Onko totta että Raumalta ovat kotoisin länsirannikon pienimunaisimmat miehet ja siksi raumalaisia miehiä on aina naurettu sekä kutsuttu etanakulleiksi?
Raumalaiset miehet
9
433
Vastaukset
- dicson
Hetkinen, mikä on pienimunauinen raumalainen. Kerron itsestäni. Olen Raumalainen, vertailukohdetta ei ole munan koossa, itsellä on noin 17cm erektiossa ja kaikki ovat kiittäneet, siis naiset, kun olen heitä ´´tyydyttänyt´´ no turhaan sulkeissa, kaikki olen tyydyttänyt.
Itse akti ei ole vahvimpia puoliani, kestää noin 15-20 minuuttia, mutta se ennen tapahtuva keskustelu, esileikki ja ennen keikkea jälkipuinti.
Nauranut on kyllä monikin kanssani ollessani, mutta myös itkenyt, koska se oma mies nyt vaan ei ymmärrä naisen parasta, sitäkin kuuntelen ja ymmärrän.
Sitä olen kyllä miettinyt, että mikä on pieni muna, kun tälläkin tulee hyvin toimeen. Käsittääkseni itsellä on pieni muna, jos kavereita kuuntelee, mutta kun taas kuuntelen heidän vaimojaan, ihan hyvän kokoinen on.
No motto on, ´´kuormasta syödään´´ja silti ollaan kavereita, mutta ei kerrota heidän vaimojensa ongelmista, vaan selvitän ne ihan itse.
Kysyttävää???? - 10inch
Jos n. 10 tuumaa on pieni, niin siinä tapauksessa. Kommentoida voin tosin vain omasta puolestani.
- AnjaTietääKokemuksesta
Olkaa onnellisia sillä te kummatkin teette kalujenne koossa poikkeuksen joka vahvistaa säännön Raumalaisten miesten pienistä kulleista, 17 senttisetkin ovat jo erittäin harvinaisia ja valtavan kokoisia täkäläisiksi kulleiksi. Onneksi paikallisilla naisilla ja tytöillä on aina mahdollisuus lähteä "kyrvästämään" Turkuun, Ukiin tai Poriin, niissä kaikista löytyy paljon sekä helposti komeilla kaluilla varustettuja miehiä jotka tyydyttävät naisten kaikki tarpeet, tyydytettyjen naisten on taas mukava palata takaisin kotiin Raumalle.
- isomunainen-mies
Paksu kullini tekee hyvää naiselle.
Kyllä on tuollainen outo asia! Itse olen voin kertoa että omani on 18.5cm erektiossa.Sillä hyvin olen pärjännyt ja tulen niin tekemään tulevaisuudessakin.Tervetuloa vaan kokeilemaan sitä.
- Anna-Kyllikki
Turkkusen Tyttö ny on jääny vaa vähemmälle huomiolle kun Rauman omat tyttöset on iltariennoissa pärjänneet paremmin.
Kyllä se syö naista. - Iha.mulk
Nii en mnää mittä tie mut yhre raumlaise nmää tunne ja se o ainaski koko mies iha mulk.
- SavonmuanSalme
Mahtaiskos turkkusen tyttären omissa vehkeissä olla jotain vikaa, jos siihen kaikki pieneltä tuntuu?
- Munaotus
Tuu kattoo, sittempä näät
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947