Haluaisin lanseerata uuden termin 'Aalto's Methodology'. Olen nimennyt tuon termin erään julkisilla foorumeilla esiintyneen kreationistin mukaan sekä myös ulkomaisilla keskustelupalstoilla lanseeratun 'Aalto's Law' pohjalta.
Tämä viittaamani kreationisti on yksi Aalto's Methodology -metodin tunnetuimpia soveltajia. Toki on mahdollista että hän on kyseisen menetelmän plagioinut muilta kreationisteilta. Kreationistiset kieroilutekniikat kun tunnetusti leviävät tehokkaasti kreationistien keskuudessa.
Olemme nähneet Aalto's Methodology -menetelmää käytettävän myös täällä palstalla nimimerkin RaamattuOnTosi toimesta. Lienee hänkin kopioinut tämän menetelmän ensin mainitulta kreationistilta.
Aalto's Methodology tarkoittaa pseudotieteellistä tutkimusmenetelmää, jossa:
1. Pseudotieteilijä googlaa valikoimillaan hakusanoilla jonkin web-sivun joka vähintään näyttää tieteelliseltä ko. pseudotieteilijän tai maallikon silmissä. Kuten olemme nähneet, googlattu sivu voi olla todellisuudessa vaikka parodiasivusto.
2. Pseudotieteilijä esittää pseudotieteellisten uskomustensa pohjalta pseudotieteellisen väitteen jolla ei ole joko 1) mitään tekemistä tai 2) on päinvastainen kuin googlaatun artikkelin raportoima tutkimustulos - siis jos artikkeli on edes tieteellisesti validi. Väitteensä näennäiseksi "todisteeksi" pseudotieteilijä linkkaa googlaamassa web-sivun.
3. Kun pseudotieteilijän väite ammutaan alas nolona aivopieruna ja/tai suorana valheensa niin pseudotieteilijä palaa kohtaan #1.
Monissa tapauksissa pseudotieteilijä on tietenkin plagioinut tai vähintään omaksunut pseudotieteelliset uskomuksensa joltain toiselta pseudotieteilijältä.
Pseudoscientific Aalto's Methodology
15
263
Vastaukset
- HuikeanMenestyksekäs
Metodi on lisäksi aivan poikkeuksellisen tehokas perinteiseen tieteelliseen metodiin verrattuna. Kyseisellä metodilla muodostetut väittämät kumoavat jokaisen yksittäisen väitteen kohdalla evoluutioteorian. Näin evoluutioteoria on kumottu perusteellisesti jo useita kymmeniä kertoja.
Mikä muu metodi kykenee samaan?- Eheheheheheee
No totta Mooses. Kyllä tietyssä helluntaiseurakunnassa kannattaa jo tilata kakkukahvit juhlistamaan tulevaa Nobel-palkintoa joka myönnetään pseudotieteilijöille Kohl ja Aalto.
- EiToistenAnsioilla
Eheheheheheee kirjoitti:
No totta Mooses. Kyllä tietyssä helluntaiseurakunnassa kannattaa jo tilata kakkukahvit juhlistamaan tulevaa Nobel-palkintoa joka myönnetään pseudotieteilijöille Kohl ja Aalto.
Vähän sitä Nobelia epäilen. IQ Nobel saattaisi olla mahdollinen, mutta sekin vaatii itse tehtyä tutkimusta. Plagiointi ei riitä.
"Ig Nobel -palkinto eli Huumori-Nobel[1] on parodia vuosittain jaettavista Nobel-palkinnoista. Se jaetaan vuosittain lokakuun alussa samoihin aikoihin kuin Nobel-palkinnot. Palkinnot myöntää tieteen huumorilehti Annals of Improbable Research (AIR) kymmenelle eri tieteenalan tutkimukselle, ”jotka saavat ihmiset ensin nauramaan ja sitten miettimään”. Ig Nobel -palkintoja on myönnetty kymmenessä eri kategoriassa vuodesta 1991 lähtien[2]. Nykyisin palkintojenjakotilaisuus järjestetään Harvardin yliopiston Sanders Theatressa ja palkinto saa muutenkin tukea yliopiston taholta. Ensimmäiset palkinnot jaettiin perustein ”tutkimusta ei voi eikä pidä toistaa”. " - Aallonliplatusta
EiToistenAnsioilla kirjoitti:
Vähän sitä Nobelia epäilen. IQ Nobel saattaisi olla mahdollinen, mutta sekin vaatii itse tehtyä tutkimusta. Plagiointi ei riitä.
"Ig Nobel -palkinto eli Huumori-Nobel[1] on parodia vuosittain jaettavista Nobel-palkinnoista. Se jaetaan vuosittain lokakuun alussa samoihin aikoihin kuin Nobel-palkinnot. Palkinnot myöntää tieteen huumorilehti Annals of Improbable Research (AIR) kymmenelle eri tieteenalan tutkimukselle, ”jotka saavat ihmiset ensin nauramaan ja sitten miettimään”. Ig Nobel -palkintoja on myönnetty kymmenessä eri kategoriassa vuodesta 1991 lähtien[2]. Nykyisin palkintojenjakotilaisuus järjestetään Harvardin yliopiston Sanders Theatressa ja palkinto saa muutenkin tukea yliopiston taholta. Ensimmäiset palkinnot jaettiin perustein ”tutkimusta ei voi eikä pidä toistaa”. "Aallolla olisi tutkimuskenttää valita asti.
Esimerkiksi kuinka nopeasti genomin väistämätön rappeutuminen etenee.Vakionopeudella vai kiihtyvällä?
Miten nopeasti rappeutumisen vaikutukset ilmenevät keskeisissä ominaisuuksissa kuten liikkumiskyvyssä,eliniässä ja kognitiivisissa taidoissa?
Oikea vastaansanomattomin todistein perusteltu tieteellinen tutkimus kumoaisi evo-opin että heilahti!
Ei enää tarvitsisi kumota evoa pienenpieni pala kerrallaan päivästä toiseen.
Jäisi enemmän aikaa rukouksiin ja ylistykseen.Nehän ne lopultakin ovat ainoa varma tie ikuisuuteen Vanhurskaiden seurassa.Ja PH:n! - Pro-Aalto
EiToistenAnsioilla kirjoitti:
Vähän sitä Nobelia epäilen. IQ Nobel saattaisi olla mahdollinen, mutta sekin vaatii itse tehtyä tutkimusta. Plagiointi ei riitä.
"Ig Nobel -palkinto eli Huumori-Nobel[1] on parodia vuosittain jaettavista Nobel-palkinnoista. Se jaetaan vuosittain lokakuun alussa samoihin aikoihin kuin Nobel-palkinnot. Palkinnot myöntää tieteen huumorilehti Annals of Improbable Research (AIR) kymmenelle eri tieteenalan tutkimukselle, ”jotka saavat ihmiset ensin nauramaan ja sitten miettimään”. Ig Nobel -palkintoja on myönnetty kymmenessä eri kategoriassa vuodesta 1991 lähtien[2]. Nykyisin palkintojenjakotilaisuus järjestetään Harvardin yliopiston Sanders Theatressa ja palkinto saa muutenkin tukea yliopiston taholta. Ensimmäiset palkinnot jaettiin perustein ”tutkimusta ei voi eikä pidä toistaa”. "Nyt ehdottamaan Aallolle IQ Nobelia ... Kyllähän tuollainen nero arvoisensa palkinnon ansaitsee.
- onsesekosepäse
Tosiaan on huikea menetelmä tämä Aallon menetelmä. Tänäänkin evoluutioteoria on aivopierut kumoon jo ainakin kaksi kertaa ROTin toimesta.
- Se.Aallon.pituus.hehe
Onko ROT ehtinyt aivopiereskellä tälle päivälle evoluutioteorian nurin? Vaiko maaninen vaihe vaihtunut taas depressioksi?
- Taksisuhari.Korsosta
ROT ei ole ollut oikein vedossa viime aikoina. Aika löysiä aivopieruja on kyseinen pelle päästellyt.
- Tomi.Aaltopahvi
Onko kenelläkään tallella niitä keskusteluja joissa biibbeli linkitti aivopierujensa "todisteiksi" huumorisivuja?
- Plagiarismia
>>Monissa tapauksissa pseudotieteilijä on tietenkin plagioinut tai vähintään omaksunut pseudotieteelliset uskomuksensa joltain toiselta pseudotieteilijältä.
Aallon kohdalla taitaa olla lähes kaikki plagioitua. Eikös Aallolla ja jollakin toisella pseudotieteilijällä ollut julkisuudessa sanailua siitä kun Aalto röyhkeästi plagioi sen toisen hörhön aivopieruja?
Omahyväinen Aalto haluaa esitellä muiden aivopieruja ominaan kun ei kykene itse saamaan aikaan riittävän pseudotieteellisiä aivopieruja.- PlagiointikoEiVäärin
Kohliahan tuo lainaili. Kohl ei varmaan tiedä lainailun jatkuvan, mutta nyt suomen kielellä.
On helppo erottaa, mikä on lainattua ja mikä ROT:n itsensä tuottamaa. Tason pudotus on melkoinen.
Viime aikoina ROT on alkanut linkittämään todisteeksi omaa blogisivustoaan, joka koostuu joukosta pseudotieteellisiä "artikkeleita". Kommentoinnin pseudotieteilijä on tietenkin ko. blogissa disabloinut, jotta kukaan ei pääsisi kirjoittamaan kannaltaan kiusallisia kommentteja.
Tiedoksi uusille palstalaisille. Palstalla ajoittain maanisestikin uskonnollis-pseudotieteellisiä höperöintejään esittävä nimimerkki 'RaamattuOnTotuus' eli lyhennelmänä ROT noudattaa avauksessani kuvattua pseudotieteellistä menetelmää.
Huvittavaa on että, jopa hänen nimimerkkinsä 'RaamattuOnTotuus' sisältää Raamatun kehäpäätelmään perustuvan epätoden uskomuksen.Lisäksi hän
- lisäilee Raamatun totuuteen ateistis-evolutionistisen tieteen käsitteitä (DNA, epigenetiikka, genomi)...
- antaa palttua Raamatun totuudelle jos se ei sovi senkertaisiin tarkoituksiin...On huomattavaa, että ainoan huomattavaa kannatusta saaneen Raamatullisen Luonnontieteellisen Totuuden (Maan littanuuden) ROT jyrkästi ja järkähtämättömästi kiistää, ja asettuu täten uhkarohkeasti Herransa vihalle alttiiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202235- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221304- 851264
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261074Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel661018Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906