Jeesus puhuu opetuslapsilleen vaimon hylkäämisestä Matteuksen 19:1-11. Ja kun opetuslapset toteavat siihen, että eipä sitten ole hyvä avioitua, niin Jeesus sanoo, ettei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niille, joille se on suotu.
"Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja on niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattimiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon". (Matteus 19:12).
Ja nyt tiedustelisin, että minkälaisia ihmisiä nuo äitinsä kohdusta saakka olevat avioon kelpaamattomat ja ihmisten tekemät avioon kelpaamattomat ovat?
Avioon kelpaamattomuus
20
382
Vastaukset
- mummikainuusta
Nähtävästi heillä ei ole seksuaalisia tarpeita laisinkaan, koska alkutekstissä esiintyy sana "eunukki". Eunukkeja oli myös ihmisten tekeminä.
- laukkuryssä
Mielipiteesi on mielestäni aivan looginen.
Mutta entäpä ne, jotka eivät jostain syystä saa lasta. Onko lapsettomuus Raamatun mukaan kelpaamattomuus avioitumiseen? laukkuryssä kirjoitti:
Mielipiteesi on mielestäni aivan looginen.
Mutta entäpä ne, jotka eivät jostain syystä saa lasta. Onko lapsettomuus Raamatun mukaan kelpaamattomuus avioitumiseen?En löydä Raamatusta sellaista kohtaa joka tuomitsisi lapsettomuuden. Avioliiton kautta lapsetkin toki syntyvät. Raamatun mukaan avioliiton syy olisi ennemminkin seksuaalisen puhtauden varjeleminen:
1. Korinttolaiskirje 7:8-9:
"Naimattomille ja leskille minä sanon, että heille on hyväksi, jos he pysyvät sellaisina kuin minä. Mutta jos eivät pysty hillitsemään itseään, menkööt naimisiin, sillä parempi on mennä naimisiin kuin palaa himosta. "
Itsekin ymmärrän asian kuten "mummikainuusta" asian ilmaisi. Sellaisen, jolla ei ole seksuaalista halua, ei tarvitse mennä naimisiin. Mutta se osa ei sovi kaikille eikä sitä kannata väkisin tavoitella. Huonoja esimerkkejä tästä löytyy esim. katolisesta kirkosta (pappien naimattomuus). Itse asiassa Raamattu jopa varoittaa tällaisesta tarpeettomasta itsensä kurittamisesta:
1. kirje Timoteukselle 4:1-3
"Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja tekopyhien valehtelijoiden vaikutuksesta, joiden omatunto on merkitty poltinraudalla. Nämä kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka uskovat ja ovat oppineet tuntemaan totuuden, nauttisivat niitä kiittäen."- laukkuryssä
Mr.Johannes kirjoitti:
En löydä Raamatusta sellaista kohtaa joka tuomitsisi lapsettomuuden. Avioliiton kautta lapsetkin toki syntyvät. Raamatun mukaan avioliiton syy olisi ennemminkin seksuaalisen puhtauden varjeleminen:
1. Korinttolaiskirje 7:8-9:
"Naimattomille ja leskille minä sanon, että heille on hyväksi, jos he pysyvät sellaisina kuin minä. Mutta jos eivät pysty hillitsemään itseään, menkööt naimisiin, sillä parempi on mennä naimisiin kuin palaa himosta. "
Itsekin ymmärrän asian kuten "mummikainuusta" asian ilmaisi. Sellaisen, jolla ei ole seksuaalista halua, ei tarvitse mennä naimisiin. Mutta se osa ei sovi kaikille eikä sitä kannata väkisin tavoitella. Huonoja esimerkkejä tästä löytyy esim. katolisesta kirkosta (pappien naimattomuus). Itse asiassa Raamattu jopa varoittaa tällaisesta tarpeettomasta itsensä kurittamisesta:
1. kirje Timoteukselle 4:1-3
"Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja tekopyhien valehtelijoiden vaikutuksesta, joiden omatunto on merkitty poltinraudalla. Nämä kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka uskovat ja ovat oppineet tuntemaan totuuden, nauttisivat niitä kiittäen."En minäkään ole löytänyt kyseistä sanankohtaa Raamatusta, joka viittaisi lapsettomuuteen.
Laitoin tuon kyssärin lapsettomuusasiasta sen seurauksen, koska eräs evp. vapiksen pastori esitti asian noin siltikin, vaikka itse oli ollut aviossa kauan, eikä pariskunnalle ollut siunaantunut perillisiä. Oli kuitenkin 'pässiä nutistanut' vaimonsa kanssa, ettei ollut platoninen aviosuhde.
Ja ajattelen, että ellei itse tiedä omalla eikä kumppanin kohdalla, saako lapsia aikaan, niin eihän sitä noin jälkeenpäin voi avioesteeksi asettaa, kun asia molemmille valkenee.
- Pano-Erkki
Avioon kelpaamattomat saavat nussia ketä huvittaa.
- NäinTulkitsen
Avioon kelpaamattomat olivat siihen aikaan sellaiset kuin Jeesus, eli homoseksuaalit.
- ogfuerigu
Homot ei kelpaa avioon keskenään, koska ne ei voi saada lapsia. Mikään ei kuitenkaan kiellä mieleltään homoa menemästä naimisiin jonkun vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, jos voivat, mutta samaa sukupuolta olevat ei kelpaa avioon.
Avioliiton määritelmä ei heidän kohdallaan täyty millään, vaikka sitä kuinka nykyään vängätään.- fdgtyu
Mitä kirjoitit oli totta ennen 1. maaliskuuta 2017. Nyt tämä epäkohta on onneksi korjattu.
- laukkuryssä
fdgtyu kirjoitti:
Mitä kirjoitit oli totta ennen 1. maaliskuuta 2017. Nyt tämä epäkohta on onneksi korjattu.
Ei tuo lain muutos siltikään millään tavalla kumoa Raamatun Kirjoitusten totuutta avioliitosta, vaan Isä Jumalan tahtoa kunnioittava kunniallinen ja siveä avioliitto on ja pysyy edelleenkin Miehen ja Naisen välisenä. Asia on täsmälleen Niin ja Aamen!
- qåaäzm
Voisiko kyse olla sellaisista joilla on joku synnynnäinen vamma? Tai voisiko kyseeseen tulla sellaiset aikamiespojat/tytöt jotka eivät ole uskaltaneet hakeutua etsimäänkään puolisoa?
- laukkuryssä
No esim. CP-vammaiset ja yleensäkin sellaiset vammaiset, jotka eivät ymmärrä aioliiton merkitystä eivätkä yht.kunnallisia asioita, vaan ovat täysin holhouksen alaisia, niin sellaiset asiaa ymmärtämättömät vammaiset saattavat ehkä olla esteellisiä avioitumiseen. Ja vaikka heillä seksuaalinen puoli toimiikin, niin ellei itse ymmärrä sen tarkoitusta eikä merkitystä, niin avioliitto on merkityksetön.
Ne ns. peräkammarin pojat ja tytöt ovat aivan täysin avioliittoon kelvollisia. He ovat itse valinneet avioitumattomuutensa.
Tunnen meinaan muutamia poikamiesisäntiä, jotka eivät syystä tai toisesta ole vaimoa hommanneet. Ja kun äitimuori tai systeri hoitaa kodinhoitoon ja ruuanlaittoon liittyvät asiat, niin siinä on eräs syy, miksi kyseiset isäntämiehet eivät vaimoa taloon kelpuuta. - Anonyymi
laukkuryssä kirjoitti:
No esim. CP-vammaiset ja yleensäkin sellaiset vammaiset, jotka eivät ymmärrä aioliiton merkitystä eivätkä yht.kunnallisia asioita, vaan ovat täysin holhouksen alaisia, niin sellaiset asiaa ymmärtämättömät vammaiset saattavat ehkä olla esteellisiä avioitumiseen. Ja vaikka heillä seksuaalinen puoli toimiikin, niin ellei itse ymmärrä sen tarkoitusta eikä merkitystä, niin avioliitto on merkityksetön.
Ne ns. peräkammarin pojat ja tytöt ovat aivan täysin avioliittoon kelvollisia. He ovat itse valinneet avioitumattomuutensa.
Tunnen meinaan muutamia poikamiesisäntiä, jotka eivät syystä tai toisesta ole vaimoa hommanneet. Ja kun äitimuori tai systeri hoitaa kodinhoitoon ja ruuanlaittoon liittyvät asiat, niin siinä on eräs syy, miksi kyseiset isäntämiehet eivät vaimoa taloon kelpuuta.Ja vihut oo aviokelpoja perähuoneen taunot.....välttämäti. Avioon on tosikelpo se joka on ensin mahollisesti psyykannut ja sielunhoitsulla paranteluttanut ittensä mieliterveeksi ja jonka psyykkinen tervehtyneisyys sitten pystyy houkuttelemaan jossakussa naisessa esiin sen hänen tosinaiseutensa. Erik Ewalds vainaa itse on tuommoista puhunut jollain kasetillaan. Ei oo järkeä naismisoitua jos on spyykkisesti rikki ja miehistymätön ja isävihassakin ehkä. EIköhän Jeesus aviokelvottomilla tarkoittanut myöskin naimakelvottomiksi ahdistuneita. Ei naimakelpoisuuteen riitä että panettaa ja halituttaa
- violaluna17
Olen aina luullut, että tuo olisi lesbot ja homot, ja muut omituiset aseksuaalit ja vammaiset. Mutta että eunukit? Ei, en tiedä. Tuota Raamatun kohtaa olen usein itsekin ihmetellyt. Jeesushan ei ollut naimisissa eikä Paavali,mutta Pietari oli. Ja kuljetti vaimoaan mukanaan lähetysmatkoillaan.
- wsdde
Luulit väärin (mikä ei ole tällä palstalla kovinkaan yllättävää).
- mummikainuusta
Jeesus ei voinut mennä naimisiin, koska lapsista olisi tullut Jumalia. Näin itse ajattelen asian. Oliko Paavali ollut naimisissa, siitä tutkijat ovat kahtamieltä. Juutalaisena Paavalin asema olisi vaatinut naimisissa oloa, mutta mistään ei käy tämä asia ilmi. Toimiessaan apostolina, Paavalilla ei ollut vaimoa.
Alkutekstissä on juuri tämä eunukki-sana, joka minusta viittaa siihen, ettei ole seksuaalisia haluja. Niitähän ei ollut ihmisten tekemillä eunukeillakaan.
Itse mietin juuri samaa, että voisivatko lesbot ja homot liittyä tähän? En osaa vastata. Ehkä heidän tulee tehdä itsensä kelpaamattomaksi avioon. Asia on vaikea. Ajattelen, että alkoholistin tulee pysyä raittiina. Siksi näiden ed. mainittujen tulisi pidättäytyä haluamastaan seksistä.
On myös hyvä muistaa, ennen kuin tuomitsee ketään, että meillä jokaisella on sydämessä siemen jokaiseen syntiin. - päivänparas
mummikainuusta kirjoitti:
Jeesus ei voinut mennä naimisiin, koska lapsista olisi tullut Jumalia. Näin itse ajattelen asian. Oliko Paavali ollut naimisissa, siitä tutkijat ovat kahtamieltä. Juutalaisena Paavalin asema olisi vaatinut naimisissa oloa, mutta mistään ei käy tämä asia ilmi. Toimiessaan apostolina, Paavalilla ei ollut vaimoa.
Alkutekstissä on juuri tämä eunukki-sana, joka minusta viittaa siihen, ettei ole seksuaalisia haluja. Niitähän ei ollut ihmisten tekemillä eunukeillakaan.
Itse mietin juuri samaa, että voisivatko lesbot ja homot liittyä tähän? En osaa vastata. Ehkä heidän tulee tehdä itsensä kelpaamattomaksi avioon. Asia on vaikea. Ajattelen, että alkoholistin tulee pysyä raittiina. Siksi näiden ed. mainittujen tulisi pidättäytyä haluamastaan seksistä.
On myös hyvä muistaa, ennen kuin tuomitsee ketään, että meillä jokaisella on sydämessä siemen jokaiseen syntiin.Hahahahahahaa !!!!!
- Totuus.esille
Jeesuksella ja Magdalan Marialla oli lapsi.
- Arkaios
Niinkuin Mummo Kainuusta totesi, teksti puhuu eunukeista.
On niitä jotka ovat olleet eunukkeja jo syntymästään, on niitä jotka ihmiset ovat tehneet eunukeiksi, ja on niitä jotka itse ovat tehneet itsensä eunukeiksi.
Jotkut ihmiset eivät ole sopivia avioliittoon synnynnäisistä syistä, toiset ovat kasvaneet kieroon tai saaneet vammoja, jotkut valitsevat olla yksinään vaikkapa siksi että haluavat omistautua kokonaan uskolleen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että heidät pitäisi jättää ystävyyden ulkopuolelle, vaan päinvastoin he tarvitsevat enemmän myötätuntoa ja läheisyyttä. - heistäjeesuspuhui
Munkit ja nunnat = taivasten valtakunnan tähden tehneet itsensä avioon "kelpaamattomiksi. Valamossa on todella komeita nuoriakin munkkeja, todellakin totta että itsen he ovat valinneet yksinäisyyden ja kilvoittelun.
- Anonyymi
Avioon kelpaamattomille on annettu runkkaustaidot armolahjana. Jotka eivät osaa runkata itseään, niiden on mentävä avioon
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa542126En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141464- 101444
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3531444Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681315- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81024- 81992
- 20969