Hienoa, nyt mua varten on olemassa oma laulu. Kun kuulin sen ekaa kertaa radiosta, se tuntui niin todelliselta et ihan nauratti. Vaikka oikeesti tämä sinkkuus tekee kaikkea muuta kuin naurattaa.
"Mies jonkä ympäriltä tuolit viedään..." Tuli heti mieleen esimerkiks sekin ilta, kun olin lämpimänä kesäperjantaina pyöräilemässä Aurajoen rannassa. Menin sen jokilaivan terassille mis käy eniten itseni ikästä porukkaa. Siellä oli tyttöporukoita, jonkun verran parejakin. Niin siinä taas kävi, et kerta toisensa jälkeen multa kysyttiin "onks tää tuoli vapaa" ja "voiks tän tuolin ottaa". Sillä seurauksella, että jo vartin päästä pöydän vieressä ei ollut muita tuoleja kuin se ainoa jolla itse istuin. Ja näin se menee, olen missä baarissa tai paikassa tahansa. Tuolien vienti ympäriltä on ympäristöltä varmin merkki siitä, että olet täysi luuseri. Näin sen näen, vaikken tunnusta itseäni mikskään luuseriksi. Ehkä silti olen, koska mulla on 24v mittarissa eikä ensimmäistäkään kokemusta naisesta.
Sanokaa, miten mun pitää jatkossa toimia ettei mun ympäriltä enää viedä tuoleja? Sanonko "et saa, se on varattu" vai "odottelen vielä seuraa" vai tuppaanko itseni pöytään jossa on enää yks vapaa paikka? Tota viimeks mainittua taktiikkaa kokeilin yhden ainoan kerran, sillä seurauksella et meinas tulla kuonoon seurueen miesjäseniltä. Sama juttu muuten tanssilattialla. Mua tönitään ja tuupitaan ihan älyttömästi, vaikken edes yritä tanssia kenenkään muun tytölle. Älkää nyt sanoko et olen jäävuoren huippu, mut alotin tässä alkuvuodesta lavatanssikurssit. Ja voitteko uskoa; Ekalla kerralla siellä oli mun ikästä porukkaa, viis tyttöä poikapareineen. Pareja vaihdettiin niin, että pääsin tanssimaan kaikkien kanssa. Vaan tokalla kerralla ykskään näistä pareista ei enää tullut sinne tanssitunneille! Sinne jäi vain eläkeläisiä, ja totesin että antaa olla. Mies, jonka ympäriltä viedään tuolit ja naiset.
Help!
Mies jonka ympäriltä tuolit viedään
214
143432
Vastaukset
- Nimetön
tosi on näin. Kun kuulin tuon zenkkarin biisin ensimmäistä kertaa ja kuuntelin sanat tarkasti sopii laulu täysin mun elämään. Jos Samuli Putron joskus näen sanon ensinnäkin kiitokset hyvästä kappaleesta mutta miksi teit sen mulle.
Olen kans 24 mutta muutamaa kokemusta rikkaampi. Silti noita nuorikoita ei mun seura kiinnosta. Vanhempia kyllä josta jo kirjoitin eilen täällä. No positiivista asiassa on se että en ole ainoa.- vaan on
semmoista.
- nainen31
Ei sinkkuelämä nyt noin kauheeta voi olla!!!!!! Tai ei ainakaan mun mielestä! Eiköhän niitä tuoleja, naisia ja miehiä viedä jokaiselta joskus.
Niin se kuuluu olla ja onpahan kokemuksia rikkaampi. Kyllä täällä ihmisviidakossa kokemuksien (myös niiden negatiivistenkin) kautta oppii. Synkkiä ajatuksia sulla on, mutta älä anna niille valtaa, sillä muuten se voi viedä mennessään. Tsemppiä ja kaikkea hyvää elämääsi Mies!- jokasanatosi
Olisi helpompi uskoa ehdottamaasi joskus-teoriaan, jos välillä tapahtuisi jotain positiivisia käänteitä tässä yksinäisyydessä. Tiedätkö, miltä tuntuu pettymys toisensa jälkeen? Jokainen pettymys vahvistaa sitä edellistä pettymystä.
Olisi paljon helpompi oppia kokemuksista, jos ne edes toisinaan olisi positiivisia. Saisipa jotain edes lainaksi, mutta kun ei saa ollenkaan. - ei tahdo
olla sinkku!
- pikaisesti
jokasanatosi kirjoitti:
Olisi helpompi uskoa ehdottamaasi joskus-teoriaan, jos välillä tapahtuisi jotain positiivisia käänteitä tässä yksinäisyydessä. Tiedätkö, miltä tuntuu pettymys toisensa jälkeen? Jokainen pettymys vahvistaa sitä edellistä pettymystä.
Olisi paljon helpompi oppia kokemuksista, jos ne edes toisinaan olisi positiivisia. Saisipa jotain edes lainaksi, mutta kun ei saa ollenkaan.Kuulehan; oletko ajatellut, millä kiinnität naisten huomion itseesi?
Luulen, että aikuisista naisista useimmat arvostavat seuraavaa; itseluottamus ja omanarvontunto. Jos istut surullisen näköisenä yksin pöydässä, murehdit, ettei sinulle tapahdu mitään, tuskin tapahtuukaan.
Selkä suoraan, ryhtiä, hymy kasvoille ja muutama ajateltu keskustelunaihe. Yritä olla varma mielipiteissäsi, vaikket olisikaan samaa mieltä keskustelukumppanisi kanssa. Ole oma itsesi ja anna sen näkyä.
Minua kiinnostaa vain miehet, joilla on mielipiteitä, ei pelkkää kaunista kuorta.
Ja tuo tanssitaito. Kukapa sen paremmin opettaisi, kuin ne eläkeläismummot ja papat. Urheasti vain sinne kurssille takaisin. Tanssi on taito, jolla ihan varmasti teet vaikutuksen vielä siihen oikeaan.
Positiivista asennetta ja hymyä, hymy tarttuu.... - Oon viisikymppinen
pikaisesti kirjoitti:
Kuulehan; oletko ajatellut, millä kiinnität naisten huomion itseesi?
Luulen, että aikuisista naisista useimmat arvostavat seuraavaa; itseluottamus ja omanarvontunto. Jos istut surullisen näköisenä yksin pöydässä, murehdit, ettei sinulle tapahdu mitään, tuskin tapahtuukaan.
Selkä suoraan, ryhtiä, hymy kasvoille ja muutama ajateltu keskustelunaihe. Yritä olla varma mielipiteissäsi, vaikket olisikaan samaa mieltä keskustelukumppanisi kanssa. Ole oma itsesi ja anna sen näkyä.
Minua kiinnostaa vain miehet, joilla on mielipiteitä, ei pelkkää kaunista kuorta.
Ja tuo tanssitaito. Kukapa sen paremmin opettaisi, kuin ne eläkeläismummot ja papat. Urheasti vain sinne kurssille takaisin. Tanssi on taito, jolla ihan varmasti teet vaikutuksen vielä siihen oikeaan.
Positiivista asennetta ja hymyä, hymy tarttuu....Olen miespuolisena samaa mieltä edellisen kanssa,
myös siitä kurssille takaisin menemisestä! Itsekin olen melko ujo, enkä helposti saisi aloitetta aikaan edes baaritiskillä. Mutta kun jo parikymppisenä kävin nämä peruskurssit (Reunamolla Turussa) ja sitten pyrin pitämään (lue parantamaan) taitojani, niin mikäs siinä on hakiessa toisia tanssimaan, joskus sattuu kohdalle mukavia naisia ja tiedät itse osaavasi nämä tavalliset tanssit. ja jos ei tuuria käykään, niin olet saanut pidellä useampaa naista, ja ihan luvalla! Onhan niitä miehiä, joiden mukaan tosi mies ei tanssi (eikä osaa), no nojatkoon baaritiskiin mun puolesta.
Kyllä se sinkkuus maistuu aikansa ja myöhemmin on mukaviakin muistoja! Molemmat vaimoni olen tavannut tanssiravintolassa. Välillä oli 10 vuoden sinkkuus eronneena miehenä, mutta kun sitten taas tapasin Tallinnan laivalla naisen, joka piti myös tanssimisesta ja jonka tyyli sopi mun liikkeisiin, niin pitihän ruveta tosissaan piirittämään, ja ottaa vaimoksi.
Tsemppiä vaan sinkuille! Mikä ei tapa, se vahvistaa! - ???
ei tahdo kirjoitti:
olla sinkku!
oon varmaan sit jonku näkönen luonnon oikku, kun viihdyn ihan hyvin myös omissa oloissani. joillekin vain ei parisuhteet sovi. ja sillon kun on sinkku, pitää ottaa irti siitä kaikki. enkä meinaa sitä, että pitää panna kaikkee mikä liikkuu vaan koko elämää. matkustella, hengata kavereiden kans yömyöhään,vetää keskipäiväkännit, järjestellä baari-illan jälkeen jatkoja, tutustua uusiin ihmisiin, harrastaa, nukkua pitkään ja leveesti jne. jne. sit ku oot parisuhteessa, monista noista asioista on pystyttävä luopumaan, jos meinaa siinä suhteessa kauemminkin pysyä saatikka perustaa perhettä...
- tiiti-nen
ei tahdo kirjoitti:
olla sinkku!
Taidat olla vielä kovin nuori. Ajattele joskus, että ihmiset ovat erilaisia ja haluavat eri asioita. Kunhan kasvat ja opit elämää, huomaat, että sinkkuus/parisuhde ei ole enää elämän keskipiste, vaan ne muut asiat, sillä arvomaailma kehittyy.
Tsemiä.; ) - yksinäisyydestä
ei tahdo kirjoitti:
olla sinkku!
tuossa ei ole mitään kummallista, toi vois olla tapahtunut millon vaan, missä vaan - mutta ehkä eniten vielä täällä kotoSuomessa. Ihminen jätetään yksin, saa olla yksin, kukaan ei välitä...iästä riippumatta. Hei miten me opittas ihmismäisyyttä enemmän - ei ainakaan tollasilla "mene Aurajokeen, en mä välitä, oot tyhmä"-jutuilla...
- blondi
tiiti-nen kirjoitti:
Taidat olla vielä kovin nuori. Ajattele joskus, että ihmiset ovat erilaisia ja haluavat eri asioita. Kunhan kasvat ja opit elämää, huomaat, että sinkkuus/parisuhde ei ole enää elämän keskipiste, vaan ne muut asiat, sillä arvomaailma kehittyy.
Tsemiä.; )Naiset tykkää itsevarmoista miehistä. Ulkonäkö on tosi tärkeä. Kuinka pukeutut? Naiset tykkää huoliteltu miehistä(hyvä tuoksu, kampaus, tyylikkyys). Kuinka kävelet ja istut? Ryhti on kans tosi tärkeä.Tsemppia sinulle ja sinun uudelle"lookille".
- huhhuh
blondi kirjoitti:
Naiset tykkää itsevarmoista miehistä. Ulkonäkö on tosi tärkeä. Kuinka pukeutut? Naiset tykkää huoliteltu miehistä(hyvä tuoksu, kampaus, tyylikkyys). Kuinka kävelet ja istut? Ryhti on kans tosi tärkeä.Tsemppia sinulle ja sinun uudelle"lookille".
..Eli kaikkien miesten olisi siis näytettävä ja käyttäydyttävä kuin joku Kauniiden ja rohkeiden Ridge? Ja itsevarma olisi oltava tilanteessa kuin tilanteessa. Helppo neuvo lehmältä, joka ei todennäköisesti itse ole eläissään joutunut näkemään vaivaa ihmissuhteissa muun kuin oman ulkonäkönsä eteen. Kyllähän miehet hoitavat sen lähestymispuolen, vai mitä?
- Yksinäinen turkutar
..tuolit viedään..
Niin, on niitä meitäkin, usko tai älä!
Kerta toisensa jälkeen olen istunut baareissa, eikä etteikö olisi tullut miehiä kyselemään, mutta aina vain sen yhden asian perään...:(
Olen muuten turusta itsekin ja voin vain antaa sinulle vinkin, että kun seuraavan kerran näet minut istumassa tai pelaamassa rahapelejä yksin, tule ihmeessä juttelemaan:)
Siinä ei koskaan menetä mitään.- myös toisin
päin.
- nyt ....
Mene uudelleen sinne tanssikurssille ja hanki se tanssitaito, vaikka niiden vanhempienkin naisten kanssa harjoitellen.
Pukeudu siististi ja katso ettei henki ja hiki haise.
Lähde tanssilavalle sitten sen kurssin jälkeen ja hae naisia tanssimaan. Näin opit hyväksi tanssijaksi (toivottavast) ja naisia riittää (toivottavasti). Kokoile ainakin.
Siis vielä kerran kurssille jos vähän jo osaatkin. Lavalla voit sitten hakea niitä nuoria naisia ja vaikka vanhempiakin jos kiinnostaa.- ihminen kiinnostaa
persoonana, ei muuna.
- tavis 100
ihminen kiinnostaa kirjoitti:
persoonana, ei muuna.
Moikka. Mä oon kyllä sitä mieltä että ulkonäkö on se mikä ratkasee saako seuraa vai ei. Tietysti on vielä parempi jos on paljon massia. Siitä naiset pitää, kuten myös isosta vehkeestä. Itse oon kaikilta puolilta "tavis" enkä voi leveillä suhteiden lukumäärällä. Taviksen ei auta ku tyytyä kohtaloonsa, mutta onneks meitä on paljon.
- Epätavis
tavis 100 kirjoitti:

Siis taviksiahan on kummassakin sukupuolessa. Jos miestavis havittelee jotain epätavallisempaa, esim. erittäin tyylikästä naista, niin ei ihme jos ei tärppää. Tavikselle tavis. Ja jos kuulostaa pahalta, niin taviksen täytyy nähdä sitten se vaiva, että muuttuu ei-tavikseksi.
Näin se menee... - Tavis 100
Epätavis kirjoitti:
Siis taviksiahan on kummassakin sukupuolessa. Jos miestavis havittelee jotain epätavallisempaa, esim. erittäin tyylikästä naista, niin ei ihme jos ei tärppää. Tavikselle tavis. Ja jos kuulostaa pahalta, niin taviksen täytyy nähdä sitten se vaiva, että muuttuu ei-tavikseksi.
Näin se menee...Moikka, pätee molempiin sukupuoliin. Olen kanssasi samaa mieltä. Se kummiskin ärsyttää, ettei toto sinun ajatustasi tunnusteta , vaikka jossain talkshowssa TV:ssä. Asiahan on juuri niin kuin sen ilmaisit.
- SMA
tavis 100 kirjoitti:
Moikka. Mä oon kyllä sitä mieltä että ulkonäkö on se mikä ratkasee saako seuraa vai ei. Tietysti on vielä parempi jos on paljon massia. Siitä naiset pitää, kuten myös isosta vehkeestä. Itse oon kaikilta puolilta "tavis" enkä voi leveillä suhteiden lukumäärällä. Taviksen ei auta ku tyytyä kohtaloonsa, mutta onneks meitä on paljon.
Mä en ole, tavis, sun kanssa samaa mieltä. Kyllä se on itseluottamus, joka ratkaisee. Ja verbaalinen kyvykkyys. Itse olen keskivertoa rumempi nainen (ainakin omasta mielestäni), ylipainoinen, enkä millään lailla erikoinen, mutta luotan itseeni ja viehätysvoimaani. Omaan hyvän yleissivistyksen ja osaan small talkia tai henkevätkin käy. Eikä seurasta ole koskaan sen jälkeen, kun päätin lopettaa itseni surkuttelun, ole koskaan ollut puutetta. Enkä edes ole helppo. :D Ja rimani miesten suhteen on korkealla. Kyllä se vain niin on, että sen saa, mitä tilaa. ;)Ulkonäköön katsomatta, kunhan on siisti.
- tyttönen
tavis 100 kirjoitti:
Moikka. Mä oon kyllä sitä mieltä että ulkonäkö on se mikä ratkasee saako seuraa vai ei. Tietysti on vielä parempi jos on paljon massia. Siitä naiset pitää, kuten myös isosta vehkeestä. Itse oon kaikilta puolilta "tavis" enkä voi leveillä suhteiden lukumäärällä. Taviksen ei auta ku tyytyä kohtaloonsa, mutta onneks meitä on paljon.
En pidä ollenkaan masseista eli kaapin kokoisista miehistä. Ne näyttävät mielestäni kaameilta. Onneksi makuja on monenlaisia ja niin myös miehiä. Kaikki ovat varmasti jonkun ihanteita ja unelmia. Joku vaan saa osakseen enemmän ihailevia katseita ja toiset vähemmän. Ihmiset etsikää se joka unelmoi teistä.
- Luke
tyttönen kirjoitti:

Moikka, tyttönen. Sorry, Mä tarkotan "massilla" rahaa, en kehon massiivisuutta. Olethan tietoinen vanhasta totuudesta, "itken mieluummin Jaguaarissa, kuin sateessa bussipysäkillä" hyvää jatkoa mies jahtiin. Luke.
- tiinu
Luke kirjoitti:
Moikka, tyttönen. Sorry, Mä tarkotan "massilla" rahaa, en kehon massiivisuutta. Olethan tietoinen vanhasta totuudesta, "itken mieluummin Jaguaarissa, kuin sateessa bussipysäkillä" hyvää jatkoa mies jahtiin. Luke.
bussipysäkillä sateessa olo on erittäin romanttista:) Köyhäkin kelpaa kun on rakas. Luuseri taas on eri asia. Kun ihminen on itseensä tyytyväinen on sama, onko hän rikas vai köyhä. Toki hyvintoimeentuleva kelpaa paremmin, koska naisen biologiset vaistot ohjaavat häntä etsimään lapsilleen isää ja elättäjää. Elättäjänä kai pärjää paremmin rikkaampi. Itse en välitä, onko joku rikas, mutta tässä elämänvaiheessa opiskelijana voinen todeta, että monet opiskelijat ovat köyhiä. Siksi otan mieluummin sen, josta joskus luultavasti tulee jotain, kuin sen, joka vain sohvalla löhöää.
- Luke
tiinu kirjoitti:

Moikka, kiitti vastauksestasi. Mulle jäi kuiteskin epäselväksi mitä tarkoitat luuserilla? Henkilöäkö joka töitten jälkeen jää kotiin katsomaan telkkaria, koska ei ole varaa harrastaa mitään kivaa? Biologiasta olen kanssasi samaa mieltä. Naiset etsivät sopivaa elättäjää ja miehet kapeavyötäröisiä naisia,ei siis epä-esteesiä kumppaneita. Puhdasta biologiaa siis tää parinvalinta. Eiks jeh?
- vaikka voissa paistaisi
tiinu kirjoitti:
bussipysäkillä sateessa olo on erittäin romanttista:) Köyhäkin kelpaa kun on rakas. Luuseri taas on eri asia. Kun ihminen on itseensä tyytyväinen on sama, onko hän rikas vai köyhä. Toki hyvintoimeentuleva kelpaa paremmin, koska naisen biologiset vaistot ohjaavat häntä etsimään lapsilleen isää ja elättäjää. Elättäjänä kai pärjää paremmin rikkaampi. Itse en välitä, onko joku rikas, mutta tässä elämänvaiheessa opiskelijana voinen todeta, että monet opiskelijat ovat köyhiä. Siksi otan mieluummin sen, josta joskus luultavasti tulee jotain, kuin sen, joka vain sohvalla löhöää.
Jostain syystä suurin osa miehistä ei kuitenkaan välitä pätkääkään naisen varallisuudesta. Se maailman vanhin ammatti taitaa tosiaan olla geeneissä..
- Golem
Itse olen sellainen mies kuka jää kaiken ulkopuolelle, vaikka ystävillä ja tuttavilla
on synttäreitä ja yms. Niin tätä on aina yksi
ketä ei kutsuta, siis minä.
Kaverini piti synttärit, niinkuin aina minua
ei taaskaan ollut kutsuttu (tässä vaiheessa en ollut edes yllättynyt). Yllättäen, kaverini sisko
sitten kutsui minut ko. juhliin, olin tästä
tietysti yllättynyt, mutta sitten myöhemmin
kaverini sanoi minulle että "ei sun sinne kannata
tulla, sinne tulee muutenkin niin paljon porukkaa"
Toinen kaveri oli järjestänyt luokkakokouksen,
lähes kaikki olivat läsnä paitsi yksi.
Kun asiasta tuli puhetta kaverini sitten
selitteli että "no ei se nyt mitään iso
tapahtuma ollutkaan..."
Ja näitä tapauksia riittää, en usko itsessäni
suurta vikaa olevan koska olen tuntenut nämä
ihmiset jo muutaman vuoden ajan, tuskimpa
ne minua viitsivät katsoa jos olisin jotenkin
vittumainen tyyppi, mutta niihän se kai on että
ihmisiltä ei koskaan saa rehellistä vastausta.
Apua ihmisiltä on turha odottaa, kyllähän sitä
näennäis sympatiaa riittää mutta onko siitä
mitään apua? tuskinpa vain.- Euro Välipahvi
Mua ei oo koskaan kutsuttu myöskään minnekään. Nykyään tiedän miksi. Siksi, että en viihtyisikään kaiken maailman "bileissä". Tämä on varmasti öh... aistittavissa minusta. Luulen tilanteen olevan saman sulla loppujenlopuksi. Tietysti olisi kavereilta kohteliasta tosiaan edes pyytää mukaan :(
- Masa
Euro Välipahvi kirjoitti:

Kaksi edellistä viestiä on kuin suoraan omasta elämästä, en saa koskaan kutsuja minnekään. Pari kertaa olen ollut paria kaveria auttamassa muutossa, mutta mitään kutsua tupareihin en ole saanut. Toisen näistä kavereista ollessa viime kesänä töissä ulkomailla kastelin hänen kukkiaan, mutta mitään kutsua minnekään kavereiden tapaamisiin en saanut. Alkaa väsyttää kyseleminen erilaisten juttujen pariin kun ei ketään tunnu seurani kiinnostavan. Olen alkanutkin harrastamaan uusia harrastuksia ilman kavereita, toivotaa että näitten harrastusten parista saisi samanhenkisiä kavereita.
Osaksi tämä johtuu varmaan siitä, että opiskelujen alkuvaiheessa keskityin täysillä opiskeluun ja jäin hieman kaveriporukoiden ulkopuollelle, joihin on myöhemmin hyvin vaikea päästä sisään. Asiaa ei varmastikaan helpota raittiuteni ja että "bilettäminen" ei voisi vähempää kiinnostaa. - jokasanatosi
Masa kirjoitti:
Kaksi edellistä viestiä on kuin suoraan omasta elämästä, en saa koskaan kutsuja minnekään. Pari kertaa olen ollut paria kaveria auttamassa muutossa, mutta mitään kutsua tupareihin en ole saanut. Toisen näistä kavereista ollessa viime kesänä töissä ulkomailla kastelin hänen kukkiaan, mutta mitään kutsua minnekään kavereiden tapaamisiin en saanut. Alkaa väsyttää kyseleminen erilaisten juttujen pariin kun ei ketään tunnu seurani kiinnostavan. Olen alkanutkin harrastamaan uusia harrastuksia ilman kavereita, toivotaa että näitten harrastusten parista saisi samanhenkisiä kavereita.
Osaksi tämä johtuu varmaan siitä, että opiskelujen alkuvaiheessa keskityin täysillä opiskeluun ja jäin hieman kaveriporukoiden ulkopuollelle, joihin on myöhemmin hyvin vaikea päästä sisään. Asiaa ei varmastikaan helpota raittiuteni ja että "bilettäminen" ei voisi vähempää kiinnostaa.Viestistäsi tunnistin "omikseni" mm. seuraavat jutut:
- en saa koskaan kutsuja minnekään
- kavereita kyllä saa auttaa, mutta mitään kiitosta tai vastapalvelusta on turha odottaa
- minäkin aloitin uuden harrastuksen ilman kavereita
- jäin myös koulussa kaveriporukoiden ulkopuolelle
- en juo ja bilettäminen ei kiinnosta
= Mitä näistä voimme päätellä? Ainakin sen, että naiset eivät kiinnostu meidän kaltaisistamme miehistä. Vai onko jollain kokemuksia niinkin harvinaisesta sattumasta, että joku tyttönen olisi vilkaissut tällaista miestä?! - elliksu
Masa kirjoitti:
Kaksi edellistä viestiä on kuin suoraan omasta elämästä, en saa koskaan kutsuja minnekään. Pari kertaa olen ollut paria kaveria auttamassa muutossa, mutta mitään kutsua tupareihin en ole saanut. Toisen näistä kavereista ollessa viime kesänä töissä ulkomailla kastelin hänen kukkiaan, mutta mitään kutsua minnekään kavereiden tapaamisiin en saanut. Alkaa väsyttää kyseleminen erilaisten juttujen pariin kun ei ketään tunnu seurani kiinnostavan. Olen alkanutkin harrastamaan uusia harrastuksia ilman kavereita, toivotaa että näitten harrastusten parista saisi samanhenkisiä kavereita.
Osaksi tämä johtuu varmaan siitä, että opiskelujen alkuvaiheessa keskityin täysillä opiskeluun ja jäin hieman kaveriporukoiden ulkopuollelle, joihin on myöhemmin hyvin vaikea päästä sisään. Asiaa ei varmastikaan helpota raittiuteni ja että "bilettäminen" ei voisi vähempää kiinnostaa.samat sanat, kun on pyytänyt jotain tyyppiä tanssimaan, niin, just kävin, mulla on juttu kesken (vaikka istuu yksin) jne. Olin ravintolassa jossa oli selvien tanssit, eläkeläisiä, niin ei yksikään niistä papparaisistakaan hakenu mua. En meikkaa, pukeudun tavallisesti, en juo, siinäkö vika.
Kuitenkin aina kursseilla ym. kuulen, oletpa kiva tyyppi, sulla on hauskat jutut jnejne, mutta ei mitään muuta. Mua ei "vainoo" edes känniörveltäjät.
saan olla totaalisen rauhassa.
Kerran luulin jo löytäneeni ihmisen rinnalleni, mutta se olikin kännissä, vaikka en huomannut, sai, mitä halusi ja ratsasti yksin aamunkoittoon.
Se siitä.
Ei ole mitään mitä kiikkutuolissa muistella, ei mitään.
Ainoa lohtu on ettei oo pyörää millä ajaa Aurajokeen ja etten asu Aurajoen lähelläkään. - masa
jokasanatosi kirjoitti:
Viestistäsi tunnistin "omikseni" mm. seuraavat jutut:
- en saa koskaan kutsuja minnekään
- kavereita kyllä saa auttaa, mutta mitään kiitosta tai vastapalvelusta on turha odottaa
- minäkin aloitin uuden harrastuksen ilman kavereita
- jäin myös koulussa kaveriporukoiden ulkopuolelle
- en juo ja bilettäminen ei kiinnosta
= Mitä näistä voimme päätellä? Ainakin sen, että naiset eivät kiinnostu meidän kaltaisistamme miehistä. Vai onko jollain kokemuksia niinkin harvinaisesta sattumasta, että joku tyttönen olisi vilkaissut tällaista miestä?!Mukava huomata, että en ole ainoa. Edellisestä viestistä jäi mainitsematta, että pidän yhteyttä kavereihini kotipaikkakunnalleni aika tiiviisti. He tunnen oikeiksi kavereikseni, on mukavaa kun he soittelevat jos tietävät, että olen tulossa käymään kotona. Heidän kanssaan viihdyn ja aina kysellään mukaan. Jostain syystä en ole oikein päässyt sisään akateemisiin ympyröihin, tyypit tuntuvat jotenkin pitävän itseään parempana ihmisenä jos opiskelee yliopistossa. Täällä pääkaupunkiseudulla kyllä viihdyn hyvin, opiskelut ovat loppusuoralla ja hyvä hyvin palkkattu työ, joten kaikki perusasiat ovat kunnossa. Viikonloput vain ovat joskus aika yksinäisiä. Eilenkin kun kysyin kaveria, jonka kanssa olen tavannut käydä salilla, ilmoittikin että alkaa käydä eri salilla, joten se siitä.
"= Mitä näistä voimme päätellä? Ainakin sen, että naiset eivät kiinnostu meidän kaltaisistamme miehistä."
Ikää minullakin on jo 24-vuotta, eikä mitään kokemusta naisista(jos ei mitään yläasteen juttuja lasketa). Asia ei minua nykyisin enää häiritse, olen jo hyväksynyt etten ole seurustellut, enkä ehkä koskaan tulekaan. En ole oikein seurustelevaa tyyppiä, mutta olisihan sekin asia joskus mukava kokea. Ainakin tiedän ettei surustelemattomuus johdu ulkonäöstäni, vaan elämäntavastani ja olosuhteista. Jos baarit ja viina eivät kiinnosta ja suurin osa opiskelu- ja työkavereista on miehiä voi olla varma seurustelemattomuudesta, mutta on elämässä paljon muutakin kuin naiset, ja sivusta seuranneena näyttää siltä etten nyt niin hirveen paljoa ole menettänytkään. Tykkään olla menossa päiväsaikaa, mutta yöelämä ei kiinnosta. - kaveri-
piiriä. Kaveris tuskin on lopultakaan kovin hyvä kaverisi. Hän vaikuttaa lähinnä tunneälyltään vajavaiselta hölmöläiseltä.
- vaikea löytää
jokasanatosi kirjoitti:
Viestistäsi tunnistin "omikseni" mm. seuraavat jutut:
- en saa koskaan kutsuja minnekään
- kavereita kyllä saa auttaa, mutta mitään kiitosta tai vastapalvelusta on turha odottaa
- minäkin aloitin uuden harrastuksen ilman kavereita
- jäin myös koulussa kaveriporukoiden ulkopuolelle
- en juo ja bilettäminen ei kiinnosta
= Mitä näistä voimme päätellä? Ainakin sen, että naiset eivät kiinnostu meidän kaltaisistamme miehistä. Vai onko jollain kokemuksia niinkin harvinaisesta sattumasta, että joku tyttönen olisi vilkaissut tällaista miestä?!Naisena tein töitä monta vuotta löytääkseni tuollaisen unelmieni prinssin, joka tykkää tehdä muutakin kuin bilettää. En halunnut baareissa laukkaavaa tupakanhajuista kännääjää, vaan miehen, joka lähtee kanssani vaikka sinne pyöräajelulle lämpöisenä kesäiltana... Etsin aktiivisesti joka paikasta, tuloksetta. Baareissa yms sain kyllä seuraa, mutta en sellaista kuin olin etsimässä. Olin siis ihan väärässä paikassa. Lopulta keksin kokeilla internetin ihmeellistä maailmaa. Useita surkeita treffejä, epätoivoisia ressukoita jne ja luulin jo, ettei se tätäkään kautta tie rakkauteen aukene. Sitten kokeilin kristillistä treffipalstaa, sinkut.netiä, suomi24:ää jne... Kirjoitin pitkän ilmoituksen, jossa kerroin, mitä etsin ja mitä en, millainen olen ja niin edelleen. Tapasin muutamia ja tällä kertaa jokainen tapaamani henkilö oli ihan ok. En silti syttynyt kenellekään. Laitoin vielä yhden ilmoituksen, jossa tarkennin kaikkea edellä mainittua ja lisäilin yksityiskohtia jne. Sitten sain muutamia vastauksia, joista vastasin vain yhteen. Kolmatta mailia kirjoittaessani jo tiesin, että tässä se on, Mr. Oikea! Viisi vuotta olin aktiivisesti häntä etsinyt, kunnes sitten tapasin. Nyt siitä alkaa olla jo reilusti aikaa ja elämäntilanne on jo kehittynyt siihen malliin, että ollaan kotia perustamassa jne. On tämä siis niin vaikeaa myös näin toisinpäin. Itsellä naisena oli ihan samoja kokemuksia, että tuoleja haettiin ja jäin siihen sitten yksin... Juhliin ei oikein kutsuja tullut, mitä nyt joskus jotain satunnaisia, jos tarvittiin vaikka siivousapua tai jotai muuta apua. Jos on kiinnostusta esim. vapaiden suuntien edustamaan uskonkäsitykseen, sieltä löytää kivoja nuoria, tutustuu helposti jne. Samaten ne uudet harrastukset ovat hyvä vaihtoehto. Toivotan onnea etsintääsi. Tiedän, ettei se sinkkunaolo aina herkkua ole sitä monta vuotta itsekin maistaneena. Usko pois, se maaginen "joskus" koittaa myös sinun elämässäsi. En uskonut itsekään, että se omassa elämässäni koittaisi, mutta näin se vaan menee, kun ei suostu luovuttamaan, ei anna periksi eikä masennu vaikka välillä tuntuukin tosi pahalta. Pitää olla ylpeä itsestään muttei liian ylpeä tietenkään, selkä suorana ja etsiä huonoistakin asiosta hyviä puolia. Näillä eväillä selvisin synkimmät vuoteni. Lisäksi rukoilin Jumalaa, vaikken aina oikein tiennyt, onko siitä mitään apua. Saattoipa ollakin, sillä viiden vuoden etsinnän jälkeen löysin oman ihanan miehen enkä todellakaan mitään renttua. Tämä nainen ei rakastu renttuihin. Pidä lippu korkealla ja ole kunnon mies! Toivon aloittajalle kaikkea hyvää.
- -nainen-
jokasanatosi kirjoitti:
Viestistäsi tunnistin "omikseni" mm. seuraavat jutut:
- en saa koskaan kutsuja minnekään
- kavereita kyllä saa auttaa, mutta mitään kiitosta tai vastapalvelusta on turha odottaa
- minäkin aloitin uuden harrastuksen ilman kavereita
- jäin myös koulussa kaveriporukoiden ulkopuolelle
- en juo ja bilettäminen ei kiinnosta
= Mitä näistä voimme päätellä? Ainakin sen, että naiset eivät kiinnostu meidän kaltaisistamme miehistä. Vai onko jollain kokemuksia niinkin harvinaisesta sattumasta, että joku tyttönen olisi vilkaissut tällaista miestä?!Teepäs sinä joskus se aloite äläkä vain odottele että kaverit tai naiset tulevat sinun luoksesi pyytämään sinua mukaansa..!! Ei kaikki ihmiset aina huomaa sellasta seinäkukkasta,joka vain odottelee siellä jotain. Useimmat ihmiset ei osaa lukea sun ajatuksias..!
Naiset toivovat että mies tekee aloitteen,jos et sattunut tietämään. Katsele ympärillesi ja mene juttelemaan kiinnostavimmille naisille. Jos ei toista kiinnosta niin yritä sinä sitten jotain toista äläkä heti masennu. Ei nyt kannata tietysti väkisin tunkea johonkin porukkaan,niinkuin olit yrittänyt,vaan mennä johonkin pienempään porukkaan tai jonkun yksinäisen naisen luo.
Jos taas kaverit eivät oikein huomaa sinua niin sama juttu;tee aloite ja kysele heiltä mitä heillä on suunnitelmissa ja että jos voisit tulla porukkaan..! Jos taas ne kaverisi ovat juovat ja bilettävät niin he varmaan ajattelevat että sinä et ole sitten kiinnostunut heidän seurastaan. Mene ja etsi itsellesi sitten jotain samantyyppisiä kuin sinä ihmisiä ympärillesi äläkä jää jumittamaan niihin vanhoihin juttuihin,ihmisiin ja itsesääliisi..!! =) - Nimetön
itse en edes kutsuisi tuollaisia ihmisiä kavereikseni jos he käyttäytyisivät minua kohtaan tuolla tavoin. miten olisi jos yrittäisit hankkia ihan uusia kontakteja muihin ihmisiin niin saattaisi joukosta jopa muutama tosi ystävä löytyä..?
- Nimetön
Euro Välipahvi kirjoitti:
Mua ei oo koskaan kutsuttu myöskään minnekään. Nykyään tiedän miksi. Siksi, että en viihtyisikään kaiken maailman "bileissä". Tämä on varmasti öh... aistittavissa minusta. Luulen tilanteen olevan saman sulla loppujenlopuksi. Tietysti olisi kavereilta kohteliasta tosiaan edes pyytää mukaan :(
mitä ruikutat jostain kutsuista kun et kuitenkaan niihin myöntävästi vastaisi..? lopetetaan turhista asioista valittaminen ja nautitaan elämästä. maailmassa on kuitenkin miljoonia ihmisiä joilla asiat on vielä huonommin kuin meillä, eikä ne edes valita. hyvinvointivaltion haittapuolena on se, että ihmiset alkaa vaatimaan elämäänsä yhä enemmän ja enemmän, sellaisiakin asioita joita ei välttämättä tarvitsis. ja loppujen lopuksi me ollaan kaikki ainakin jollakin tasolla "oman onnemme seppiä", eli elämä on sitä joksi me se tehdään.
- tyttö 21v.
Masa kirjoitti:
Kaksi edellistä viestiä on kuin suoraan omasta elämästä, en saa koskaan kutsuja minnekään. Pari kertaa olen ollut paria kaveria auttamassa muutossa, mutta mitään kutsua tupareihin en ole saanut. Toisen näistä kavereista ollessa viime kesänä töissä ulkomailla kastelin hänen kukkiaan, mutta mitään kutsua minnekään kavereiden tapaamisiin en saanut. Alkaa väsyttää kyseleminen erilaisten juttujen pariin kun ei ketään tunnu seurani kiinnostavan. Olen alkanutkin harrastamaan uusia harrastuksia ilman kavereita, toivotaa että näitten harrastusten parista saisi samanhenkisiä kavereita.
Osaksi tämä johtuu varmaan siitä, että opiskelujen alkuvaiheessa keskityin täysillä opiskeluun ja jäin hieman kaveriporukoiden ulkopuollelle, joihin on myöhemmin hyvin vaikea päästä sisään. Asiaa ei varmastikaan helpota raittiuteni ja että "bilettäminen" ei voisi vähempää kiinnostaa.Hei, ajattelin et haluisitko meilifrendin iloisesta ja rauhallisesta, nätiksi kehutusta tytöstä?Asutko pääkaupunkiseudul?Mäkään en oo mikää kauhee bilettäjä.. mut on mul kavereit, jotka tykkää käydä usein viettämäs iltaa diskois, me tehää yhes ruokaa, katotaa leffoi, käydää keilaamas.. isommal porukal..ilmoittele vaik s.postuosoittees mul tälle palstal, jos meilaus kiinnostaa.Harrastan kuntosalia, leffoja, lenkkeilyä,netis surffailua.. :)
- Netta
jokasanatosi kirjoitti:
Viestistäsi tunnistin "omikseni" mm. seuraavat jutut:
- en saa koskaan kutsuja minnekään
- kavereita kyllä saa auttaa, mutta mitään kiitosta tai vastapalvelusta on turha odottaa
- minäkin aloitin uuden harrastuksen ilman kavereita
- jäin myös koulussa kaveriporukoiden ulkopuolelle
- en juo ja bilettäminen ei kiinnosta
= Mitä näistä voimme päätellä? Ainakin sen, että naiset eivät kiinnostu meidän kaltaisistamme miehistä. Vai onko jollain kokemuksia niinkin harvinaisesta sattumasta, että joku tyttönen olisi vilkaissut tällaista miestä?!Juttuasi lukiessani aloin ihmetellä, miksi yleensäkään istut baareissa, jos et juomisesta ja bilettämisestä pidä. Itse käyn baareissa vain harvoin ystävien kanssa iltaa istumassa, en juomassa. En yksin halua lähteä, sillä silloin ovat kimpussa vain kaikenlaiset ehdottelijat. En siis käy baareissa tutustuakseni uusiin ihmisiin, sillä olen kokenut sen huonoksi vaihtoehdoksi.
Onhan noita muitakin tapoja löytää uusia ystäviä ja miksei jotain enemmänkin. Harrastusten parissa saa paljon arvokkaita tuttavuuksia, älä lannistu jostain yhdestä huonosta tanssikurssi-kokemuksesta, vaan yritä rohkeasti uudestaan.
Itse ainakin kiinnitän helpoiten huomiota hieman ujoihin miehiin, en niihin jotka tyrkyttävät itseään. Uskon, että tapaat vielä jonkun fiksun naisen, joka osaa arvostaa luonnettasi. Kaikkea hyvää sinulle! - Euro Välipahvi
Nimetön kirjoitti:
mitä ruikutat jostain kutsuista kun et kuitenkaan niihin myöntävästi vastaisi..? lopetetaan turhista asioista valittaminen ja nautitaan elämästä. maailmassa on kuitenkin miljoonia ihmisiä joilla asiat on vielä huonommin kuin meillä, eikä ne edes valita. hyvinvointivaltion haittapuolena on se, että ihmiset alkaa vaatimaan elämäänsä yhä enemmän ja enemmän, sellaisiakin asioita joita ei välttämättä tarvitsis. ja loppujen lopuksi me ollaan kaikki ainakin jollakin tasolla "oman onnemme seppiä", eli elämä on sitä joksi me se tehdään.
Enhän minä ruikuttanut. Olen hyväksynyt koko asian omalta osaltani jo kauan sitten. Sanon kuitenkin toistamiseen, että olisi kohteliasta edes pyytää...
- taaperoini
jokasanatosi kirjoitti:
Viestistäsi tunnistin "omikseni" mm. seuraavat jutut:
- en saa koskaan kutsuja minnekään
- kavereita kyllä saa auttaa, mutta mitään kiitosta tai vastapalvelusta on turha odottaa
- minäkin aloitin uuden harrastuksen ilman kavereita
- jäin myös koulussa kaveriporukoiden ulkopuolelle
- en juo ja bilettäminen ei kiinnosta
= Mitä näistä voimme päätellä? Ainakin sen, että naiset eivät kiinnostu meidän kaltaisistamme miehistä. Vai onko jollain kokemuksia niinkin harvinaisesta sattumasta, että joku tyttönen olisi vilkaissut tällaista miestä?!mä oisin tosi onnellinen, jos mun oma mies ois täysin raitis! ollaan oltu jo monta vuotta naimisissa ja lapsiaki on, mut bilettäminen aina vaan jatkuu ja jatkuu! tsemppiä!!!
- doris
Miten voit kutsua näitä tyyppejä kavereiksesi?
- järkeä!
Mitä sitten jos tuolit viedään ympäriltä pois? Ei se sinusta luuseria tee. Jos haluat, että joku tulee viereesi istumaan, niin säästä itsellesi toinenkin tuoli ja sano vaikka, että odotat seuralaista. Oisko se parempi juttu sitten, että kaikki tuolia pyytävät istuutuisivatkin sinun pöytääsi ja häiritsisivät rauhaasi? Etkö voisi sopia treffejä jonkun kaverin tai naisen kaa, niin ei tarttis istua yksin? Ei sen puolen, että siinä mitään vikaa olisi, mutta itse näköjään odotat naisten tulevan sinun luoksesi ja harmittelet yksinäisyyttäsi. Ei se noin mene. Terassille mennään kavereitten kaa juttelemaan ja nauttimaan auringosta. Älä siis mene terassille iskostusmielessä, petyt vain kuin ihmisillä on omat ohjelmansa jne. Iskostamiselle on minusta oma aikansa ja paikkansa yökerhoissa ja diskoissa.
- kirsikka
Eiköhän ton tuolijutun ole kokenut jokainen, joka on joskus mennyt yksin baariin. Eli ei taida olla niin kauhean tavatonta. Samaa mieltä olen siitä, että ei kannata mennä yksin mihinkään terassille. Kaikki muutkin ovat siellä kavereidensa kanssa. Eikö sulla ole ketään, jota voisit pyytää mukaan? Vähemmästäkin tulee ankeat fiilikset, jos aina joutuu menemään yksin. Ja muutenkin, ehkei kannattaisi niin hirveästi ladata odotuksia johonkin terassilla käyntiin. Tutustumiseen tarvitaan muutakin kuin se, että jaksaa raahautua jonnekin ihmisten ilmoille.
- Ruma (m 25)
Minäkin olin ja olen edelleen mies, jonka ympäriltä tuolit viedään. Mutta miksi istua pöydässä kun voi olla parkettien partaveitsi?
Nyt äkkiä Auran Nuortentalolle tansseihin ja kesän tullessa Yläneen Valasrantaan. Jos ei autoa ole niin bussillakin pääsee.
Tanssimaan oppii tanssimalla eikä kukaan ole seppä syntyessään. - nainen31
Istuin baarissa, ja tuolit hävis ympäriltä. Eipä siinä sit kauaa viittiny enää istua. Ajatteleekohan nää tuolivarkaat ollenkaan sitä, että milta tuntuu istua yksin kahvilassa/baarissa? Ei, koska ne on just näitä pintaliitäjiä, jotka nokan varttaan pitkin kattoo kaikki vastaan tulijat. valitettavasti
- Minä vain
Suomalaiset ovat niin sisäänpäin kääntynyttä kansaa että ei me lähdetä jutteleen edes jos on vieras. Niinpä siis, ei ne tajua kutsua yksinäistä seuraansa.
- jokasanatosi
Minä vain kirjoitti:
Suomalaiset ovat niin sisäänpäin kääntynyttä kansaa että ei me lähdetä jutteleen edes jos on vieras. Niinpä siis, ei ne tajua kutsua yksinäistä seuraansa.
Hienoa. Nyt tunnen asiani oikealla tavalla huomioiduksi, kun tämä keskustelu pääsi Suomi24:n etusivun jutuksi. Eikä syyttä.
Tuskin missään muussa Euroopan maassa ollaan niin kylmiä ja itsekeskeisiä kuin Suomessa, että jätetään ihmisiä yksinään. Jos menen ravintolaan vaikka Italiassa, niin siellä ei yksinäisintäkään sinkkua jätetä yksin. Siellä ihmiset nähdään ihmisinä. Tullaan avoimesti juttelemaan. Otetaan huomioon. Ei menestyjinä ja luusereina, kuten täällä pikku Suomessa. Vaan ihmisinä. - Nimetön
jokasanatosi kirjoitti:
Hienoa. Nyt tunnen asiani oikealla tavalla huomioiduksi, kun tämä keskustelu pääsi Suomi24:n etusivun jutuksi. Eikä syyttä.
Tuskin missään muussa Euroopan maassa ollaan niin kylmiä ja itsekeskeisiä kuin Suomessa, että jätetään ihmisiä yksinään. Jos menen ravintolaan vaikka Italiassa, niin siellä ei yksinäisintäkään sinkkua jätetä yksin. Siellä ihmiset nähdään ihmisinä. Tullaan avoimesti juttelemaan. Otetaan huomioon. Ei menestyjinä ja luusereina, kuten täällä pikku Suomessa. Vaan ihmisinä.kovasti olet meitä muita (suomalaisia) syyttämässä omasta yksinäisyydestäsi. joskus olisi kuitenkin hyvä katsoa peiliin. olet varmaankin ihan "kunnollinen" (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) mies, mutta eipä sinunkaan sosiaaliset taitosi näytä kovin hyvässä kunnossa olevan.
- Krisse
jokasanatosi kirjoitti:
Hienoa. Nyt tunnen asiani oikealla tavalla huomioiduksi, kun tämä keskustelu pääsi Suomi24:n etusivun jutuksi. Eikä syyttä.
Tuskin missään muussa Euroopan maassa ollaan niin kylmiä ja itsekeskeisiä kuin Suomessa, että jätetään ihmisiä yksinään. Jos menen ravintolaan vaikka Italiassa, niin siellä ei yksinäisintäkään sinkkua jätetä yksin. Siellä ihmiset nähdään ihmisinä. Tullaan avoimesti juttelemaan. Otetaan huomioon. Ei menestyjinä ja luusereina, kuten täällä pikku Suomessa. Vaan ihmisinä.ollaanko me suomalaiset todella niin itsekeskeisiä ja kylmiä ihmisiä, kylmässä maassa ja kateellisia. Sama homma on kun joku muuttaa uuteen asuinpaikkaan, niin sitä katsotaan kieroon tovin, ennenkuin hyväksytään joukkoon...
olemmeko niin epävarmoja ja kateellisia vai mistä on kyse...emmekö hyväksy erilaisuutta...sisäsiittoista rasismia, että oikein hävettää...kilpailemme paikasta auringon alla ja auta armias , jos minä olen se , joka jään ulkopuolelle....mutta se voi olla juuri sinä tai minä; ei siihen ole mielestäni selitystä...lähimmäisen rakkautta ihmiset hyvät.. ei ole kiva palella yksinäisyydessä...
ollaanko me koko kansa kohta eristäytyneitä, omituisia otuksia? - HEIPPA
jokasanatosi kirjoitti:
Hienoa. Nyt tunnen asiani oikealla tavalla huomioiduksi, kun tämä keskustelu pääsi Suomi24:n etusivun jutuksi. Eikä syyttä.
Tuskin missään muussa Euroopan maassa ollaan niin kylmiä ja itsekeskeisiä kuin Suomessa, että jätetään ihmisiä yksinään. Jos menen ravintolaan vaikka Italiassa, niin siellä ei yksinäisintäkään sinkkua jätetä yksin. Siellä ihmiset nähdään ihmisinä. Tullaan avoimesti juttelemaan. Otetaan huomioon. Ei menestyjinä ja luusereina, kuten täällä pikku Suomessa. Vaan ihmisinä.HEI!
SUOMALAISET OVAT VÄHÄN JUROJA LUONTEELTAAN JA HIEMAN SISÄÄNPÄINSUUNTAUTUNEITA. VARMAANKIN NÄILLÄ MUILLA IHMISILLÄ ON JO ASIAT NIIN YLENPALTTISESTI HYVIN,ETTÄ HEILLÄ EI OLE AIKAA MUUHUN. EHKÄ VÄHÄN HIEMAN JOTENKIN HUONOAKIN TAPAA. EI AINAKAAN MITENKÄÄN ESIKUVAA MUILLE FIKSUILLE IHMISILLE.ITSE EN TODELLKAAN OLE HUONO ESIKUVA IHMISILLE VAAN JOSKUS AIKUISENA NAISENA KÄRSIN TÄÄLLÄ LAPISSA SAMOISTA ASIOISTA.
TOIVON SINULLE ENNENKAIKKEA HYVÄÄ JA MENESTYKSELLISTÄ ELÄMÄÄ EIKÄ KANNATE LANNISTUA PIENISTÄ. - Ujo mutta puhelias
jokasanatosi kirjoitti:
Hienoa. Nyt tunnen asiani oikealla tavalla huomioiduksi, kun tämä keskustelu pääsi Suomi24:n etusivun jutuksi. Eikä syyttä.
Tuskin missään muussa Euroopan maassa ollaan niin kylmiä ja itsekeskeisiä kuin Suomessa, että jätetään ihmisiä yksinään. Jos menen ravintolaan vaikka Italiassa, niin siellä ei yksinäisintäkään sinkkua jätetä yksin. Siellä ihmiset nähdään ihmisinä. Tullaan avoimesti juttelemaan. Otetaan huomioon. Ei menestyjinä ja luusereina, kuten täällä pikku Suomessa. Vaan ihmisinä.Tuo on totta.
Olin kerran Jugoslaviassa. Yksin matkalla kun ei ole kaveria. Kun illalla menin kahvilaan niin
sen kahvilan henkilökunta ohjasi siihen pöytään missä istuin joka ilta ihmisiä mun seuraksi.
Siellä tajutaan (sosiaalinen älykkyys),että jos on yksin niin kahvilan
henkilökunta saattaa kysyä joltain pariskunnalta, että käykö että vien teidät tuohon pöytään jossa on yksinäinen asiakas.
Niin siinä vaan kävi joka ilta. En minä olisi uskaltanut esim. keskenään syövän pariskunnan pöytään mennä eikä minua vietykään sellaiseen pöytään. Ne näki,että tuo on lomalla yksin.
Eli siellä on ihmisillä enemmän sosiaalista tajua.
Toinen esimerkki. Algarvessa.Menin pubiin niin sen pubin pitäjä:
a. sanoi iltaa minulle kun tulin sisään
b. alkoi juttelemaan
c. alkoi pitämään minua kanta-asiakkaana kun oli pari iltaa käynyt siellä.
Entä kotikaupungissa
a. kukaan ei henkilökunnasta edes tervehdi oma-aloitteisesti!
b. saatikka, että heillä olisi aikaa jutella.
He juttelevat mieluummin *keskenään* kuin asiakkaiden kanssa!
Älkääkä väittäkö että tämä ei ole totta.
En ole ihan kaveriton. On niitä,mutta käyn joskus yksikseni paikoissa,terasseilla jne.
Kulttuuri on Suomessa jollain tavalla sairas.
Asiakaspalveluhenkilökuntaa ei kouluteta kunnolla
sosiaaliseen älykkyyteen. Se on ihan eri asia kuin suomalaisten palvoma mensa-älykkyys.
Testailen itsekin heitä joskus,että alkavatko juttelemaan. Small talkkia,säistä ja kokeilen mistä asiasta milloinkin. Ei niillä ole aikaa.
Miten on mahdollista,että jossain Jugoslaviassa on aikaa. Portugalissa on aikaa. Suomessa ei ole aikaa. Saman verran kuitenkin on vuorokaudessa tunteja kaikkialla.
Kaveri joka kirjoitti aloituksen on oikealla asialla. Suomessa on YHNTEISÖNÄ jotain oikeesti vialla. - jokasanatosi
Ujo mutta puhelias kirjoitti:
Tuo on totta.

Kaveri joka kirjoitti aloituksen on oikealla asialla. Suomessa on YHNTEISÖNÄ jotain oikeesti vialla.Olen kanssasi täysin samaa mieltä suomalaisten sosiaalisesta älykkyydestä (pikemminkin älyttömyydestä). Suomalainen on useimmiten yksilönä fiksu, kohtelias ja asiallinen, mutta osana yhteisöä sosiaalisesti surkea. Ehkä se johtuu tästä pitkästä talvesta, kun kyhjötämme yhdeksän kuukautta neljän seinän sisällä. Ei ole energiaa lähteä kehittämään omia sosiaalisia taitoja. Aikaa siihen olisi vaikka kuinka. Mutta halut puuttuu. Ne joilla haluja on, menevät toteuttamaan sosiaalisuuttaan ulkomaille. Koska täällä se ei ole mahdollista.
- paikkakunnissa
Ujo mutta puhelias kirjoitti:
Tuo on totta.
Olin kerran Jugoslaviassa. Yksin matkalla kun ei ole kaveria. Kun illalla menin kahvilaan niin
sen kahvilan henkilökunta ohjasi siihen pöytään missä istuin joka ilta ihmisiä mun seuraksi.
Siellä tajutaan (sosiaalinen älykkyys),että jos on yksin niin kahvilan
henkilökunta saattaa kysyä joltain pariskunnalta, että käykö että vien teidät tuohon pöytään jossa on yksinäinen asiakas.
Niin siinä vaan kävi joka ilta. En minä olisi uskaltanut esim. keskenään syövän pariskunnan pöytään mennä eikä minua vietykään sellaiseen pöytään. Ne näki,että tuo on lomalla yksin.
Eli siellä on ihmisillä enemmän sosiaalista tajua.
Toinen esimerkki. Algarvessa.Menin pubiin niin sen pubin pitäjä:
a. sanoi iltaa minulle kun tulin sisään
b. alkoi juttelemaan
c. alkoi pitämään minua kanta-asiakkaana kun oli pari iltaa käynyt siellä.
Entä kotikaupungissa
a. kukaan ei henkilökunnasta edes tervehdi oma-aloitteisesti!
b. saatikka, että heillä olisi aikaa jutella.
He juttelevat mieluummin *keskenään* kuin asiakkaiden kanssa!
Älkääkä väittäkö että tämä ei ole totta.
En ole ihan kaveriton. On niitä,mutta käyn joskus yksikseni paikoissa,terasseilla jne.
Kulttuuri on Suomessa jollain tavalla sairas.
Asiakaspalveluhenkilökuntaa ei kouluteta kunnolla
sosiaaliseen älykkyyteen. Se on ihan eri asia kuin suomalaisten palvoma mensa-älykkyys.
Testailen itsekin heitä joskus,että alkavatko juttelemaan. Small talkkia,säistä ja kokeilen mistä asiasta milloinkin. Ei niillä ole aikaa.
Miten on mahdollista,että jossain Jugoslaviassa on aikaa. Portugalissa on aikaa. Suomessa ei ole aikaa. Saman verran kuitenkin on vuorokaudessa tunteja kaikkialla.
Kaveri joka kirjoitti aloituksen on oikealla asialla. Suomessa on YHNTEISÖNÄ jotain oikeesti vialla.Kyllä vain Suomestakin löytyy paikkakuntia, joissa ihmisiin on helppo saada kontakti ja tullaan ihan oma-aloitteisesti juttelemaan vieraalle.
Ilmansuunta on itä! - jokasanatosi
paikkakunnissa kirjoitti:
Kyllä vain Suomestakin löytyy paikkakuntia, joissa ihmisiin on helppo saada kontakti ja tullaan ihan oma-aloitteisesti juttelemaan vieraalle.
Ilmansuunta on itä!valitettavan usein paikkakunnat joissa ihmisistä välitetään ovat niin pieniä, ettei siellä juurikaan asu nuoria (20-25v) ihmisiä jotka tällaisista sinkkumiehistä välittäisivät.
Nuoret muuttaa isoihin kaupunkeihin opiskelemaan, tottuvat paikallisiin tapoihin ja kulttuuriin, siihen se välittäminen loppuu. - juuri niin
Minä vain kirjoitti:
Suomalaiset ovat niin sisäänpäin kääntynyttä kansaa että ei me lähdetä jutteleen edes jos on vieras. Niinpä siis, ei ne tajua kutsua yksinäistä seuraansa.
Suomessa mennään yleensä baariin ystävien kanssa. Minäkin olen syyllistynyt siihen, että vien toisilta tuolit pois. Miksi en saisi hakea vapaata tuolia, jos joku seurueestani on ilman istumapaikkaa? Suomessa ei uskalleta tulla juttelemaan vieraille, muuta kuin kaatokännissä. Mielestäni muissa maissa on ihanaa, kun naapureillekin saa rappukäytävässä jutella ja vieraille ihmisille kaupassa tai vaikka bussipysäkillä. Suomessa sellaista pidettäisiin niin outona, että ihmiset kai järkyttyisivät. Valitettavasti.
- TURKULAINEN
jokasanatosi kirjoitti:
Hienoa. Nyt tunnen asiani oikealla tavalla huomioiduksi, kun tämä keskustelu pääsi Suomi24:n etusivun jutuksi. Eikä syyttä.
Tuskin missään muussa Euroopan maassa ollaan niin kylmiä ja itsekeskeisiä kuin Suomessa, että jätetään ihmisiä yksinään. Jos menen ravintolaan vaikka Italiassa, niin siellä ei yksinäisintäkään sinkkua jätetä yksin. Siellä ihmiset nähdään ihmisinä. Tullaan avoimesti juttelemaan. Otetaan huomioon. Ei menestyjinä ja luusereina, kuten täällä pikku Suomessa. Vaan ihmisinä.JA SE ON TOSI
- jokasanatosi
TURKULAINEN kirjoitti:
JA SE ON TOSI
Ja jotenkin tämän sinkkumies naiset yhdistelmän problematiikka on jo ennenkin tiivistynyt Turkuun. Hieno mutta hankala kaupunki!
- Lumienkeli
jokasanatosi kirjoitti:
Ja jotenkin tämän sinkkumies naiset yhdistelmän problematiikka on jo ennenkin tiivistynyt Turkuun. Hieno mutta hankala kaupunki!
että muuttaisit johonkin toiseen kaupunkiin..?
Jos kerran vain turussa on tuo ongelma? - Laura
jokasanatosi kirjoitti:
Hienoa. Nyt tunnen asiani oikealla tavalla huomioiduksi, kun tämä keskustelu pääsi Suomi24:n etusivun jutuksi. Eikä syyttä.
Tuskin missään muussa Euroopan maassa ollaan niin kylmiä ja itsekeskeisiä kuin Suomessa, että jätetään ihmisiä yksinään. Jos menen ravintolaan vaikka Italiassa, niin siellä ei yksinäisintäkään sinkkua jätetä yksin. Siellä ihmiset nähdään ihmisinä. Tullaan avoimesti juttelemaan. Otetaan huomioon. Ei menestyjinä ja luusereina, kuten täällä pikku Suomessa. Vaan ihmisinä.Kuuleman mukaan, tälläistä juttua olen kuullut, että jossakin pohjoisessa ei anneta ihmisten olla yksin baarissa. Eli aina tulee joku ihminen juttelemaan! Tiedä sitten onko totta!
- näino
jokasanatosi kirjoitti:
Hienoa. Nyt tunnen asiani oikealla tavalla huomioiduksi, kun tämä keskustelu pääsi Suomi24:n etusivun jutuksi. Eikä syyttä.
Tuskin missään muussa Euroopan maassa ollaan niin kylmiä ja itsekeskeisiä kuin Suomessa, että jätetään ihmisiä yksinään. Jos menen ravintolaan vaikka Italiassa, niin siellä ei yksinäisintäkään sinkkua jätetä yksin. Siellä ihmiset nähdään ihmisinä. Tullaan avoimesti juttelemaan. Otetaan huomioon. Ei menestyjinä ja luusereina, kuten täällä pikku Suomessa. Vaan ihmisinä.Se on just tätä. Menet miehenä istumaan jonkin vieraan naisen pöytään ja koitat jutella jotain ihan yleistä (ei välttämättä edes iskumielellä). Niin heti ollaan että mikä tuokin oikein on ja mitä tuokin luulee saavuttavansa jne
- ei muuta
Baareissa on aina puutetta tuoleista. Kyllä vapaat istumapaikat täyttyvän nopeasti. Ei siinä sen kummemmasta asiasta ole kyse. Ihmiset haluavat mielummin istua kuin seistä. Tietty jos näkevät vapaita tuoleja, niin pyytävät niitä, istu siinä vierellä sitten kuka tahansa.
- jokasanatosi
Viennin voi tietysti käsittää tuollakin tavalla, siis että viemistä on se jos vain istut siihen toisen vieressä olevalle tyhjälle tuolille. Mutta minä tarkoitin sitä, että tullaan kolmen metrin päässä olevasta pöydästä kysymään että onks tää tuoli vapaa, ja viedään se tuoli kokonaan pois sinne pöytään missä ne omat kaverit on.
Vaan on tosin yksi fiksu paikka, eräs ruotsinlaiva, jossa baarin kaikki tuolit on pultattu lattiaan kiinni. Se on fiksu systeemi; Istu seurassani tai seisoskele. Mutta etpähän vie tuoleja! - optimisti
jokasanatosi kirjoitti:
Viennin voi tietysti käsittää tuollakin tavalla, siis että viemistä on se jos vain istut siihen toisen vieressä olevalle tyhjälle tuolille. Mutta minä tarkoitin sitä, että tullaan kolmen metrin päässä olevasta pöydästä kysymään että onks tää tuoli vapaa, ja viedään se tuoli kokonaan pois sinne pöytään missä ne omat kaverit on.
Vaan on tosin yksi fiksu paikka, eräs ruotsinlaiva, jossa baarin kaikki tuolit on pultattu lattiaan kiinni. Se on fiksu systeemi; Istu seurassani tai seisoskele. Mutta etpähän vie tuoleja!Hurjan pessimistinen tämä ketju! Minä olen se joka vie ne tuolit, tyttö joka on usein baarissa ystävien kanssa. Mitä sitten pitäisi tehdä jos on vaikka 7 hengen kaveriporukka ja tuoleja vain 5? Istua jonkun toisen seurassa vaikka on viettämässä iltaa omien ystävien kanssa?
En usko että tuo raittius ja se ettei biletä on mikään este naisia tavatessa. Mutta se sen sijaan on jos on kovin tiukkapipoinen myös sen toisen menojen kanssa. Vaikkei itse joisi niin kai sitä voi silti lähteä baariin kuuntelmaan musiikkia tai juttelemaan ihmisten kanssa? - tainnut
optimisti kirjoitti:
Hurjan pessimistinen tämä ketju! Minä olen se joka vie ne tuolit, tyttö joka on usein baarissa ystävien kanssa. Mitä sitten pitäisi tehdä jos on vaikka 7 hengen kaveriporukka ja tuoleja vain 5? Istua jonkun toisen seurassa vaikka on viettämässä iltaa omien ystävien kanssa?
En usko että tuo raittius ja se ettei biletä on mikään este naisia tavatessa. Mutta se sen sijaan on jos on kovin tiukkapipoinen myös sen toisen menojen kanssa. Vaikkei itse joisi niin kai sitä voi silti lähteä baariin kuuntelmaan musiikkia tai juttelemaan ihmisten kanssa?tajuta miltä se tuntuu kun "ympäriltä tuolit viedään". Itse olen 28-vuotias mies ja kohtalotoveri. Mutta olenkin jo luovuttanut. En käy enää baareissa ollenkaan.
- jokasanatosi
optimisti kirjoitti:
Hurjan pessimistinen tämä ketju! Minä olen se joka vie ne tuolit, tyttö joka on usein baarissa ystävien kanssa. Mitä sitten pitäisi tehdä jos on vaikka 7 hengen kaveriporukka ja tuoleja vain 5? Istua jonkun toisen seurassa vaikka on viettämässä iltaa omien ystävien kanssa?
En usko että tuo raittius ja se ettei biletä on mikään este naisia tavatessa. Mutta se sen sijaan on jos on kovin tiukkapipoinen myös sen toisen menojen kanssa. Vaikkei itse joisi niin kai sitä voi silti lähteä baariin kuuntelmaan musiikkia tai juttelemaan ihmisten kanssa?Voit vain kuvitella miten optimisesti tilanne on nähtävissä silloin, kun aina jäät yksin. Tai mistäs sinä voisit sitä kuvitellakaan, kun sinulla on paljon kavereita eikä ikinä tarvii istuskella missään yksikseen. Että siinä selitys siihen, jos pidät tätä keskustelua pessimistisenä.
Mietippä tuo tuolien vienti uudelleen. Mitä jos seuraavalla kerralla menisit sillä 7 hengen porukalla juuri siihen pöytään, jossa istuu se yksinäinen mies? Hän ei TAKUULLA pistäisi pahakseen teidän seurastanne. Katsos kun vaikka on omia ystäviä, niin pitää pystyä olemaan sosiaalinen myös uusia ihmisiä kohtaan.
En tiedä miten mainitsemasi tiukkapipoisuus tähän asiaan liittyy. Ehkä siten, että kaveriporukat ovat tiukkapipoisia ja itsekeskeisiä kun aina eristäytyvät muiden ihmisten seurasta. - M_38
jokasanatosi kirjoitti:
Viennin voi tietysti käsittää tuollakin tavalla, siis että viemistä on se jos vain istut siihen toisen vieressä olevalle tyhjälle tuolille. Mutta minä tarkoitin sitä, että tullaan kolmen metrin päässä olevasta pöydästä kysymään että onks tää tuoli vapaa, ja viedään se tuoli kokonaan pois sinne pöytään missä ne omat kaverit on.
Vaan on tosin yksi fiksu paikka, eräs ruotsinlaiva, jossa baarin kaikki tuolit on pultattu lattiaan kiinni. Se on fiksu systeemi; Istu seurassani tai seisoskele. Mutta etpähän vie tuoleja!Minä liikun aina yksin,se on paljon kivempaa,kuin kavereiden kanssa.Istun aina vain baaritiskillä,en pöydässä.Harvat naiset uskaltaa lähestyä minua,koska olen hyvän näköinen.Joskus isken jonkun kivan naisen,joskus nainen iskee minut.Pitää vain olla luonnollinen,eikä vetää mitään roolia.Olen reilusti yli kolmenkymmenen, joskus vähän yli parikymppinen nainen iskee mut.Pitää vanhemmista miehistä, ne ottaa kuulemma naisenkin huomioon..: )
- napaansa tuijottaja
jokasanatosi kirjoitti:
Voit vain kuvitella miten optimisesti tilanne on nähtävissä silloin, kun aina jäät yksin. Tai mistäs sinä voisit sitä kuvitellakaan, kun sinulla on paljon kavereita eikä ikinä tarvii istuskella missään yksikseen. Että siinä selitys siihen, jos pidät tätä keskustelua pessimistisenä.
Mietippä tuo tuolien vienti uudelleen. Mitä jos seuraavalla kerralla menisit sillä 7 hengen porukalla juuri siihen pöytään, jossa istuu se yksinäinen mies? Hän ei TAKUULLA pistäisi pahakseen teidän seurastanne. Katsos kun vaikka on omia ystäviä, niin pitää pystyä olemaan sosiaalinen myös uusia ihmisiä kohtaan.
En tiedä miten mainitsemasi tiukkapipoisuus tähän asiaan liittyy. Ehkä siten, että kaveriporukat ovat tiukkapipoisia ja itsekeskeisiä kun aina eristäytyvät muiden ihmisten seurasta.Mä ainakin mieluummin menen ihan tyhjään pöytään kavereitteni kanssa. Syy: olen varattu, ja käyn tyttöporukassa tosi harvoin ulkona, en halua siinä alkaa enää tutustumaan kehenkään ulkopuoliseen (mieheen)vaan käydä läpi omia ja kavereiden kuulumisia, jotka puolestaan ei ulkopuolisille kuulu. Eli olen näitä "onko tämä tuoli vapaa, kiitos" -tyyppejä.
Sinkkuna aikoinaan olin aina juhlimassa isommassa tyttöporukassa, eli flaksi oli suorastaan surkea. Oman kullan löysin muuten rautatieasemalta, odoteltiin samaa junaa.
Eli, simmut vaan auki, kyllä se oma kulta löytyy kunhan ei ole liian suuria kriteereitä!! Kaikille ei riitä niitä kauniskasvoisia, isotissisiä ja muutenkin timmejä neitokaisia, ihan persjalkaisetkin pikkuisen pyylevät suomalaisneidit kaipaa sitä omaa kultaa... - puhuva pää
jokasanatosi kirjoitti:
Viennin voi tietysti käsittää tuollakin tavalla, siis että viemistä on se jos vain istut siihen toisen vieressä olevalle tyhjälle tuolille. Mutta minä tarkoitin sitä, että tullaan kolmen metrin päässä olevasta pöydästä kysymään että onks tää tuoli vapaa, ja viedään se tuoli kokonaan pois sinne pöytään missä ne omat kaverit on.
Vaan on tosin yksi fiksu paikka, eräs ruotsinlaiva, jossa baarin kaikki tuolit on pultattu lattiaan kiinni. Se on fiksu systeemi; Istu seurassani tai seisoskele. Mutta etpähän vie tuoleja!ei pidä kiukutella tuoleille vaan miettiä sitä, että mikä sun pointti on. mitä sulla on tarjota niille ihmisille jotka mahdollisesti istuu niille lattiaan pultatuille tuoleille sun viereen. sun pitää pystyä tarjoamaan niille elämyksiä, jotain mikä luo lisäarvoa niiden illanviettoon. sama juttu niissä bilekutsuissa. ne tyypit valikoi sinne sellasta jengiä, jotka pystyy viihdyttämään omalla panoksellaan muuta joukkoa, ei ne halua sellasta kaveria sinne joka vie kaikki tuolit nurkkaan ja nyhjää siellä yksin ettei kukaan vaan vie tuoleja.
tän jutun tiedostaminen on tärkeetä. kysymys on samasta kuin työpaikan saannissa, ei kukaan anna työpaikkaa hyvää hyvyyttään, vaan sun täytyy pystyä tarjoamaan työnantajalle vastinetta.
ja vielä lopuksi kaverin neuvo. niitä positiivisia naiskokemuksia saa maksua vastaan tätä tarkoitusta varten olevista taloista. (en puhu pelkästään hiv-positiivisista kokemuksista). ihan oikeasti! tähän juttuun sisältyy pieni itsepetoksen ja moraalittomuuden siemen mutta toisaalta niitä ihmisiä ei ole montaa, jotka täysin puhtaalla omallatunnolla voivat katsoa itseään peiliin. mutta niillä on naisia ja kohta on sullakin, ja voit olla niiin äijää! - jokasanatosi
puhuva pää kirjoitti:
ei pidä kiukutella tuoleille vaan miettiä sitä, että mikä sun pointti on. mitä sulla on tarjota niille ihmisille jotka mahdollisesti istuu niille lattiaan pultatuille tuoleille sun viereen. sun pitää pystyä tarjoamaan niille elämyksiä, jotain mikä luo lisäarvoa niiden illanviettoon. sama juttu niissä bilekutsuissa. ne tyypit valikoi sinne sellasta jengiä, jotka pystyy viihdyttämään omalla panoksellaan muuta joukkoa, ei ne halua sellasta kaveria sinne joka vie kaikki tuolit nurkkaan ja nyhjää siellä yksin ettei kukaan vaan vie tuoleja.
tän jutun tiedostaminen on tärkeetä. kysymys on samasta kuin työpaikan saannissa, ei kukaan anna työpaikkaa hyvää hyvyyttään, vaan sun täytyy pystyä tarjoamaan työnantajalle vastinetta.
ja vielä lopuksi kaverin neuvo. niitä positiivisia naiskokemuksia saa maksua vastaan tätä tarkoitusta varten olevista taloista. (en puhu pelkästään hiv-positiivisista kokemuksista). ihan oikeasti! tähän juttuun sisältyy pieni itsepetoksen ja moraalittomuuden siemen mutta toisaalta niitä ihmisiä ei ole montaa, jotka täysin puhtaalla omallatunnolla voivat katsoa itseään peiliin. mutta niillä on naisia ja kohta on sullakin, ja voit olla niiin äijää!Sinä se vasta konsultti olet;)
Epäilemättä minulla on tarjota paljon ihmiselle, joka olisi kiinnostunut kuuntelemaan. Onko sinulla ehdotuksia, miten aloitan viihdytyksen ja hauskanpidon, kun tulen yksinäni uuteen paikkaan josta en tunne ketään?
Töitä haettaessa minulla on mahdollisuus antaa työnantajalle itsestäni ennakkotietoja lähettämällä työhakemus ja soittamalla firmaan. Näin saan heräteltyä työnantajan kiinnostusta. Mutta naisten kanssa et voi toimia samoin. Tai tietysti jos tunnet naisen niin voit ensin lähettää hänelle kirjeen ja sitten soittaa, mutta tuntuu kovin vanhanaikaiselta ja tuskin toimii. Eli pitäis heti uuden tyypin nähtyään pystyä spontaanisti pääsemään suoraan asiaan eli tutustumiseen. Se on vaikeampaa kuin työnhaku.
Kiitos vielä siitä viimeisestäkin neuvosta, mutta en ole vielä niin epätoivoinen että turvautuisin siihen. - anis
jokasanatosi kirjoitti:
Sinä se vasta konsultti olet;)
Epäilemättä minulla on tarjota paljon ihmiselle, joka olisi kiinnostunut kuuntelemaan. Onko sinulla ehdotuksia, miten aloitan viihdytyksen ja hauskanpidon, kun tulen yksinäni uuteen paikkaan josta en tunne ketään?
Töitä haettaessa minulla on mahdollisuus antaa työnantajalle itsestäni ennakkotietoja lähettämällä työhakemus ja soittamalla firmaan. Näin saan heräteltyä työnantajan kiinnostusta. Mutta naisten kanssa et voi toimia samoin. Tai tietysti jos tunnet naisen niin voit ensin lähettää hänelle kirjeen ja sitten soittaa, mutta tuntuu kovin vanhanaikaiselta ja tuskin toimii. Eli pitäis heti uuden tyypin nähtyään pystyä spontaanisti pääsemään suoraan asiaan eli tutustumiseen. Se on vaikeampaa kuin työnhaku.
Kiitos vielä siitä viimeisestäkin neuvosta, mutta en ole vielä niin epätoivoinen että turvautuisin siihen.Oletko kokeillut netin kautta tutustumista? Siellähän voit ensin kirjoittaa naiselle sen "kirjeen" ennen kasvokkain tapaamista. Tunnen miehen, joka on tosi hyvä kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta ja puhuukin hyvin, kunhan tutustuu paremmin. Netistä hän on näillä avuilla naisia löytänyt. Ravintolassa hän ei tutustu helposti naisiin, vaikka onkin ok-näköinen: hän joko juo liikaa, tai selvin päin ollessaan on liian ujo.
- -Naks-
jokasanatosi kirjoitti:
Viennin voi tietysti käsittää tuollakin tavalla, siis että viemistä on se jos vain istut siihen toisen vieressä olevalle tyhjälle tuolille. Mutta minä tarkoitin sitä, että tullaan kolmen metrin päässä olevasta pöydästä kysymään että onks tää tuoli vapaa, ja viedään se tuoli kokonaan pois sinne pöytään missä ne omat kaverit on.
Vaan on tosin yksi fiksu paikka, eräs ruotsinlaiva, jossa baarin kaikki tuolit on pultattu lattiaan kiinni. Se on fiksu systeemi; Istu seurassani tai seisoskele. Mutta etpähän vie tuoleja!Tyypillinen pieniaivoinen suomalainen; pakko valita se baarin suurin pöytä vaikka perkele olis yksin liikkeellä! Sit istutaan ylpeinä ku kukko tunkiolla ja aatellaan että "vaikka ei tuu pillua niin mullapa on baarin suurin pöytä"!! Kokeiles välillä baaritiskiä, siellä saattaa johonki naikkoseenki törmätä!
- hyvä mies
Jos 24 v on lasissa ilman kokemuksia naisista, niin voin vaan sanoa että epäilen oletko tosissaan yrittänyt. Olen itsekin nössö, ja ennen olin vielä enemmän, mutta ensimmäinen suhde mulla oli so 21-vuotiaana ja nyttemmin olen naimisissakin. Tuuri voi siis käydä.
Olen siis nössö, mutta en aloitekyvytön. Tosiasia on, että ei naiset yleensä noin vaan tule juttelemaan. Ja toinen tosiasia on, että kaikissa jutuissani nainen on jollain tavalla itse ottanut merkittävän askeleen, mutta ensimmäinen aloite on aina tullut multa. Siis passivinen odottaminen ei kertakaikkiaan toimi.
Älä siis jää omaan pöytään vaan mene muihin. Sekaseuraisiin pöytiin ei kannata itseään tunkea. Jos ei paikalle ole vähään aikaan tullut yhtään yksinäistä naista, naisparia tai -porukkaa, vaihda paikkaa. Turha sellaisessa paikassa on koko iltaa nuhjata.
Tanssilattialla nyt tulee tuupittua, jos on paljon porukkaa. Jos kovin ärsyttävältä tuntuu, tuupi takaisin. Ota oma tilasi !
Sanoisin kanssa että eipä sulla ole paljoa hävittävää, miten paljon yritätkin. Jos nyt kokeilisit vaikka sitä tanssikurssia toisenkin kerran. Joskus voi olla aluksi huonoa tuuria, mutta harvoin sitä on kerta toisensa jälkeen. Moi!
Älä lannistu missään nimessä... Sillä yrittänyttä ei laiteta, vai miten se sanonta menikään...Rohkeutta ja hieman onnea tarvitset... Katso rohkeasti ihmisiä silmiin ja hymyile...Se ei maksa mitään, mutta kantaa hedelmää... Ja varmasti löydät kivoja ihmisiä ympärillesi!
Tsemppiä sulle;)- saara.rossi
Se on varmasti kauhea tunne, kun ihmiset ikäänkuin kiertää...Mulla ei itseasias ole ollut koskaa ketää niin hyvää ystävää jonka kanssa vois puhua kaikista asioista, enkä mä tule koskaan sellaist näkemään.
Mä tunnen sua kohtaan jonkun asteista myötätuntoa.
Oletko yrittänyt jutella jonkun sukulaisesi kanssa tästä aiheesta?
Älä kuitenkaan tälläisessä tilanteessa ole töykeä...Joku nim saattaisi tehdä tuon tuolin-vienti homman ihan flirttinä.
Älä loukkaannu tästä viestistä, mä sanon aina noin,kun en haluis oikein ärsyttää/loukata/muutenkaan saada ihmistä tuntemaan oloaan huonoksi... - keijo
tullu mieleen, että oot varmaa sit vaan niin ruma, että karkotat kaikki... sori että sanoin sen nyt niin rumasti =(
- Omppu
Seuraa etsivän sinkun haistaa 100 kilometrin päästä. Jos on vetovoimaa sinkun luo pyritään, jos ei, yksin jää, ellei sitten satu sopivaa samanlaista yksinäistä löytämään. Se on kuitenkin niin epätodennäköistä että yritä mielummin tutustua johonkuhun netissä tai kirjeenvaihdossa ja sitten menette yhdessä sinne terassille nautiskelemaan auringosta.
m47- ilman hametta
siis mitä vitun ruikuttajia tännekkin on eksyny
lopettakaa nyt perkeleessä toi valittaminen
miksi mun ympäriltä tuolit viedään jne hanki
vittu hame päälles saatanan neiti,jos ei sen verran munaa miehestä löydy että voi myöskin sanoa et
se tuoli on varattu yms,tai hankkikkaa joku kolo jonne voitte mennä yhdessä vinkumaan tätä elämän kurjuutta tai sullokkaa itsenne säkkiin tai tehkää jotain et päästään teistä vinkujista eroon ei se ihme jos suomalaiset naiset on noitten ulkomaalaisten perään jos suomalaisista miehistä
ei löydy kun tommosia vitun luusereita,sääliäkö te haette vai mitä helvettiä, hävetkää saatanan pellet perkele - Lumienkeli
ilman hametta kirjoitti:
siis mitä vitun ruikuttajia tännekkin on eksyny
lopettakaa nyt perkeleessä toi valittaminen
miksi mun ympäriltä tuolit viedään jne hanki
vittu hame päälles saatanan neiti,jos ei sen verran munaa miehestä löydy että voi myöskin sanoa et
se tuoli on varattu yms,tai hankkikkaa joku kolo jonne voitte mennä yhdessä vinkumaan tätä elämän kurjuutta tai sullokkaa itsenne säkkiin tai tehkää jotain et päästään teistä vinkujista eroon ei se ihme jos suomalaiset naiset on noitten ulkomaalaisten perään jos suomalaisista miehistä
ei löydy kun tommosia vitun luusereita,sääliäkö te haette vai mitä helvettiä, hävetkää saatanan pellet perkeleEi ole pakko lukea muiden kirjoituksia saatika sitten "vastailla" niihin. Pidä ajatuksesi ominasi ja käpälät pois näppäimistöltä jos et osaa muuta kuin räyhätä tai mitä tuo örveltämisesi nyt sitten onkaan..saisit hävetä! Pelle olet itse,enkä usko että sinulla olisi asiat sen paremmin. Hanki elämä,ystäviä,tekemistä,mitä tahansa,mutta älä tule tänne räyhäämään ja purkamaan kiukkuasi muihin.Kiitos.
- samanlainen luuseri
Onko toi kuva kenties sinusta itsestäsi? Jos on ni ei ainakaa ulkonäkö ole syynä ettet saa seuraa..miten on haisetko pahalle vai onko sun jutut sit niin tylsiä? mietippäs noita..ootko surullinen vai iloinen seuralainen..
- Travissssssssssssssss
Tuo on joku suomi24:n vakiokuva mikä on tossa etusivulla tämän jutun yhteydessä.
Varmaan joku amatöörimalli vai mikä lie.
Tässä vielä lisää luonneanalyysiä ja ulkonäköanalyysiä jokasanatosi:sta:
"Se ei kätellessä katso silmiin
jos se puhuu niin se puhuu hiljaa
sil on hiukset niin kuin heinäpelto
talven jälkeen huhtikuussa"
"mies jonka kasvot ovat raastinrautaa hioneet"
-Zen Cafe
Nyt vaan jokasanatosi kaapista ulos. Laita kuvas tähän esille niin varmasti joku noin 5000-10000 naisesta jotka sen tätä kautta näkevät kiinnostuu sinusta. Ja sitten vaan mailailemaan ja sopimaan treffejä nurkkapöytään. - jokasanatosi
Travissssssssssssssss kirjoitti:
Tuo on joku suomi24:n vakiokuva mikä on tossa etusivulla tämän jutun yhteydessä.
Varmaan joku amatöörimalli vai mikä lie.
Tässä vielä lisää luonneanalyysiä ja ulkonäköanalyysiä jokasanatosi:sta:
"Se ei kätellessä katso silmiin
jos se puhuu niin se puhuu hiljaa
sil on hiukset niin kuin heinäpelto
talven jälkeen huhtikuussa"
"mies jonka kasvot ovat raastinrautaa hioneet"
-Zen Cafe
Nyt vaan jokasanatosi kaapista ulos. Laita kuvas tähän esille niin varmasti joku noin 5000-10000 naisesta jotka sen tätä kautta näkevät kiinnostuu sinusta. Ja sitten vaan mailailemaan ja sopimaan treffejä nurkkapöytään.Niin, etusivun kuvahan ei ole minun, vaikka jossain määrin muistuttaakin. Kuvani on netissä monilla treffipalstoilla, ikävä vaan ettei deitti-ilmoituksiini vielä kolmessa vuodessa ole tullut muuta kuin yksi vastaus. Kokeile vaikka itse, nettideitin toimivuudesta tyttöystävän löytämisessä voidaan olla montaa mieltä.
- miesse
Joo, mullakin on pari kertaa käynyt baarissa niin, että joku ihan(liian) hyvässä kuosissa oleva nainen on tullut kysymään, että onko tämä paikka kenties varattu. Mähän siinä sitten hymyillen tokaisin, että kyllä se paikka ihan vapaa on, kuvitellen että nainen haluaa istua muka mun seuraani. Siinähän sitten istuin ja hymilin kuin poro, kun neiti otti tuolin kainaloon ja viipelsi omaan kaveriporukkaansa. Ei se kovin itsetuntoa nostattava kokemus ollut :)
Nykyään olen oppinut läksyni ja totean tuommosiin kysymyksiin aina että: "Juu, vie pois vaan." tai "Pidä hyvänäs." - kertaista
Itse olin samanlainen kunnes kyllästyin olemaan kunnollinen ja rupesin käymään ravintoloissa hiukset sekaisin ja parta ajamatta, renttumaisesti pukeutuen ja hälläväliä asenteella. Sitten kerran ei tuolia enää vietykään vaan viereen istahti samanlainen peikkotyttö joka ei turhista nipottanu ja oli muutenkin mukava.
Naiset tykkää siitä kun on rento, ainakin mukavat naiset, enkä peikkotyttöäni vaihtaisu muuhun. Yhdessä nykyään asustellaan, syödään kalapuikkoja ja juodaan viiniä ja elämä maistuu vaikka ollaankin rumia ja sotkusia kuin synti.
Renttupari.
:) - Nimetön
Kokemusta on ja haluan , että sinäkin kokeilisit. Pukeudu siististi. Älä ota liikaa - ole terävänä. Älä mene nurkkapöytään, kulje hiukan, että sinut huomataan. Jos olet autolla ja selvinpäin, mahdollisuudet paranevat huomattavasti. Varaudu olemaan aamuun asti käytettävissä ja näytä se. Tarjoa tytölle hiukan, ei liikaa.
Siitä se lähtee. - nuori nainen 70-luvulla
Jo 70-luvulla Turussa kävi noin. Kultaisessa Hirvessä aina. Se oli niin ikävää, että siirryin takaisin Valion baarin asiakkaaksi teinien joukkoon, vaikka muut aloittivat kapakkaelämän. Lopulta siirryin kokonaan pois Turusta, ikävät ja töykeät ihmiset siellä oman kokemukseni mukaan. Nuoruus oli vaikeaa aikaa, vaan ei kovin hyvin mene vieläkään.
- kokemusta on......
Ensinnäkin, älä esitä itsevarmaa tai rohkeaa jos et sitä ole, se näkyy ja siitä saa vaan imelän kuvan. Käytkö aina yksin vai onko sinulla ketään kaveria ketä lähtisi kanssasi? Jos sinulla on seuraa, silloin sinä kenties naurat ja pidät hauskaa kaverisi kanssa jolloin hyväntuulisuutesi näkyy myös ulospäin. Siispä älä jurota nurkassa yksin.
Älä ole kännissä. Pieni pöhnä auttaa itsevarmuuteen, mutta känni ajaa ihmiset pois.
Pukeudu paikan mukaan. Pikkutakki ja solmio on ok tanssipaikassa mutta karaokebaariin ne eivät välttämättä sovi. Muista hygienia.
Ja sitten kun sitä tyttöseuraa saat joskus ja hän ei ole sinulle "se oikea" niin lähde hakemaan rohkeasti uutta. Huomaat itsekin että ensimmäisen jälkeenkin jo itsevarmuutesi kasvaa. Älä kuitenkaan ala esittää turhaan machomiestä vaikka oletkin kokemusta rikkaampi.... =) Tsemppiä sinulle ja muille samankaltaisille. Muistetaan että kaikki eivät (onneksi) ole samanlaisia, mutta jokaiselle on tarkoitettu joku. - R:H
Nyt pökköä pesään ja eteenpäin sanoi mummo kun lumihanges tarpoi.Kunnon kuteet päälle ja pää pystyyn ja uusi yritys.
Jokainen meistä on varmaan joskus jätetty ja saanut pakit.
Ei muuta kuin uutta yritystä.- Vai jyväkö
Naiset ovat monimutkaisia, ota opiksesi ja
opettele Verbaalisuutta huumorilla höystettynä,
meikäpoika on ihan perseestä näöllisesti mut
moni Nainen on kaartunut minuun päin, vaik vieressä
paljon paremmannäköistä ja kokoista Miestä ollut
tarjolla, toisaalta, mitä Nainen saisi tyhjästä päästä? ainakaan kahdelle päivälle, niinpä flaxi
on monesti käynyt, vaik joskus alkuaikoina niitä
tuolejakin vietiin, kun en vielä suutani auki
saanut ;)
Tsemppiä rumat miehet, suu auki ja menoksi :) - doris
Vai jyväkö kirjoitti:
Naiset ovat monimutkaisia, ota opiksesi ja
opettele Verbaalisuutta huumorilla höystettynä,
meikäpoika on ihan perseestä näöllisesti mut
moni Nainen on kaartunut minuun päin, vaik vieressä
paljon paremmannäköistä ja kokoista Miestä ollut
tarjolla, toisaalta, mitä Nainen saisi tyhjästä päästä? ainakaan kahdelle päivälle, niinpä flaxi
on monesti käynyt, vaik joskus alkuaikoina niitä
tuolejakin vietiin, kun en vielä suutani auki
saanut ;)
Tsemppiä rumat miehet, suu auki ja menoksi :)Ehkä on parempi pitää suu kuitenkin kiinni, ettei kärpäset lennä suuhun.
- Travissssssssssss
1. Älä vastaa naiselle suorasti ja ytimekkäästi juu/ei/tyhjiä/poissa. Et ole Kaurismäen elokuvassa. Olet baarissa jossa tuntematon ihminen tulee kysymään sinulta jotain. Ei välttämättä tutustumismentaliteetilla mutta voit kääntää pelin eduksesi.
2. - Onko tämä tuoli varattu?
- No sovitaan niin että saat istua siinä niin kauan kunnes kaverini tulee tänne.
2b. Älä käytä juttuja mitä netissä näet. Käytä niitä enintään lähtökohtana, juttele vain asioita jotka sopii sinuun ja tilanteeseen ja jutteluseuraasi.
2c. "Fat penguin" (What!?) "I just wanted to say something that would break the ice."
2d. "Your ass is so nice that it is a shame that you have to sit on it."
2e. "No oikeastaan joo, se on ehdonalaisessa."
2f. "Voihan sen ottaa, mutta kotiin tuskin antavat sinun sitä viedä, toisin kuin minut.."
2g. Keksi ite lisää. Näitä keksii sata vartissa. Jonkun niistä on pakko tehota. Vähän säkääkin tarvitaan. Lauseet on kuin uistimia. Kuten vaatteetkin.
On ne naisetkin nokkelia: http://www.liberovaipat.fi/Libero/Templates/Forum/ForumThread.aspx?id=2844&CategoryID=39&ThreadID=717631&PostID=717631
3. Vaikket polta, hanki tupakka-aski (vihreä tai sininen l&m varmaan naisten suosiossa eniten) ja sytkäri. Niin niitä kysymään tuleva nainen saattaa jopa jäädä viereesi tupruttelemaan.
4. Tee vaikutus. Osta vaikka kultainen zippo... ;P Se tarjoaa myös naiselle puheenaiheen, ja kun se on käsitelty varmaan tulee myös toisia. Homma pitää saada liukkaasti rullaamaan, ja jos ei naista kulta kiinnosta niin mikäs sitten.
5. Naisten mieleen on "cocky and funny" jäbät. Siis itsevarma ja hauska. Kun nainen tulee kysymään tuolia, hyräile vaikka pätkä tuota Mies jonka ympäriltä tuolit viedään -kipaletta. Tai opettele viheltämään se. Tai hanki se soittoääneksi! xD Hanki vaikkapa myös Lady in Red. Ei naisetkaan koskaan oikein mitään suoraan sano. Vihjailevat vaan.
"The lady in red is dancing with me
Cheek to cheek
There’s nobody here
It’s just you and me
It’s where I wanna be
But I hardly know this beauty by my side
I’ll never forget the way you look tonight"
- Chris de Burgh
6. Mene paikkoihin joihin pitää jonottaa puoli tuntia. Edessäsi on 2-3 ihmistä, samoin takanasi. Todennäköisesti jonkun kanssa näistä tulee turinoitua, ehkä vielä baarissa/diskossa sisälläkin.
7. Suosi ahtaita rokkipaikkoja joissa ihmiset seisoskelevat lähekkäin. Tulee enemmän kontakteja. Eikä tuoleja viedä. Tuollaisissa paikoissa istumispaikat on yleensä lattiassa kiinni olevia penkkejä. Eli ei joudu yksin istuskelemaan - siis jos edes pääsee istumaan.
"There's no real reason to be lonely
Be yourself
Give your free will a chance
You've got to want to succeed"
-Yes
http://yesworld.com/lyrics/90125.html- jokasanatosi
Luettuani kirjoittamasi huomasin, että jännitän liikaa. Jos osaisin ottaa rennosti, pystyisin käyttämään verbaalista lahjakkuutta samoin kuin sinä. Nyt se onnistuu vain kotioloissa. Tavoite tietysti olisi pystyä spontaanisti antamaan osuvia vastauksia tavallisiin kysymyksiin, mutta mitenköhän tuon taidon voisi oppia...
Kiitos neuvoistasi, ne on aika hauskoja. - Jolanda
jokasanatosi kirjoitti:
Luettuani kirjoittamasi huomasin, että jännitän liikaa. Jos osaisin ottaa rennosti, pystyisin käyttämään verbaalista lahjakkuutta samoin kuin sinä. Nyt se onnistuu vain kotioloissa. Tavoite tietysti olisi pystyä spontaanisti antamaan osuvia vastauksia tavallisiin kysymyksiin, mutta mitenköhän tuon taidon voisi oppia...
Kiitos neuvoistasi, ne on aika hauskoja.Travisin viesti oli hauska. Oma tekstisi on myös sujuvaa. Miksi et kirjoittele chatissa asiasta. Jos tämä keskustelu olisi tapahtunut chatissa, oma tuolisi olisi nyt tyhjänä ja sinä rehveillä.
Minä en naisena vaadi spontaaneja sukkeluuksia vaikka ne ovat kieltämättä hauskoja, vaan ystävälliset kasvot ja hyvät käytöstavat.
Jos nainen kysyy Sinulta, onko tämä tuoli vapaa. Sinä voisit vastata ihan reippaasti: On, ole hyvä ja istu, kaipasinkin jo jutteluseuraa. Hymy päälle. Pitäisi tepsiä. Jos nainen änkkää et eikun tarttisin vaan tuolin jne. niin sano vaikka: Harmi, olisi ollut kiva jutella. Ja kysyvä hymy päälle. Hymy on parempi kuin näyttää kieltä, eikö vaan?
Jos tuolin hakija on miespuolinen niin pidä kiinni omasta ja viereisestä tuolista, sanot et se on varattu naiselle. Jos tulee ihmettelyjä et ei näytä ketään naista tulevan niin sano ettet huonon tuurin lisäksi kaipaa ollenkaan vinoilua...
Minäkin mielelläni heitän nokkeluuksia mutta aina ne eivät vain löydy heti. Mielummin tilanteeseen sopivaa kuin itselle/tilanteeseen kehnosti sopivia fraaseja. Ja koskaan ei sellaista millä tampataan toisen itsetunto maahan...ei ole kaunista käytöstä tehdä "hyvällä" vastauksella toisen olo hölmöksi. Viitaten Travisin linkkiin niin vähän ilkeä maku jäi monesta vastauksesta. Toivottavasti hmmmm nokkelat naiset opeteltuine repliikkeineen eivät tamppaa miesten iskuintoa ihan maan rakoon.
Mene anniskeluravintolaan tanssimaan. Minua ei haittaa vaikka mies ei osaa tanssia, en itsekään ole mikään virtuoosi. Hakijan on toki pysyttävä pystyssä. Tai mene vaan juttelemaan, niin toimitaan ravintolassa, näin olen huomannut.
En muista olleeni koskaan vallan otettu kun joku mies on ollut mahdottoman nokkela ja hauska (spedenaurua) mutta yllättynyt iloisesti kun olen tavannut reippaan, avoimen ja hyväntuulisen miehen. Olen elämäni aikana seurustellut hemmetin hauskojen tyyppien kanssa mutta ei sitä vaan ensimmäisellä kerralla, ensi tapaamisella huomannut...ihan tosi :) - jokasanatosi
Jolanda kirjoitti:
Travisin viesti oli hauska. Oma tekstisi on myös sujuvaa. Miksi et kirjoittele chatissa asiasta. Jos tämä keskustelu olisi tapahtunut chatissa, oma tuolisi olisi nyt tyhjänä ja sinä rehveillä.
Minä en naisena vaadi spontaaneja sukkeluuksia vaikka ne ovat kieltämättä hauskoja, vaan ystävälliset kasvot ja hyvät käytöstavat.
Jos nainen kysyy Sinulta, onko tämä tuoli vapaa. Sinä voisit vastata ihan reippaasti: On, ole hyvä ja istu, kaipasinkin jo jutteluseuraa. Hymy päälle. Pitäisi tepsiä. Jos nainen änkkää et eikun tarttisin vaan tuolin jne. niin sano vaikka: Harmi, olisi ollut kiva jutella. Ja kysyvä hymy päälle. Hymy on parempi kuin näyttää kieltä, eikö vaan?
Jos tuolin hakija on miespuolinen niin pidä kiinni omasta ja viereisestä tuolista, sanot et se on varattu naiselle. Jos tulee ihmettelyjä et ei näytä ketään naista tulevan niin sano ettet huonon tuurin lisäksi kaipaa ollenkaan vinoilua...
Minäkin mielelläni heitän nokkeluuksia mutta aina ne eivät vain löydy heti. Mielummin tilanteeseen sopivaa kuin itselle/tilanteeseen kehnosti sopivia fraaseja. Ja koskaan ei sellaista millä tampataan toisen itsetunto maahan...ei ole kaunista käytöstä tehdä "hyvällä" vastauksella toisen olo hölmöksi. Viitaten Travisin linkkiin niin vähän ilkeä maku jäi monesta vastauksesta. Toivottavasti hmmmm nokkelat naiset opeteltuine repliikkeineen eivät tamppaa miesten iskuintoa ihan maan rakoon.
Mene anniskeluravintolaan tanssimaan. Minua ei haittaa vaikka mies ei osaa tanssia, en itsekään ole mikään virtuoosi. Hakijan on toki pysyttävä pystyssä. Tai mene vaan juttelemaan, niin toimitaan ravintolassa, näin olen huomannut.
En muista olleeni koskaan vallan otettu kun joku mies on ollut mahdottoman nokkela ja hauska (spedenaurua) mutta yllättynyt iloisesti kun olen tavannut reippaan, avoimen ja hyväntuulisen miehen. Olen elämäni aikana seurustellut hemmetin hauskojen tyyppien kanssa mutta ei sitä vaan ensimmäisellä kerralla, ensi tapaamisella huomannut...ihan tosi :)Olen kyllä kokeillut chattia, en vaan tiedä miten siellä aloittaa. Siis että saan jonkun kiinnostumaan jutuistani. Siinä mielessä jonkinlainen spontaanius lienee välttämätöntä. Omana itsenäni en sieltä ainakaan seuraa saanut. Sinulla on varmaan enempi kokemuksia, muistan tavanneeni nimimerkkisi siellä useasti.
- Jolanda
jokasanatosi kirjoitti:
Olen kyllä kokeillut chattia, en vaan tiedä miten siellä aloittaa. Siis että saan jonkun kiinnostumaan jutuistani. Siinä mielessä jonkinlainen spontaanius lienee välttämätöntä. Omana itsenäni en sieltä ainakaan seuraa saanut. Sinulla on varmaan enempi kokemuksia, muistan tavanneeni nimimerkkisi siellä useasti.
Jou!
Sitten se on joku muu Jolanda chatissa, keksin tuon nikin tähän keskusteluun hetken mielijohteesta, ei chat-nikkini.
Aloittaisit ihan kertomalla, että onko heittää neuvoa tai vinkkiä miehelle, jonka pöydästä tuolit viedään. Sopivan kaihoisa kyssäri ja hieman huumoriakin. Kysy, miten saisit naisen pysähtymään pöytääsi muuten kuin kamppaamalla.
Älä välitä irvailuista, joita varmasti tulee, anna valua kuin vesi hanhen selästä. Luulisin, että auttaminen on hyvän tyypin tuntomerkki. Ja kaikkihan tykkäävät neuvoa ;)
Jokainen on jossain tilanteessa hiukan ujo ellei sitten ole täydellinen ääliö, muusta liikenteestä piittaamatta.
Tai käy keskustelusivuilla kurkkaamassa hyviä aiheita. Tai, pyydä vinkkiä keskustelupalstalla "Kuinka aloitan mielenkiintoisen lauseen chatissa". Pitäisi tepsiä ;) - jokasanatosi
Jolanda kirjoitti:
Jou!
Sitten se on joku muu Jolanda chatissa, keksin tuon nikin tähän keskusteluun hetken mielijohteesta, ei chat-nikkini.
Aloittaisit ihan kertomalla, että onko heittää neuvoa tai vinkkiä miehelle, jonka pöydästä tuolit viedään. Sopivan kaihoisa kyssäri ja hieman huumoriakin. Kysy, miten saisit naisen pysähtymään pöytääsi muuten kuin kamppaamalla.
Älä välitä irvailuista, joita varmasti tulee, anna valua kuin vesi hanhen selästä. Luulisin, että auttaminen on hyvän tyypin tuntomerkki. Ja kaikkihan tykkäävät neuvoa ;)
Jokainen on jossain tilanteessa hiukan ujo ellei sitten ole täydellinen ääliö, muusta liikenteestä piittaamatta.
Tai käy keskustelusivuilla kurkkaamassa hyviä aiheita. Tai, pyydä vinkkiä keskustelupalstalla "Kuinka aloitan mielenkiintoisen lauseen chatissa". Pitäisi tepsiä ;)Saat femman, jos löydän vaimoni chatista ;)
- Jolanda
jokasanatosi kirjoitti:
Saat femman, jos löydän vaimoni chatista ;)
Hei kaveri, kuulehan, olet femman pystyssä jos löydät chatista mukavan naisen itsellesi. Nykyään on muodissa "pitkä kihlausaika" ja mullahan on femmalle käyttöä ennen kuin pappi sanoo aamen.
Kun seuraavan kerran näen jonkun ravintolassa kiskovan kaikki tuolit mukavan miehen pöydästä, oli kyseessä Putro tai joku muu niin lykkään rahan kouraan ja sanon, tos on hei sulle vähän rahnaa ja nurkassa tuolla on jukeboxi mene vaikka kuunteleen musiikkia. Tolle kaverille on just kohta, tällä vuosisadalla tulossa daami pöytään, älä vie siltä tuolia. Tai chaaanssia... :)
Lycka till! Jolanda kirjoitti:
Jou!
Sitten se on joku muu Jolanda chatissa, keksin tuon nikin tähän keskusteluun hetken mielijohteesta, ei chat-nikkini.
Aloittaisit ihan kertomalla, että onko heittää neuvoa tai vinkkiä miehelle, jonka pöydästä tuolit viedään. Sopivan kaihoisa kyssäri ja hieman huumoriakin. Kysy, miten saisit naisen pysähtymään pöytääsi muuten kuin kamppaamalla.
Älä välitä irvailuista, joita varmasti tulee, anna valua kuin vesi hanhen selästä. Luulisin, että auttaminen on hyvän tyypin tuntomerkki. Ja kaikkihan tykkäävät neuvoa ;)
Jokainen on jossain tilanteessa hiukan ujo ellei sitten ole täydellinen ääliö, muusta liikenteestä piittaamatta.
Tai käy keskustelusivuilla kurkkaamassa hyviä aiheita. Tai, pyydä vinkkiä keskustelupalstalla "Kuinka aloitan mielenkiintoisen lauseen chatissa". Pitäisi tepsiä ;)On kovin kuivakkaa tuo onnistuminen netissäkään. Tuntuu ihmiset täälläkin välttelevän "tuntemattomia". Vaikka olisivatkin täällä mukamas tutustumassa joihinkin. "There are no strangers, only friends we haven't met yet."
Elokuvaseuraa haen Suomi24:n elokuvaseuranhaku-palstalta. Ja hyvin toimii, yeah. 1400 lukijaa -> 1 maili.
Profiili ollut Suomi24:ssä alusta saakka. 1700 "näkijää" -> 2 mailia.
Toisempa treffasinkin. Ei vaan ollut paljastanut että sillä on lapsiakin. Ei siinä mitään, mutta olipa kiva sitten kello 21 ruveta hankkimaan muuta yöpaikkaa siellä monen sadan kilometrin päässä koska sattui x-miehelleen työvuoro just sattumoisin ja lapset piti tuoda sen naisen luokse ja meikän piti häipyä.
Kiitokset kuitenkin eräille Gamecuben pelailijoille (kon-ten-tuu..!) joilla sattui olemaan synttärit ja valvottiin 06 asti NHL Hockeytä jne pelaillen. 2 ekaa peliä hävisin 0-10. Sitten teinkin 6 seuraavaa maalia. Suoraan syötöstä kun opin laukasemaan. Varmaan melko sama homma tuossa baareilussakin, omat kikkansa jotka pitää hallita. Nopeat reaktiot. Järkevät liikkeet. Sopivasti hyökkäystä ja oikea annos puolustusta. Ja vasta ihan lopussa mokke pois jos sen vaatii.. ;P
No runo tuli kuitenkin tehtyä siitä reissusta:
Ei tullut hyökyaaltoa
eikä bussi ajanut jokeen
joten päädyin Varkauteen.
Täälläkin on ihmisiä.
Ihmisiä nimineen, naamoineen.
Täälläkin on hankia, tienpenkkoja,
pipoja, katuja, autoja menossa jonnekin.
K-market, Posti, Alko.
5 baaria, kuulemma. 1 lukio.
Täälläkin ihmisillä on jouluvaloja ikkunoissa.
Kahvinkeittimet keittiössä hehkulampun alla.
Täälläkin ihmiset juttelevat
sammumisista, ihastumisista, tekemisistä.
Täälläkin sammutaan, ihastutaan, tehdään monenlaista,
unohdetaan.
Täälläkin ihmiset käyvät jääkaapilla, tupakalla,
ruokkivat kissaa.
Täälläkin ihmisillä on lapsia, vanhempia.
Täälläkin nukutaan sängyissä.
Katsellaan telkkaria,
pelaillaan pleikkaria.
Seinillä Buffy-julisteita, tai kukkia.
Huoneet kuusikulmion muotoisia,
lattiat tasaisia, välillä naapurista kuuluu hiljaista mölinää.
Myös täällä asioilla on välimatkat,
korkeutensa, tavaroilla painot.
Täälläkin maailma herää
uuteen aamuun
kummastuneena ja luottavaisena.
Suomi24-treffeillä myös yritän palloilla. Varmaan 700 klikkaajaa siellä about ilmoituksellani. Ja 0 treffiä tietenkin.
Ja irc-galleriaa olen käyttänyt 3½v. 0 treffiä. 1-4v 4-5 muutakin kuvankommentointichattailumitäliesäätö-sivustoa. 1 treffit sentään erästä kautta. Sekin sivusto vaan mentiin lopettamaan. Ei sentään jatkuvasti ole ollut kunnon oksatpois-säätö päällä, mutta kuitenkin sellasta Van Halenin Eruption-slovarin tyylistä ehkä keskimäärin...
Se vaan että chateista voisin sopia treffit puolentoista tunnin päähän jos vaan haluaisin. Melkein kaikki nettitreffit sitä kautta. Ehkä se sit tekee isomman vaikutuksen tuo henkevä läppä tyyliin "ikäs ja mistä päin?" "kuvaa netissä?" "mitä harrastat?" "juotko/poltatko?" "lempivärisi?" "onko sulla mesee?" "mitä musaa kuuntelet?" "mitä mieltä oot Paavo Lipposesta?" jne kuin muut turinani.
Ja naiset yhteyttä muhun jos tunsit sundaen sydämessäsi. Tai sitten lauantaina Henkkaan tungeksimaan 01 jälkeen..
----> chattiin
(19:22:56) Travis masentuu ja siirtyy pöytään istumaan: wassup?- nainen
Onko tää tuoli varattu? -Ei, enkä muuten ole minäkään... Kelpaisko?
- jokasanatosi
nainen kirjoitti:
Onko tää tuoli varattu? -Ei, enkä muuten ole minäkään... Kelpaisko?
Hyvä ehdotus. Eihän se ole naisen korvissa liian tyrkyttävä...?
- Jpee
Travis kirjoitti:
On kovin kuivakkaa tuo onnistuminen netissäkään. Tuntuu ihmiset täälläkin välttelevän "tuntemattomia". Vaikka olisivatkin täällä mukamas tutustumassa joihinkin. "There are no strangers, only friends we haven't met yet."
Elokuvaseuraa haen Suomi24:n elokuvaseuranhaku-palstalta. Ja hyvin toimii, yeah. 1400 lukijaa -> 1 maili.
Profiili ollut Suomi24:ssä alusta saakka. 1700 "näkijää" -> 2 mailia.
Toisempa treffasinkin. Ei vaan ollut paljastanut että sillä on lapsiakin. Ei siinä mitään, mutta olipa kiva sitten kello 21 ruveta hankkimaan muuta yöpaikkaa siellä monen sadan kilometrin päässä koska sattui x-miehelleen työvuoro just sattumoisin ja lapset piti tuoda sen naisen luokse ja meikän piti häipyä.
Kiitokset kuitenkin eräille Gamecuben pelailijoille (kon-ten-tuu..!) joilla sattui olemaan synttärit ja valvottiin 06 asti NHL Hockeytä jne pelaillen. 2 ekaa peliä hävisin 0-10. Sitten teinkin 6 seuraavaa maalia. Suoraan syötöstä kun opin laukasemaan. Varmaan melko sama homma tuossa baareilussakin, omat kikkansa jotka pitää hallita. Nopeat reaktiot. Järkevät liikkeet. Sopivasti hyökkäystä ja oikea annos puolustusta. Ja vasta ihan lopussa mokke pois jos sen vaatii.. ;P
No runo tuli kuitenkin tehtyä siitä reissusta:
Ei tullut hyökyaaltoa
eikä bussi ajanut jokeen
joten päädyin Varkauteen.
Täälläkin on ihmisiä.
Ihmisiä nimineen, naamoineen.
Täälläkin on hankia, tienpenkkoja,
pipoja, katuja, autoja menossa jonnekin.
K-market, Posti, Alko.
5 baaria, kuulemma. 1 lukio.
Täälläkin ihmisillä on jouluvaloja ikkunoissa.
Kahvinkeittimet keittiössä hehkulampun alla.
Täälläkin ihmiset juttelevat
sammumisista, ihastumisista, tekemisistä.
Täälläkin sammutaan, ihastutaan, tehdään monenlaista,
unohdetaan.
Täälläkin ihmiset käyvät jääkaapilla, tupakalla,
ruokkivat kissaa.
Täälläkin ihmisillä on lapsia, vanhempia.
Täälläkin nukutaan sängyissä.
Katsellaan telkkaria,
pelaillaan pleikkaria.
Seinillä Buffy-julisteita, tai kukkia.
Huoneet kuusikulmion muotoisia,
lattiat tasaisia, välillä naapurista kuuluu hiljaista mölinää.
Myös täällä asioilla on välimatkat,
korkeutensa, tavaroilla painot.
Täälläkin maailma herää
uuteen aamuun
kummastuneena ja luottavaisena.
Suomi24-treffeillä myös yritän palloilla. Varmaan 700 klikkaajaa siellä about ilmoituksellani. Ja 0 treffiä tietenkin.
Ja irc-galleriaa olen käyttänyt 3½v. 0 treffiä. 1-4v 4-5 muutakin kuvankommentointichattailumitäliesäätö-sivustoa. 1 treffit sentään erästä kautta. Sekin sivusto vaan mentiin lopettamaan. Ei sentään jatkuvasti ole ollut kunnon oksatpois-säätö päällä, mutta kuitenkin sellasta Van Halenin Eruption-slovarin tyylistä ehkä keskimäärin...
Se vaan että chateista voisin sopia treffit puolentoista tunnin päähän jos vaan haluaisin. Melkein kaikki nettitreffit sitä kautta. Ehkä se sit tekee isomman vaikutuksen tuo henkevä läppä tyyliin "ikäs ja mistä päin?" "kuvaa netissä?" "mitä harrastat?" "juotko/poltatko?" "lempivärisi?" "onko sulla mesee?" "mitä musaa kuuntelet?" "mitä mieltä oot Paavo Lipposesta?" jne kuin muut turinani.
Ja naiset yhteyttä muhun jos tunsit sundaen sydämessäsi. Tai sitten lauantaina Henkkaan tungeksimaan 01 jälkeen..
----> chattiin
(19:22:56) Travis masentuu ja siirtyy pöytään istumaan: wassup?Hanki, vittu, itsetunto.
Käy huorissa, Huora.
Lopeta se vitun runojen rustaaminen.
Heitä helvettiin ne sun paskat leffat.
Vedä viinaa.
Pane rumia ämmiä, perseeseen.
Laihduta, pulla.
Vitun nössö!! - Lumienkeli
jokasanatosi kirjoitti:
Hyvä ehdotus. Eihän se ole naisen korvissa liian tyrkyttävä...?
Ei ainakaan miun mielestä ole yhtään tyrkyttävä,saattaisi minuun tehotakin ;)
Täs ois kans pari hauskaa iskureplaa:
-Sulla on kiva kroppa,näyttäisin hyvältä sen päällä.. x)
tai
-Makeet kengät,ne sopisi hyvin mun eteiseen! :)
Siitä vaan testailemaan.. - Risuparta
Jpee kirjoitti:
Hanki, vittu, itsetunto.
Käy huorissa, Huora.
Lopeta se vitun runojen rustaaminen.
Heitä helvettiin ne sun paskat leffat.
Vedä viinaa.
Pane rumia ämmiä, perseeseen.
Laihduta, pulla.
Vitun nössö!!Vinkit jpee
- aina mielessä
baaritiskiltä ne parhaat pokat tehdään nimimerkillä kokemusta on...
- En tiedä Turusta...
Minulla ja poikaystävälläni on tapana tavata perjantaisin jossain baarissa - paikka vaihtelee aika paljon - ja ottaa parit tuopilliset ja miettiä mitä viikonloppuna puuhataan. Yleensä jompikumpi saa odotella toista ja kyllä me molemmat menemme yleensä pöytään, jossa on jo valmiiksi muita ihmisiä. Kysytään kohteliaasti että kelpaako istua ja jutella kun tässä olen työpäivän jälkeen kaljalla. Kumpikaan ei ole koskaan saanut turpiin keneltäkään ja yllättävää kyllä, olemme saaneet sekä sinkkuja että pariskuntia tuttaviksi. Että se siitä ujoudesta... Kyllä useimmat ihmiset ymmärtävät, että joku voi haluta jutella ilman taka-ajatuksia. Ellei, niin antaa olla.
- jonka ympäriltä
tulit viedään.
vaikka mä käynkin tosi harvoin ravintoloissa ja silloinkin yleensä selvinpäin olen,niin en ole koskaan ilkeilymielessä tuolia ryövännyt/pyytänyt.
yritin miettiä onko jokin sellainen ihmisryhmä olemassa jota karttaisin ravintoloissa eikä mieleeni tule muuta kuin kamalassa kännissä olevat.jos siis et ole sellainen niin en ymmärrä missä mättää.kokeile jonkin muun tyypin ravintoloita.ja se mitä kerroit niistä ns.ystävistä,ei kai sellainen ole ystävä joka vain ja ainoastaan pyytää apua kiittämättä eikä seura muuten kelpaa.
en ole ikinä ollut minkään seurapiirin ympäröimä pikemminkin olen hiljainen hissukka ja mielestäni on parempi olla vaikka yksin kuin huonossa seurassa.
en kyllä ole koskaan jäänyt pelkäksi seinäkukaksikaan.ihan tavallinen olen minäkin mutta jos porukalla lähdemme ravintolaan miestemme kera ei meitä haittaa vaikka sinkku mies tai nainen tulisi seuraan ja mukaan juttelemaan.
tsemmpiä sulle! yritä vaihtaa paikkaa missä käyt ja hymyä huuleen!!- lady_of_shallot
Jututa muita.....yksinistuvia.Kyllä niitä naisiakin on, jotka käyvät baareissa yksin.Katsele hämyisiin nurkkiin, peliautomaattien äärelle.Eikun rohkeasti juttelemaan ja ystävällinen ja kohtelias asenne peliin.Kannattaa muuten tarjota juoma!Se tekee aina hyvän vaikutelman.Toinen vaihtoehto on jututtaa ihmisiä baaritiskillä.Sieltä ei voi tuoleja viedä ympäriltä,kun niitä ei ole=)Ja jos haluat välttämättä pitää tuolin pöydässä, jätä sen päälle vaikka takki.Ei sitä kukaan ilkeä sitten viedä!=)Ja jos joku meinaa silti viedä, voit sanoa, että odotat seuraa(ethän edes valehtele, et vain tiedä, kuka mahd.seuralaisesi on!;)Tsemppiä!Kyllä meitä yksinäisiä on muitakin kuin sinä!=)
- Nimetön
Mulla oli tossa vähän aikaa sit itteeni 10 vuotta vanhempi jätkä(ite oon 15).sillä jätkällä oli tosi huono itseluottamus ehkä siks kun se oli niin juntti ,eikä se ollu saanu naista aiemmin..mut sit kun se pääs kerrankin toteuttamaan niitä unelmiaan niin hyi helvetti miten oksettavia fantasioita sillä oli muodostunut 25 vuoden aikana...Toivottavasti sulla ei oo kauheesti mitään likaisia fantasioita, vaikka ootkin varmaan aika puutteessa..
- no name
no sinähän se fiksulta ja aikuiselta vaikutat. no onneks ite oot päässy toteuttaan ittees, ni ei pääse tuo kiero ajatusmaailma tarttumaan. oiskohan sillä sinun "juntillasi" ollut vaan ihan oman ikäisensä tarpeet ja toiveet, joihin et yksinkertaisesti pystynyt vastaamaan. pidäpä ne housut nyt vielä hetken jalassa ja kasva hieman.
- nainen 25
no name kirjoitti:

Kukaan terve ja normaali 25-vuotias ei ole kiinnostunut 15-vuotiaista pikkutytöistä. Toisekseen on aivan normaalia, että 15-vuotiasta inhottaa myös sellaiset ns. "normaalit"(aikuisille) jutut noissa asioissa. Hyi helvetti, linnaan tollaset lapsiinsekaantujat. Onneksi minkä taakseen jättää sen usein edestään löytää(kuten kuulun radiojuontajan tapauksessa)... Eikä se ole mikään tekosyy, että syyllinen on joku jälkeenjäänyt friikki, jolle tämmöinen on elämän ainoa mahdollisuus päästä toisen sukupuolen edustajan kanssa puhe-etäisyydelle...
- Miekkonen 24v
nainen 25 kirjoitti:

Onko 15v lapsi? Ei ole oikein panna alle 16v mutta on se aivan eri asia kuin panna jotain oikeasti lasta, eli alle 13v. Monen normaalin miehen fantasioissa on nuori tiukka pissis mutta sitähän te naiset ette ikinä pysty käsittämään minkä takia. Mutta noi puheet lapsista vois kyllä 15 vuotiaiden kohdalla jättää pois..
- Makunsa kullakin..
Miekkonen 24v kirjoitti:
Onko 15v lapsi? Ei ole oikein panna alle 16v mutta on se aivan eri asia kuin panna jotain oikeasti lasta, eli alle 13v. Monen normaalin miehen fantasioissa on nuori tiukka pissis mutta sitähän te naiset ette ikinä pysty käsittämään minkä takia. Mutta noi puheet lapsista vois kyllä 15 vuotiaiden kohdalla jättää pois..
Minun mieheni makuun ovat kyllä ihan aikuiset naiset ja hyvä niin. Toivottavasti te mainitsemasi "normaalit" miehet pidätte fantasianne fantasian tasolla... 15-vuotiaat ovat vielä tyttöjä ja poikia, joiden tulisi antaa kasvaa rauhassa, mutta sitähän ei jotkut miehet pysty käsittämään ikinä.
- äijä
Makunsa kullakin.. kirjoitti:
Minun mieheni makuun ovat kyllä ihan aikuiset naiset ja hyvä niin. Toivottavasti te mainitsemasi "normaalit" miehet pidätte fantasianne fantasian tasolla... 15-vuotiaat ovat vielä tyttöjä ja poikia, joiden tulisi antaa kasvaa rauhassa, mutta sitähän ei jotkut miehet pysty käsittämään ikinä.
Mistä voit tietää miehesi todellisista fantasioista? Semminkin kun hän oletettavasti tietää asenteesi "lapsiin sekaantujiin", ei miehes tyhmä ole ja kertoisi sulle että haluaisi panna takaa päin 15v piukkapeppua. Kaikki kaverit joiden kanssa olen puhunut ovat sanoneet että tilaisuuden tullen voisi todennäköisesti näpsäyttääkin jotain kiimaista teiniä. Monet myöntää suoraan sen olevan suurin fantasiansa.
Miksköhän netti on pullollaan "just eighteen", "teenax", "youngest girls in internet" sivustoja? Mulle ne on kieltämättä aika tuttuja, röh röh :) Tongi kuule vaan vähän teidänki kotikonetta niin eiköhän ala pikku teinejä levittelemässä pientä tavaraansa löytymään piilotetuista kansioista. Miekkonen 24v kirjoitti:
Onko 15v lapsi? Ei ole oikein panna alle 16v mutta on se aivan eri asia kuin panna jotain oikeasti lasta, eli alle 13v. Monen normaalin miehen fantasioissa on nuori tiukka pissis mutta sitähän te naiset ette ikinä pysty käsittämään minkä takia. Mutta noi puheet lapsista vois kyllä 15 vuotiaiden kohdalla jättää pois..
Siinä olet aivan oikeassa että alle 16 vuotiaiden kohdalla se ei ole oikein. Nimittäin rikosoikeudellisesti alle 16 vuotiaisiin sekaantuminen on rikos, josta tuomiona voi olla vankeutta (rikoslain 6§). Joten tässä yhteydessä 15 vuotiaista puhuttaessa he ovat vielä lapsia. Eivätkä kyllä 16 vuotiaatkaan vielä aikuisia ole, mutta se ei siinä mielessä ole enää tuomittava teko, jos MOLEMMAT sitä HALUAVAT. Suosittelisin ensin tutustumaan näihin asioihin, ennen kuin sanot, mikä on aikuinen ja mikä ei.
PS. 18 vuotias on jo aikuinen- Onhan se
Jeanina kirjoitti:
Siinä olet aivan oikeassa että alle 16 vuotiaiden kohdalla se ei ole oikein. Nimittäin rikosoikeudellisesti alle 16 vuotiaisiin sekaantuminen on rikos, josta tuomiona voi olla vankeutta (rikoslain 6§). Joten tässä yhteydessä 15 vuotiaista puhuttaessa he ovat vielä lapsia. Eivätkä kyllä 16 vuotiaatkaan vielä aikuisia ole, mutta se ei siinä mielessä ole enää tuomittava teko, jos MOLEMMAT sitä HALUAVAT. Suosittelisin ensin tutustumaan näihin asioihin, ennen kuin sanot, mikä on aikuinen ja mikä ei.
PS. 18 vuotias on jo aikuinen18-vuotias kyllä lain mukaan aikuinen, mutta en ole kyllä vielä ainoatakaan 18-vuotiasta tavannut joka olisi oikeasti aikuinen. Ja minä olen niitä kyllä tavannut useita kymmeniä, ellen jopa satoja.
- 15-veenä epäkypsä
äijä kirjoitti:
Mistä voit tietää miehesi todellisista fantasioista? Semminkin kun hän oletettavasti tietää asenteesi "lapsiin sekaantujiin", ei miehes tyhmä ole ja kertoisi sulle että haluaisi panna takaa päin 15v piukkapeppua. Kaikki kaverit joiden kanssa olen puhunut ovat sanoneet että tilaisuuden tullen voisi todennäköisesti näpsäyttääkin jotain kiimaista teiniä. Monet myöntää suoraan sen olevan suurin fantasiansa.
Miksköhän netti on pullollaan "just eighteen", "teenax", "youngest girls in internet" sivustoja? Mulle ne on kieltämättä aika tuttuja, röh röh :) Tongi kuule vaan vähän teidänki kotikonetta niin eiköhän ala pikku teinejä levittelemässä pientä tavaraansa löytymään piilotetuista kansioista.Useat 15-vuotiaat on ihan liian nuoria seksipuuhiin. Silloin on kyseessä hyväksikäyttö. Itse ainakin olin liian nuori. En ymmärtänyt kunnolla, mistä seksissä on kyse ja luulin, että sänkyyn täytyisi mennä ollakseen normaali. Seksi ei tuntunut miltään. Jälkeenpäin vain pahoja muistoja. Kesti kauan ennen kuin ymmärsin, etten ole vain halujen tyydyttäjä, vaan, että minunkin on saatava osuuteni. Se niistä 15-vuotiaiden kypsyydestä...
- Nimetön
Käy se lavatanssikurssi loppuun, tule hyväksi tanssijaksi ja painu lavoille. Siellä yleensä ihmiset on sen tanssimisen takia, eivätkä katoa paikalta jos haet tansiimaan. sSinä sivussa voi syntyä jokunen ihmissuhdekin.
- ymmärrän
Terve mies!
KOita hommata vaikka joku suuplinki kaveri tai muuten yhtä rohkea kaveri kun itse olet, jonka kanssa lähdet ulos. Kun teitä on kaksi,niin ei ole ehkä niin orpoa ja voi olla että se vähän karkottaa porukkaa sun luotas jos yksin istut. Kun teitä on kaksi niin teidän läsnäolo vaikuttaa luontevammalta. Voi olla että jengi haluaa teidän pöytään. - ARSKA50
Moikkeli. Ulkonäkö se ratkasee jääkö ilman vai ei. Ei tanssitaito tai raittius mitään merkkaa, kun on kiimasta kyse. Tän oot varmaan itsekkin huomanut? Naiset vaa on keksiny kaikkia tekosyitä minkä takia toinen muka kiinostaa enempi. Tottakai on hyvä jos löytyy massii ainakin pitkässä suhteessa. Yhdenillan jutuissa kuiteskin ulkonäkö on se pointti joka ratkasee. Tää ei oo mun mielipide, tää on faktaa.
- jokasanatosi
Oletatko automaattisesti, että etsin yhden illan suhdetta? En, vaan tositarkoituksella. Naiset vaan ei kuulemma enää nykyään ole baareissa liikkeellä tositarkoituksella, vaan omien sanojensa mukaan pitääkseen hauskaa. Vähässä on ne paikat, joissa nuorella miehellä on mahdollisuus törmätä omaa kultaansa etsiviin nuoriin naisiin.
Haluaisin lisää kommentteja siitä todennäköisyydestä, voiko oman rakkaansa löytää lavatansseista? Käykö siellä 20-25v sinkkunaisia? - luke
jokasanatosi kirjoitti:
Oletatko automaattisesti, että etsin yhden illan suhdetta? En, vaan tositarkoituksella. Naiset vaan ei kuulemma enää nykyään ole baareissa liikkeellä tositarkoituksella, vaan omien sanojensa mukaan pitääkseen hauskaa. Vähässä on ne paikat, joissa nuorella miehellä on mahdollisuus törmätä omaa kultaansa etsiviin nuoriin naisiin.
Haluaisin lisää kommentteja siitä todennäköisyydestä, voiko oman rakkaansa löytää lavatansseista? Käykö siellä 20-25v sinkkunaisia?Ilman sieläkin jää. Oon käyny Pavit ja Maestrot ja joka paikassa sama valkkaus mentaliteetti päällä. Samat naamat sielläkin tahdin määrää, oli jurrissa, tanssitaitoinen tai ei. Kyllä sielä tonkin ikästä porukkaa käy, vähempi kummiskin. Tanssitaitoa kun ei ole ees foxtrotin perusaskeleeseen. Jos haluat naisseuraa sinun on treenattava itsesi atleetiksi ja mielellään kouluttauduttava akateemiseksi. Äläkä vaadi naiselta mitään ulkoisia avuja. Tsemppiä.
- menisit
tissibaariin. Ei viedä tuoleja pöydästä vaan pöytään istuu melkovarmasti pyntätty pimu.
Sen suhteen syvällisyydestä voi olla monta mieltä, mutta taitaa olla sama juttu nykyään muissakin baareissa. Mua ainakin alkaa arvelluttaa heti jos joku nainen tulee istumaan samaan pöytään ja alkaa juttelemaan mukavia. Se ei oo normaalia suomineidoille.
Todennäkösesti säästyt monelta ikävyydeltä kun köpöttelet illan päätteeksi yksin kotiin. Mullakin on mennyt jo monta vuotta ilman turhia häiriöitä kun olen antanut tuolit suosiolla mennä, tai siirtynyt itse muualle jos on seuraan tupannut höpisemään aina samoja latteuksia.- Yks sinkkumies
Tuo oli asiaa. Varsinkin se loppuosa.
- ebba
...ihmiset miettiny, että jotkut ihmiset on vaan yksinkertaisesti niin rumia, että niiden kanssa ei juttua synny, vaikka olis kuinka kiva luonne. Te, jotka ihmettelette, miks ei seura kelpaa, voisitte kokeilla vaikka niitä sellaisia nettipalveluita, joihin voi laittaa oman kuvan arvioitavaksi. Olen käynyt joskus, ja täytyy myöntää, että on välillä niin karseita tapauksia, että puistattaa. Se vaan on jännä juttu, että jos näillä arvostelu-saiteilla esiintyy naisia jotka pukeutuu "antavasti", niin naama voi olla kuin petolinnun perse, ja silti saa paljon pisteitä. Miehillä tämä sama kaava ei toteudu. Jos oot ruma, niin pukeutumalla seksikkäästi näytät ihan monsterilta. Voitte haukkua mua rumaksi, mutta mullapa onkin jo muija, niin en välitä.
- Jeko
Niin mitäs tälläisiä nettipalveluja on olemassa, siis semmottii minne vois suht-koht anonyymisti laittaa kuvansa?
- 1-10
Jeko kirjoitti:
Niin mitäs tälläisiä nettipalveluja on olemassa, siis semmottii minne vois suht-koht anonyymisti laittaa kuvansa?
http://www.hotornot.com
Sitten vaan kokeilemaan saatko vaaleahiuksisena paremmat pisteet kuin tummahiuksisena.
Näet pylväät miten pisteet jakautuvat.
Näet myös minkä näköiset naiset haluaisivat tutustua sinuun (double match), siis jos teet myös profiilin (kuvailet itseäsi, laitat hakusanoja). - yhestä kymppiin
Jeko kirjoitti:
Niin mitäs tälläisiä nettipalveluja on olemassa, siis semmottii minne vois suht-koht anonyymisti laittaa kuvansa?
http://www.hotornot.com
Sitten vaan kokeilemaan saatko vaaleahiuksisena paremmat pisteet kuin tummahiuksisena.
Näet pylväät miten pisteet jakautuvat.
Ja esim "you are hotter than 61% of men on this site".
Ota huomioon että siellä siis mitataan seksikkyyttä, ei ulkonäköä, onhan noissa joku ero sentään. Keskivertonäköinen seksikkäällä ilmeellä päihittää komeat joilla on perusilme, jne. Vaatteet vaikuttaa. Kaikki vaikuttaa. Tietenkin.
Näet myös minkä näköiset naiset haluaisivat tutustua sinuun (double match), siis jos teet myös profiilin (kuvailet itseäsi, laitat hakusanoja).
- sopivasti narsisti
voi helvettiläinen!
nyt "pappa" puhuu;
kaiken a ja o on se,että olet sinut itsesi kanssa ja RAKASTAT itseäsi!
jos sinä et sitä tee,miksi muut niin tekisivät?
vanha klishee,tiedetään,mutta näin se vaan on...
katso peiliin...näetkö siellä kaverin,joka ihmettelee,miksi asiat on näin?
jos näet,niin hyvä juttu...
niin kauan kuin ihmettelee ja ajattelee,peli on vasta edessäpäin.jos tyydyt kohtaloosi,niin myöhästyit junasta.
ota itseäsi niskasta kiinni,jostain tulee se "toinen persoona",joka hoitaa homman kotiin.ja sitäpaitsi...on aika paljon parempiakin paikkoja etsiä ihmissuhteita kuin ravintolat.
psyykkaa itseäsi.äläkä nyt hyvä mies mihinkään täysiin pöytiin tunge...tuskin sinäkään haluaisit,että ventovieras,joka voi olla vaikka mitä tulisi sun seurueeseesi änkeämään...
ja miten naiset kiinnostuvat?
olemalla heistä AIDOSTI kiinnostunut...
toinen versio on se,että naisen huomion kiinnittää,jos ei häneen kiinnitä mitään huomiota...sorry arvon naiset,tuo ei ollut minun keksimäni...ensimmäisestä olen kyllä samaa mieltä.
asenne,ystäväiseni...asenne... - Neitokainen
Moi =)
Ajattelin tähän pitkän mielipidelitanjaan vielä lisätä omani. Kerroit, että asut Turussa, mikä mielestäni on Suomessa kammottavimpia paikkoja olla sinkku. Baareissa ei vieraille sen kummemmin jutella, paitsi ehkä iskumielessä, ja silloinkin useimmiten mies iskee naista. Ehkä vaihto hieman rennompaan kaupunkiin voisi laittaa vipinää keskusteluihin? Ehkä Kuopio, Tampere tai Rovaniemi voisi olla vähemmän kyräileviä paikkakuntia?
Toisekseen, sinun kannattaisi sisäistää millaista naisseuraa etsit ja tuoda omaa linjaasi pukeutumisessa esiin. Jos haluat hippitytön, sinun ehkä kannattaisi muuttaa pukeutumista siihen suuntaan, jos haluat hienostuneen ja tyylikkään naisen, mene itse vaateostoksille tyylikkäimpiin liikkeisiin (se on kyllä kallista...). Turussa ollaan ulkonäöstä harvinaisen tarkkoja. Tuntuu pinnalliselta, mutta sitä se onkin.
Kaikista asioista tärkein on kuitenkin, että pidät itsestäsi. Teet elämässäsi mukavia ja kiinnostavia asioita, viihdyt yksinkin, koska sinulla on niin paljon kaikkea kivaa puuhaa. Jos ei näin ole, niin kannattaisi varmastikin miettiä, mitä muuta elämästäsi puuttuu kuin naisseura. Ja muista kehua päivittäin itseäsi!
Itse tapasin poikaystäväni internetin välityksellä, minäkään en ole baarissa viihtyvää tyyppiä. Eli shattia kannattaa kyllä kokeilla :) Ja ehkäpä joku tuttavasi lähtisi mukaasi baariin jos kysyisit. Itse olen huomannut senkin, että kun ehdottaa pirteästi jotain baari-iltaa, niin jos ihmisille ei heti sinä viikonloppuna käy, niin aina ollaan etsitty joku toinen ajankohta. Elikä rohkeasti vaan kysymään =)
Tsemppiä jatkoon!- ei ainakaan
ole todellakaan rennompi, mutta olen kuullut että Pori olisi. Mutta sitä en voi tietenkään tietää, koska en ole siellä asunut. Mutta Tampereella olen asunut 3 vuotta ja todennut että täällä ei ainakaan baareissa vieraille jutella. Olen kuullut että Turku olisi juuri tuollainen paikka kuin kuvailit, mutta minun on hyvin vaikea uskoa että Tampere olisi vähemmän tuollainen, koska olen suurimman osan Tampereen baareista käynyt läpi moneen kertaan ja huomannut ihmisten olevan käyttääkseni samaa ilmaisua kuin sinä, kyräileviä. Minä kyllä pidän itsestäni, mutta en pidä humalaisista, itseään täynnä olevista ihmisistä.
- AnniinaS
Siis kerro nyt vielä miksi ihmeessä olisit oikeutettu pitämään kymmentä vapaata tuolia ympärilläsi kun muut maksavat asiakkaat seisovat? Kun menen baariin/ravintolaan, olen tasan tarkkaan oikeutettu istumaan jos vapaita tuoleja on - vieläpä valitsemassani seurassa. Siis mikä velvollisuus minulla ja ystävilläni olisi tulla pitämään seuraa sinulle, keskeyttämään omat juttumme sinun vuoksesi? Mikä ihmeen velvollisuus???
Maailmalla on paljon baareja joissa työskentelevien naisten ikävä velvollisuus on jutustella ja tanssia baariin tulevien yksinäisten miesten kanssa RAHASTA mutta ei kukaan hullu ala tuollaista hyväntekeväisyyttä harrastamaan ilmaiseksi, kallisarvoisena vapaa-aikanaan.
Kyllä, juttelen juttuni mieluummin ystävieni kanssa omassa pöydässäni niin, ettei vieras korvapari salakuuntele keskusteluamme. Emme kaipaa juttuihimme myöskään vieraiden miesten välikommentteja. Siihen olemme oikeutettuja, annamme saman oikeuden myös sinulle. Sinä valitsit tulla baariin yksin etkä ystäviesi seurassa - kunnioitamme tätä valintaa. Me päätimme tulla tietyllä seurueella - kunnioita sinä tätä valintaa.
Ihan vielä nuoren naisen näkökulmasta: yksin baarissa istuva mies ei ole silmissäni koskaan viehättävä näky. Yksinäisiin susiin harva nainen haluaa tutustua. Eli eiköhän sinun ongelmasi ole pikemminkin ystävien, ei tyttöystävän puute!!!- jokasanatosi
Suhtaudutpa terävästi. Haluan muistuttaa, että hyvin harvat asiat on ihmisen omia. Omassa kodissasi voit päättää kuka tuoleissasi istuu, mutta tullessasi kotiovesta ulos, ota toiset ihmiset huomioon.
Puhuit valitsemastasi seurasta. Saanko minä ensi kerralla valita seurakseni teidän pöydän, jossa on yksi vapaa paikka?
Yksinäisten miesten kanssa keskustelu on siis sinun mukaasi ikävä velvollisuus. Oletko asiakaspalvelualalla töissä? Toivon, että et.
Eikö sitten olisi taas turvallisempi sulkeutua sinne omaan kotiin juttelemaan, jos jutut on niin salaisia ettei niitä saa vieras korva kuulla?!
Toivon, ettet ole yhtä jyrkkä itsellesi kuin minulle. - AnniinaS,
Sinulla on ilmeisesti todella pahoja ongelmia. Kannattaisiko ehkä harkita ammattiauttajan apua? Tai voisit vaikka vaihtaa ystäväpiiriä, jos nimittäin ystäväsikin ovat yhtä ongelmaisia kuin sinä. Jos eivät, tekisit heille palveluksen vaihtamalla kaveripiiriä. Sinun itsesi kannattaisi hakeutua huumorintajuisempaan seuraan. En tiedä mikä on ongelmasi, mutta jostain syystä olet katkera. Ja varmaan nostat hirveän metelin, kun joku esimerkiksi sinulle tuntematon mies ihan ystävällisessä mielessä sanoo sinulle jotain. Minun käy ihan oikesti sääliksi sinua, AnniinaS. Toivon että saat avun jostain, etkä kuole katkerana ja yksin.
- Eira
.. tuo kohta kirjoituksessasi jossa iniset tanssikurssista. Eli myönnät että menit tanssikurssille et oppiaksesi tanssimaan vaan päästäksesi tanssimaan nuorten, tässä tapauksessa varattujen naisten kanssa!! Ja kun nämä varatut nuoret naiset tanssipareineen lopettivat käymästä kurssilla ja jouduit alentumaan vanhojen naisten tanssittajaksi lopetit kurssila käymisen!!! Voi tsiisus mikä tyyppi!!!
Sun kaltaiset limaiset tanssittajat on varmaan just se syy miksi paritanssikurssit on niin suosittuja. Siis sellaiset mihin tullaan pareittain ja tanssitaan saman parin kanssa. Itse olen käynyt häävalssi- ja tangokursseilla mieheni kanssa, mitään parinvaihtoa näillä kursseilla ei ole ollut, luojan kiitos. Ajatus siitä että joutuisi tanssimaan jonkun kursseilta (nuoren) naisen ihon lämpöä hakemaan tulleen niljakkeen kanssa yököttää!
Miten ihmeessä tässä tanssikurssikokemuksessa "naiset vietiin sun ympäriltä". Ei ne olleet sun naisia alunperinkään, vaan varattuja naisia!! Samoin muuten ajattelen tuoleista, sä et niitä omista joten turha inistä niistäkään.
Tanssikurssit eivät ole mitään senssipaikkoja, ääliö!!!- toinen ääliö
Olet tyypillinen kultalusikka suussa syntynyt femakko, joka on aina ja joka paikassa saanut tahtonsa läpi:(
EN IKINÄ HALUAISI TUOLLAISTA NAISTA!
Säälin sun miestä - Ou nou
toinen ääliö kirjoitti:
Olet tyypillinen kultalusikka suussa syntynyt femakko, joka on aina ja joka paikassa saanut tahtonsa läpi:(
EN IKINÄ HALUAISI TUOLLAISTA NAISTA!
Säälin sun miestäTaisi osua lähelle kotia tuo kommentti? :-D Eli olisikohan taas joku reppana joka ei koskaan saa naisen lämpöä kokea.. Ehkä käyt juuri noilla tanssikursseilla jotta pääsisit kerrankin eläissäs naista koskemaan? Tai ruuvaat niitä tuoleja lattiaan jotta et aina joutuisi istumaan yksin? Reppana-peppana...
Buahahhahhhaaaa - entinen puuseppä
toinen ääliö kirjoitti:
Olet tyypillinen kultalusikka suussa syntynyt femakko, joka on aina ja joka paikassa saanut tahtonsa läpi:(
EN IKINÄ HALUAISI TUOLLAISTA NAISTA!
Säälin sun miestäKyllä eri kaupunkien ravintola ilmapiireissä on eroja,Tampere on hyvä.Ystävällistä kuitenkin, että kysytään voiko tuolin viedä,täälä se viedään ,kysymättä.
- Sami S
Ou nou kirjoitti:
Taisi osua lähelle kotia tuo kommentti? :-D Eli olisikohan taas joku reppana joka ei koskaan saa naisen lämpöä kokea.. Ehkä käyt juuri noilla tanssikursseilla jotta pääsisit kerrankin eläissäs naista koskemaan? Tai ruuvaat niitä tuoleja lattiaan jotta et aina joutuisi istumaan yksin? Reppana-peppana...
Buahahhahhhaaaa...ja hyppää kaivoon. Jos et muuta keksi sanottavaa asialliseen kirjotukseen, toivon sinulle paljon samanmileisiä vosuja kuin itekin olet, perkele!!!!
- kirjoitusvirhe
Ou nou kirjoitti:
Taisi osua lähelle kotia tuo kommentti? :-D Eli olisikohan taas joku reppana joka ei koskaan saa naisen lämpöä kokea.. Ehkä käyt juuri noilla tanssikursseilla jotta pääsisit kerrankin eläissäs naista koskemaan? Tai ruuvaat niitä tuoleja lattiaan jotta et aina joutuisi istumaan yksin? Reppana-peppana...
BuahahhahhhaaaaNyt tulikin kauhea erehdys. Oikein virheen kirjotin. Tua äskönen ei ole mun tapaista palautetta. Suuttuisin vaan hetkeks ja laannuin, eikä päätteeltä ylety lyömään lättyyn, mutta koita ny vähä muuttaa tota asennettas.
En tiedä mitä ikävää sinulle on tapahtunu mutta mieluummin odottaisin yhtä laatu-naista vuosikaupalla kuin ottaisin jottai irtonumeroita baareista. Hyvä nainen on odottamisen arvonen ja qualitas potentia nostra tarkottaa vähä sammaa.
saminen - täällähän
on näitä ongelmaisia enemmänkin. Missä olit kun huumorintajua jaettiin? No, koskaan ei ole liian myöhäistä opetella. T. Kokemusta on
- kirjoittaa
Ou nou kirjoitti:
Taisi osua lähelle kotia tuo kommentti? :-D Eli olisikohan taas joku reppana joka ei koskaan saa naisen lämpöä kokea.. Ehkä käyt juuri noilla tanssikursseilla jotta pääsisit kerrankin eläissäs naista koskemaan? Tai ruuvaat niitä tuoleja lattiaan jotta et aina joutuisi istumaan yksin? Reppana-peppana...
Buahahhahhhaaaayksi ongelmainen joka kuvittelee olevansa.. Lääkkeeksi sinullekin: Huumorintajua opettelemaan. :)
- ---
Sami S kirjoitti:
...ja hyppää kaivoon. Jos et muuta keksi sanottavaa asialliseen kirjotukseen, toivon sinulle paljon samanmileisiä vosuja kuin itekin olet, perkele!!!!
Katsotko että tuo kirjoitus jota hän kommentoi oli "asiallinen"??? Siinä leimattiin kirjoittaja kultalusikka suussa syntyneeksi femakoksi jonka miestä pitää sääliä=parjattiin kirjoittajaa eikä otettu itse asiaan kantaa lainkaan. Onko tämä sitä asiallisuutta? Eikä "asiallinen" ollut kyllä omakaan kirjoituksesi kaivokehotuksineen...Näistä kolmesta se alkuperäinen oli ainoa asiallinen. Jos olette eri mieltä asiasta niin kommentoikaa sitä ASIAA, älkää kirjoittajaa jota ette edes tunne!
Harmi, tästä aiheesta saisi aikaiseksi asiallistakin keskustelua. - 4,5, ja 6 vuotta
--- kirjoitti:
Katsotko että tuo kirjoitus jota hän kommentoi oli "asiallinen"??? Siinä leimattiin kirjoittaja kultalusikka suussa syntyneeksi femakoksi jonka miestä pitää sääliä=parjattiin kirjoittajaa eikä otettu itse asiaan kantaa lainkaan. Onko tämä sitä asiallisuutta? Eikä "asiallinen" ollut kyllä omakaan kirjoituksesi kaivokehotuksineen...Näistä kolmesta se alkuperäinen oli ainoa asiallinen. Jos olette eri mieltä asiasta niin kommentoikaa sitä ASIAA, älkää kirjoittajaa jota ette edes tunne!
Harmi, tästä aiheesta saisi aikaiseksi asiallistakin keskustelua.Sorry, joskus vähän tulistuu. Jos koittaa toimia ns. välihuutajana selvitellessä esim. kiistoja voi sylki tuoda suuhun mitä sattuu. Kiitos palautteesta ja otan vaarin sanoistasi.
sami
- venus
"Ikävä kyllä" aika monet laulut tuntuvat kloksahtavan joihinkin elämämme vaiheisiin tai ainakin uskottelemme itsellemme niin. Kaivamme yhtäläisyyksiä sieltä sun täältä. Ajattelitko lainkaan, että jonkun on täytynyt myös kirjoittaa nuo laulut? Sanoittajat usein pukevat sanoiksi, joko omia elämän kokemuksiaan, yleisiä asioita tai asioita, jota kovinkaan moni tavallinen pulliainen ei huomaa. Tässä laulussa luulisin olevan kyseessä tuon keskimmäisen.
Jos joku on kirjoittanut "sinusta" laulun, on hyvin varmaa, että on olemassa ihan samassa jamassa olevia miekkosia, miksei naikkosiakin. Joten yksi huokaus vähemmän: et ole yksin.
Haluaisin kysyä, mitä itsestäsi ajattelet? Mitä uskot ihmisten mielessä liikkuvan kun he katsovat sinua? Kertomasi perusteella, sain mielikuvan miehestä, joka viihtyy omissa oloissaan. Toki kuuntelisit varmasti myös muiden jänniä kertomuksia, mutta ehket taida sitä pirun smalltalkia niin sujuvasti, kuin tänä päivänä jo vaaditaan. Kohenna jotenkin minäkuvaasi.
Sanoit, että olit pyöräilemässä rannalla. Onko pyöräily harrastuksesi? Onko sinulla muita harrastuksia? Mikäli pidät jonkin asian tekemisestä, tai sinulla on muutama toteuttamaton idea takataskussasi, mene ihmeessä ja pane toimeksi. Ihmiset ihailevat henkilöitä, jotka näyttävät ulospäin pärjäävänsä omillaan, hehkuvat hyvää energiaa(sujut itsensä kanssa, tasapaino elämässä) ja ovat ennen kaikkea kohteliaita. Koetappa joskus olla erkoisella tapaa kohtelias. Pienestä ja viattomasta se kaikki lähtee.
Et maininnut lainkaan ystävistä mitään. Toivottavasti sinulla on kunnon räkänokka poppoo, jonka kanssa voit viilettää silloin tällöin ja olla huoleti oma itsesi. Baariin en suosi kenenkään menevän yksikseen. Varsinkaan, jos on alusta asti jo -tuolitviedäänympäriltä - asenne. Baari on muutenkin huonohko paikka löytää ylipäätänsä mitään olutta parempaa. Siirrä katse jonnekkin uudempaan ja irrottaudu vanhoista kaavositasi, sillä niin kuin huomaat, suunta on ollut vain alaspäin. Tanssikurssille liittyminen oli jo askel eteenpäin, mutta se horjahti, koska uskoasi koetellaan. Head up.
Siitä sanoisin vielä, että huonoon ei kannata tyytyä sen vuoksi, että saisi edes vähän siitä, mitä on jo niin kauan kaivannut ja rukoillut unissaan. Mielestäni tällainen alentaa ihmisarvoa, sisältä käsin.
Toivottavasti sait edes jotain epätoivoisestä sönkötyksestäni irti =)
Elämä hymyilee vielä sinulle, usko vain itseesi.- Eira
Siis eihän se tanssikurssilla käyminen lakannut koska kirjoittajan "uskoa koeteltiin" vaan koska joukossa ei ollut enää nuoria (varattuja) naisia klähmittäväksi!! Luepa kirjoitus uudestaan, tanssimaan siellä olisi edelleenkin oppinut!
- venus
Eira kirjoitti:

Olisihan siellä tanssitaitoja kartuttanut, mutta pointtina oli se, että paikka oli väärä, josta hän haki tätä "jotakin". Ei tekstiäni tarvitse nuolla, se on tarkoitettu kyseiselle henkilölle itselleen mietittäväksi.

ainakin siinä laulussa. Mutta oikeesti, sen laulun sanat on niin osuvat, etten käsittänyt sitä tuolien viennin merkitystä ennen kuin kuulin tuon biisin.
Aiemmissa viesteissä on mietitty ja pohdittu monelta kannalta, miksi olen tässä tilanteessa. En ole ruma, pidän itsestäni huolta, minulla on harrastuksia, muutamia kavereitakin, oma asunto ja auto. Minäkuvassani ei ole kolhuja lukuun ottamatta tyttöystävän puuttumista. En ole mikään ongelmien kokonaisuus, vaan tuiki tavallinen mies. Olisin jollekin naiselle loistava mies, kun vaan pääsisin alkuun.
Huomaatteko, vuodesta toiseen keskustelupalstat on puolillaan naisettomuutta valittavia miehiä kuten minä. Miehen puuttumista valittavia naisia on paljon, paljon vähemmän. Siirryin valittamisesta tekoihin ja yritin. Ei onnistunut, valitin taas. Ja yritin. ja valitin. Nyt on taas se vaihe, kun valitan. Auttaa tai ei, mutta viestini on lukenut kohta 40.000 ihmistä. Luulisi siitä jollekin jäävän jotain mieleen sinkkumiehen elämästä tuskallisine yksityiskohtineen.
Parasta kannustusta olisi se, että hyväksykää ja olkaa ystävällisiä myös meille yksinäisille ihmisille. Jako menestyjiin ja luusereihin on pahinta, mitä täällä voi tehdä. Vaikka kuinka moni on sitä mieltä että "jokaisen oma asia", niin ei se ole. Kukaan ei pärjää täällä yksin. - jokasanatosi
venus kirjoitti:
Olisihan siellä tanssitaitoja kartuttanut, mutta pointtina oli se, että paikka oli väärä, josta hän haki tätä "jotakin". Ei tekstiäni tarvitse nuolla, se on tarkoitettu kyseiselle henkilölle itselleen mietittäväksi.
En kai minä nyt hyvä ihminen toisten tyttöystäviä ala tavoitella. Tanssikursseille menin, koska halusin oppia tanssimaan. Mutta kai nyt käsitätte että on hiukan sopivampaa opetella itsensä ikäisten kuin täysin eri ikäisten seurassa?!
Tilanne on vähän sama, jos vanhainkodista tuotaisiin 87-vuotias vanhus lukion matematiikantunnille funktioita oppimaan. Eli siitä ei tule mitään.
Unohtakaa ne likaiset mielleyhtymät ja keskittykää olennaiseen eli siihen, että täällä täytyy tulla hyväksytyksi! On sitten suosittu menestyjä tai yksinäinen sinkku. - venus
jokasanatosi kirjoitti:
ainakin siinä laulussa. Mutta oikeesti, sen laulun sanat on niin osuvat, etten käsittänyt sitä tuolien viennin merkitystä ennen kuin kuulin tuon biisin.
Aiemmissa viesteissä on mietitty ja pohdittu monelta kannalta, miksi olen tässä tilanteessa. En ole ruma, pidän itsestäni huolta, minulla on harrastuksia, muutamia kavereitakin, oma asunto ja auto. Minäkuvassani ei ole kolhuja lukuun ottamatta tyttöystävän puuttumista. En ole mikään ongelmien kokonaisuus, vaan tuiki tavallinen mies. Olisin jollekin naiselle loistava mies, kun vaan pääsisin alkuun.
Huomaatteko, vuodesta toiseen keskustelupalstat on puolillaan naisettomuutta valittavia miehiä kuten minä. Miehen puuttumista valittavia naisia on paljon, paljon vähemmän. Siirryin valittamisesta tekoihin ja yritin. Ei onnistunut, valitin taas. Ja yritin. ja valitin. Nyt on taas se vaihe, kun valitan. Auttaa tai ei, mutta viestini on lukenut kohta 40.000 ihmistä. Luulisi siitä jollekin jäävän jotain mieleen sinkkumiehen elämästä tuskallisine yksityiskohtineen.
Parasta kannustusta olisi se, että hyväksykää ja olkaa ystävällisiä myös meille yksinäisille ihmisille. Jako menestyjiin ja luusereihin on pahinta, mitä täällä voi tehdä. Vaikka kuinka moni on sitä mieltä että "jokaisen oma asia", niin ei se ole. Kukaan ei pärjää täällä yksin.Toivottelen nyt vielä onnea jatkoon =)
Täällä puolella on myös omat mukavat ongelmansa, mutta luotan tulevaisuuteen ja siihen, että asiat kulkevat siten miten niiden on tarkoitettu kulkevan.
Elämäntietään ja unelmiaan seuraava ei koskaan eksy! - sinkku minäkin
jokasanatosi kirjoitti:
En kai minä nyt hyvä ihminen toisten tyttöystäviä ala tavoitella. Tanssikursseille menin, koska halusin oppia tanssimaan. Mutta kai nyt käsitätte että on hiukan sopivampaa opetella itsensä ikäisten kuin täysin eri ikäisten seurassa?!
Tilanne on vähän sama, jos vanhainkodista tuotaisiin 87-vuotias vanhus lukion matematiikantunnille funktioita oppimaan. Eli siitä ei tule mitään.
Unohtakaa ne likaiset mielleyhtymät ja keskittykää olennaiseen eli siihen, että täällä täytyy tulla hyväksytyksi! On sitten suosittu menestyjä tai yksinäinen sinkku.Älä välitä, vaikka jotkut jaksavat väännellä lauseitasi ja keksiä väkisin niistä jotain muuta kuin mitä tarkoitit..
Sen halusin sanoa, että ei sieltä baarista löydä sitä oikeaa, vaikka olisi naispuolinen, sosiaalinen "bilettäjä" ja vielä suhteellisen ihmisen näköinenkin ellei käy erittäin hyvä tuuri. Baariin mennessään ihmiset pysyvät tiiviisti niissä kaveriporukoissaan tai jos joku tekee aloitteen, on kyseinen henkilö liian humalassa ja haluaa vain sitä yhtä ja ainoaa.
Olen melko varma, että moni ikäisesi vastakkaisen sukupuolen edustaja on lukenut kirjoituksesi ja jo kiinnostunut sinusta. Laitapa siis tänne sähköpostiosoitteesi niin uskon, että saat kerralla enemmän vastauksia kuin mitä olet tähän mennessä saanut deitti-ilmoituksiisi yhteensä :). Mistä sitä tietää, vaikka yksi heistä on se sinulle täydellinen turkulaistyttö... :) - siihen ei muiden hyväksyntä...
jokasanatosi kirjoitti:
En kai minä nyt hyvä ihminen toisten tyttöystäviä ala tavoitella. Tanssikursseille menin, koska halusin oppia tanssimaan. Mutta kai nyt käsitätte että on hiukan sopivampaa opetella itsensä ikäisten kuin täysin eri ikäisten seurassa?!
Tilanne on vähän sama, jos vanhainkodista tuotaisiin 87-vuotias vanhus lukion matematiikantunnille funktioita oppimaan. Eli siitä ei tule mitään.
Unohtakaa ne likaiset mielleyhtymät ja keskittykää olennaiseen eli siihen, että täällä täytyy tulla hyväksytyksi! On sitten suosittu menestyjä tai yksinäinen sinkku....
- älä jaksa.
Eira kirjoitti:
Siis eihän se tanssikurssilla käyminen lakannut koska kirjoittajan "uskoa koeteltiin" vaan koska joukossa ei ollut enää nuoria (varattuja) naisia klähmittäväksi!! Luepa kirjoitus uudestaan, tanssimaan siellä olisi edelleenkin oppinut!
Oikeesti.
- ...tässäpä ois!
Niin, mä vaan että oishan se ratkaisu sekin, ettet enää käy niissä "kovan onnen" baareissa...
näytäis siltä että joku tuolta ylhäältä yrittäis saada sun mielenkiinnon toisaalle niistä maallisista iloista, jotka ei kestä kuin hetkisen! Tartu tähän, kun tarjoan sulle iäistä iloa Jeesuksessa Kristuksessa! Et tule katumaan koskaan ja se on niin varma kallio, että vaikka vietäs tuolit alta, niin et tipu kuin Jeesuksen ihanaan syliin!
Anna elämäsi Herralle, ystävä, äläkä enää tuhlaa aikaasi tuolla turhuuden toreilla! Olethan jo nähnyt, ettei se tarjoa yhtään mitään, joten...
Toivon sulle kaikkea parasta ja Jumalan siunausta & johdatusta elämässäsi!:) - Juuli
Moi!
43180 ihmistä on lukenut viestisi, se on huikea määrä! Minä luin melkein koko viestiketjun.. ja jollain tapaa pidin lukemastani!! pyöräily aurajoen rannalla kuulostaa todella romanttiselta vaikka en ole siellä koskaan edes kävellyt, siideriä terassilla..hmm..olisipa jo kesä=) Tanssikurssi... se on jotain sellaista jonne haluaisin, mutta ei ole kyllä tullut mieleenikään että joskus voisin löytää miehen joka ihan vapaaehtoisesti suostuu sellaiselle... ilman uhkailuja ja pakotusta,, vitsi,,vitsi!!!
Olisi hauska keskustella kanssasi vaikka jossain chatissa????? Jos vielä vaan koneeen ääressä olet..? - tytsy
Heips!
Minäkin luin lähes koko viestiketjun. Ja kiinnostuin sinusta! Missä voisin sinuun törmätä? tai jutella? Kerropas hyviä vinkkejä, varmaan muillekin kelpaisi..?!?- jokasanatosi
Koska monet ovat sitä pyytäneet, niin avasin nyt sähköpostiosoitteen johon mulle voi lähettää postia:
HonestDream@lover-boy.com
Vain asiallisia viestejä, kiitos.
Terv. tämän viestiketjun aloittaja
- KARSKI-HÄRSKI
- Multa ei todellakaan viedä mitään, mitä en halua vietävän, koska mulla on sellaista "karismaa", ettei kukaan uskalla. Aremmat tyypit puhuttelee lähes hattu hyppysissä, tyylini puhuttelelee myös naisia, ilmaiset sen monin tavoin, puutteessa ei tarvii olla. Mistä tämä johtuu? Luultavasti jo lapsuudestäni, kun minuakin isommat kiusasivat ja menin itkien kotiin valittamaan äidilleni, niin hänpä sanoikin, että mene takaisin ja vedä kunnolla turpiin. Menin ja vedin suurinta kiusaajaa nekkuun kunnolla, vaikka olin paljon pienempi, siittä lähtien en ole pelännyt mitään, enkä ketään ja käyn suoraan asiaan, en tosin kenenkään päälle ilman syytä. Mutta jos aihetta on, en välitä toisen koosta tms. asoista vaan pistän takas, niin lujaa, kun pystyn, näin otan psykologisen yliotteen ja voitan. Se vaikuttaa kaikkiin toimiini ja TOIMII MYÖS kaikissa tilanteissa, siksi multa ei viedä mitää, oli kyse tytöistä tahi tuoleista! Ota opiksesi!
- mikä satusetä!
Joskus vaan käy niin etten usko, ja nyt on se joskus.
- eioo
ilmeisesti elämässäs mitää menetettävää..noista tempuista saa helposti pahoinpitelysyytteitä ja ikäviä rekistereitä joista voi olla haittaa monissa elämän tilanteissa
- Hannele64
mikä satusetä! kirjoitti:
Joskus vaan käy niin etten usko, ja nyt on se joskus.
Syytön siihen muut ovat jos sinun mielikuvat ja ajatukset ovat esiasteisia.
Tiesitkö pippeli, että olet sitä paitsi väärällä keskustelupalstallakin! Pajupillin rakennukseen liittyvät keskustelut käydään muualla. - A.C.A.B.
...miltä tuntuu olla SOSIOPAATTI?
- EDELLEEN KARSKI!
mikä satusetä! kirjoitti:
Joskus vaan käy niin etten usko, ja nyt on se joskus.
- Uskonpuute se vaivaa tätä sinkkumiestäkin, siittä johtuu se naisenpuutekin, meinaan usko omaan itseensä! Se mitä aiemmin kerroin on totta, puhuin ns. kokemuksen syvällä rintaäänellä. En ole myöskään sosiopaatti, enkä psykopaatti, enkä omaa rikosrekisteriä! Olen kylläkin tavannut henkilöitä, joilla nuo edellä luetellut ominaisuudet ovat ja ihme ja kumma, olen pärjännyt heidänkin kanssaan, ihan mukavasti omilla opeillani! Liekö peräti Raamatusta lainattu ajatus, että kohtele muita, kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan, niin olen tehnyt! Jos annat pitää itseäsi jonain heittopussina, niin sellaisena sinua pidetään, koska maailma on täynnä paskapäitä. Mutta minulla on omat periaatteeni, enkä niistä luovu, koska siihen ei ole mitään syytä! Kerron aina omat mielipiteeni asiasta, kuin asiasta ja suoraan edestäpäin. Niin isoa herraa eikä ketään muutakaan vastaan kävele, ettenkö niin tekisi, oli paikka mikä hyvänsä! Perseennuolijoita en hyväksy, enkä muitakaan paskanpuhujia! On minulla kuulemma puutteita ns. sosiaalisissa taidoissa, kun jouduin eläkepapereiden takia käymään jollain "kallonkutistajalla", mua ne lausunnot hivenen huvittivat. Varsinkin, kun sanoin sille psykologille, että jos olisin pistänyt jotain "smoltolkia",eli suorastaan valehdellut, niin sosiaaliset taitoni olisivat olleet eriomaiset! Sinne jäi suu auki kattelee,hehe! Minä olen jo isoisä ja olen opettanut lapsilleni omat periaatteeni ja aion opettaa ne lastenlapsillekin, kunhan vähäsen vanhenevat! Muistkaa aina, tapaatte kenet vaan, niin jo esittelyn aikana teidän molempien sisällä on par´aikaa kehkeytymässä lusikallinen paskaa! Toivottavasti tämä viisaus auttaa sinkkumiestä eteenpäin elämässään! Rohkeutta!
- habahaba
Ala käydä salilla. Treenaa monipuolisesti, jo vuodessa saat oikeilla ohjelmilla näkyvät lihakset. Usko pois, lihaksista on apua, naiset tykkää ja itsetuntosi on parempi!
- tätä
Yritä unohtaa "kokemattomuutesi" ja naiset hetkeksi ja keskity johonkin, mistä pidät. Etsi uusi harrastus jossa saattaisi käydä myös naisia ja opettele keskustelemaan "ei iskevästi"
"epätoivoisesti naista etsivä"-tyyppi jää aina rannalle ruikuttamaan, sillä se näkyy päälle päin. - Sami S
Tervetuloa kerhoon vaan. itekin ajattelin perustaa joskus sellasen ja mulla ikää melkein kymmenen vuotta enemmän kuin sinulla.
Toisaalta vuosikaudet ravattuani raveissa, baareissa festareilla jne... ajattelijn miksin niin oli. En koskaan sopeutunut ns. normaaliin elämään, vaan pakenin totuutta ja tein järjettömiä juttuja saadakseni huomiota.
Sit huomasin yhden jutun: Täällä on meneillä aivan toinen maailma, toinen todellisuus, josta joutuu maksamaan kovan hinnan ja sitten liitytään taisteluun joka kestää loppuelämän. Sieltä alkoi tulla fiksuja tuttavuuksia joiden vuoksi toivottaa rauhallisin mielin entiset ihastukset sinne missä pippuri kasvaa.
Jumala on tarkka tyttäristään ja siitä kelle hän luovuttaa heidät rakastamaan ja välittämään, mutta minulle sanottiin että jokaista varten on joku olemassa. Aloin nähdä maailmaan palautuvan värejä taas ja kuulin pitkästä aikaa lintujen laulun sekä sateen katolla, tuulen huminan, myös veren maku suussa hankkii sen kunnon takasin mikä ennen meni baareissa.
Kannattaa. Kaikki oli ennen mennyttä mutta vakuutan että Jumala pyyhkii kyyneleet, voimistuttaa sinut ja taas on lippaassa 30 hyvää syytä olla tulematta lähelle pahoissa aikeissa sitä joka rakastaa minua oikeasti. Sellainen tulee vielä. Uskon.
Sami S- jokapaikassa
aina löytyy joku joka alkaa heittää jeesusläppää..kauheeta oikeesti..ei uskonnot oo täs maailmas paljoo saanu hyvää aikaan
- VIELÄ EHTII..
- Eräs mies luki lehdestä, että kaupunkiin oli perustettu "HÄRSKIEN KERHO"! Ajatteli, että kerrankin kerho mua varten, kun en oo missään muissa kerhoissa tai vastaavanlaisissa yhteisöissä viihtynyt ja olen tosi härski muutenkin! Soitti sinne kerhon sihteerille, mutta luuri lyötiin korvaan ja sanottiin vaan, ettei tänne mitään puhelinilmoittautumista hyväksytä, pitää olla kirjallinen hakemus. No, kaveri rupes laatimaan hakemusta, missä ilmitoi suuren härskiytensä ja mitä kaikenlaista härskiä oli elämänsä aikana tehnyt, sekä myös suuren halunsa liittuä kerhoon. Todistaakseen lopullisen härskiytensä hän meni vessaan, teki ns. isommat tarpeensa ja pyyhki peffansa niihin hakupapereihin! Paperit kirjekuoreen, kuori kiinni ja postin vietäväksi. Joutui aikansa odottelemaan suurella jännityksellä päätöstä kerhoon pääsystä. Sai saman kirjekuoren takaisin ja luuli ensin, ettei hakemusta oltu edes käsitelty, mutta tarkemmin tutkittuaan huomasi, että lopussa luki, että jäsenyys hylättiin! Syykin hylkäämiseen oli kirjotettu, se oli: Todella HÄRSKIT ei edes PYYHI!
- uskonnot
jokapaikassa kirjoitti:
aina löytyy joku joka alkaa heittää jeesusläppää..kauheeta oikeesti..ei uskonnot oo täs maailmas paljoo saanu hyvää aikaan
Uskonnolola ei ole tekemistä totuuden kanssa, vaan aidolla uskolla. Minä jäin vuosikausiksi kummajaikseksi jonka ympäriltä tuolit vietiin.
Sinä näköjään et edes halua löytää muuta kakkoslaadun naisia. Oma päätöksesi.
Sami - Hirrveesti ärriä
uskonnot kirjoitti:
Uskonnolola ei ole tekemistä totuuden kanssa, vaan aidolla uskolla. Minä jäin vuosikausiksi kummajaikseksi jonka ympäriltä tuolit vietiin.
Sinä näköjään et edes halua löytää muuta kakkoslaadun naisia. Oma päätöksesi.
SamiTässä kässärissä. Odusogasta varmaan haaveili moni tyyppi aikoiaan, mutta ihminen sekin vain on
ja joutui olemaan julkisuuden suurennuslasin alla ilman omaa elämää.
Vaikka joku ei uskoisi, hän on silti aivan toisen suurennuslasin alla ja siitä tehdään joskus tiliä. Minulla oli aikoinaan luulo, että elämästä tulisi tylsää kun tulee totuuteen. Luulin väärin.
Älä ole yhtä pessimistinen kuin ite olin aikoinani. Meillä jokasella omat vaikeat asiamme mutta Jumalalle olemme tärkeitä ja rakkaita.
Hän tietää että tarvitseme esim. ruoan, asunnon, työtä ja kumppanin. Se on itsestäänselvää. En epäile hetkeäkään, että et saisi tyttöä. Muista että laatu on määrää tärkeämpi.
Sami
- tavallinen tyttönen
Kaltaisiasi miehiä löytyy muitakin, minunkin tuttavapiiristäni. Suurin ongelma lienee on, että ei tunnu saavan suutaan auki naisseurassa. Turha varmaan liittyä sellaiseen seuraa missä on paljon ennestään toisilleen tuttuja ja etenkin jos on miehiä niin voi olla jopa uhkarohkea yritys, kuten kerroit kokemuksestasi. Jospa siis menisit baarissa juttelemaan tytölle joka on siellä yksin tai kaverinsa kanssa. Tytölle joka näyttää tavalliselta ja kiltiltä. Lähesty tyttöä vaikka aluksi ihan kaveripohjalta. Muista hymyillä ja olla oma itsesi. Pieni kohteliaisuus voi sulattaa jonkun tytön mielen, mutta älä tyrkytä itseäsi tai kuulosta liian epätoivoiselta. Mies jonka ympäriltä tuolit viedään kokemuksesta puhuminen voi kyllä herättää sopivasti sympatiaa jos kohtaat kaltaiseni ymmärtäväisen ja hyvät kuuntelutaidot omaavan neitokaisen. Älä kuitenkaan marise liikaa vaan kerro mitä mukavaa elämässäsi on ja ennen kaikkea kysy tytöltä hänen elämästään ja näytä kiinostuneelta ja hyväksyvältä. Puhu vaikka se tuntuisi vaikealta, liika hiljaisuus voi saada toisen vaivautumaan. Ujoja on meissä tytöissäkin.
Enpäs ole niin varma onko baari paras paikka tavata tyttöjä, tosin melkein ainut paikka missä näet ilmeisesti ikäisiäsi. Oletko kokeillut kenties suomi24 sokkotreffejä. Itse aloitin viime syksynä lavatanssin yliopistomme osakunnalla. Siellä onneksi on oman ikäisiäni paljon ja myös tuo parinvaihto perinne. Taisit valita siten väärän kurssin. On myös tiettyjä lavatansseja joissa käy enemmän nuorta porukkaa.
Rohkeutta ja onnea etsintään! - toisinajattelija
Eli kutsu kaveriporukka luoksesi ja nauttikaa alkoholipitoisia aineita omassa porukassa. Tulee moninverroin halvemmaksi kuin ravintolassa tinaaminen.Eikä tarvii jonottaa vessaan, jonka lattia on niin tahmea että melkein meinaa kengät jäädä kiinni.Todennäköisesti oman asunnon wc:n ovenkin saa kunnolla kiinni,toisin kuin ravintolan. Ja ei tule niitä tuolien kyselijöitä!
Muutenkin jää illasta paljon parempi maku suuhun ja säästyneet rahat voi vaikka lahjoittaa jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle.
Ravintolassa tekee itsestään tahtomattaan pellen(ainakin jos on yksin),kotona "imagokolausta" ei varmasti tapahdu.Ravintolat rahastaa,boikotoikaa. - ikätoveri
Aika moni on varmaan joskus löytänyt itsensä tuosta ja monesta muustakin biisistä..se on ollut ehkä ideanakin kun biisiä on tehty. Mä ehdotan, että hukkaat hetkeksi sen väkinäisen seuranhaku ajatuksen ja lähdet vaan "viihteelle." Et tekstisi perusteella vaikuta miltään luuserilta, et missään tapauksessa. Tätä perustelen sillä, että aika harvalla on ensinnäkään pokkaa istua yksin baarin pöydässä. Vaikuttaa myös, ettet ole edes ujo tms. Teeppä vaikka niin, että otat jonkun hyvän frendin mukaasi, lähdette baarikierrokselle ja et yritä iskeä ketään..pukeudut siististi, käyttäydyt asiallisesti..ja ehkäpä käykin niin, että baaritiskillä joku nainen katsoo sinua sikäli pitempään, että voit vaikka koettaa vaihtaa sanan tai pari..niin ja älä mieti mitään repliikkejä valmiiksi vaan improvisoi..mietityn repliikin nimittäin tunnistaa heti ja jos se ei ole kovin hyväkään..niin vaikutat monen silmissä typerältä..tiivistelmänä tästä tajunnanvirtatekstistäni sanoisin, että pointtini on se, että mielestäni yrität ehkä liiaksi..ota rennommin ja anna asioiden edetä omalla painollaan..niin tulos voikin olla parempi.
- Travisssssssssss
"Teeppä vaikka niin, että otat jonkun hyvän frendin mukaasi, lähdette baarikierrokselle ja et yritä iskeä ketään..pukeudut siististi, käyttäydyt asiallisesti.."
Miksi pitää pukeutua siististi jos ei ole yrittämässä iskeä ketään..? No tarkoitat varmaan sellasia neutraalia pukeutumista.
"ehkäpä käykin niin, että baaritiskillä joku nainen katsoo sinua sikäli pitempään, että voit vaikka koettaa vaihtaa sanan tai pari.."
Ja jos vaatteet on neutraalit, niin sinne massaan hukkuu. Ja miksi pitäisi koettaa vaihtaa sana tai pari jos ei edes ole yritä iskeä ketään..?
"Niin ja älä mieti mitään repliikkejä valmiiksi vaan improvisoi.."
Miksi kukaan joka ei ole yrittämässä iskeä miettisi mitään valmiita reploja..?
Eli suomeksi sanottuna sanot että pitäisi olla iskemässä, niin että kukaan ei sitä päälle päin huomaa tai arvaa.
Tämä on samaa läppää kuin että urheilija lähtee vaan tekemään "omaa suoritusta" tai pelaamaan "omaa peliä". "Ei tärkeintä ole voitto vaan osallistuminen." Näitä harvemmin palkintopalleilla nähdään.
Tämän lonkalta-asenteella gloriaan on taitanut universumin historiassa vain Seppo Räty.
"Vapaa-aika kuluu korttia pelatessa ja kaljaa juodessa."
(latautumisestaan Barcelonassa 1992)
"Lepäilen tai ryyppään" (latautumisestaan ennen EM-kisoja Helsingissä 1994)
"Halvarin kanssa ollaan ajeltu autolla, kun on ollut niin kylmä." (Räty kertoo valmentautumisesta Barcelonan kisoihin.)
Ja supliikin alkeet täältä:
http://fi.wikiquote.org/wiki/Matti_Nykänen - ikätoveri
Travisssssssssss kirjoitti:

http://fi.wikiquote.org/wiki/Matti_NykänenNo en meinannut ehkä, että pitää kirjaimellisesti toimia noin..meinasin vaan, että ei pidä yrittää niin kovasti välttämättä..niin voi vaikka vahingossa onnistua..ja mitä Seppo Rätyyn tulee, niin seppo on asia äijä. Vertaus urheiluun on kuitenkin sikäli ontuva, että eihän naisten iskeminen baarista nyt kai mitään urheilua silti ole..heh.
- yhdessä enemmän
Kun me mennään baariin... me mennään porukalla.
Ja se mitä me tehdään on ajan kulutusta ja nauttimista siitä että ylipäätään ollaan.
Tarkoitan ja alleviivaan sitä ettei ihmiset tartte stressiä olemiselleen vapaa-ajalla...
Ihmiset ja me rentoudutaan omassa porukassa parhaiten... joskus toistenkin seurassa...
Mutta huumoria ja vapaata tarttee olla...
Ei ole mitään koodia sille miten tulisi viettää vapaa-aikaa... tai sille mistä sen kumppanin löytää... tässä tarkoitan , se ensimmäinen naisjuttusi voi alkaa ystävyydestä työssä, koulussa, harrastuksissa.. pelkkä tutustuminen riittää.. ja sitä paitsi et sä ole looseri.. sulla on kaikki potentiaalinen ihmisyys tallella.
Kun ihminen on onnellinen ja elämänsä vauhdissa... tollaset asiat järjestyy itsestään.
Sitä vaan elämä järjestää tilaisuuksia ja sattumia kohdata sit se oikea...
Elä kauan ja menesty! - Annika & Satu
Hei nimimerkki ”jokasanatosi”!!!!
Joko olet käynyt näillä sivuilla..?
Luettuasi nämä kirjoitukset olet varmasti paljon viisaampi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000006458826
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000006666869
Terveisin: Annika ja Satu
Ps. Et vaikuta luovuttajatyypiltä ainakaan.. Voimia.. - harrastelijakirurgi
..älä välitä; mä kapakassa puol tuntii, tuolit jää mut väki kaikkoo :)
- helvetin ruma
-->
- Sinkkumies(35v)
Odottaisin oma-aloitteisuutta myös naisilta,
jotka ottavat kyllä kiitettävästi osaa tähän
keskusteluun.
Kun naisten palautteita lukee, niin useimmat
päätyvät loppulauseisiin tyyliin:
"Tsemppiä ja kaikkea hyvää elämääsi Mies!"
Tätä mies saa kuulla sukulaisiltaan ja
ystäviltään aivan riittävästi, ja yksinäisyydessään
on hyvä ammentaa voimia tästä "universaalista"
tosiasiasta.
Miehet kaipaavat kuitenkin jotain konkreettista.
Naiset! Rohkeasti lusikka kauniiseen käteen ja
yhteydenottoja vapaille hyville miehille, joita
riittää.- jokasanatosi
Totta puhut, onko miehen aina oltava tyrkyttämässä itseään. Naiset voisi välillä passiivisen odottamisen sijasta ottaa sen lusikan käteen, kuten sanoit.
Ei siinä pelkät onnentoivotukset riitä, vaan tarvitaan tekoja. Tutustumista, syvällisempää keskustelua, ja niin edelleen.
Lusikasta puheenollen, sähköpostiosoitteeni löytyy tämän keskustelun yhdestä aikaisemmasta viestistäni. Sinne voi, naiset, kirjoitella ajatuksia henkilökohtaisemmin, jos se lusikka pysyy kädessä;)
- Turbo Lover
Pakkohan nuorempaa kaveria on neuvoa hieman ainakin;
1. Heti silloin,ku sulla on mahdollisuus tässä kevään aikan, pyyhällä ulkomaille jonkun kamun kans. Eli siis käyt siellä, tutustut uusiin ihmisiin, maailmankuvasi avartuu, yllätyt palatessasi.
2. Ota vaa itekin tuoli jostain (vastakkainasettelu siis), ja tiedät, miltä se tuntuu. Ja kapakista nyt löytää tietynlaista porukkaa, ja mukavia mimmejäkin, mutta: yleensä siellä käytetään alkoholia, ja se siis vaikuttaa asioiden kulkuun. Ystävällisyydellä voittaa sielläki paljon, eli menet ja juttelet vaan tytöille. Samaan tahtiin voit jatkaa mimmien kanssa tanssahtelua, kyl se joskus tärppää.
3. Käy se tanssikurssi loppuun vaikka mummojen kans, voi ne nuoret sinne ilmestyä takaisinkin, tai sit ne oli vaan kurssin vauhdittajia.
Tsemppiä näillä ohjeilla! T. Mike - tanssija
Saat sitten tällä palstalla mitä tahansa kommentteja, niin älä lannistu! Keräät kerta kerralta kokemuksia, hyviä ja huonoja. Päätä, että joka kerta itsetuntosi paranee. Small talkia voi harjoitella ja pidä statuksesi itsevarmana vaikka olisit ujokin. Jatka ihmeessä tanssikurssia. Tansseissa, vaikka mies olisi komea niin jos ei osaa tanssia, jää kuin nalli kalliolle. Ravintolatanssit ovat tietysti asia erikseen, siellä small talkilla on merkitystä. keksi kiinnostavaa juteltavaa, niin löydät ystäviä. Tsemppiä, avaa ovi!
- jokasanatosi
Saamieni kommenttien perusteella olen päättänyt jatkaa tanssikurssia. Enhän ole edes kiinnostunut sellaisista naisista, joiden mielestä miehen ei tarvii osata tai haluta tanssia. Eli oppimalla tanssimaan minulla on paremmat mahdollisuudet tutustua sellaiseen naistyyppiin, josta pidän.
- tansija

Ainakin tanssiminen kasvattaa myös itsetuntoa, olo on ryhdikäs. Tanssiminen on yksi tapa saada kontakteja ja iloa elämään. Eihän sitä sitten tiedä missä tosiystävän tapaa, kaupan kassajonossako, vai koiraa ulkoiluttamassa, kahvilassa istuessa, tai vaikka laskettelumäessä. Iloa sulle elämään, kaikki suuri kypsyy hiljaa. Siis älä hätäile ja positiivisuutta elämään!
- tanssija
jokasanatosi kirjoitti:
Saamieni kommenttien perusteella olen päättänyt jatkaa tanssikurssia. Enhän ole edes kiinnostunut sellaisista naisista, joiden mielestä miehen ei tarvii osata tai haluta tanssia. Eli oppimalla tanssimaan minulla on paremmat mahdollisuudet tutustua sellaiseen naistyyppiin, josta pidän.
Piti vielä lisätä, että jos et ole käynyt elokuvissa katsomassa "Saanko luvan", niin käy ihmeessä. En ole sitä vielä itse nähnyt, mutta tanssimiseen liittyy. Ehkä Gere opettaa jotain..
- Has-Been
Ei ole tätä ongelmaa itsellä ollut, mutta muutamalla kaverilla. Ehkä vanhanaikaisin keino parantaa itsetuntoa naisten seurassa on käydä maksullisissa: itsetunnon ei tarvitse kuin hiukan kohentua, niin kyllä naiset sen huomaa.
Huom! Tämä oli siis vain yhden miespuolisen henkilön ehdotus, joten femakot voi sitten pitää suunsa supussa ja kohdistaa negatiiviset energiansa vaikka rasvanpolttoon.- yök yök yök
minulla ei ole rasvaa, joten sitä ei tarvitse polttaa. Huorissa käyminen on moraalisesti väärin. Haluatko saada itsetuntosi kohenemaan sillä, että joku teeskentelee orgasmia ja sitä, että olet maailman paras rakastaja. Huorille seksi on teatteria. Tuskin kukaan nainen nauttii siitä, että kaiken maailman kömpelöt ja kokemattomat miehet tulevat tuuppimaan ilman minkäänlaista ensilämmittelyä. Sitä paitsi, jos samalla reiällä käy monta pilkkijää, on suuri riski saada jokin tauti.
- ei huoria, kiitos
Minä en huolisi miestä, joka on käyttänyt maksullisia naisia. Jos asia joskus myöhemmin paljastuisi, minulta menisi kaikki seksihalut miehen suhteen.
- Aina rakastuvat renttuihin
pitkätukkaisiin hulttioihin...ja kunnon mies aina yksin jää...
- Horsepower
Siellä jos miaaä niitä naisia kuule on!
Ja ratsastavat kunnon miehet ovat kysyttyä tavaraa :) - depa
itsesääli jonnekkin syvälle.... otat himo perseet ja loppu sujuukin itestään. ennen tätä hankit pari kaveria joiden kans remuamaan.
- ihmettelevä
Eikö sulla ole yhtään omia kavereita keiden kanssa voisit käydä ulkona? Nuorethan käy yleensä porukalla baareissa! Mutta yksinkin liikkuessa kannattaa mieluumin jäädä baaritiskille ja heittää siinä jotain juttua vierustoverille. Ja harrastusten paristahan myös luulisi löytyvän saman henkistä porukkaa.
- riina
Kuule, koita sellaista jutta että menet paikkoihin joissa on baaritiski, tai muuten korkeita pyötiä joiden vieressä seistään ja kysyt että "tähänkö saa tulla notkumaan", jos siinä jo seisoskelee porukaa.
Luontevampaa muutenkin mennä yksin paikkoihin joissa seisotaan. Kukaan ei kiinnitä huomiota siihen että olet yksin liikenteessä eikä myöskään pölli tuoleja.- page12
niiin juuri .. opettele laulamaan ja tee kappaleita kuten david coverdale.. potki paarissa kaikki tuolit nurin ja alat valitsemaan naisista vain parhaat.. se on helppoa kun osaa..
i m lovehunter baby .... ... on you..
ja a.. laatu toosaa löytyy... au auu auuuuu. - page12
niiin juuri .. opettele laulamaan ja tee kappaleita kuten david coverdale.. potki paarissa kaikki tuolit nurin ja alat valitsemaan naisista vain parhaat.. se on helppoa kun osaa..
i m lovehunter baby .... ... on you..
ja a.. laatu toosaa löytyy... au auu auuuuu. - Kaupungin rumin mies
page12 kirjoitti:
niiin juuri .. opettele laulamaan ja tee kappaleita kuten david coverdale.. potki paarissa kaikki tuolit nurin ja alat valitsemaan naisista vain parhaat.. se on helppoa kun osaa..
i m lovehunter baby .... ... on you..
ja a.. laatu toosaa löytyy... au auu auuuuu.Johan oli neuvoja ja neuvojia.
Minun ympäriltäni tuolit vietiin jo ennen, kuin laulun tekijä oli syntynytkään. Siksi en käy enää sellaisissa paikoissa. En myös osaa tanssia, kun en nuorena saanut opetella.
Oli profiilikin netissä, ihan muutama kerran kirjoitti ja sitten lopetti. Ainakin sadalle olen kirjoittanut, ehkä 10 on vastannut. Viisillä treffeillä olen ollut - kaikki naiset sellaisia, etten kyllä kotonani viitsisi katsella, vaikka rimani ei ole korkealla.
Työpaikalla nuorena ehkä olisin jonkun saanut, vaan en osannut enkä uskaltanut. Nyt uskallan, mutta mistä? ketä? ???
Viinanjuontipaikat ei kiinnosta. Sieltä jos jonkun löydän, sinne myös menetän.
Turhaa ajanhukkaa on kaikki. Tälle loppumatkallekaan ei kaveria löydy. Sitten muka ihmetellään, kun vanhat happanee joskus vuosikausiakin asunnoissaan eikä kukaan huomaa mitään. Hajukaan ei välttämättä leviä...
- Jape
Piotkä stoori mut,
Lähettiin poikien kanssa viimekesänä Norjaan kalastamaan ja pysähdyttiin Juhannuksena Levillä ja mentiin paariin ja sit yhtäkkiä tuli viereen istumaan tyttö.
Nyt ollaan kihloissa ja lapsi tulossa Heinäkuussa :))))))
Siis ihan uskomatonta,eli kyllä se "oikeakin"näköjään voi löytyä...
Ikäni 30v.eli sulla vielä aikaa löytää oikea nainen itsellesi...- tein
Minä hommasin vaimon näin : TeksiTV päälle, sieltä seuranhakusivu, valitsin sopivan ilmoituksen, 1 tekstiviesti, 1 puhelinsoitto, treffit kahvin merkeissä, iltapala naisen asunnolla. Jäin yöksi. Kotiini en enää mennyt kuin pakkaamaan. Naimisissa olen ollut kymmenisen vuotta. Että sellainen tapaus.
- 10 v turussa asunut
Turkulaiset ovat melko sisäänpäin kääntyineitä, ei millään pahalla. Turku on suomen suurin pikkukaupuki, kaikki tuntevat toisensa jonkin tutun kautta, sama lukio jne.
Suosittelelisin seuraavaa stragiaa: ensi keväänä kun pöyräilet aurajoen rannalla niin huomaat, että aurajoen rannalla on aurikoisina päiviä lukuisia yksinäisiä muualta muuttaneita opiskelija tyttöjä lukemassa tai muuten vaan. Tytötkin ovat usein hieman orpona koska eivät ole vielä kyseisen kaupungin sykkeeseen mukaan päässeet.
Lähde pyöräilemään ja ota joku kirja mukaasi, kurssikirja tai sellainen, josta pidät mutta kuitenkin joku muu kuin tavanomainen bestselleri.
Mene rannalle lueskelemaan, jos paikalla on tyttöjä niin voit valita strategisesti oikean paikan, jos ei niin lueskelemaan vain ja odottelemaan.
Kun ja jos mukavan oloinen tyttö on lähettyvillä mene juttusille. Voit sanoa tytölle miksi juuri hän kiinnosti sinua mutta sano vain mitä oikeasti ajattelet vältä yleisiä latteuksia, jos hän lueskelee jotain voit vaikka kysellä siitä ja opiskelusta. Näytä myös kiinostuksesi se irmartelee paljon enemmään kuin latteudet, mutta kiinostuksen tulisi kyllä olla aitoa.
Jos juttu jotenkin luistaa niin pyytää hänet jollekin niistä laivoista vaikka siiderille, siitä se helposti lähtee ja kokemusta ainakin karttuu.
Ravintolaan ei kannata lähteä tosiaan yksin. Mutta, jos sinulla on tyttö mukana, niin muutkin naiset rupeavat kiinostumaan. Julma maailma. Itsekin sain istua aikoinaan yksin, mutta kun sain kihlasormuksen niin, jopa riitti naisia pyörimässä ympärillä. - laaanen
t. Manse, missä Naisia riittää ja Pispalan likkoja.
- sgfrseth
Mitä tarkoittaa tuo kielikuva "mies jonka ympäriltä tuolit viedään"? Sitäkö että jos se vaikka istahtaa johonki pöytään niin kukaan ei halua istua sen viereen vaan ottaa siitä toolin mukaansa ja menee istumaan jonnekin muualle? Trkottaako se sitä?
- Siis
Ainakin jokin sellainen leikki on, jossa mennään piirissä tuolien ympärillä musiikin tahtiin ja tuolien kiertäjiä on yksi enemmän kuin tuoleja ja kun musiikki loppuu niin kaikki istuvat jollekin tuolille niin nopeasti kuin pystyvät paitsi yksi joka ei ehdi koska tuoleja on vähemmän kuin istujia. Voidaan käyttää vertauskuvana myös yleensä elämässä.
- Pro YTM
Muhun kolahti yks päivä tässä ko. artistin biisi Älä Tee. Tunnistin itseni siitä kappaleesta. Tosin sillä varauksella että en jätä nykyistä tyttöystävääni.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564830Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881342
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi255968- 72957
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955