Pari raamatullista faktaa Odottajat nimimerkistä

Kun mietitte että mitä tämä Odottajat nimerkki oikein edustaa, niin näytän pari tosiasiaa:

1. Hän esimerkiksi pilkkaa Jeesuksen verta, elikkä Golgatan ristin veren vuodatuksen armon työtä kutsumalla siitä puhumista "verimässäilyksi". Se on rajua pilkkaa Jeesusta kohtaan. Hän kutsuu itseään ns. oikeaksi uskovaksi mutta oletteko koskaa nähneet häntä kuluttavan aikaansa evankelioimistyöhön tai ylistävän Jeesuksen uhrityötä Golgatalla. Emme ole nähneet!

2. Hän pilkkaa pelastustekoa, oli se sitten millainen tahansa, tempausta ennen kaikkea ja keksii jos mitä sen asian vesittämiseiksi. Olkoon niin, se ei ole tärkää mutta mikä on, niin hän ei koskaan myöskään kerro miten pelastus toteutetaan. Hän siis haluaa että ihmiset joutuvat kadotukseen. Ei hänellä ole koskaan ollut tarjota mitään pelastusta kenellekään.

3. Raamatussa on paljon varoituksia kanssapalvelijoiden syyttelystä ja siellä puhutaan myös niistä tuomioista joita syyttely ja kanssapalvelijan lyöminen aiheuttaa. Odottajat nimimerkkihän on aktiivisempi kuin meistä kukaan. Ei edes copy/paste häirikkökään saa tätä määrää aloituksia aikaan ja voi sitä summittaisten olettamusten määrää minkä tätä solvaaja suoltaa täällä palstalla. Kyseessä on siis henkiolento joka ei nuku, koska se ei saa rauhaa viimeisten päivien kolkutuksen kuuluessa ja tuomiooiden lähestyessä. Se pakottaa tämän orjapolosen kirjoittamaan kaiken aikaa ja miettivän mitä seuraavaksi keksisi pahaa sanottavaa. Ajatelkaas siis kuinka kamala olo ihmisellä voi olla sydämessään? Sitä ei voi kuin säälien seurata.

18

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Odottajat2

      No siinähän se jarmo onkin, yllätys yllätys. Kukaan ei olisi osannutkaan arvata :D

      Edustan totuutta, jota sinä et voi sietää. Osoitan harhaopit.
      Verimässäily ei ole missään tekemisissä uskon kanssa kuten luulet. Se on pelastustyön pilkantekoa. Eikä Jumala tee kenestäkään valehtelijaa kuten sinä jarmo olet vaan totuudenpuhujan. Olet vain tekeytynyt uskovaksi, mutta olet vain häpeäpilkku jonka päämääränä on ehkäistä kaikki keskustelu täällä. Päämääräsi nimittäin on että ihmiset pilkkaisivat oikeaa kristillisyyttä. Tuollainen jumala-syndroomasta kärsivä kiroaja on aiheellista tulla julki.

      Poistatele sinä aivan vapaasti viestejä kuten aina olet tehnyt ja leiki nikeilläsi niitä hiekkalaatikkoleikkejä. Ei se mikään yllätys ollut että täällähän sinä riehut. Mutta harvemmin kehtaat omaa nikkiäsi käyttää koska luulet omaavasi suurtakin mainetta. Itseäsikin haukut, ja sitten ylistät. Sinä vain luulet Jumalaa pieneksi ja sellaiseksi joka ei asioita ilmaisisi lapsilleen. Ja koska et tiedä mitä se merkitsee, niin uskottelet sitten mitä uskottelet.

      Verimässäilyt jota jarmo harjoittaa voikin käydä katsomassa esim raamattupalstalta joka on yksi hänen riehumispaikoistaan.

      • Sinä edustat valhetta, jota kukaan ei voi sietää...


    • Eikö olekin erikoista että kun snaon etten ole eläessäni käyny S24 Raamattu palstalla, enkä juuri muuallakaan, kuin Adventistien palstalla, niin kun katsot niitä palstoja vaikkapa nimihaulla, niin huomaat että olen esintynyt kirjautuneena vain täällä, enkä edes Jarmo__EiKirj nimerkilläkään muualla kuin täällä ja Adventistipalstalla. Sitten minä kuulemma multinikkeilen jossain... miksiköhän en käytä niissä koskaan kumpaakaan normaalisti käyttämääni merkitemistä? Ehkäpä siksi koska en käy siellä muualla, enkä harrasta mitään multinikkeilyä.

      Mutta varotin eilen maililla Alleria että mitani alkaa olla täynnä, kun koko etusivu oli täynnä "jarmo-solvausaloituksia" joku raja tähän solvaamiseen, jota Odottajat nimmerkki täällä tekee. Nimittäin seuraavaksi viranomaiset jatkavat siitä mihin Aller ei kyennyt. Tänään oli millin päässä, ellei palsta olisi tyhjennetty solavausketjuista, niin olisin vienyt asian poliisitutkintaan ja minä osaan sen tehdä oikealla tavalla selkeästi myös heille, koska rikoksen lain kirjaimen tunnusmerkistö on täytyttävä ja minun tulee osoittaa se heille.

    • Odottajat2

      Tiedän hyvin että käytät muilla palstoilla valikoimiasi nikkejä maksimoidaksesi häiriköinnin ja riitelyn. Mitä jos lopettaisit sen ja keskittyisin vastaanottamaan puhdasta opetusta. Mutta koska olet henkesi riivaamana, et voi tehdä niin. Jumala ehkä voisi auttaa sinua, ellet sitten ole myynyt ssieluasi valheen isännälle. Väität tuossakin etten julista pelastusta ihmisille ja väitteesi on valhe. Totuus on se että sinä et hyväksy oikean Jumalan tarjoamaa pelastusta. Olet katkeroitunut muttet näe totuutta. Syytät kaikkea mahdollista ja ihailet paavia, piaista ja kaikkea mikä on valhehengestä. Samoin mitä on tempausoppi. Välttelet aiheesta keskustelua ja alat jankuttamaan että "etkö odota Jeesusta" Sitten poistattelet ketjut. Minä ilmaisen miten toimit.

      Pelastuaksesi sinun tulee tehdä parannus. Katua syntejäsi ja odottaa että Jumala sinut ottaisi omakseen. Jokin pidättää vahvasti sitä ettet halua. Niin ja kyllä... Jos saat uskon tuo se valtavan häpeän. Asioidesi sovittaminen saattaa olla mahdotontakin jo. Okkultiikka joksi uskoasi voisi kutsua on niin syvältä helvetin syövereistä, että asian kormjaaminen on sinun ja Hänen välinen asia. Minä vain varoitan mistä on kyse.

      Kaikki on luvallista mutta kaikki ei rakenna. Tietenkin voit viedä asian esitutkintaan. Siten kai ne "profeetat" toimivat. Itse uskon Jumalan tuomioon joka on kohtaava meitä kaikkia viimeisenä päivänä (ei muuten viimeisinä päivinä, (kuten tempauskirjoituksissa harhaanjohtaen uskottelit), vaan viimeisEnä päivänä.

      Minun ei ole tarpeen sättiä kaikkea vastaan ja poistattaa viestejä, niinkuin sinun. Tiedän että Totuus kestää. Ehkä sekin sitten selviää kenen hallussa tuo odottajat nikkini on joka katosi sinunkin ollessa palstalla

    • Odottajat2

      Jos siis valehtelen mikset anna kirjoitukseni olla osoituksena siitä? Miksi sinun on poistettava ne aloitukset? Toivon ihmisten voivan avoimesti kirjoitella jota sinä et siedä

    • Odottajat4

      Väität esimerkiksi ettet kirjoittele missään muualla.
      Lukijat voivat käydä vaikkapa täällä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14827993/reperuutikallo-alias-rayhis-on-homoseksuaali miettimässä onko keskusteluissa Jarmo mukana.

      Kun olen intensiivisesti tuonut ilmi häirikön toimet on myös varmasti havaittavissa ettei hän ehdi tulvimaan kaikkia palstoja täyteen riitaviestejä. sen voi välillä todeta uskonto etusivulta. Mun toiveeni olisi että ihmiset saisivat puhua täällä uskonasioista, mutta jarmolla on tuollainen häirikköhenki joka ei haluaisi sitä.

      Jaahas nyt puuhastellaan odottajat nimimerkin parissa jälleen. Jollakin pitää kiirettä rekisteröidessä joka ikinen kirjainsarja. Auttaisikohan se??

    • Odottajat7

      Uutta tietoa!
      Joku häärää tällä kyseisellä hetkellä rekisteröimässä Odottajat nimimerkkejä 2,3,4 jne.. (havainto 25.4.2017 kello 12.15)
      Aika säälittävää yritystä ettei kirjoituksia tulisi. Saapi nähdä kuinka pitkälle hän jaksaa rekisteröidä niitä...

    • Jarmo__EiKirj

      Tää odottaja odottaa vain yhtä asiaa, että Jumala viimein lyö häntä niin lujaa, ettei enää ylös pääse, vaan sen jälkeen hän ryömii enää maata pitkin ja voivottelee miksi oli niin tyhmä. Hesekiel 7:17-20

      • Odottajat7

        Sinä uskot olevasi tuo Jumala. Mutta totuudelle sinä et ojennu.
        Jumala on totinen. Kumpa tuntisitkin Hänet


    • Odottajat7

      Ihmeen rauhallista jarmo. Miten voi olla että niin moni ei ehdi suoltamaan sontaa. Haluatko heittää jonkin teorian?

      • Odottajat7

        Ihan vaan muuten istut siinä kuin tatti. En mitä täällä mitään ole tehnyt -vinkuu velliprofeetta. Senkun uskottelet ettet ole mitään kirjoitellut. Jännä sekin että kaikkien viestien joukosta minun viestini löytyy poistettavaksi. Aivan.. ihan sattumaa. etkä sinä sitä tee, niiiin.. Vahingossakaan mikään tyhjänpäiväinen kirjoituksesi ei poistu. Niin ehkä en poistelekaan.

        Lisäksi sä olet niinkin naurettava että kun alat sitten kiroamaan lopulta ja uskailemaan muita niin sitten kyllä poistat omatkin ketjusi.


    • Odottajat7

      Väite ettet floodaile missään muualla on täysi valhe. Annat ihmisten ymmärtää että sinulla on vain se ja tuo nikki. Sitten välillä sanot että käytät muitakin haluten pysyä anonyymina. Sinulle kun on aivan sama mitä sanot ja valhe on se voima joka sinua vie.
      Mutta jos joku nyt vaikkapa tahtoo yrittää tuota jarmoa tunnistaa niin voivat koittaa tunnistaa häntä vaikkapa näiltä ketjuilta:
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14818969/homoseksuaalisuus
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14805205/tempaus-voi-olla-milloin-vaan----

      • Sinua on kyllä onniteltava, "Odottajat". Olet ehdottomasti yksi turhimmista kirjoittajista Suomi24:llä ja se on jo melkoinen saavutus. Sinä et turhia vaivaudu tekemään muuta kuin jahtaamaan "vihollisiasi". Onnittelut!


      • Odottajat7
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Sinua on kyllä onniteltava, "Odottajat". Olet ehdottomasti yksi turhimmista kirjoittajista Suomi24:llä ja se on jo melkoinen saavutus. Sinä et turhia vaivaudu tekemään muuta kuin jahtaamaan "vihollisiasi". Onnittelut!

        Jarmolla on varmasti ollut tuskaisaa hillitä vaihtamasta nimimerkkiä ja tulla sitten hokemaan kirjoitukseesi eimeniään


    • Odottajat7

      Kyllä minä asiat tunnistan, nimittele rauhassa vain jarmo. Te tietenkin nimitteletta asiaa jahtaamiseksi ja minä ilmaisen että kyseessä on häirikön ilmiantaminen ja eksyttäjästä varoitus.

      Kerrotaampa vastikään tapahtunut riidanhaasto jonka tuo Jarmo esitti Raamattupalstalla:

      Otsikolla: Haaste jarmojahtaajalle!

      Palstastaosallinen
      25.4.2017 14:26
      Haastan sinua tekemään asiallisen ja rakentavan aloituksen palstaan liittyvästä aiheesta jonninjoutavan jarmojahtaamisen sijaan. Aloituksellasi voit osoittaa olevasi kypsä ja hyvään pyrkivä aikuinen ihminen. Onnistuuko?
      PS. En ole jarmo, enkä Jarmo.

      Vastaukseni:
      Odottajat7

      25.4.2017 15:02
      Uusi
      Tunnistan kyllä rarmon joka ei voi olla nimittelemättä ja haastamatta ihmisiä riitelyyn kanssaan. Vain hän käyttää tuollaisia jarmojahtaajanimittelyjä. Jos lähtisin tähän niin asiallisten kirjoitusten jälkeen tulee ketju poistetuksi. Teen selväksi lukijoille että häiriköinnin takana on tuo Jarmo, ja siihen olen saanut kehoitusta.

      Jarmohan ei muuta tee kuin haastaa riitaan ihmisiä. Ehkä myöhemmin paneudun Raamatullisiin keskusteluihin jos asiat rauhottuu

      Vastauksen jälkeen aloitus poistui kuten oli odotettavissa. Tuollaista epätoivoista toimintaa tuolla valheprofeetalla on eikä tietenkään halua että asia tulisi ilmi. Jarmo on hieman yksinkertainen ja aliarvioi teitä lukijoita suuresti, ja luulee olevansa jumala tarjotessaan pelastussanomaa ja verimässäillessään ym.ym.
      Noh siinäpä esimerkki hänen yhdenlaisesta toimintatavastaan, jota olen myös tuonut julki.

    • Odottajat7

      Kitos. Mie floppaan.

      • Odottajat11

        En kirjoittele toisten nimimerkeillä, mutta Jarmoilijat kyllä nauttivat kaikesta millä voivat aikaansaada häiriötä..
        Odottajat7

        25.4.2017 15:41
        Uusi
        Kitos. Mie floppaan.

        Ei ole minun viestini. Jarmomaiselle näyttää


    • Jumalan_henkäys_Eikirj

      Rakas uskonveljeni "odottaja" !

      Jumala ei ole antanut enää käskyä kirjoittaa sinulle !!!

      sillä ainakin tällä hetkellä, olet jonkin verran HARHALUULOINEN ja SEKAISIN !

      KOITA JO VIHDOINKIN TULLA TOIMEEN ITSESI KANSSA, MUUTA EI SINULTA VAADITA !

      ET OLE VIELÄKÄÄN YMMÄRTÄNYT . . . OLET NYT TEKEMISISSÄ JUMALAN KANSSA . . .

      JUMALA NÄKEE KAIKKI TEKOSI . . . ja näyttää ne minulle !

      TUOMITSET KAIKKI . . . MUTTA OMAT- sanasi ja viestisi - SINUT TUOMITSEE . . . en minä . . . !!!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4770
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1326
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1325
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1101
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      252
      946
    9. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      932
    Aihe