Kesäkiima alkaa olla ohi, ja syysmasennus iskee päälle pikkuhiljaa
Oletteko huomanneet itsestänne?
34
514
Vastaukset
- roknoosi
Almanakka on ollut usein kädessäni, kun noi illat alkaa pimentyä. Vähän kammoksuen mietin taas sitä pitkää pimeää jaksoa, mikä on edessämme. Uneen se pimeys vaikuttaa suotuisasti, nukun paremmin, kun on pimeää.
No kesäkiima loppui jo juhannuksen aikaan. Ja syksyä kohden mä taas oikeestaan piristyn. Syksy on minusta parasta vuodenaikaa. Jotenkin tykkään kun tulee viileä ja luonto alkaa rauhottumaan. Toisaalta jossain vesillä on aika siistiä olla syksyllä. Vettä tulee 45 asteen kulmassa ja hirmu aallokko. Luonto näyttää voimaansakin. Sopii mulle. Kiva könytä vähän viluisena kotiin, nappasta sauna lämpiämään ja pönttöuuniin tuli.
Innostuin pojan kanssa eilen kalahommiinkin. Sain hommattua 5 hp tohatsun sen paattiin. Käytiin vetelemässä 3 tuntia ja topakankokoinen hauki täräytti pojan uistimeen. 70 cm pitkä vonkale painoi 2,5 kg. Se pääs ukille suolakalaks. Pitää käydä tää loppusyksy ahkerasti poitsun kanssa vetelemässä, niin oppii tuntemaan nää lähivedet. Kuha ois tervetullut kala pannulle. Voi ja tilli jo odottelis...pujotteIija kirjoitti:
Minäkin tykkään syksyn räntäpaska keleistä
Joo, joskus muistan kun ajoin porukoitten veneen ihan viimekeleillä mökiltä pois. Sato räntää ihan pirusti. Piti kääntää pää vinoittain ja tihrustella yhdellä silmällä. Kun pääsin rantaan, isä nauroi. Poski ihan valkoinen rännästä kuulemma ja takki samoin. Mutta aattelin, että pakko se on piru ajaa vaan rantaan. Mutta hyvä vaatetus, niin ei palele.
Dissident kirjoitti:
Joo, joskus muistan kun ajoin porukoitten veneen ihan viimekeleillä mökiltä pois. Sato räntää ihan pirusti. Piti kääntää pää vinoittain ja tihrustella yhdellä silmällä. Kun pääsin rantaan, isä nauroi. Poski ihan valkoinen rännästä kuulemma ja takki samoin. Mutta aattelin, että pakko se on piru ajaa vaan rantaan. Mutta hyvä vaatetus, niin ei palele.
joskus olen käyttänyt vastaavissa keleissä pujottelulaseja
pujotteIija kirjoitti:
joskus olen käyttänyt vastaavissa keleissä pujottelulaseja
Joo, mietin jo, että käännynkö takas ja otan sukelluslasit päähän, mutta ajattelin, että kyllä yks 5 min jaksaa painattaa väkisin. Kyllä se sit helpotti, kun oli kunnon kasa räntää naamassa, ettei kerennyt iho sulattaa sitä.
- m-i-e-z
Mikä ihmeen masennus? Mitä jos on kevät ja syksy kiima? Kesäkiiman olen ehkä huomannut, mutta en ikinä mitään masennusta.
- EdesUnissa
Mietin ihan samaa että taidetaan vaan siirtyä kiimasta toiseen. En minä muista masennusta tunteneeni syksyisinkään. Mutta jos sen kuuluu tulla. niin kai se on sitten jostain hankittava.
- kaisanoasaa
Ei me olla koska ollaan ätmejä eikä ätmit ole kiimaisia.
- lihavihatipunen
Kyl. Huomenna palaan lomilta töihin ja kesäkiimani kohde ei ole enää siellä. Hyvä vaan, pystyy keskittyy olennaiseen eli töihin.
- lihavihatipunen
pujotteIija kirjoitti:
Oliko jännämies?
Mitkäs ne olikaan ne kriteerit?
lihavihatipunen kirjoitti:
Mitkäs ne olikaan ne kriteerit?
Joku vois kertoa, mullakaan ei täysin tiedossa ole
pujotteIija kirjoitti:
Joku vois kertoa, mullakaan ei täysin tiedossa ole
No pimeellähän on kaikki vähän jännää, niin ehkä sellainen pimee tyyppi on jännämies?
- lihavihatipunen
Dissident kirjoitti:
No pimeellähän on kaikki vähän jännää, niin ehkä sellainen pimee tyyppi on jännämies?
Mutku ei kesällä ollut pimeetä. Mä olen kyllä ite melko pimeä, oli kesä tai syys...
lihavihatipunen kirjoitti:
Mutku ei kesällä ollut pimeetä. Mä olen kyllä ite melko pimeä, oli kesä tai syys...
Niin, mutta jos se miekkonen oli pimee? Eli ootte samiksia? Ilmankos...
No oikeenko suhteella viskas? Vai oliko vaan kuuluisa kesäromanssi?- lihavihatipunen
Dissident kirjoitti:
Niin, mutta jos se miekkonen oli pimee? Eli ootte samiksia? Ilmankos...
No oikeenko suhteella viskas? Vai oliko vaan kuuluisa kesäromanssi?Ei kumpaakaan. Ehkä olisi kehittynyt joksikin mutta aika loppui (onneksi) kesken. Onneksi parin asian takia. Olisi se kyllä aika pimeä ollut jos mä sille olisin oikeasti kelvannut, ja olisin miettinyt motiivejaan (ohan kiimakin tietty motiivi). Kun on muitakin..Saattaa olla, että on lähentynytkin jonkun toisen kaa sillä aikaa ku olin pois.
lihavihatipunen kirjoitti:
Ei kumpaakaan. Ehkä olisi kehittynyt joksikin mutta aika loppui (onneksi) kesken. Onneksi parin asian takia. Olisi se kyllä aika pimeä ollut jos mä sille olisin oikeasti kelvannut, ja olisin miettinyt motiivejaan (ohan kiimakin tietty motiivi). Kun on muitakin..Saattaa olla, että on lähentynytkin jonkun toisen kaa sillä aikaa ku olin pois.
No miksi et ois kelvannut? Ei ole itsensä aliarvioimista tuollainen, vaan enemmän toisen aliarvioimista. Joskus itse olen miettinyt kanssa toisesta noin, sitten joskus minusta aivan upea nainen sanoi, että on hänestä uskomatonta, että minä hänestä pidän paljon...meinas sokat puota polvista. Mutta kun ajattelin sitä, niin meillä jokaisella on omat näkökulmat toisiin... Ei pidä olettaa.
Mutta kai siitä jotain kivaa jäi?- lihavihatipunen
Dissident kirjoitti:
No miksi et ois kelvannut? Ei ole itsensä aliarvioimista tuollainen, vaan enemmän toisen aliarvioimista. Joskus itse olen miettinyt kanssa toisesta noin, sitten joskus minusta aivan upea nainen sanoi, että on hänestä uskomatonta, että minä hänestä pidän paljon...meinas sokat puota polvista. Mutta kun ajattelin sitä, niin meillä jokaisella on omat näkökulmat toisiin... Ei pidä olettaa.
Mutta kai siitä jotain kivaa jäi?En nyt mene yksityiskohtiin vaikka tuskin tätä kukaan asianosainen lukee, siis ton kelpaamattomuus asian suhteen.
Kai jotain jäi...katseita ja vaivautuneita tilanteita 😛 . lihavihatipunen kirjoitti:
En nyt mene yksityiskohtiin vaikka tuskin tätä kukaan asianosainen lukee, siis ton kelpaamattomuus asian suhteen.
Kai jotain jäi...katseita ja vaivautuneita tilanteita 😛 .Eli savolaisittain: Silimäpelijä käätiin.... oikein.
Jouduit vissiin laittamaan tuon vihan tuonne väliin? Ootko vihainen? Kun etkös sä ollut joskus vaan lihatipunen?- lihavihatipunen
Dissident kirjoitti:
Eli savolaisittain: Silimäpelijä käätiin.... oikein.
Jouduit vissiin laittamaan tuon vihan tuonne väliin? Ootko vihainen? Kun etkös sä ollut joskus vaan lihatipunen?Liha sekä viha 😀, lihava vihainen tipu. No emmääny aina niin vihanen ole.
Mutta trolli ei ole kai tähän vielä iskenyt kiinni? En tiiä kyl ku en ole kaikkia ketjuja lukenut mutta en ole ainakaan huomannut. lihavihatipunen kirjoitti:
Liha sekä viha 😀, lihava vihainen tipu. No emmääny aina niin vihanen ole.
Mutta trolli ei ole kai tähän vielä iskenyt kiinni? En tiiä kyl ku en ole kaikkia ketjuja lukenut mutta en ole ainakaan huomannut.Lihavihahan vois olla vegaaniin viittaavaa? Narskutat porkkanaa?
No ne on vitsaus...mutta on ne oveliakin. Kaikenlaisia koiruuksia keksivät...toisaalta hauskojakin välillä.- lihavihatipunen
Dissident kirjoitti:
Lihavihahan vois olla vegaaniin viittaavaa? Narskutat porkkanaa?
No ne on vitsaus...mutta on ne oveliakin. Kaikenlaisia koiruuksia keksivät...toisaalta hauskojakin välillä.Minusta ei kyllä vegaania saa, rrrakastan lihaa. Yritin joskus kyllä hetken olla joku vegaanin tyyppinen, mutta soija- tai tofunakit oli pahoja. Siis syön kyllä kasviksiakin ja sittemmin olen myös tofua syönyt.
lihavihatipunen kirjoitti:
Minusta ei kyllä vegaania saa, rrrakastan lihaa. Yritin joskus kyllä hetken olla joku vegaanin tyyppinen, mutta soija- tai tofunakit oli pahoja. Siis syön kyllä kasviksiakin ja sittemmin olen myös tofua syönyt.
No minä en ole tufua nakkeina vetänyt...kai? Mutta tofujäätelöö kai olen syönyt. Kaveri on maitoallerginen ja sille tulee ostettua niitä ja syötyä itsekin.
Itse olen kauhulla miettinyt kauhuskenaarioita, että pitäis opetella syömään kasviksia vaan...kyllä mä nassutan varmaan aina lihaa, mitä ikinä syönkään...
- reipastaulkoilua
Ei syksyhän on ihanaa aikaa, kun puut ja pensaat ovat värikkäitä ja jos vielä aurinko paistaa.
- M184
Eipä sitä kiimaa nyt kesälle juurikaan ehtinyt muodostua. Ja jos vanhat merkit pitää paikkansa niin eipä se kiima kehity loppuvuonnakaan. Toki se ilo on tässä tavismiehen olemuksessa että eipä se masennuskaan ihon alle tule.
Suurin muutos nyt lienee että kesäiset pallopelit nyt sitten vaihtuvat sisälajeihin ja punttisaliin. Koulukin alkaa kohta ja kun sitä opiskelua tekee työn ohessa niin eiköhän se kalentri täyty aika nopsaan ja kohta jo taas avataan kalentereita.
Syksy on kyllä vuoden parasta aikaa, Vettä kun tulee niin ettei tahdo rännit vetää yhdistettynä koleaan viimaan luo kyllä sellaiset olosuhteet että on mahtavaa mennä takapihalle juomaan kahvit.- M184
Onhan mulla katos ettei ihan tarvitse kastua. Tosin pitää tunnustaa että viime syksynä menin takapihalle sateeseen; en pelkästään seisomaan vaan hieman jopa paljain jaloin hypin lätäkössä. Myönnän; hieman lapsetti. Onneksi naapurit ei nähneet.
- runkingg
Kyllä vaan alkaa synkkä syysmasennus iskeä. Kammottavaa, että mitä vanhemmaksi tulee sitä syvempi syysmasennus on. Ja kesä oli niin lyhyt vielä!
Mua masentaa oikeestaan eniten kesäisin kun tuntuu, että kaikki muut pitävät hauskaa omien rakkaittensa kanssa ja itte saa olla aina yksin. Syksyllä ja talvella kaikkia muitakin vituttaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1203257- 122096
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371905Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4061816Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211671Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681477- 1201341
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101231- 141216
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4351088