Fossiili: Eka kädellinen eli n. 60 milj v. sitten

Tähän mennessä vanhin kädelliseksi tunnistettu fossiili on osoittautunut n. 62 miljoonan vuoden ikäiseksi. Näin pitkälle on siis onnistuttu seuraamaan ihmisen ja apinoiden yhteistä sukupuuta taaksepäin. Tuo luidensa rakenteen perusteella eli jo puissa eli apinameininkiä Maapallolla on ollut siis viimeiset 60 miljoonaa vuotta.

15

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Nykyiset apinat ja ihminen ovat osa samaa sukupuuta. Nyt mainittu 60 miljoonaa vuotta sitten elänyt kädellinen on kaikkien tunnettujen kädellisten esimuoto eli esimerkiksi gorilla, ihminen, oranki ja simpanssi ovat tieteen mukaan aikanaan muotoutuneet siitä täyttämään luonnossa löytyneitä ekologisia lokeroita.

      • huuhaateoriat

        Ihan täyttä huuhaata. Kantamuotoja on voinut olla miten monta tahansa tuohon aikaan. Se, että onko siitä säilynyt fosiileita on eri asia.

      • huuhaateoriat kirjoitti:

        Ihan täyttä huuhaata. Kantamuotoja on voinut olla miten monta tahansa tuohon aikaan. Se, että onko siitä säilynyt fosiileita on eri asia.

        Tuo on siis *tämänhetkisen* tiedon mukaan kaikkein varhaisin tunnettu yhteinen kantamuoto. Simpanssilla, orankilla, hmisellä, gorillalla ja bonobo - apinoilla tiedetään olevan yhteinen kantamuoto jo pelkän DNA - analyysin perusteella (HERV).

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Endogeeninen_retrovirus

        Kahden eri kantamuodon mahdollisuus on tietenkin olemassa, mutta siinä tapauksessa nuo kantamuodot ovat hybridisoituneet eli lisääntyneet keskenään. Muuten HERV - jäljet eivät olisi samanlaisia sekä ihmisillä että muilla apinoilla.

      • ExB kirjoitti:

        Simpanssiin johtanut kädellisten sukupuun haara ja ihmiseen johtanut haara erosivat joskus noin 10 - 12 miljoonaa vuotta sitten mutta eivät kokonaan lakanneet vuorovaikuttamasta. Eri haaroihin kuuluneet eläimet risteytyivät keskenään vielä noin 4 miljoonaa vuotta sitten.

      • Nykyiset ihmisetkään eivät ole samoja ja samanlaisia eläimiä kuin fossiililöytöjen perusteella tunnetut 10 miljoonaa vuotta sitten eläneet varhaisemmat versionsa.

      • Kun tuo kommentti ihmisten ja apinoiden välisen sukulaisuussuhteen tarkentamisesta on niin kivulias ajattelin avata siitä oman keskustelunsa.

      • ExB kirjoitti:

        Nykyiset ihmisetkään eivät ole samoja ja samanlaisia eläimiä kuin fossiililöytöjen perusteella tunnetut 10 miljoonaa vuotta sitten eläneet varhaisemmat versionsa.

        DNA:n perusteella tiedetään, että ihmisen ja nykyisten apinoiden kantamuoto eli joskus miljoonia vuosia sitten. Nykyiset apinat eivät polveudu ihmisistä eivätkä ihmiset polveudu nykyisistä apinoista.

      • NoDaaSentään
        ExB kirjoitti:

        DNA:n perusteella tiedetään, että ihmisen ja nykyisten apinoiden kantamuoto eli joskus miljoonia vuosia sitten. Nykyiset apinat eivät polveudu ihmisistä eivätkä ihmiset polveudu nykyisistä apinoista.

        "DNA:n perusteella tiedetään, että ihmisen ja nykyisten apinoiden kantamuoto eli joskus miljoonia vuosia sitten. Nykyiset apinat eivät polveudu ihmisistä eivätkä ihmiset polveudu nykyisistä apinoista."

        Tuo tietohan löytyy koulujen biologian oppikirjoista.

    • Keskustelussa välistä puuttuvat viestit ovat niitä, joissa kuvailen nykyihmisen ja nykyisten apinoiden sukulaissuhteita evoluutioteorian perusteella.

      • Pitkästä aikaa asiallinen ketju, mutta miksi aiheeseen liittyviä viestejä on poistettu?

      • agnoskepo kirjoitti:

        Pitkästä aikaa asiallinen ketju, mutta miksi aiheeseen liittyviä viestejä on poistettu?

        Nykyään keskustelun oleellisena osana näillä palstoilla on paitsi se, mitä kirjoitat niin myös se, minkä onnistut poistattamaan. Automaattista moderointirobottia on ilmeisesti mahdollisuus kusettaa tekemällä eri ip - osoitteista riittävästi poistopyyntöjä.

        Tähän mennessä jokainen tästä keskustelusta poistettu viesti on ollut minun tällä tunnuksellani kirjoittama.

        Jos lainattu viesti on hävinnyt niin siihen on syy. Lainatussa viestissä käsiteltiin syitä asiallisten viestien häviämiseen palstalta.

      • ExB kirjoitti:

        Nykyään keskustelun oleellisena osana näillä palstoilla on paitsi se, mitä kirjoitat niin myös se, minkä onnistut poistattamaan. Automaattista moderointirobottia on ilmeisesti mahdollisuus kusettaa tekemällä eri ip - osoitteista riittävästi poistopyyntöjä.

        Tähän mennessä jokainen tästä keskustelusta poistettu viesti on ollut minun tällä tunnuksellani kirjoittama.

        Edelleenkin kaikki poistetut viestit ovat samaa asiaa käsitteleviä ja minun kirjoittamiani.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3460
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2286
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1935
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1889
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1701
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1517
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1423
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1418
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1281
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1236
    Aihe