Kumpi on pahempi yökylässä, vauva vai koira.
Gallup kysely
26
310
Vastaukset
- ilmatar_
Koira. Tarvitaanko perusteluja?
Koira haisee pahemmalle, vauva lemuaa vain ajoittain.
- hmpff
Hauvavauva. Ottaisin silti sellaisenkin.
Molemmat vaativat jatkuvaa valvontaa ja meidän koira ainakaan ei haise.
Ainii ja hauskaa on kun sekä vauva että koira ovat yhtä aikaa kylässä. Vauva oppinut juuri kävelemään ja ajattaa koiraa. Koira juoksee lelu suussaan edellä. Takaa-ajoleikki :).
Ancelina kirjoitti:
Kyllä se vielä haisee, kunhan hormoonit alkaa hyrräämään, "kiusii" vähän ;)
No on sillä jo pariin kertaan hyrrännyt ja yksi valeraskauskin ollut. Ei haise. Eikä haise emänsäkään eikä emänemä. Jos haisee oisko hoidossa puutteita?
- Koirallin
Koira ja vauva ok. Mutta 1v vanhemmat lapset vie hermot ja yöunet, kun ne kirkuu ja liikkuu taukoamatta. Joskus käy mutta ei kyllä jatkuvasti. Huh, huh. En tajua miten kukaan pystyy olemaan lastentarhassa töissä. Ne kimeät ylä äänet on kauheita ja satuu korviin. Näin nyt on. Nuorempana ei haitannut yhtään.
- ItseOotSyyllinen
Onkohan omassa käytksessäsi syy ongelmaasi? Itse en ole moista kokenut, mutta meillä tosin puhutaan lapsillekin ihan ihmisten äänellä ja lapsia myös kuunnellaan aktiivisesti niin, ettei heidän tarvitse huutaa.
- HallanPanemaa
Hyi helevata ! Ei kumpaakaan terve ihminen laske asuntoonsa .
- maissiiii
Kaikki yökylään tulevat ja olevat ovat aina tervetulleita.
Yhtä hyvänä pidän kaikkia, oli sitten päiväkylässä tai yökylässä.
Vauvat tuoksuvat niin ihanilta ja koirilla katse niin ihana, miksi moisia ihanuuksia hylkisin. - Heikunkeikku
Omat lapsenlapseni eivät ole enää vauvoja.
Jos olisi, niin yökylään ottaisin. Muiden vauvoja en alkaisi hoitamaan.
Koiran voisin mielelläni ottaa, jos koira olisi semmonen, joka ei hyökkäisi mun kissini kimppuun.
Veljen koiraa olen käynyt hoitelemassa heidän kotonaan, kun veli ja hänen vaimonsa ovat olleet reissussa.
Heidän koira on aivan ihana, mutta sen rotuinen tyyppi, että tappaisi välittömästi kissan, jos vain pääsisi kissaan käsiksi. Vanha koira on parempi, on rauhallisempi kuin nuori, on ollut koiria hoidossa, olen itse kissaihminen, ei koiriakaan vastaan mitään ole.
Jouduin kerran ottamaan vauvan hoitooni kun äiti sairastui, vauva oli saanut ainoastaan rintaa, oli hirveä itku ja parku kun ei millään olisi syönyt pullosta. Eipä juuri nukuttu.
Ottaisin molempia yökylään mutta en kovin pitkäksi aikaa.- W.C.Fields
"Kukaan, joka pitää hyvästä viskistä sekä vihaa pikkulapsia ja koiria, ei voi olla läpeensä paha."
Kesälomareissulla eräs vanhempi herrasmies kävi kertomassa minulle tämän kun olin koiran kanssa liikenteessä :).
- kuolleet.kakarat
Vauva. Vauvaa ei pidä ottaa mukaan koskaan kyläilemään eikä lentokoneeseen.
- VolttiPetteri
Jospa se vauva on luonasi juuri siksi että sitä ei otettu mukaan kyläilemään tai ei otettu lentokoneeseen mukaan.
Riippuu tietysti siitä, millainen koira tai millainen vauva.
Vieläköhän sitä lapsenlapsen lapsen näkee. Kaksi olisi jo hyvinkin tekoiässä, muttei näy, eikä kuulu.
Koiria kyllä täällä mökkimaisemissa vilisee.- siitä.erottaa
Koirat on useimmiten karvaisia vauvat vähemmän.
- Autitalosta
Ennen lapset käyttäytyivät hyvin. Nyt on toisin. Kun pojan perhe saapuu niin lapsilla on kuninkaallisten rooli. Ne saa leikkiä ja juosta joka paikassa, eikä kukaan kiellä. Aikuiset lähinnä väistää. Ja koko ajan kehutaan että miten eteviä he ovat. Sitten maalataan ja piirretään lattialla niin että lattiassa on ikuiset jäljet maalista. Mitään ei saa sanoa, eikä kieltää. Ettei vaan synny traumoja. Näin Suomessa. Edelleen Keski-Euroopassa ym lapsilla on tarkka kuri ja selkeät rajat. Vain Suomessa ja Pohjoismaissa he ovat lähinnä kuninkaiden ja muiden kuninkaallisten asemassa. Mielummin koira ja sukulaisia vain harvakseltaan ainakin nöitä alle 7 v. Oikein saa varoa ettei kompastu leegoihin ja muihin leluihin, kun lattia lainehtii nöitä virikkeitä. Ei millään pahalla, kunhan totean aikojen muuttuneen.
- Uusi-vauva-pian-tulossa
Ennen lapset nujerrettiin ja peloiteltiin olemaan näkymättömiä kyläreissuilla. Itsehän olet lapsesi kasvattanut, hänhän nyt kasvattaa omiaan, hyvän mallin mukaan, vai kapinoiden huonoksi kokemaansa vastaan?
Kyllä meillä lastenlapset 2-6-7-8-8-13 ja 14 tottelevat meitä ja vanhempiaan, eivätkä tee täällä mummolassa mitään tihutöitä, vahingoille ei mitään voi, niitä sattuu joskus. Aina ovat olleet tervetulleita yökylään ja tottakai lemmikit myös. - Omatjavieraat
Nujertamisestako on kyse jos ei viitsi kohdella kakaroita kuin kuninkaallisia. On jotain siinä välilläkin, Lapsia varten on omat säännöt ja määräykset mutta joita jotkut siis omatkin lapset ei halua noudattaa, kun paapovat nää uudet tulokkaat pilalle. Ei tajuu. Ja meteli on sietämätön. Onneksi on korvatulppia. Ei niitä korkeita kimeitä huutoja kestä paria tunti kauenpaa. Onneksi kasvavat ja äänikin madaltuu viimeistään puberteetissa möreäksi bassoksi. Poikia kun ovat. Mutta ei niitä kuulema saa laittaa leikkikehäänkään. Vaan perässä pitää juosta nk lakeija ikään.
- LapsissaOnTulevaisuus
Omatjavieraat kirjoitti:
Nujertamisestako on kyse jos ei viitsi kohdella kakaroita kuin kuninkaallisia. On jotain siinä välilläkin, Lapsia varten on omat säännöt ja määräykset mutta joita jotkut siis omatkin lapset ei halua noudattaa, kun paapovat nää uudet tulokkaat pilalle. Ei tajuu. Ja meteli on sietämätön. Onneksi on korvatulppia. Ei niitä korkeita kimeitä huutoja kestä paria tunti kauenpaa. Onneksi kasvavat ja äänikin madaltuu viimeistään puberteetissa möreäksi bassoksi. Poikia kun ovat. Mutta ei niitä kuulema saa laittaa leikkikehäänkään. Vaan perässä pitää juosta nk lakeija ikään.
Tekstisi kertoo enemmän itsestäsi kuin lapsista. Lapsille olisi varmaan parempi jos eivät kävisi luonasi, eivätkä muutenkaan tapaisi sinua.
- Hyvätavaton
Noup. Tulen erittäin hyvin toimeen lasten ja nuorten kanssa. Poikkean vain siinä, että sanon aika suoraan mitä ajattelen. Sitähän kakarat arvostaa. Sitä, että joku ei myötäile vaan antaa hyvää vastusta. Se kasvattaa. Lällyjä kyllä Suomeen mahtuu. Lisäks lapsia naurattaa sarkastinen huumori. Toisin kuin sinua. Tosiaan legooja on lattiat täynnä. Täytyy vaan toivoa ettei kukaan porukoista komapastu ja katko koipiaan.
- Santtu__
Vaimo. Sitä pahempi on vain naisystävä.
"Vaippa märkänä putosi vauvani pöydältä
vauva itki koirani vaipasta litki.
En jaksanut yöllä vuoteelta nousta
sen-kun lirisee vaikka ikuisesti.
Oli aamulla koirani kuiva ja onnellinen
vauva pullean turpea upossa unien."
-
https://www.youtube.com/watch?v=pdyio9ZSgQk
H.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363647- 122376
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371955Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141909Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211721Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681537Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301483- 1241448
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101301- 141246