Voi callupien callupit

Saivartelijako

Tulin valituksi ryhmään, jossa tilastoidaan tv:n katselijat. Kotiini tuodaan katsomiani ohjelmia keräävä laite ja se kiinnitetään tvheni. Kun alan katsella ohjelmaa livenä tai nauhoituksena, painan määrättyä nappia. Laitetta ei ole vielä tuotu. Olin ensin innoissani.
Nyt elämäntilanteeni muuttui. Asun vähemmän kotona ja satunnaisesti aika paljon, mm. useat sunnuntait toisen henkilön kodissa. Katsomme mm. aina yhdessä yhden lempiohjelmistamme Arto Nybergin. Ja tietenkin kaikenlaista elokuvaa, asiaohjelmaa, uutisia ja mitä sattuu milloinkin tulemaan, kun olen pois kodistani.
Näin en ole nappia painamassa ja tilasto minun kohdallani vääristyy pahasti. Ei saa Nyberg ansaitsemaansa katsotun ohjelman huomiota, eikä monet muut hyvät.
Kerroin siitä tilastoa järjestävälle toimijalle. Hänen mukaansa ei ole mitään ongelmaa, ihan hyvin sovin silti remmiin. No oma moraalini kertoo, että en sovi, en halua olla tekemässä vääristettyä tilastoa. Tuli mieleen että toimija on taho, joka saa tilastonsa tekemisestä maksun, ihan sama onko lopputulos läheskään oikea, aineiston tulostuskäppyrät kun näyttävät "totuuden", jos joku epäilee tilaston oikeellisuutta.

4

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ö-Öö

      Osuit ytimeen

      Kun tollasta katsojatutkimusta tehdään, se mittaa todellisen jutun, ei mielikuvia. Toi iteasiassa yks tarkimmista mitaustavoista, perustuu aika paljon todelliseen asiaan, ei mielikuviin.

      Tilastot on tilastoja. Niit voidaan tehdä monilla tavoilla, siis kerätä materiaalia. Ja niitten tulkinta, nojoo. Tulkinta voi olla ihan mitä tahansa. Ja siihen vielä analyytikot ja etenkin tilastoja sitten käyttävät ihmiset.

      Aloitus ehkä oli tyhmä provo, mutta siinä pureuduttiin tilastomatematiikkaan ja todennäköisyys laskelmiin. Ihan ok, jos joku tollastakin mietiskelee joskus.

      =DW=

    • Olen aina ollut epäileväinen noiden otosten suhteen.
      Onko ne mitenkään suhteutettu väestöön koko Suomea ajatellen.
      Niinkuin aloituksestakin käy ilmi, eivät ihmiset aina samaa TV:tä katso. Itsekin katson kesäaikaan 3 eri TV:tä riippuen siitä missä olen.
      Jos et kerran halua olla mukana, ei kai se mikään pakko ole.

    • tekemällä-tehtyjä-

      Tässä on vähän sama juttu kuin tuntemattomassa, että herrat kun lyövät sellaiset rätingit pöytään kalorioista, niin sinulla ei voi olla nälkä. On aivan sama miten niitä nappeja painellaan, sillä kaikenmaailman kertoimet ja tilastot muuttavat ne luvuiksi, joita ohjelman tuottajat haluavat.

    • Saivartelijako

      ö-Öö, oletpa kummallinen epäilijä. Miksi ihmeessä kirjoittaisin noin perusteellisesti provon kirjoituksen, mitä se minulle antaisi?
      Kerron oman ensimmäisen tilastoni 80-luvulta. Esimies pyysi minua tilastoimaan kopiopaperin kulutuksen organisaatiossamme. Rustasin lukuja viikon verran, laskin ja kirjasin taulukkoon, jaoin ja kerroin päivien määrällä, niin että sain vuoden kulutuksen. Ylpeänä saavutuksestani kiikutin tilaston esimiehelle, joka yhdellä vilkaisulla totesi: Noin paljon paperia ei vuodessa kuluta koko konsernimme. Ei ollut hallinnassa silloin, mutta myöhemmin myös opiskeltuani tilastointia tutkintoni yhtenä osa-alueena, olen tehnyt useita tilastoja tilastokeskukseen. Ja tehnyt ne vain oikein.
      En mene tähän tvn katselutilastointiin mukaan. Kirjoitin aloituksen vain yhdeksi omakohtaiseksi todisteeksi tilastojen luotettavuudesta.
      Hyvä oivallus tuo juttu tuntemattomasta, heh heh!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      176
      4757
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3306
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2213
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1984
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1916
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      666
      1853
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      116
      1816
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      137
      1737
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1495
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1421
    Aihe