Miljoonat vuodet vaihtuivat tuhansiksi

Näin se tiede korjaa näkemyksiään. Kymmenet artikkelit ovat vuosikymmenien ajan kertoneet sokeasta luolakalasta ja siitä, kuinka miljoonien vuosien aikana kala oli vähitellen kadottanut silmänsä. Ja ihmiset uskoivat. Tietysti, koska suuri ja erehtymätön tiede niin kertoi.

Ajat ovat muuttuneet. Epigenetiikkaa on alettu tutkia syvällisemmin ja vakavasti otettava nykytiede ymmärtää jo, että luolakalan silmien 'sammuttamiseen' ei tarvita miljoonia vuosia, vaan muutamia sukupolvia. Kysehän on siitä, että yhtä ainutta geneettistä mutaatiota ei luolakalan silmien kadottamiseen tarvita, koska ainoastaan tietyt geenit vaimennetaan epigeneettisesti. Informaatio koodataan microRNA-molekyyleihin, jotka ohjaavat alkionkehitystä.

Koko ilmiö perustuu nerokkaasti suunniteltuihin mekanismeihin. Kalan ihossa on valoa aistivia reseptoreita, joiden välittämä signaali kulkeutuu kalan aivojen neuroneihin. Tämän informaation perusteella kala säätelee tiettyjä geenejä, jotta elinympäristössä toimiminen olisi mahdollisimman energiataloudellista. Luonnonvalinnalla ei ko. mekanismin kanssa ole mitään tekemistä.

Tiede korjaa itseään kuitenkin sen verran hienovaraisesti, ettei vahigossakaan aiempien tutkimusten tekijöiden varpaille astuta. Sen takia tiede puhuu vielä tuhansista vuosista luolakalan adaptoitumisessa. Viimeksi, kun ko. ilmiöstä kirjoitin, ajattelin, että ei mene kauankaan, että tiede tulee korjaamaan väitteitä miljoonista vuosista. Kuukausi siihen taisi mennä. Tiede on kivaa.

Linkki ketjussa.

11

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin.se.menee

      Jos miljoonat vuodet vaihtuvat tuhansiksi, se ei ole tieteelle ongelma. Minkäpä sille voi, jos todisteet näin osoittavat. Teoriat ja käsitykset pitää sovittaa havaintoihin, ei toisin päin.

      Mutta jos tuhannet vuodet vaihtuvat miljooniksi (kuten vaikkapa kysymyksessä maapallon iästä on käynyt), miksi se on uskonnolle ongelma?

    • jjnenrjj

      Meinaatko että tämän perusteella voimme päätellä maailman olevan tuhansia vuosia vanha miljoonien vuosien sijaan?

      • En.


    • "Kysehän on siitä, että yhtä ainutta geneettistä mutaatiota ei luolakalan silmien kadottamiseen tarvita, koska ainoastaan tietyt geenit vaimennetaan epigeneettisesti. Informaatio koodataan microRNA-molekyyleihin, jotka ohjaavat alkionkehitystä."

      Linkkisi uutisesta pääsi varsinaiseen tieteelliseen tutkimuksen julkaisuun. Siellä kerrottiin mm. näin:

      "With prior information on the sample location of individuals, three clearly distinct genetic clusters separate cave loaches from both surface populations upstream (Danube) and downstream (Radolfzeller Aach) in the same drainage. Without prior information on the sample location of individuals, cave fish are grouped with the upstream but clearly separated from the downstream loach population."

      "The genetic and phenotypic differentiation evolved, although immigration from epigean populations is possible given that the cave system is well connected with surface waters."

      Eli kyse oli siis sittenkin taas mutoksista DNA:ssa.

      Lisäksi pieni tarkistuskysymys: tiedätkö mikä koodaa microRNA:n ja sen erot? No vitsi vitsi, tietenkin tiedät, että se on juuri DNA, vai mitä. Joten juuri mutaatiot DNA:ssa tuottavat nuo erilaiset microRNA:t, joiden avulla sopeutuminen tapahtuu.

      "Tämän informaation perusteella kala säätelee tiettyjä geenejä, jotta elinympäristössä toimiminen olisi mahdollisimman energiataloudellista. Luonnonvalinnalla ei ko. mekanismin kanssa ole mitään tekemistä."

      Haha. Uutta biologiaa näemmä. Tosiasiassa luonnonvalinnan on jo yli 150 vuotta tiedetty suosivan juuri energiataloudellisia ratkaisuja. Ja niin tietysti tässäkin tapauksessa.

      "Tiede korjaa itseään kuitenkin sen verran hienovaraisesti, ettei vahigossakaan aiempien tutkimusten tekijöiden varpaille astuta. Sen takia tiede puhuu vielä tuhansista vuosista luolakalan adaptoitumisessa."

      Ja toki myös miljoonista vuosista, katsos kun on löydetty kaloja luolista, jotka ovat olleet eristyksissä miljoonia vuosia. Se, että joku kalapopulaatio on sopeutunut luolaelämään muutamassa tuhannessa vuodessa ei muuta sitä, että jotkut kalapopulaatiot ovat eläneet luolissa miljoonia vuosia, toki useimmat luolat eivät niin vanhoja ole.

      • MIcroRNA:t välittävät informaation siitä, mihin histoneihin ja geenien emäksiin epigeneettiset merkinnät kirjoitetaan. DNA ei siis koodaa tätä informaatiota. Tieto on peräisin kalan aivoista. Näin toimii suunniteltu mekanismi.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        MIcroRNA:t välittävät informaation siitä, mihin histoneihin ja geenien emäksiin epigeneettiset merkinnät kirjoitetaan. DNA ei siis koodaa tätä informaatiota. Tieto on peräisin kalan aivoista. Näin toimii suunniteltu mekanismi.

        "MIcroRNA:t välittävät informaation siitä, mihin histoneihin ja geenien emäksiin epigeneettiset merkinnät kirjoitetaan."

        Ja DNA koodaa microRNA:n, kuten varmaan lukemastasi muistat.

        "DNA ei siis koodaa tätä informaatiota."

        Asia on hyvin yksinkertainen: DNA koodaa microRNA:n ja microRNA:n sisältämä informaatio on siis DNA:n koodaamaa.

        "Tieto on peräisin kalan aivoista."

        LOL. Ei ole. Aivojen välittämät erilaiset signaalit voivat toki kuitenkin säädellä DNA:ta tuottamaan erilaista microRNA:ta.

        "Näin toimii suunniteltu mekanismi."

        Tässäkään tapauksessa noita kaloja ja niiden mekanismeja ei ollut suunniteltu, vaan ne olivat joutuneet eritykseen sattumalta jääkauden jälkeisissä tulvavesissä, mutta muutokset niiden DNA:ssa auttoivat niitä sopeutumaan noihin erilaisiin olosuhteisiin.
        .


    • hiddsfs

      Katsoin juuri Yleltä dokumenttia krokotiilista. Sen sydän on eläinkunnan kehittyneimpiä. Ei voinut muuta kuin ihmetellä, miten joku uskoo senkin asian kehittyneen ilman älykästä suunnittelua. Ihan kuin itsestään, tosta vaan, krokotiili valtavan älykkäänä eläimenä päättäisi muokata omaa sydäntään entistä hienommaksi. Äly hoi! Älä jätä!

      • "Katsoin juuri Yleltä dokumenttia krokotiilista. Sen sydän on eläinkunnan kehittyneimpiä. Ei voinut muuta kuin ihmetellä, miten joku uskoo senkin asian kehittyneen ilman älykästä suunnittelua. Ihan kuin itsestään, tosta vaan, krokotiili valtavan älykkäänä eläimenä päättäisi muokata omaa sydäntään entistä hienommaksi. Äly hoi! Älä jätä!"

        Luulet siis, että joku oikeasti ajattelisi krokotiilia älykkääksi suunnittelijaksi, joka kykenisi suunnittelemaan sydämensä? Oikeastiko?


      • heh.heh.heh
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Katsoin juuri Yleltä dokumenttia krokotiilista. Sen sydän on eläinkunnan kehittyneimpiä. Ei voinut muuta kuin ihmetellä, miten joku uskoo senkin asian kehittyneen ilman älykästä suunnittelua. Ihan kuin itsestään, tosta vaan, krokotiili valtavan älykkäänä eläimenä päättäisi muokata omaa sydäntään entistä hienommaksi. Äly hoi! Älä jätä!"

        Luulet siis, että joku oikeasti ajattelisi krokotiilia älykkääksi suunnittelijaksi, joka kykenisi suunnittelemaan sydämensä? Oikeastiko?

        Tuo kommentti taitaa olla oikein edustava otos Tomi Aallon perässäkonttaajien älyllisestä tasosta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      177
      4834
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3416
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2233
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      2004
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1946
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      680
      1906
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      117
      1841
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      138
      1767
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1525
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1431
    Aihe