Ateisteille ei kannata antaa valtaa. Valta vain turmelee ja vääristää kenet tahansa. Oikeastaan kenellekkään ihmisille ei tulisi antaa valtaa. Kaikki valta pitäisi ennemmin luovuttaa koneille ja ihmisten alentua täysin koneiden valtaan. Sillä tekoäly ei voi turmeltua tai vääristyä toisin kuin ihmiset.
Varta turmelee ihmisen aina
9
80
Vastaukset
Juuri oli juttua (YLEllä?) siitä kuinka esimerkiksi työhakemuksia seulovat tekoälysovellukset päätyvät karsimaan jatkosta pois sellaiset hakijat, joiden tapaisia ei ole tullut valittua aiemmin paljoa. Ei tarvitse olla penaalin terävin kynä tajutakseen mihin tällainen profilointi voi johtaa, tai mihin vastaava päätöksentekoon vaikuttava AI-touhu yleisesti voi johtaa.
Tekoäly lienee kovin pätevä stylografiassa ja jos narujen pitelijät haluavat niillä keinoin profiloida ihmisiä uskonnollisen suuntautumisensa perusteella, niin se on sekularistina mielestäni kenkku juttu.Varta-paristo pyllyssä ei kuulu kristillisyyteen jota edustan. Avaaja puhuu sekoja. Vartakin turmeltuu pyllyaukossa
Skientologeilla jo on rekrytointipalveluja yrityksille. Miten olisi samat hellareille, jehoville, evlutkuille, lestoille ja mitä niitä kultteja onkaan?
Aika tarkkaan joutuisi mamman pikku pakana valikoimaan sanansa töitä hakiessaan. ; )
Avaaja: Varta-paristoja ei tulisi tunkea pyllyreikään, vaikka Raamattu ei tätä Sanatarkasti kielläkään!
Sitä alkaa täristä lattialla kui pesemättömiä kiveksiään sfittaava Luterilainen
Jeesuksen nimessä EräsRoboteisti, onko sinulla jo palvon voltteje pyllyssä? Kysyen, bebebebe- vm41
Nämä uskovaisiksi itseään tituleeraavat ovat vain uskontojen ideologian lobbaajia, jotka eivät ole edes kristittyjä.
Ihminen, joka on vain syntyessään kirkon rekisteriin merkitty ei vielä ole mikään uskovainen, eikä edes kristitty. Hän on vasta seurakunnan jäsen (veron ylläpidon tuleva maksaja).
Kun tietoisuus omasta minuudesta vihdoin valkenee ja hän alkaa uskoa muiden juttuja, tulee hänestä uskova.
Uskova on periaatteessa ateismin "karvalakkimalli", eli ei vielä edes mitään.
Vielä on pitkä matka kristityksi tulemiseen, sillä se vaatii muutoksen edelliseen elämäntapaan ja uuteen sitoutumisen.
Joten älkää sekoittako uskovaa kristittyyn, sillä heillä on ero, kuin yöllä ja päivällä. - gd.fgdf
Kaikkea valtaa ei voi koskaan antaa koneille, mutta esimerkiksi hoitotyössä tekoäly voi olla suureksi avuksi. Esimerkiksi diagnoosivirheillä on usein vakavat seuraukset ja virheet usein kertautuvat lääkärien kollegiaalisuuden takia. Myös rikostutkinnassa tekoäly voi olla avuksi
ja tuomioistuimissakin.- Epäjumalienkieltäjä
Käytännössä valta diagnooseissa tulee siirtymään koneille. Kehitystä johtaa Yhdysvallat ja siellä tietenkin tekoälyn valmistajien vastuurajoituksista johtuen tekoälyn rooli on "vain avustava". Oikeuskäytäntö johtaa kuitenkin käytännössä siihen, että tekoälyn roolista tulee määräävä.
USA on myös juristien ja korvauskanteiden luvattu maa (USA:ssa on 15 juristia / 10.000 asukasta - Suomessa 3) ja jos lääkäri tekee väärän diagnoosin tekoälyn suosituksen vastaisesti, niin hän varmasti häviää korvauskanteen, jonka provisiopalkalla toimiva juristi nostaa ja jos kyseessä on iso sairaala, niin tuomio on miljoonien korvaukset potilaalle (ja muhkea tili juristille).
Eli käytännössä ainakin USA:ssa tullaan siirtymään malliin, jossa tekoälyn antamaa suositusta on käytännössä pakko noudattaa.
Kokonaan toinen asia on, koska tekoäly tulee niin ylivoimaiseksi keskimääräiseen lääkäriin verrattuna, että lääkäreitä tulisi kieltääkin tekemästä tekoälyn suositusten vastaisesti tapauksissa, joissa oireet on kuvattavissa kyllin tarkasti tekoälylle. - TekoälySortuu
Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
Käytännössä valta diagnooseissa tulee siirtymään koneille. Kehitystä johtaa Yhdysvallat ja siellä tietenkin tekoälyn valmistajien vastuurajoituksista johtuen tekoälyn rooli on "vain avustava". Oikeuskäytäntö johtaa kuitenkin käytännössä siihen, että tekoälyn roolista tulee määräävä.
USA on myös juristien ja korvauskanteiden luvattu maa (USA:ssa on 15 juristia / 10.000 asukasta - Suomessa 3) ja jos lääkäri tekee väärän diagnoosin tekoälyn suosituksen vastaisesti, niin hän varmasti häviää korvauskanteen, jonka provisiopalkalla toimiva juristi nostaa ja jos kyseessä on iso sairaala, niin tuomio on miljoonien korvaukset potilaalle (ja muhkea tili juristille).
Eli käytännössä ainakin USA:ssa tullaan siirtymään malliin, jossa tekoälyn antamaa suositusta on käytännössä pakko noudattaa.
Kokonaan toinen asia on, koska tekoäly tulee niin ylivoimaiseksi keskimääräiseen lääkäriin verrattuna, että lääkäreitä tulisi kieltääkin tekemästä tekoälyn suositusten vastaisesti tapauksissa, joissa oireet on kuvattavissa kyllin tarkasti tekoälylle.Entäs tilanteessa jossa tekoäly luokittelee tummaihoisen simpanssiksi tai gorillaksi? Tuleeko lääkärin silloinkin noudattaa tekoälyn suositusta?
- Fanaa
Muutamankin hihhulilahkon aivopesuohjelmaan kuuluu panna 10-13 -vuotiaita kakaraparkojansa tämmöiselle palstalle irvistelyä yrittämään eli voi sinuakin ressukkaa, ei ole elämänennusteesi hyvä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564830Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881342
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi255968- 72957
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955