Raitilla piipahdusta

Olen asunutmonissa kaupungeissa ja nähnyt kaikenlaista, mutta huvittaa tuo pikkukylän tietäminen, kun itte ollaan mukaparempa, mutta juoksemassa ei näkynyt nytkään ketään ja hillasuon jälkeen kävin juoksemassa vielä lenkin. Täällä ei ole sen kummempaa kuin Kemissäkään, jollei pahempaa. Siellä sentään oli juoksjoita aina jahyvä lenkki metsässä jaei ollut nuita tietäjiä aina, kun siinä tuo ajatusmaalmaa menee, että miksi aina tuotaihtä ja samaa. olen ollut myös juhannusjuhlilla sellaisissa paikoisssa mitä ei varmaan moni edes tiedä, että siellä on viinavirranut ja satuin vain väärään paikkaan ja tuolla Pellossa, kun harrastettiin sitä autoseksiä ja kun sitä ei tehnyt, niin alettiin haukkumaan. olen jo sen ikäinen, että huvittaa tuo tuollainen ikään kuin ketään ei olisollut, mutta kun tanssimassa olin joskus käynyt ja kaverikin oli löytynyt, niin sekin oli joidenkin hampaissa ja se on mileenterveyttä. Että onko niillä juoruajillajokin asiahuonosti, kun pitää jauhaa ja ottaa aina jollakin lailla silmätikuksi, olen kävellyt myös Hesassa Mannerheimintietä töistä tullessa, että silleen ja pitkiä suhteita ollut, mutta kun tuo viina ei maistu niin mielummin raittiina ja siihen on lopahtanut. Anntaanko todelliset häiritsijät ja hörhöt olla rauhassa. Mie olen kyllä kapakoissakäynytja osaan ollaihmisten kanssa,mutta tämä pini kylä on yliveto. olen asunut Roissa doomuksessa ja Korkalovaarassa, että ihmisen ei tarvi sulkeutuatoisten tekemisien vuoksi, kun me tehdään vaikka mitä ja se ei haittaa mitään.

0

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

        Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
        Sinkut
        68
        2421
      2. En rehellisesti usko et oisit

        Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
        Ikävä
        36
        1789
      3. Ei ole kyllä mennyt

        Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
        Ikävä
        10
        1624
      4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

        Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
        NATO
        374
        1575
      5. Näin sinusta taas unta!

        Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
        Ikävä
        16
        1535
      6. Nainen, olet jotenkin lumoava

        Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
        Ikävä
        68
        1397
      7. Olet muutenkin tyhmä

        Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
        Ikävä
        106
        1141
      8. Se sinun kaipauksen kohde

        Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
        Ikävä
        12
        1118
      9. En muuttaisi sinusta mitään

        Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
        Ikävä
        9
        1094
      10. Et katso sitä

        Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
        Ikävä
        20
        1009
      Aihe