... ja kirkkojärjestyksen mukaan. Näiden ulkopuolella toimiva järjestö, mm. ominen sakramentteineen, ei voi kuulua enään kirkkoon. Mikäli toimitaan kirkkolain ja kirkkojärjestyksen vastaisesti, eromatta kirkosta, silloin on kysymyksessä separatisti.
separatismi (< lat.), lahkolaisuus, eriuskolaisuus; pyrkimys (vars. pol. tai usk.) eristäytymiseen tai irrottautumiseen.
On perin kummallista, etteivät esikoislestadiolaiset käsitä näin yksinkertaista asiaa, vaikka joukossa on akateemisen sivistyksen omaavia henkilöitä.
Esin siis erotaan kirkosta, sitten perustetaan maamme lakien mukaisesti oma kirkko. Tällä kirkolla on sen jälkeen laillinen oikeus järjestää kirkonmenonsa asettaa oma papistonsa joka hoitaa virallisesti perustetun kirkon omat sakraalitoimitukset.
On petos jäsenistöä kohtaan, uskotella olevansa luterilainen enään sen jälkeen, kun sakraaliyhteys evankelisluterilaiseen kirkkoon on purettu. Kahteen kirkkoon ei voi kuulua.
Kun lestadiolaisuus pidetään alkuperäisessä muodossaan, kirkon herätysliikkeenä, silloin olemme evankelisluterilaisia kristittyjä, vaikka meillä onkin kirkon jumalanpalvelusmenoista poikkeava jumalanpalveluskäytäntö.
Kirkon jäseninä toimitaan kirkkolain mukaan ...
19
393
Vastaukset
- KirkkolakiHerätys
Katsoppa itse wikipediasta separatisti.
Herätysliike on myös eriytynyt yhdistys kirkosta erillinen, vaikka siellä olisi myös kirkon jäseniä . - ettei_totuus_unohdu
Syy separatismi- pelleilyyn oli herätysliikkeelle kuuluneen yhteisen omaisuuden ryöstö vapaakirkon yksityisomaisuudeksi.
Mikäli yhdistyksen toiminnan muuttuminen kirkolliseksi toiminnaksi olisi virallisesti hoidettu Suomen lakien mukaisesti, niin oikeutta yhdistykselle kuuluneeseen omaisuuteen ei olisi ollut. - kirkko_ei_ole_yhdistys
KIrkko, jolla on omat sakramentit, Kaste ja Herran Pyhä Ehtoollinen, sekä hautaan siunaamiset, ei voi enään toimia yhdistysmuotoisena. Kirkko on kirkko, papistoineen ja viranhaltijoineen.
Siksi tätä yhdistyspelleilyä edelleen harjoitetaan Esikoislestadiolaiset ry:ssä, rekisteröitymättä lakiemme edellyttämällä tavalla kirkoksi.- Laillisesti
Esikoislestadiolaiset ry ei ole KIrkko/uskonnollinen yhdyskunta, vaikka on omat sakramentit, Kaste ja Herran Pyhä Ehtoollinen, sekä hautaan siunaamiset, se voi edelleen toimia yhdistysmuotoisena. Kirkko on kirkko, papistoineen ja viranhaltijoineen, mutta Esikoislestadiolaiset on rekisteröity yhdistys saarnaajineen .
- TuomaritMukaanNyt
"Ettei totuus unohtuisi"
Pitääkö nyt lähteä jo oikeutta käymään tässä asiassa, pääsee kansa rauhaan?! - Pianhelppaa
Jotenkin näyttää avaaja ahdistavan, otat nyt kiltisti lääkkeet ja meet mammimaan,kyl se siitä.
- teuta011
"pianhelppaa"
-
jotenkin olen Avaajan kanssa samaa mieltä.
-
- Näinsanoolaki
Enainnäkin: Esikoislestadiolaiset ry ei kuulu kirkkoon sillä uskonnollisissa yhdyskunnissa, jollainen evlut kirkkokin on, on vain henkilöjäseniä. Yhdistys (esikoislestadiolaiset ry) ei siis voi Suomen lainkaan mukaan olla evlut kirkon jäsen. Termiä kirkon sisäinen herätysliike taas ei ole määritelty laissa, joten sen tulkinta jää jokaisen omalle kohdalle. Uskonnonvapauslaki 1 luku: Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan jäsenenä voi olla yksityinen henkilö.
Olisi typerää muuttaa Esioislestadiolaiset ry uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, sillä silloin sen jäsenet eivät voisi olla evlut kirkon jäseniä. Tämän vaatiminen on yhtä typerää kuin helluntaiseurakuntien muuttamisen uskonnolliseksi yhdyskunnaksi.- selväse
Sipuille kitarat
- Puavalinoma
Lutherin kirjoitus seurakunnista: Tarvitaan ymmärrystä nähdä maanpäällä kaksi erillaista seurakuntaa eli kirkkoa. Yksi pieni seurakunta, jolla ei ole edes seurakunnan nimeä maailmalta, vaan se on otettu pois ja pannaan laitettu. Sitten on se toinen suuri, jolla on maailmalta sekä nimi, että ylistys ja kunnia, ja se voimalla vainoaa sitä toista pientä joukkoa, mutta siinä tapahtuu niin että molemmat ovat toisiansa vastaan. Se seurakunta, jolla ei ole seurakunnan nimeä maailmalta on se oikea, mutta sitä vastaan on se suuri väärä, jolla on myös kirkon hallitus, valta ja nimi, ja niin myös toimittaa kaikkia niitä virkoja ja tehtäviä joita täytyy kutsua Pyhän seurakunnan viroiksi ja toimituksiksi. Sen tähden ei myöskään sen pienen joukon tarvitse välittää sen suuren tuomioista eikä pannaan laittamisista, koska ne ovat vääriä.
Toisessa saarnassaan hän kirjoittaa myös: Jos piispat ja heidän alamaiset papit haluavat jonkun pannaan laittaa, niin tehty synti pitää olla seurakunnan tiettävä. Muussa tapauksessa heidän pannaan laittamisella ei ole mitään merkitystä, ja kyseinen pannaanlaittaja tulee ajaa itse pois. Lisäksi hän jatkaa ja kirjoittaa: Maallisen esivallan tulee myös peräänkatsoman, ettei hengellinen valta tekisi liiaksi sieluille vahinkoa, vaan se pitää estettämän ja ei saa antaa piispoilla ja heidän käskyläisilleen valtaa heidän mielensä mukaan ketään poistaa seurakunnista. Sitä vastaan tulee seurakunnan yksimielisesti nousta.
Näin siis Luther.- HerätyliikehdintääKirkos
Siinä onkin eriseura esikoiset RYlle purtavaa.
HerätyliikehdintääKirkos kirjoitti:
Siinä onkin eriseura esikoiset RYlle purtavaa.
Miten niin, ?.
Ei RY:lle kirjoiteta isolla !
Vaan pienellä ry:lle.
ja mikä eriseura se sinulle on ?
-- teukkalaisuus
padasjoenukko kirjoitti:
Miten niin, ?.
Ei RY:lle kirjoiteta isolla !
Vaan pienellä ry:lle.
ja mikä eriseura se sinulle on ?
-tää teukka on paraskin neuvoja, mitä oikeinkirjoitukseen tulee
voi veljet, kun on huvittavaa teukkalaisuus kirjoitti:
tää teukka on paraskin neuvoja, mitä oikeinkirjoitukseen tulee
voi veljet, kun on huvittavaaTee parannus.
-- teukkalaisuus
padasjoenukko kirjoitti:
Tee parannus.
-Jos sinä lupaat parantaa kirjoitustaitoasi, niin minä puolestani lupaan
rukoilla syntejäni anteeksi entistäkin enemmän.
Jos minua joskus huvittaa jokin, niin sitä en ole ajatellut anteeksi pyydellä, sori vaan p.ukko.
- KylläSeVieläOnnistuu
Vaan-sanan eteen pilkku ja vaan-sana pienellä, huutomerkki vasta lauseen lopussa, Teukka!
- eimuuta
padasjoenukko kirjoitti:
Saivartelijat, eikö muuta vikaa enää ole.
-Mulla on se vain että tuhlaaja lapset palaisivat isän kotiin ennenkuin voi olla liian myöhäistä
Perustivat eriseuran lähemmäksi vanhoollis oppia( lihallinen vapaus )
Ja irtiotto vanhimmista saman teki vanhoollliset
- Ettei_totuus_unohdu
Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaan toimitaan Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.
Tämä tehtiin selväksi Esikoislestadiolaiset ry:n Lahden vuosikokouksessa armonvuonna 2014.
Tehtiin myös selväksi, ettei henkilö joka ryhtyy papin (sakraali) tehtäviä hoitamaan Esikoislestadiolaiset ry:ssä, voi enään toimia ev.lut kirkon kanssa yhteistyössä.
Lapista ilmoitettiin, ettei kenelläkään esikoislestadiolaisella saarnaajalla ole sitten asiaa Venäjän ja Baltian lähetystoimeen, koska separatisti- saarnaajat eivät voi jatkaa.
Jäi vain YKSI vaihtoehto, EI MUITA.
1. Lähetyskäsky on Jeesuksen käsky
2. Lähetystyöstä pidättäytyminen esikoislestadiolaiset ry:n johtavan paavin käsky.
Esikoiset ry perustettiin jatrkamaan perinteitä, Jeesus siis voitti ja paavi hävisi.
Näin tulee olemaan kuolleista ylösnousemuksessakin, Jeesusta totelleet ja häneen uskoneet pelastuvat, ihmisten kieltoja totelleet saavat sen mukaan minkä ovat kielloillaan ja muiden tuomitsemisillaan ansainneet. SEn päättää Jeesus sitten mitä tulevat saamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955