Vanhentunutta teoriaa?

Sattuman.Ville

Satuinpa saamaan käsiini kirjan Aarno Niini: Planeettapari Maa ja Kuu, WSOY 1963.
Wikipedian mukaan kirjan teoriat lienee korvattu uudemmilla. Kuka oikeasti tietäisi, onko näin?
Kiinnostaisiko kirja enää ketään? Minulle sen esittämät asiat ovat liian korkealentoisia alalta puuttuvan peruskoulutuksen takia. Eli panenko kirjan kiertoon jonnekin kirpparille tms?

11

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laita kirja kiertoon. Viidessäkymmenessä vuodessa tietoa on tullut niin paljon lisää että tuo on auttamattomasti vanhentunut.

      • Aivan liian vanha ja toisaalta taas ei tarpeeksi vanha minulle. Olen harrastellut luonnontieteiden historiaa pitkään mutta pinnallisesti. Kirjafriikkinä myös vanhat muutakin tieellistä ajattelua sivuavat kirjat kiinnostavat. Tänään kolahti postiluukusta Rousseaun "TUNNUSTUKSIA" 1782.
        Voi uni tulla nopeasti silmiin sitä lukiessa.

        Ei muuta kuin kiertoon. Kyllä se vielä lukijansa löytää.


    • PiäniTuahikontti

      Avaruushöhlien sadut muuttuvat aina vai yhä mielikuvituksellimmisiksi. Tietysti uusia on keksittävä koska yhteisillä varoillamme toimivat.

      Nämä palstahörhöt taasen ovat typeryksiä jotka uskovat aivan kaiken mitä julkaistaan.

      • niinpäniinjoohei

        Tervetuloa vaan palstalle.


    • Polariz

      Tiede on itseään korjaava, usein kehutaan. Hyvä niin, mutta asian voi nähdä niinkin että tiede on koko ajan väärässä ja tuskin lakkaa olemasta väärässä juuri nyt, tässä meidän aikanamme. Aika on erityisen otollinen virheellisen tieteen tekemiselle. Testattava tiede on menettänyt merkitystä käytännön teknisten sovelluksien yleistyttyä, ja tieteessä teoreettinen työ on nyt tosi yliarvostettua. Noissa vahnoissa kirjoissa koulutetut tiedemiehet selittää tosi tärkeinä. Voin vaan kuvitella kuinka kaukana sellainen voi olla nykyajan tiedekirjojen kansantajuisuudesta. Toisaalta näissä uusissa menee usein asiasisältö niin yli hilseen että käytännössä tiedekirjoja tulisi kutsua tieteiskirjoiksi. No viimeistään 50v. päästä ne sitä onkin. Sitten kun "totuudet" on tarpeeksi vanhentunutta tietoa.

      • lättämöly

        Ei liene mitään oleellista muuttunut vaan tieto on täydentynyt. Noiden kirjojen sijastahan on järkevämpää lukea alan uudempia kirjoja ja netistäkin löytyy tietoa, paitsi jos on niin puupää ettei osaa erottaa noiden youtube-lättäpäiden ym. hörhöjen mölyämistä tutkitusta tiedosta. Tyhmille lättäpäille tosin on kyllä kirjoitettu huuhaakirjojakin koska niilläkin jotkut tienaavat.


      • "tieteessä teoreettinen työ on nyt tosi yliarvostettua."

        Onko? Vaatii melkoisi ennstajanlahjoja sanoa, mikä on yliarvostettua ja mikä ei.

        Faradaysta kerrotaan tarinaa, jonka mukaan maailmannäyttelyssä ministeri oli kysellyt hänen sähköön liittyvistä kokeistaan jotain siihen suuntaan, että vaikka ne ovat mielenkiintoisia, niin onko niistä mitään hyötyä. Faraday oli vastannut, että tuevaisuudessa te herra ministeri voitte verottaa sähköstä.
        Totta tai legendaa, mutta jos joku nykyään kyseenalaistaisi Voltan, Faradayn, Amperèn tai vaikka Maxwellin työt hyödytömänä teoretisointina ja puuhasteluna, niin taitaisi se herättää ansaittua hilpeyttä. Olisi ainakin syytä.

        Itselleni tieto on sinänsä itseisarvo. Perustutkimus voi näyttää puhtaasti teoreettiselta. Kukaan ei kuitenkaan pysty sanomaan, mitä tämän päivän perustutkimuksesta voidaan kolmenkymmenen vuoden kuluttua käyttää kokonaan uusiin innovaatioihin. Langaton tiedonsiirtomme "tottelee" vieläkin Maxwellin 1800 luvulla väkästämiä yhtälöitä.


    • Satukirjat

      Hra Polariz totesikin ytimekkäästi että nykyinen tähtitiede alkaa olla tieteiskirjallisuutta. Ne ylittävät jo nyt kaiken järkevän ajattelun.
      Nasa lyö löylyä ja julkaisee "Hubblen" ottamia kuvia vaikka ne ovat taiteilijoiden maalamia.

      Kaikki astronautit ovat sanoneet avaruuden olevan aivan musta, eihän silloin kamerallakaa ole mitään kuvattavaa..... :-)

      • vaihtojärkeä

        Lättäpäiden käsitys järjestä on lättäpääjärkeilyä ja lättäpäiden palsta on salaliittopalsta. Siellä on teidän rajatonta järkeä ja jokaiselle sopiva vaihtoehto


    • kiertoon.huutoon

      Kyllä se on kiinnostava kirja eli kertoo paljon siitä kuinka sen ajan kotimainen teoreetikko asiaa on käsitellyt. Laita vaan huuto.nettiin niin huudan itselleni.

      • Tieteenhistoria on hyvin mielenkiintoista luettavaa. Nykyisiin tieteen teorioihin ja malleihin päätyminen on vaatinut paljon työtä, jota ei välttämättä osaa arvostaa tuntematta historiaa.

        Matka voi olla mielenkiintoisempi kuin määränpää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2235
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1304
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      85
      1264
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1074
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      66
      1018
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe