Luopukaamme älytekniikasta hetimmiten!

Matuam

Rakkaas sisaret ja veljet Herrassa Jeesuksekssa Kristuksessa!
Olisiko meidän tehtävä käänne tässä meidän matkanteossa, kun viime aikoina on ollut niin kelvottoman paljon uskonsa kieltäjiä. Tässä maailman ajassa on vaikeaa uskoa.
Suurimmaksi eksyttäjäksi näkisin älytekniikan. Paholaisen nuolet yltävät kaikkialle älytekniikan kautta. Sielunvihollinen eksyttäjineen on valjastanut älytekniikan työvälineekseen.
On aika huono argumentti perustella älytekniikan tarpeellisuutta sillä, että se mahdollistaa myös nettiseurojen kuuntelemisen toisella puolen maailmaa.
Rakkaat uskovaiset, eikö uskominen ja sanan julistaminen ollut aivan yhtälailla mahdollista ennemminkin ja vieläpä ilman paholaisen nuolia?!!
Kun avaat nettiselaimen, saatat tehdä ennen seurojen kuuntelua vaikka ja mitä. Moni tekee seurojen kuuntelun lomassakin jotain muuta. Jos kieltäytyisimme älytekniikasta ja kuuntelisimme seurat paikan päällä, pysyisimme paljon paremmin uskomassa.
Ja vanhuksille sekä muille estyneille voisimme järjestää entiseen tapaan laitoshartauksia, sekä seurojen radiointeja. Satelliittiyhteyksillä voimme järjestää seuroja myös Afrikkaan ja muualle maailmaa, vaikka eittämättä paikalliset seurat ovat aina toimivin muoto!

KYSYMYS
Mihin oikeastaan tarvitsemme älytekniikkaa. Eihän se ainakaan ole lisännyt uskovaisten määrää. Päin vastoin. Kieltäjiähän on ollut reippaasti enemmän, kuin koskaan aiemmin.
Luopukaamme siis älykännyköistä ynnä muista internet-päätteistä. Tietokoneita voi yhä käyttää valokuvien arkistointiin, tekstin tuottamiseen jne. Internetiä sen sijaan emme tarvitse. Se on sielunvihollisen keino eksyttää loputkin Jumalan lapset ulos elävästä uskosta. Ottakaamme mallia vaikka amisheista. Toki heidän joukko on harhaseura, mutta heiltä on silti paljon opittavaa!

KIRJOITUKSEN OLEN TUOTTANUT KIRJASTON KONEELTA. ITSE EN OMISTA MITÄÄN ÄLYTEKNIIKKAA, JOKA OLISI LIITOKSISSA INTERNETIIN.

7

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olenpa.minä.utelias

      "Internetiä sen sijaan emme tarvitse. Se on sielunvihollisen keino eksyttää loputkin Jumalan lapset ulos elävästä uskosta."

      Sanotaanko niin Raamatussa, vai onko Oulun paavi sitä mieltä? Mistä tiedät, ettei Internet ole Jumalan keino palauttaa lapset elävään uskoon?

      • Matuam

        Olemmehan nähneet, kuinka paljon uskovaisia on menettänyt uskon. Ja että miten tehokkaasti sosiaalisen median kautta voi ihmisiä eksyttää. On blogeja, suljettuja ryhmiä ja ties mitä puhumattakaan kaikesta viihdetarjonnasta, joita internet meille mahdollistaa.

        NYT JOUTUU LOPETTAA, KUN LOPPUU OMA AIKA TÄLLÄ KONEELLA!


      • nettiseurat.lopetettava
        Matuam kirjoitti:

        Olemmehan nähneet, kuinka paljon uskovaisia on menettänyt uskon. Ja että miten tehokkaasti sosiaalisen median kautta voi ihmisiä eksyttää. On blogeja, suljettuja ryhmiä ja ties mitä puhumattakaan kaikesta viihdetarjonnasta, joita internet meille mahdollistaa.

        NYT JOUTUU LOPETTAA, KUN LOPPUU OMA AIKA TÄLLÄ KONEELLA!

        Ettekö ole nähneet, kuinka moni vanhoillislestadiolainen on saanut uskon? Jos ette, niin miksette?


    • Tavallaan se olisi looginen jatkumo - älystähän aikauskoinen on jo luopunut.

      • Onko tila-aika -käsite iskenyt jo vl-oppiinkin?


      • kunhan_taas_kysyn kirjoitti:

        Onko tila-aika -käsite iskenyt jo vl-oppiinkin?

        Pianovihre, taikauskoinen on tietenkin älynsä jo menettänyt, miksi siis kannella älylaatikoita taskussaan?


    • käy_desinfioimassa

      NYT OLET SAASTUTTANUT KIRJASTON KONEEN jumalattomilla kirjoituksillasi. Mikset kirjoita fantasioitasi ikiomaan sinikantiseen vihkoosi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5310
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2347
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      111
      1572
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      227
      1524
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1467
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1165
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1133
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      288
      1078
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe