Arkistot avautuvat

LopetaJoJarmo

Markku kirjoitteli Kauhajoen palstalla näin parisen vuotta sitten:

"Olen mies henkilä Ikaalisista,suurten ikä luokkien mies. Tämä Myllis on vaivannut Ikaalisten sivuja kohta vuoen päivät ja ihan ongelmaksi saakka.Tänään tämä herra on kirjoittanut sivuille historiikin nuorudestaan Ikaalisissa 60-luvulla.Tarina on hyvin uskottava koska paikat joista hän kertoo oli 60-luvulla olemassa ja ihmiset joita hän mainitsee oli myös minu ikä totereita.Mainitut ihmiset on syntynyt 1944-1953 välissä ja oli nuoria tuolloin.Myllis on varmasto ollut 60-luvun lopun nuori Ikaalisissa koska hän tietää ja muistaa asiat noin pikku tarkasti.Sitä en kyllä saa päähäni että kuka hän voisi olla?"

Ja näin Myllis kirjoitti: 9.12.2015 17:53

”Tällä iällä ajatukset siirtyvät helposti kultaisiin nuoruusvuosiin Ikaalisten idyllisessä pikkukauppalassa. Muistoissani näen Oman Tuvan, Kultakupin, Amigon, Seurahuoneen, Matkahuollon kioskin, Kasinon rannan, Laivarannan ja Oppikoulun rannan. Mielessäni ovat vanhat ystäväni ja ikätoverini, kuten Pisto, Manni ja hänen veljensä, Vaittisen veljekset, Hämeenkyrön sulostuttajat Piafra ja Vaivian Musta, Kreivi veljineen, Saimaannorppa sekä tietysti Jamben veljet Vessi ja Jussi. Ne olivat hyviä aikoja: Rollarit ja Blues Section soivat sekä kuppia otettiin hyvässä seurassa. Monet vanhoista ystävistäni on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja me loputkin olemme jo eläkeläismiehiä. Ne olivat hienoja vuosia! Kiitos niistä ystävät. "

3

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirjoitukset ovat paikkansa pitäviä, vaikka Jarmo ei sitä suostu uskomaan.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      56
      2188
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1680
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1496
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1484
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1474
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1337
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1034
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      1002
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe