on valittu.Kansa on puhunut, pulinat pois sanoi Virolaisen Jussi joskus.
Uusi valtuusto
4
376
Vastaukset
- Söhlöporukkaa
Nythän ne pulinat vasta alkaa. Kepulaiset saivat takkiin ja änkkä äänivyöryn mutta kumpparimies putosi ja se on tärkeintä.
Kepu ja persut hävisivät, vassarit voitti. Waaran operaatio ei johtanut muuhun kuin hukkaääniin. Nolo loppu pitkälle uralle, tuolta ei enää nousta.
- Karsiutuikisasta
Ei hevin järjen jättiläisiltä vaikuta tuo keskustan porukka,tulee tukalat paikat kunnan taloudelle jos ei yhteen puhalleta muiden valtuutettujen kans.kun kunnanasioista päätethään.Tavallisia eläkeläisiä,maajussija hautamies ja ynm..ammatin edustajista koottu valtuusto,ei ainakhaan ketään voi kadehtia,tavallisia palkansaajia,eikä kukhaan ole miljoonienperintöä saanu,ainakhaa verotiedoissa 2015.
- opiskelijavaan
Sydämen sivistystä jos edes löytyis ihmisten asioitten hoitoon. Lautakunnatkin on nyt tärkeitä. Sinne pitäis kanssa valtuuston osata valita oikeat ihmiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565320Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212357- 1131582
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2281529- 931467
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681165Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91133Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2911085- 721047