Tasa-arvoinen avioliitto myös Saksaan

Euroopan talousmahti Saksa tulee saamaan tasa-arvoisen avioliittolain, ja se säädetään todennäköisesti hyvin pian.

Näin kauan sitä riemua tietyissä piireissä kesti, ja nyt on game over. Heille osanottoni ja niille sakuille tietysti onnea, joita asia koskee.

Hesarin jutusta:

"”Ei enempää eikä vähempää kuin sensaatio”, luonnehti Süddeutsche Zeitung -lehti.

Sosiaalidemokraattien SPD pyrki tiistaina viemään aloitteen itselleen ja ajaa nyt äänestystä uudesta avioliittolaista jo ennen viikonloppua, jolloin liittopäivät jää kesälomille.

Selvä enemmistö saksalaisista kannattaa uutistoimisto AFP:n mukaan tasa-arvoista avioliittoa, kuten myös mies- ja naisparien adoptio-oikeutta."

77

786

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin se edistys etenee. Hyvä !

    • Taitaa olla jo ainakin 25 maata ja saman verran USA:n osavaltioita joissa tasa-arvoinen avioliitto on sallittu.

      • 26.6.2015 lähtien kaikissa Yhdysvaltojen osavaltioissa.

      • Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:

        26.6.2015 lähtien kaikissa Yhdysvaltojen osavaltioissa.

        Selvä.

    • Hyvä juttu.
      Siellä paikallinen Päivi Räsänen on pakon edessä kääntämässä kelkkaansa.

      • reunifikatsiooni

        siellä on omanlaistaan painolastia Euroopan kahtiajaon ajalta..

      • Osittain tuo on totta, että Merkelin oma lehmä on ojassa. Toisaalta, vähän aikaa sitten Merkel toi Venäjän hbt-väestön oikeudet esille Putinin tapaamisen yhteydessä. Jotenkin siitä arvelin, että Merkel on hiljalleen muuttamassa kantaansa spn-avioliittojen suhteen.

    • Jo oli aikakin, hienoa!

      • AA-piireissä uutinen on järkyttänyt niin paljon, että heidän naamanväänteitään saanemme ihmetellä vasta toipumisensa jälkeen.

      • Pe.ku kirjoitti:

        AA-piireissä uutinen on järkyttänyt niin paljon, että heidän naamanväänteitään saanemme ihmetellä vasta toipumisensa jälkeen.

        Niin, emmehän ole unohtaneet, miten sillä osastolla vielä vähän aikaa sitten riemuittiin siitä että Saksa nyt ainakin pysyy miehen ja naisen avioliitoissa eikä hinttejä vihi. :D

        Ja nyt Merkel yhtäkkiä näkee homoliittojen vastustamisessa jopa vaalitappion vaaran – siis todellakin KRISTILLISdemokraateille! Kehtaakohan Aa-kerho yhä väittää, että Saksassakin "suuri hiljainen enemmistö" olisi homoliittoja vastaan?

        Tuleekohan tästä Aa:n sivuille tiedote?;)

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >> Tuleekohan tästä Aa:n sivuille tiedote?;) <<

        Aa:ssa on yleensä keskitytty omien "onnistumisten" kehumiseen, mutta ei juurikaan omien tappioiden myöntämiseen.

        Yhtäkaikki, mainio uutinen.

      • qwertyilija kirjoitti:

        >> Tuleekohan tästä Aa:n sivuille tiedote?;) <<

        Aa:ssa on yleensä keskitytty omien "onnistumisten" kehumiseen, mutta ei juurikaan omien tappioiden myöntämiseen.

        Yhtäkaikki, mainio uutinen.

        Aa:n uutisissa ei tätä ainakaan vielä näy. Ehkäpä Saksa ei ole Suomen vinkkelistä niin merkittävä maa kuin Romania, jossa aloite avioliiton estämiseksi mies- ja naispareilta jo perustuslain tasolla oli "jymymenestys" maaliskuussa 2016.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Aa:n uutisissa ei tätä ainakaan vielä näy. Ehkäpä Saksa ei ole Suomen vinkkelistä niin merkittävä maa kuin Romania, jossa aloite avioliiton estämiseksi mies- ja naispareilta jo perustuslain tasolla oli "jymymenestys" maaliskuussa 2016.

        Aitoavio hyytyy.

        Mutta hieno homma, tuo Saksa. Luulin, että vasta Merkelin jälkeen laki saisi vauhtia alleen.

      • torre12 kirjoitti:

        Aitoavio hyytyy.

        Mutta hieno homma, tuo Saksa. Luulin, että vasta Merkelin jälkeen laki saisi vauhtia alleen.

        Taisi luulla moni sakemannikin.

        Iso juttu oikeustasolla, vaikka ei useimmille konkreettisesti mitään merkkaakaan.

        No tietysti se tuntuu konkreettisesti hyvältä, että tietyt ahdasmieliset paskiaiset saavat nyt nenilleen niin että varmaan punottaa vielä joulunakin. Saksa on sentään vähän toista kun vaikkapa Irlanti.

        Toivottavasti tutkimusjohtaja Ahvio bloggailee tästä asiantuntevaan tapaansa, vaikka hiukan kyllä epäilen. 😎

    • Myös Malta on hyväksymässä tasa-arvoisen avioliittolain.

    • tois.pual

      mutta mitä ihmettä sössii Australia !!!

      viisas kansa ymmärsi 1999 kansanäänestyksessä pitää Kuningattaren ja monarkian, jopa osallistuu ESC-kisaan, mutta avioliiton tasa-arvo jumittaa yhä!

      • karkotus_paratiisista

        Australiassa on vielä vähän kuria ja toivoa jäljellä. Tuo ns. seksuaalisuuteen liittyvä muutos maailmassa liittyy samanaikaisesti yhteen ilmastonmuutoksen, lajien sukupuuton, merten saastumisen (mm. muovisaaste), ydinaseiden leviämisen (entistä epävakaisempien maiden ja poliitikkojen käsiin), terrorismin kaikkialle levittäytymisen ja sen uusien vaikeasti ennakoitavien keinojen käytön lisääntymisen , yhteiskuntien internettiin liittyvän riippuvuuden ja sitä uhkaavan aina vain vaikeammin torjuttavan rikollisuuden kasvun ja monen muun yhä selkeämpänä eteen nousevan uhkan kanssa.
        Nuo Valistuksen tasa-arvoon ja ihmisen järjen ylivoimaisuuteen uskovat ihmiset ovat juuri sellaisia ylimielisiä itseriittoisia ihmisiä, joilla ei ole vähääkään jäljellä Jumalan pelkoa, joka on viisauden alku. Sellaisille koittaa tuhon päivä juuri silloin, kun he itse kaikkein vähiten sitä odottavat: hehän ovat panneet luottamuksensa itseensä eivätkä kerskaa Herrassa. Jumalan toiminnasta Raamatussa tunnetaan se, että juuri suurissa ratkaisevissa aikakausien käänteissä Jumala kääntää roolit päälaelleen. Maan hiljaiset ja Jumalaa pelkäävät odottavat kärsivällisesti sitä, kun Jumala itse puuttuu kaikkeen ihmisen mielettömyyteen, joka jo on leviämässä aivan hallitsemattomasti jopa niin, että monin paikoin ei voi enää edes puhua esivallan olemassaolosta, jonka tehtävä on pitää yllä kuria ja järjestystä järjestyneen yhteiskunnan ylläpitämiseksi.
        Yhteiskuntien romahtamista varsinkaan kehittyneissä maissa tuskin kukaan näistä mielettömyyksien edistäjistä osaa edes kuvitella ja uskoa. Heillä ei olekaan henkilökohtaista historiallista muistia sellaisista. Paholainen on sokaissut heidän silmänsä samalla tavalla kuin käärme petti Eevan paratiisissa niin, että houkutus kielletyn puun hedelmän suhteen saa heidätkin hylkäämään ja halveksimaan Jumalan sanaa, jonka mukaan siitä ei saanut syödä. Mutta pian ensimmäisen ihmisparin silmät avautuivat ja he huomasivat olevansa alasti. Kuolema tuli ihmisen osaksi synnin tähden ja ensimmäinen ihmispari joutui karkotetuksi paratiisista. Kaiketi samalla tavalla tämän ajan aineellisesta hyvinvoinnista nauttivat ihmiset vielä tulevat karkotetuksi johonkin toisenlaiseen elämään, jos yleensäkään ihmiskunnalla on vielä mahdollisuuksia jatkaa elämäänsä täällä maailmassa.

      • taaasttä..samaa

        karkotus_paratiisista

        "Paholainen on sokaissut heidän silmänsä samalla tavalla kuin käärme petti Eevan paratiisissa niin, että houkutus kielletyn puun hedelmän suhteen saa heidätkin hylkäämään ja halveksimaan Jumalan sanaa, jonka mukaan siitä ei saanut syödä"

        On todella hämmästyttävää, että ilmastonmuutoksen, lajien sukupuuton, merten saastumisen (mm. muovisaaste), ydinaseiden leviämisen (entistä epävakaisempien maiden ja poliitikkojen käsiin), terrorismin kaikkialle levittäytymisen ja sen uusien vaikeasti ennakoitavien keinojen käytön lisääntymisen , yhteiskuntien internettiin liittyvän riippuvuuden ja sitä uhkaavan aina vain vaikeammin torjuttavan rikollisuuden kasvun ja monen muun yhä selkeämpänä eteen nousevan uhkan syy on tasa-arvoinen avioliitto.

        Minulle koittaa tuhon päivä juuri silloin, kaikkein vähiten sitä odotan. Olenhan ollut aktiivisesti ihmisoikeusaktivisti tähän asti ja kannattanut tasa-arvoista avioliittoa.
        Minun on mahdotonta ymmärtää, että kaikki pahuus johtuisi ihmisestä joka rakastaa toista ihmistä. Arvelen, että näin uskoo kirjoittaja joka pui nyrkkiä ihmisille ja elämälle koska ei osaa hallita nykyajan tekniikkaa. Kun vaatimukset käyvät yli voimien, voi siirtää omat ongelmat toisten syyksi ja laittaa kyytipojaksi Paholaisen ja lankeemuksen.

        Meille muille koittaa tuhon päivä juuri silloin, kun me itse kaikkein vähiten sitä odotamme: mehän olemme panneet luottamuksemme itseemme emmekä kerskaa Herrassa, hän ajattelee.
        Me jumalattomat olemme hänen silmissään iloisia ja nautimme elämästä emmekä kärsi ja murehdi muiden teoista. Hallitsemme elämän vaatimukset ja pärjäämme kun hän kipuilee pahassa maailmassa. Tämän täytyy olla Paholaisen ja homojen syytä!

        "Jumalan toiminnasta Raamatussa tunnetaan se, että juuri suurissa ratkaisevissa aikakausien käänteissä Jumala kääntää roolit päälaelleen," hän sanoo ja voin sanoa, että todella, Jla on luonut hienon maailman josta ei yllätyksiä puutu. Olemme selvinneet sodista ja vainoista. Roolit voivat kääntyä, mutta mietitään sitä kun sen aika on.

    • puiyuiop

      Merkel joutui antamaan periksi Saksan kansan suurelle enemmistölle, kun vaalit ovat tulossa. Pitää kuitenkin muistaa, että Merkelin henkilökohtainen kanta ei ole muuttunut, vain se että hän suo puoleensa edustajille vapaat kädet, kun ja jos asiasta äänestetään liittopäivillä.

      Ja Merkelin, oliko muuten hänen isänsä pappi?, kielteinen uskontoon perustuva kanta on suoraan sukua Suomen kristityille aitoavioliittolaisille. Merkelkin vetoaa vastustavassa kannassaan lapsen etuun - viis veisaten siitä mitä lastensuojelujärjestöjen asiantuntijat sanovat. Eivät nämä lapsille pahaa tahdo, vai väittääkö joku niin? Ja todellakin - heillä on parempi asiantuntemus - tutkittua tietoa takanaan - kuin uskovaisilla sen suhteen mikä on lapsen etu, mikä ei.

      (Tansaniasta, naispappi Toiviaisen rakkaasta Tansaniasta, sen sijaan kuulu ikäviä uutisia. Siellä on toki jo pitkään ollut voimassa laki, joka mahdollistaa elinkautisen homoilusta. Mutta viime aikoina siellä on ruvettu aktiivisesti vainoamaan homoja ja heidän etujärjestöjään - pidätyksiä ja karkotuksia.

      Eipä ihme, että Toiviainen ei sittenkään uhkaustaan toteuttanut, kuten heti ennustin, - ei muuttanutkaan Tansaniaan, vaikka sanoi, että muuttaa sinne koska Suomessa on MAHDOTONTA elää - no homojen on ainakin mahdotonta elää Tansaniassa ja albiinoihmisten, heitäkin vainotaan, revitään/leikataan irti heidän ruumiinjäseniään - niissä kun muka on taikavoimia, voihan noitatohtorit sentään.

      Pitäisikö tehdä vaihtokauppa, Toiviainen Tansaniaan ja yksi syrjitty homo sieltä Suomeen?)

    • SuomlainenmiesSSS

      Kun koko maailma on eksynyt pois Jumalan sanasta, niin sitten Jeesus tulee kunniassaan. Hän itse sanoo löytäneekö Hän uskoa maan päältä kun Hän tulee. Mutta joka uskossa pysyy loppuun asti pelastuu.

      • Homoseksuaalisten avioliitot eivät heilauta maailmaa eikä Jeesuksen sielunrauhaa.

      • Ei koko maailma voi eksyä pois jumalasi sanasta, kun suurin osa maailmaa ei ole sitä koskaan ottanut vastaankaan. 2000 vuodessa vain pikkuinen osa Aasiasta ja maailman suurimmista kansoista siellä on saatu ymmärtämään Jeesuksen isyyskysymys siten kuin sinä sen ymmärrät.

        Jos Kaikkivaltias ei löydä Maan päältä uskoa, menköön itseensä ja parantakoon näyttöä itsestään. On se vain kumma että Kaikkivaltias syyttää aina kaikesta epämieluisasta mitätöntä ihmispoloa, jonka Hän aivan tarkoituksella loi vajavaiseksi ja erehtyväiseksi.

      • >> Kun koko maailma on eksynyt pois Jumalan sanasta, niin sitten Jeesus tulee kunniassaan. <<

        Jumalan pinna kesti kaksi maailmansotaa ja muuta syntiä, mutta sen päre palaa kun saman sukupuoliset saa oikeuden mennä maalliseen avioliittoon?
        Ei ole ihan tervettä.

      • qwertyilija kirjoitti:

        >> Kun koko maailma on eksynyt pois Jumalan sanasta, niin sitten Jeesus tulee kunniassaan. <<

        Jumalan pinna kesti kaksi maailmansotaa ja muuta syntiä, mutta sen päre palaa kun saman sukupuoliset saa oikeuden mennä maalliseen avioliittoon?
        Ei ole ihan tervettä.

        Keitä me olemme Jumalaa arvostelemaan? Pyhän hengen avulla kyllä ymmärtäisimme, miksi yksikin homojen avioliitto on pahempi juttu kuin miljoonien uhrien kansanmurha.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Keitä me olemme Jumalaa arvostelemaan? Pyhän hengen avulla kyllä ymmärtäisimme, miksi yksikin homojen avioliitto on pahempi juttu kuin miljoonien uhrien kansanmurha.

        Valaiskoot siis tuo Pyhä Henki meidän paatuneet ateistit, että me ymmärtäisimme, miksi me emme ymmärrä.
        Aikaa annan vuorokauden (ei liene kaikkivaltiaalle liian tiukka aikataulu, kun loi kaiken muutamassa päivässä).

    • Tosi.asiassa

      Kuvastaa vain sitä, että maailma menee entistä sekopäisemmäksi.
      Sitä se pakanuus teettää.

      • Eli sinusta on sekopäistä esimerkiksi se että maailmassa soditaan paljon vähemmän kuin ennen kuin pakanuus alkoi levitä.

      • Näin.on
        Ei.luotu kirjoitti:

        Eli sinusta on sekopäistä esimerkiksi se että maailmassa soditaan paljon vähemmän kuin ennen kuin pakanuus alkoi levitä.

        Kyllä sitä ei vielä tiedä, kun maailman tilanne on tämä, että kuinka paljon sitä tullaankaan vielä sotimaan. Ei se kovin vakaalta näytä kun seuraa noita konflikteja maailmalla.

      • Ei.luotu kirjoitti:

        Eli sinusta on sekopäistä esimerkiksi se että maailmassa soditaan paljon vähemmän kuin ennen kuin pakanuus alkoi levitä.

        Ei nuo tajua eikä tiedä historiasta yhtään mitään, se on nähty jo tuhannesti. Kaikki pyörii seksin, lahko-opin mukaisen seksuaalimoraalin ja uudestisyntyneen uskomisen ympärillä. Niillä mitataan – ei sodilla, murhilla, lasten hakkaamisella tai kuolleisuudella eikä yleensä millään, mikä ihmisille jotain merkkaa.

      • Näin.on kirjoitti:

        Kyllä sitä ei vielä tiedä, kun maailman tilanne on tämä, että kuinka paljon sitä tullaankaan vielä sotimaan. Ei se kovin vakaalta näytä kun seuraa noita konflikteja maailmalla.

        Niin kukaan ei tiedä tulevaisuudesta mitään, mutta tällä hetkellä eletään suhteellisen rauhallista aikaa. Ei ole sotia niin paljoa, eikä terrorismissä kuole niin paljoa ihmisiä kuin vain vähän aikaa sitten.

        Tietysti sinä uskovaisena toivot että olisi enemmän sotia ja kärsimystä. Tätä puolta teissä uskovaisissa en koskaan ole ymmärtänyt.

      • Näin.on kirjoitti:

        Kyllä sitä ei vielä tiedä, kun maailman tilanne on tämä, että kuinka paljon sitä tullaankaan vielä sotimaan. Ei se kovin vakaalta näytä kun seuraa noita konflikteja maailmalla.

        Hienoa, että uskovainen myöntää, että aikuisten oikeesti emme tiedä tulevaisuudesta mitään varmaa emmekä etenkään sen konflikteista. Siksi on viisasta tarkastella ensisijaisesti sitä, mikä on varmasti totta – siis nykyhetkeä ja historiaa. Ja yrittää tehdä ratkaisuja, joiden voisi olettaa vaikuttavan tulevaisuuteen myönteisesti.

      • Ei.luotu kirjoitti:

        Niin kukaan ei tiedä tulevaisuudesta mitään, mutta tällä hetkellä eletään suhteellisen rauhallista aikaa. Ei ole sotia niin paljoa, eikä terrorismissä kuole niin paljoa ihmisiä kuin vain vähän aikaa sitten.

        Tietysti sinä uskovaisena toivot että olisi enemmän sotia ja kärsimystä. Tätä puolta teissä uskovaisissa en koskaan ole ymmärtänyt.

        >Tietysti sinä uskovaisena toivot että olisi enemmän sotia ja kärsimystä. Tätä puolta teissä uskovaisissa en koskaan ole ymmärtänyt.

        Heidän järjenkävelyssään sodat ja kärsimykset saavat Jumalaa vastustavatkin ihmiset kääntymään Kaikkivaltiaan puoleen, ja siksi ne eivät oikeastaan ole kovin pahoja asioita – etenkään jos uskoo että ennen seuraavaa tosi pahaa paikkaa Jeesus tulee ja tempasee omansa bää-bää-bileisiin.

        1600/1700-lukujen vaihteen monissa kärsimyksissä kävi tosin päinvastoin: Kun Jumalan puoleen ei enää voinut enempää kääntyä ja silti kaikki meni päin Helvettiä, jotkut alkoivat miettiä onko siellä ylhäällä ketään ollenkaan. Tämä historiamme vaihe on ymmärrettävästi se josta moni uskova ei halua mitään tietää eikä yksikään saarnaaja mainita.

        Eihän se tietenkään yhtä maailmansotaa ole, mutta siihen suuntaan ollaan taas menossa.

      • Näin.on kirjoitti:

        Eihän se tietenkään yhtä maailmansotaa ole, mutta siihen suuntaan ollaan taas menossa.

        Minusta ei olla, koska mikään valtio ei hyötyisi siitä.

      • Ei.luotu kirjoitti:

        Minusta ei olla, koska mikään valtio ei hyötyisi siitä.

        Ainoa taho joka voisi kuvitella siitä hyötyvänsä olisivat paratiisiin lennähtäjät eli äärijihadistit ja heistäkin vain vahvimmin uskova marttyyriaines. Juuri ketkään muut eivät vasiten halua kerjätä omalle ja perheensä hengelle sitä lähtöä jonka maailmansota tuottaisi erinomaisin todennäköisyyksin. Omaisuuskin on monelle rakas ja suursota sille hyvin hyvin paha juttu.

      • maa.järisee
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Tietysti sinä uskovaisena toivot että olisi enemmän sotia ja kärsimystä. Tätä puolta teissä uskovaisissa en koskaan ole ymmärtänyt.

        Heidän järjenkävelyssään sodat ja kärsimykset saavat Jumalaa vastustavatkin ihmiset kääntymään Kaikkivaltiaan puoleen, ja siksi ne eivät oikeastaan ole kovin pahoja asioita – etenkään jos uskoo että ennen seuraavaa tosi pahaa paikkaa Jeesus tulee ja tempasee omansa bää-bää-bileisiin.

        1600/1700-lukujen vaihteen monissa kärsimyksissä kävi tosin päinvastoin: Kun Jumalan puoleen ei enää voinut enempää kääntyä ja silti kaikki meni päin Helvettiä, jotkut alkoivat miettiä onko siellä ylhäällä ketään ollenkaan. Tämä historiamme vaihe on ymmärrettävästi se josta moni uskova ei halua mitään tietää eikä yksikään saarnaaja mainita.

        Muistelen kuulleeni, että Lissabonin maanjäristys vauhditti valistuksen saapumista koko katoliseen maailmaan. Kaupungin väki oli sankoin joukoin kokoontunut kirkkoihin ylistämään Jumalaa jonkun pyhäpäivän messuihin, ja juuri silloin iski kaikkien aikojen pahin maanjäristys.

      • maa.järisee kirjoitti:

        Kuulostaa loogiselta.

    • Merkel on kelpo nainen ja johtaja.

      • Ja Saksan kristillisdemokraattien kristillisyys jotain paljon pragmaattisempaa kuin meidän samannimisellä puolueella.

        Merkelin stailaajalle antaisin kyllä potkut. Noin paljon esillä olevassa mimmissä saisi olla edes vähän silmänruokaa.

      • sage8.ei.kirj
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Ja Saksan kristillisdemokraattien kristillisyys jotain paljon pragmaattisempaa kuin meidän samannimisellä puolueella.

        Merkelin stailaajalle antaisin kyllä potkut. Noin paljon esillä olevassa mimmissä saisi olla edes vähän silmänruokaa.

        Kyllä, eroa puolueissa on vaikka nyt Essayjahin johdolla ilmeisesti ollaan menossa käytännöllisempään suuntaan.
        Minusta Merkel on miellyttävä ulkonäöltäänkin, toki ei ihan mikään Kim Karasdianin veroinen.

      • harppivasaramuoti

        Ei tod. mitään muutettavaa ulkonäössä. Mutti on tarkalleen sitä, mitä on ja mitä Saksa tarvitsee. Arvostan brittikollegaa Theresa Mayta myös. Mutta onhan se pitemmän päälle kiusallista, kun joka ainoan kerran mennessään globaalin median kameroiden eteen naisparka avustajineen joutuu miettimään, että säväyttääkö asullaan tälläkin kertaa. Merkelin innovaatio käyttää samanlaista jakkua ja housuja on alallaan kerrassaan nerokas. Kevyt silaus DDR-habitusta on aivan oikein, koska hän aidosti edustaa myös harppivasara-kansaa.

      • Mrkeliilä taitaa vain olla kovat paineet hyväksyä uusi avioliittolaki?

      • sage8.ei.kirj kirjoitti:

        Kyllä, eroa puolueissa on vaikka nyt Essayjahin johdolla ilmeisesti ollaan menossa käytännöllisempään suuntaan.
        Minusta Merkel on miellyttävä ulkonäöltäänkin, toki ei ihan mikään Kim Karasdianin veroinen.

        >Kyllä, eroa puolueissa on vaikka nyt Essayjahin johdolla ilmeisesti ollaan menossa käytännöllisempään suuntaan.

        Silti muu eduskuntaryhmä ja melko tarkkaan kannattajakuntakin ovat täsmälleen samaa kuin Räsäsenkin aikaan eli enemmän kristillisiä kuin demokraatteja.

      • mummomuori kirjoitti:

        Mrkeliilä taitaa vain olla kovat paineet hyväksyä uusi avioliittolaki?

        Hänen tuskin tarvitsee henkilökohtaisesti edes painaa jaa-nappia, ja laki hyväksytään silti.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Kyllä, eroa puolueissa on vaikka nyt Essayjahin johdolla ilmeisesti ollaan menossa käytännöllisempään suuntaan.

        Silti muu eduskuntaryhmä ja melko tarkkaan kannattajakuntakin ovat täsmälleen samaa kuin Räsäsenkin aikaan eli enemmän kristillisiä kuin demokraatteja.

        Olen vaan katsellut joskus eduskunnan kyselytuntia ja minusta on vähän eri meininki kuin Räsäsellä.

      • sage8 kirjoitti:

        Olen vaan katsellut joskus eduskunnan kyselytuntia ja minusta on vähän eri meininki kuin Räsäsellä.

        Onhan sillä. Kaikki puolueänkyrät eivät ehkä tykkää...

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Hänen tuskin tarvitsee henkilökohtaisesti edes painaa jaa-nappia, ja laki hyväksytään silti.

        Aivan, mutta jos hän antaa vapaat kädet puolueelleen, se on melkein kuin painaisi jaa nappia.

      • mummomuori kirjoitti:

        Aivan, mutta jos hän antaa vapaat kädet puolueelleen, se on melkein kuin painaisi jaa nappia.

        Siis Saksan Kristilliset vahvana puolueena olisivat homoseksuaalisten avioliittojen kannattajia ratkaisten uuden lain voimaantulon?

      • torre12 kirjoitti:

        Siis Saksan Kristilliset vahvana puolueena olisivat homoseksuaalisten avioliittojen kannattajia ratkaisten uuden lain voimaantulon?

        Kaikki muut ovat sekä riittävä osa kristillisistä.

    • ertyk

      PORTTOJEN JA MAKSULLISTEN NAISTEN PITÄISI ANTAA ILMAISET PANOT HOMOILLE!

      • Kansalaisaloite?

      • yökkääjä

        yök

      • Veikkaan, että aika moni puutteessa oleva sinkkuna oleva heteroäijä teeskentelisi homoa ilmaisen panon toivossa.

      • Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:

        Veikkaan, että aika moni puutteessa oleva sinkkuna oleva heteroäijä teeskentelisi homoa ilmaisen panon toivossa.

        Monet olisivat kutsutut, mutta lopulta harvat valitut. Homon teeskenteleminen tavoitteena naisen paneminen vaatii melkein teatteritaiteen maisterin paperit. Tai ainakin ohjattua harjoittelua.

      • mummomuori

        Järkyttävää ajattelua. Missä sinun mielesi oikeasti seikkailee?

    • Hienoa jos laki saadaan Saksaankin.

    • KauhistusTaas

      Aikuinen, joka uskoo lapsenomaisesti noita jumalajuttuja pelkää, että nyt ne homot alkaa paneen keskenään. Siitä ei ohjekirjan sankari tykkää, kuin salaa.

    • Ehdin tuossa viimein lukea päivän Aamulehden ja siinä sanottiin, että Merkel käänsi kelkkansa tavattuaan perheen, jossa naisparilla oli kahdeksan ottolasta. (Ilmeisesti tuo tapahtui Saksan ulkopuolella.) Siihen saakka hän oli vastustanut homoliittoja, ylläri pylläri, lasten edun nimissä. 🙃

      • Mutta kuitenkin itse äänesti vastaan?

      • mummomuori kirjoitti:

        Mutta kuitenkin itse äänesti vastaan?

        Niin. Perustelu oli varmaan sitten jokin toinen, ei siinä sen kummempaa..

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Niin. Perustelu oli varmaan sitten jokin toinen, ei siinä sen kummempaa..

        Saksan liittokansleri on sekava ihminen. Hän siis hyväksyy homoparien lapset ja perheet, mutta ei salli heille avioliittoa.

      • torre12 kirjoitti:

        Saksan liittokansleri on sekava ihminen. Hän siis hyväksyy homoparien lapset ja perheet, mutta ei salli heille avioliittoa.

        Sallipas, kun antoi omilleen omantunnonvapauden. Peli oli sillä täysin selvä, eikä rouvan omalla äänellä ollut enää mitään merkitystä. Hänen omille äänestäjilleen se oli varmaan silti tarpeellinen viesti. Hyvin pelattu.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Sallipas, kun antoi omilleen omantunnonvapauden. Peli oli sillä täysin selvä, eikä rouvan omalla äänellä ollut enää mitään merkitystä. Hänen omille äänestäjilleen se oli varmaan silti tarpeellinen viesti. Hyvin pelattu.

        Salli, juu. Mutta ei henkilökohtaisesti sallinut muuta kuin lasten pitämisen, avioliittoa hän ei itse sallinut. Jos näin voi ajatella.

    • räyhimys

      nami nami

      "Saksan parlamentti, liittopäivät, on hyväksynyt lain sukupuolineutraalista avioliitosta. "Ehe für Alle" -laki hyväksyttiin äänestysluvuin 393 - 226."

      • Ja selkein luvuin!

        Hienoa!

    • holololoooooo
      • Se kävi kyllä vikkelästi.

    • Jeesustuleepian

      Lieneekö Sodomassa ja Gomorrassa säädetty aikoinaan sama laki ja kuis kävikään? Vilkaise tästä
      1 Moos.19:24,25 "Ja Herra antoi sataa Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta, Herran tyköä taivaasta ja hävitti nämä kaupungit..." Ja Jeesus sanoo, puhuessaan Sodomasta ja Gomorrasta, näin: " Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy." Luuk.17:26-30

      • Aika hidas teidän jumalanne näinä päivinä. Wanhaan hyvään aikaan loi koko maailmankaikkeuden kuudessa päivässä. Nykyään ei sitten ole tehnyt vuosiin mitään tällekkään asialle. Liekö tullut vanhaksi, eikä jaksa enään :)

      • 1. Moos 13:13 kertoo: "Koko Sodoman väki teki sitä mikä oli Herran silmissä pahaa".

        Hes. 16: 48 kertoo mitä pahaa: Olivat ylpeitä ja julkean itsekkäitä, eivät auttaneet köyhiä ja kurjia, pitivät huolta vain omasta hyvinvoinnistaan.

        Emme tarvitse mitään "lieneekö"- kaikki on kerrottu Raamatussa.

      • Tosin Sodoma ja Gomorra ovat satua.

      • Jeesuksenkin piti tulla jo silloisen sukupolven aikana joka silloin lupaushetkenä eli ja Paavalikin odotti häntä hartaasti mutta ei vaan tullut.

        Tasa-arvoinen avioliitto on tiedon ja todellisuuden tajuamisen karttumisen mukaan luonnollinen tapahtuma myös uskovillekin.

      • Ei, sillä siellä oli se "riistäjän rautainen laki", eli köyhiä ei autettu, kurjia ei otettu huomioon vaan nokkaa nostettiin kaikkien erilaisten ja muukalaisten edessä. Muukalaisia vihattiin ja haluttiin laittaa "rajat kiinni" ja karkoittaa. Ellei muuten uhka toiminut, uhattiin heitä häväistä ja nöyryyttää perinpohjin.

    • Jeesustuleepian

      Jeesus tulee jokaisen sukupolven aikana pian, sillä ihminen ei elä kovin monta vuosikymmentä ja "kuoleman jälkeen tulee tuomio", kun ihmiset herättetään joko elämän tai tuomion ylösnousemukseen viimeisenä päivänä Jeesuksen tullessa takaisin. Hep.9:27, Joh.5:28,29 Näin ollen Jeesus tulee jokaisen sukupolven aikana pian. Näin myös sinunkin kohdallasi. Joko parannus on tehty?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4830
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1434
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1342
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1141
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1065
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      255
      968
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      957
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    Aihe