähän paremman näköisiksi muuttuisivat.
      Mutta sen maan jos arvoisa opettaja kertoisi meille. Osataan kummatkin englantia vähän ja akka osaa espanjaakin vähän ja italiaa.

      • heh.heh.heh

        Lapsille voi tulla hyvinkin kauniit nenät, jos muutatte Italiaan tai Espanjaan ja varsinkin kun vaimokin osaa näitä kieliä. Heille voi tulla ilmaston takia myös tummahko iho ja etelämaiset piirteet...


    • " Ilmasto vaikuttaa ihmisen nenän muotoon "

      Ei vaikuta.

      Kyllä se on jullebulle, joka haluaa toisinaan nenän varren ylttävän vähän syvemmälle perseeseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3460
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2286
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1935
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1889
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1701
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1517
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1423
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1418
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1281
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1236
    Aihe