Miten on mahdollista että niinkin isänmaallisen kaupungin kuin Seinäjoki paikallislehti on punakaartin äänenkannattaja? Päätoimittaja on kovimman luokan telaketjustalinisti. Punaviherterrorin ja anarkismin tiedottaja. Tämänpäiväinenkin juttu oli kammottava yhtä perverssin piirroksen alla. Pirilä kääntyisi haudassaan, jos tietäisi lehtensä syvän rappion.
Tehkää jotain ja laittakaa lehtenne kuriin ettei tarvitse taas käydä painokoneita hajottamassa.
Bolsevikki-Ilkka
22
488
Vastaukset
- Militarismilisääntyy
No onhan maan johdossa sentään todellinen ylipäällikkö lietsomassa maatamme sotaan. Jumalan siunausta uudenvuoden puheessa ja sotaharjoituksia kouluihin.
- Uutisuutinen
Olisi mielenkiintoista tietää, millä tavalla Seinäjoki on erikoisen isänmaallinen kaupunki? Jos Pirilä seuraisi nyky-Ilkkaa, olisi hän tyytyväinen sen journalismiin. Lehteä luetaan kovin monenväristen, jopa kirja,vien silmälasien lävitse.
- Marjametsällä
Pirilä oli aika suvaitsevainen. Piti erittäin pahana itseensä kohdistuneen ajojahdin, josta vahingossa avautui Kauhavalla marjametsässä.
- Marrakeshinsanomat
Ei se Pirilän savustaminen mikään salainen operaatio ollut. Eikä Ilkasta muualla kuin näillä nimimerkkipalstoilla rähistä. Suurin osa on Ilkan nykylinja takana, ja näin se on muidenkin moniarvoisten sanomalehtien kanssa.
- Maakunnan-syöppö
Ei seinäjoki voi olla järellä ajatellen mitenkään isänmaalinen kokonaisuus.
Kun ajatelee miten tämä kokonaisuus on koonut makunnan herkut varjoonsa.
Kuihdutaen maakuntaa ja itseään silti näin ylistäen maakunnan kasvukeskukseksi.
Häpeä SEINÄJOKI !- niinpaljonhuuhaatasjk
Tämä on nykyisen Seinäjoen johdon syytä. Älä syytä Seinäjokea, vaan sen typeriä päättäjiä, jotka yrittävät luova tänne sellaista mikä ei ole mitenkään mahdollista tai realistista.
- Näin_sanoo
8. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus. - Juhismolo
Jos Takala kirjoitti, että natsit kokoontuu 612 - kulkueessa, niin sehän oli ihan totta. Mukana oli mm. SVR tyyppejä, joiden toiminta on ihan käräjillä tuomittu (natseja kun ovat) toimintakieltoon. Miksi nyt osallistujat kehuvat, että oli hirveesti porukkaa mukana, mutta oisaalta taas ihan kuin häpeisivät julistamaansa natsi-aatetta ? Tekopyhhyyttä ?
- nollaset-tietolähteet
Oikeassa medioissa on täydet selvitykset videoin valhemedian toiminoista ja sieltä voipi kaikki katsella totuuta -joita se kiinostaa, valheiset mediat-mitäs virkaa näillä enään on ja uskottavuus on täysi 0 0 0 näillä näissä !
- Nosolemikhää
Mikä on se oikea media, johon viittaat?
- Molissshujo
Oikea media on se, joka antaa totuudenmukaisimman kuvauksen tapahtumista missä ikinä onkaan mitäkin tapahtunut.
- aika-harha-väite
Tätäkös meinas hatsiksi.
Pätkä itsenäisyyden juhlaa, kelle suomemme kuuluu ja asua.
https://www.youtube.com/watch?v=2WhD_zN6SFo
Kaikki mukaan 6.12.2017 - 612.Fi
- Lyhyt_kysymys
Missä näitä aloittajan tapaisia hörhöjä vielä nykyäänkin sikiää?
- suuri-ja-mahtava
Mistähän päin seinäjoki rupeaa nyt haravoimaan allensa niinkuin tapana on -mitä lehdessä huuvetaan -jotta on iso kasvukeskus, jostain pitää taasen lohkasta palanen -jotta huuvot toteutuvat ja pitävät paikkansa -kukas kestää tuota ylistystä...
missäs näitä pannaan matkaan - satavarmaa
Ryssänmaalta ne noita ohjeistaa.
- pilvien-veikot
On russilla vehkeet, on sitten -mikaslaiset haravat sitten lie.
- Nöyräiikkoo
AltaÄen mediasta sikiää ;)
- Stiernapoijaat
Tosi on, että Seinäjoki on yksi Suomen ripeimmin kasvava kasvukeskus. Sen ei mitenkään pitäisi olla huono juttu, vai mitä. Pitäisikö Seinäjoen siirtää keskussairaala Lappajärvelle, Atrian siirtyä Soiniin. ELY Kauhavalle, SeAMK Vimpelin jne.
Ei pitäisi. Seinäjoki on nyt myös hiippakuntakeskus ja meillä on maanmittaustoimisto ja monta, monta muuta kivaa mitä maakunnassa ei ole.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/12344382/keskustele-lapuan-hiippakunnasta#comment-92093895
- siirtojen-mestarit
Taitaapi olla seikeillä tiukat paikat nyt edessä, kun noinkin piirileikkejä ruvetaan juoksemaan -aivan hikihatussa, enään ei maakunista ole paljon nyhjättävää ainakaan kuntayhtymiä, jos ei tämä lihoille rupee hyökkimään.
- saalista-vatsien
Mihkähän päin on nyyt nokat suunatuina ja verkkoset lasketuina.
- Alakybällä
Ilakka hyvä lehti kuin maukas silakka. Vielä kun sen sivuilta häipyisi se televisio-ohjelmia arvostele akka. Se on oikea adjektiivileka, tympeä kuin lutikat. Sen sijaani se miespuolinen television arvostelija hallitsee kokonaisuuksia, osaa kirjoittaa ja kaiken lisäksi terävästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564890Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891374
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231356Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1351165Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi266993- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965