Suomessa on oikeus saada perustuslain perusteella palvelua omalla äidinkielellään.
Suomalaiset on jaettu vuohiin ja lampaisiin kielen perusteella. Eli meidät on rekisteröity joko suomen- tai ruotsinkielisiin. Perustuslakia on tulkittava niin, että lainmukaisen palvelun voi suorittaa vain henkilö, jonka äidinkielellä se tehdään.
Suomenkielinen ei voi palvella ruotsinkielistä, koska ei osaa ruotsia riittävän hyvin.
Toisaalta suomenkielinen voi vaatia esimerkiksi oikeudessa saavat tuomarikseen suomea äidinkielenään puhuvan tuomarin.
RKP:n toiminta Vaasan sairaalan päivystyksessä oikeuttaa tulkita perustuslakia näin!
Folktinget on luonut ilmiantojärjestelmän, jos ei saa palvelua ruotsiksi.
Suomenkielisen henkilön kannattaa ilmoittaa työnantajalleen, ettei kykene palvelemaan ruotsiksi. Näin häntakaa selustansa, eikä joudu ilmiannon takia vaikeuksiin.
Onko teidän työpaikallanne käynyt Folktingetin kyttääjiä?
Perustuslailliset oikeudet!
4
113
Vastaukset
Iltalehti arvuutteli, että mihin päiväkotiin presidentin poika laitetaan.
Listalla oli pari ruotsinkielistä. Niihin ei suomenkielisillä sen enempää kuin maahanmuuttajilla ole mitään asiaa. Yksityiset voivat olla joustavampia.Haluan muistuttaa, että perustuslaki velvoittaa toimitamaan palvelut nimenomaan äidinkielellä.
Suomalaiset on jaettu niin, että osalla on äidinkieli ruotsi ja suurimmalla osalla suomi.
Suomea äidinkielenään puhuva ei siis voi palvella ruotsi äidinkielenään omaavaa henkilöä perustuslain velvoittamalla tavalla. Myöskään päinvastoin ei voi toimia.
Erityisen hankalaksi perustuslaki tekee ruotsinkielisten tuomareiden asian. Mikäli rikollinen vaatii perustuslaillisia oikeuksia jää heille hyvin vähän töitä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202235- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221304- 851264
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261074Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel661018Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906