Kertokaapa maallikolle, mitä näin...
Olin bussilla menossa keskustaan, 13 aikoihin päivällä, viimeviikolla.
Pilvipoutainen sää.
Yleensähän käy niin, että auton liikkuessa jokin kohde taivaalla
myös näyttää liikkuvan.
Näin pienen pitkulaisen "pilven" siis muiden vaaleiden pilvien värisen, mutta se oli pystysuorassa ja näytti liikkuvan alaspäin.
Jäin seuraamaan sitä, ja se tuli vaan kokoajan suoraan alas,
välillä jokin pilvi oli edessä, mutta sitten se taas tulikin näkyviin,
ja suunta oli edelleen alaspäin. Siis jyrkästi alaspäin. Kuin putoaisi.
Se oli siis "laskeutunut" noin minuutin aikana jo tosi paljon.
Sitten tuli puita ja korkeita taloja, ja hävitin "pilven" näkyvistäni.
Lentokone? Kentälle matkaa n. 4 km linnuntietä. Koneita siis näkyy usein.
Vilkkuvia valoja ei näkynyt, eikä mitään heijastuksia. Eikä vanaa.
Katsoin äskettäin videon, ja siinä oli "samoin käyttäytyvä pilvi"mutta jokin muu, kuin pilvi.
Saa naureskella jos haluaa :) mutta kertokaa, voiko olla ihan "aistiharha"?
Selitys tälle varmaan löytyy.
Jokin vääristymä(kö)?
12
212
Vastaukset
Kyseessä oli tuskin lentokone, vaikka kenttä olikin lähellä. Lentokoneilla kun ei ole tapana matkata runko pystysuorassa maata kohden, elleivät sitten ole syöksymässä maahan taikka tekemässä jotain muuta typerää.
Kerroit, että näkemäsi muodostelma muistutti pilveä. Sinusta se vaikutti kuitenkin liikkuvan poikkeavalla tavalla muihin pilviin nähden, jotka tapahtumahetkellä olivat taivaalla.
Olisiko kuitenkin mahdollista, että pilveltä näyttävä muodostelma olisi ollut pilvi?
Kieltämättä antamasi kuvaus pilven muodosta vaikuttaa poikkeukselliselta, mutta pilvien kohdalla mittakaava ja etäisyys saattavat aiheuttaa virheellisiä käsityksiä pilvien todellisesta liikkeestä. Varsinkin kun olit itse jokseenkin nopeasti liikkuvassa kulkuneuvossa.
Tarkoitan siis sanoa, että näkemäsi pilvimuodostelma oli mitä luultavimmin kauempana kuin muut pilvet, ja sai sen vuoksi aikaiseksi vaikutelman, että se liikkui kun sinä liikuit. Näin käy kun esimerkiksi seuraa liikkuvasta ajoneuvosta katseellaan kuuta.
Voit itse pitää kokemustasi mitä selittävimpänä tapahtumana kaikille elämän mysteereille, mutta kenellekään muulle sillä ei oikeastaan ole mitään selitysvoimaa. Pilvi pilvien joukossa.Ikävä kyllä tällaista havaintoilmoitusta on enemmän tai vähemmän mahdotonta tutkia, vaan se kuuluu sarjaan 4J(= Joskus Joku näki Jotakin Jossakin).
Päivämäärä puuttuu, paikkakunta puuttuu,ilmansuunta puuttuu. korkeuskulma puuttuu,mihin ilmansuuntaan kohde liikkui, ilmoittaja on nimetön,jne.
Tutki nyt sitä sitten....
Jokaisen ufotutkijan tiedossa on myös se fakta että liikkuva auto on se huonoin havaintopaikka juuri siksi että auto liikkuu.
On minulla silti yksi villi veikkaus: Läheisen lentokentän takia mieleeni tulee lentokoneen jättövana joka hyvinkin saattaa olla vaaleampi kuin " muut pilvet".
Tiedossa on myös se että kun kone katoaa horisonttiin niin se näyttää "putoavan alas".
Joka tarkottaisi sitä että olet ehkä nähnyt pelkän jättövanan vaikka et itse konetta.
Jos tiedossa olisi enemmän yksityiskohtia niin olisi helppo tarkistaa liikkuiko tuohon aikaan siellä joku lentokone- unknown2
B.Borg kirjoitti:
Ikävä kyllä tällaista havaintoilmoitusta on enemmän tai vähemmän mahdotonta tutkia, vaan se kuuluu sarjaan 4J(= Joskus Joku näki Jotakin Jossakin).
Päivämäärä puuttuu, paikkakunta puuttuu,ilmansuunta puuttuu. korkeuskulma puuttuu,mihin ilmansuuntaan kohde liikkui, ilmoittaja on nimetön,jne.
Tutki nyt sitä sitten....
Jokaisen ufotutkijan tiedossa on myös se fakta että liikkuva auto on se huonoin havaintopaikka juuri siksi että auto liikkuu.
On minulla silti yksi villi veikkaus: Läheisen lentokentän takia mieleeni tulee lentokoneen jättövana joka hyvinkin saattaa olla vaaleampi kuin " muut pilvet".
Tiedossa on myös se että kun kone katoaa horisonttiin niin se näyttää "putoavan alas".
Joka tarkottaisi sitä että olet ehkä nähnyt pelkän jättövanan vaikka et itse konetta.
Jos tiedossa olisi enemmän yksityiskohtia niin olisi helppo tarkistaa liikkuiko tuohon aikaan siellä joku lentokoneSe tapahtui torstaina 23.3 n.klo 13 Olin matkalla Tampereen valtatietä
Turun keskustan suuntaan, eli pohjoisesta etelään.
Tuo "pilvi" näkyi idässä ja liikkui tosiaan ylhäältä alas, kun isommat pilvet
tuntuivat liikkuvan vaakatasossa.
Lentokoneeksi minäkin sitä arvelin ja arvelen edelleen.
En vaan ole ennen havainnut konetta tuollaisesta kulmasta,
vaikka niitä tosiaan näkyy saapuvina ja lähtevinä.
Lentokenttä jäi siis taakseni, linnuntietä sen 4 km.
Ei kylläkään näyttänyt mitenkään lentokoneelta, vaan nimenomaan
pilveltä, joka oli pitkulaisen muotoinen, ja vähän isompi lentokonetta.
Mutta tuossa korkeuskulmassa ja etäisyydessä arviointi saattaa
vääristyä melkoisesti, ja tosiaan kun olin liikkuvassa autossa.
Joten en lähde heittämään mitään "tarkkoja" etäisyyksiä.
Kuitenkin tuo "putoaminen" oli outoa, ei se kyllä ehkä jättövana voinut olla...
Eikä siinä näkynyt mitään "kallistumista" vaan vain putoamista.
Sellaista jyrkkää putoamista. Paremmin en osaa kuvailla.
Kovin kaukanakaan se ei ollut, tai näyttänyt olevan. Siksi koetin erottaa valoja.
- kekko123nen
Muljauttelitko silmiä havainnon aikaan?
Olen tutkinut vähän tuota lentoliikennettä ja löysin että torstaina 23.3.2017 kello 13.02 on Abu Dhabilaisen lentoyhtiön Etihad Airwaysin Boeing 777 ollut matkalla Abu Dhabista Los Angelesiin ja kello 13.02 se on ollut 34.000 jalan korkeudessa Tampereen ja Mikkelin välissä.
Tämä kone sopisi hyvin selitykseksi havaintoon paitsi että nuo ilmansuunnat eivät nyt täsmää ilmoituksen mukaan.
Tuo kone on nimittäin ollut matkalla kaakosta luoteeseen ja on näin ollen kadonnut horisontissa luoteessa eikä idässä.
Toisaalta kun katsoo ilmoittajan raporttia niin nuo ilmoitetut ilmansuunnat pistää vähän miettimään.
Ensimmäisessä ilmoituksessa ilmoittaja kertoo että ” olin bussilla menossa keskustaan...”
Toisessa ilmoituksessa ilmoittaja kertoo että ”oli matkalla Tampereelta Turun keskustan suuntaan ”.
Itse jos istun bussissa matkalla Tampereelta Turun keskustaan niin en kyllä ilmoittaisi että ”olen menossa keskustaan” vaan kertoisin että ”olen matkalla Turkuun”.
Vielä vähemmän kertoisin lähellä Tamperetta että ” olen menossa keskustaan”.( Jos tarkoittaa Turkua).
Karttaa kun katsoo niin näkee että Tampereen Pirkkalan lentoasema lähimmillään on 5km länteen Tampereen-Turkun valtatieltä ( ei siis pohjoisessa valtatieltä.)
Edellä olevilla kommenteilla ajan takaa sitä että jos ilmoittaja on nähnyt tuon mainitun lentokoneen jättövanan niin nuo ilmansuunnat eivät täsmää oikein.
Mutta muuta sopivaa lentokonetta en ainakaan nyt löydä.
Jos ilmoittaja olisi ollut matkalla Tampereen keskustaan ( eikä poispäin) niin tuo kone olisi sopinut mainiosti havaintoon.- unknown2
Unohdin täsmentää, että Turussa on jonkinmatkaa tieosuus joka on nimeltään Tampereen valtatie.
Elikkäs olin tuolloin 13.00 aikoihin jo melkein 3 km päässä Turun keskustasta.
Runosmäen liittymän ja keskustan välimaastossa.
Ja tuo "kohde" oli idässä.
- Lähetysrienaaja
Ajan rakenne on muuttunut.
- kekko123nen
Tuliko suustasi avaruuskuolaa?
Ahaa, no tuo tieto muuttaakin kaiken.
Samalla se helpottaa tämän havainnon selvittämistä.
Se helpottaa sen takia että kun katsoo karttaa niin näkee heti että Turussa oleva Tampereen valtatie kiemurtelee kuin käärme eri suuntiin.
Välillä se menee sinne ja välillä tänne.
Ei voi olla helppoa autossa tietää tarkkaan missä on mikäkin ilmansuunta milläkin hetkellä.
Joten palaan tuohon edellämainittuun Abu Dhabin lentokoneeseen.
Veikkaan kyllä että näit tuon koneen jättövanan joka näytti "tulevan alas" kun kone loittoni.- unknown2
Hmmm.... Satuin matkaamaan juuri silloin lähes suoralla (pitkällä)
osuudella, ja tämä näkemäni ilmiö jäi siinä loppuvaiheessa, kun mutkaa alkoi tulla,
ja korkeita taloja, pois näkyvistä.
Tiivistyykö muuten koneen jättövana, ja tulee alas yhtenäisenä...
nehän yleensä hakoavat ja muuttavat muotoaan.
Suuntavaistoni toimii erinomaisesti :)
En nyt sitten tiedä tästä, harmi kun näköyhteys katkesi.
- sekosikojoku
Hehheh! Ilmansuunnat häviää kun meette bussiin. Varokaa busseja ja käärmeksiä!
- hhhkkkkk
Tiiän ton paikan, ei siinä kukaa mitään sekoo. Eri juttu sit et mikä se oli.
Joku muu nähny jotain?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1203317- 122166
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371915Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4091838Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211681Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681487- 1211368
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101251- 141226
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4491135