Joona Korteniemi on selvästi kertonut haastatteluissaan ja kirjoituksissaan, ettei hän ole enää uskomassa. Hän tosin väittää uskovansa, mutta toisella tavalla mitä Jumalan valtakunnassa. Hän on siis armosta osaton, eli epäuskoinen. Eikä näin ollen ole taivaskelpoinen nykyisenkaltaisellaan uskolla. Hän on siis tuudittautunut väärään rauhaan.
Mikä mahtanee olla Roosa Tahkolan uskon tila? Hän on ollut kyllä lämmin henkinen uskovainen. Hän on siis ajatellut ihan raamatullisella tavalla, mutta nyt viime aikoina en ole erityisemmin tätä sisarta nähnyt. Onko hän vielä uskomassa?
Onko Roosa Tahkola uskovainen?
28
2930
Vastaukset
- vl-Suomi
Hänet on heitetty Saatanalle jo aikoja sitten.
- josmahdollista
Voi rakas isä taivahan teitä veeällit noiden oppienne kanssa !
... Jumalan valtakunnassa... kuule ihan aikuisesti, etkö voisi ihan itse tutkia Raamatustasi mitä siellä kerrotaan Jumalan valtakunnasta ja yritä sitten päästä siitä eteenpäin ja siten lakata höpöttämästä siitä JV ;sta samalla kun puhut veeälpopulasta, ok!
ja sitetn tämä uskomassa oleminen... jatkasitä lukemista ja yritä löytää Raamatusta edes yksi joka olisi ollut uskomassa, niitä, jotyka olivat uskossa, on kyllä paljonkin mutta ei ainuttakaan uskomassa olijaa.
Tee siitäkin sitten jokin terve johtopäätös.- Seuravierashelsingistä
Raamatun lukeminen ilman Pyhää Henkeä on yhtä turhaa, kuin lukisit Kalevalaa, eli ei hyödytä ihmistä uskon tiellä. Sinun täytyy ennen kaikkea rukoilla Pyhää Henkeä avaamaan sinulle Raamattua, niin se aukeaa sinulle juuri niin, kuin Taivaan Isä sen on tarkoittanutkin aukeavaksi. Rukoilen sinullekin sitä, että saisit käydä sisälle tähän Jumalan lasten iloitsevaan joukkoon.
Seuravierashelsingistä kirjoitti:

Tuossa on selkeä tolkku. Kysymys onkin, mihin ry:tä tarvitaan sotkemaan Pyhän Hengen kirkastamaa Sanaa?
- etsivä-xxx
Uskomassa on vanhoillislestadiolainen ilmaus ja ihan yhtä kummallinen on helluntailaisten käyttämä olla uskossa. Ei ole sekään kuin sisäpiirijuttu, sanonta jolla tunnistetaan turuilla ja toreilla se oman seurakunnan jäsen.
Minä olen uskomassa -siis verbi pitkäaikaisesta tekemisestä kuten olen siivoamassa.
Raamattu käyttää siten toisenlaisessa rakenteessa tätä
Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa.
Eipä kysytä oletko sinä puhtaudessa. Eikä kysytä oletko sinä rakkaudessa vaan kysytään rakastatko sinä.
Suomenkielessä oikea on "olen uskovainen" tai "uskotko sinä".
Kielioppi ei kuitenkaan ratkaise sitä onko helluntailaisella tai vanhoillislestadiolaisella usko. - näillämennääntaas
etsivä-xxx kirjoitti:
Uskomassa on vanhoillislestadiolainen ilmaus ja ihan yhtä kummallinen on helluntailaisten käyttämä olla uskossa. Ei ole sekään kuin sisäpiirijuttu, sanonta jolla tunnistetaan turuilla ja toreilla se oman seurakunnan jäsen.
Minä olen uskomassa -siis verbi pitkäaikaisesta tekemisestä kuten olen siivoamassa.
Raamattu käyttää siten toisenlaisessa rakenteessa tätä
Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa.
Eipä kysytä oletko sinä puhtaudessa. Eikä kysytä oletko sinä rakkaudessa vaan kysytään rakastatko sinä.
Suomenkielessä oikea on "olen uskovainen" tai "uskotko sinä".
Kielioppi ei kuitenkaan ratkaise sitä onko helluntailaisella tai vanhoillislestadiolaisella usko.Siis olet aina siivoamassa niinkö?
Ilmaisu tarkoittaa juuri sitä joka sopiikin veeälpopulaan, eli usko ei ole tullut koskaan omakohtaiseksi vaan ollaan ikäänkuin siihen jotenkin tulemassa joskus ei nyt tällä erää vielä.
Jeesus sanoo Tuomakselle että älä ole epäuskoinen vaan uskovainen, siitä voidaan johtaa kaikenlaisia taivutusmuotoja mutta uskomassa ei ol e kukaan siinä Kirjassa.
olla uskossa kertoo sen minkä pitäkin, eli ollaan sisällä jossain, ollaan Jeesuksessa, ollaan Hengessä palavia, ei olla Jeesustautumassa ei olla henkeytymässä eikä taloutumassa vaan talossa sisällä.
helluntaista ei kukaan ole puhunut mitään tietääkseni. eikä siinäkään oltaisi helluntautumassa! etsivä-xxx kirjoitti:
Uskomassa on vanhoillislestadiolainen ilmaus ja ihan yhtä kummallinen on helluntailaisten käyttämä olla uskossa. Ei ole sekään kuin sisäpiirijuttu, sanonta jolla tunnistetaan turuilla ja toreilla se oman seurakunnan jäsen.
Minä olen uskomassa -siis verbi pitkäaikaisesta tekemisestä kuten olen siivoamassa.
Raamattu käyttää siten toisenlaisessa rakenteessa tätä
Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa.
Eipä kysytä oletko sinä puhtaudessa. Eikä kysytä oletko sinä rakkaudessa vaan kysytään rakastatko sinä.
Suomenkielessä oikea on "olen uskovainen" tai "uskotko sinä".
Kielioppi ei kuitenkaan ratkaise sitä onko helluntailaisella tai vanhoillislestadiolaisella usko.Aivan eri asioita ovat "olla kusemassa" ja "olla kusessa". Edellinen korostaa selvästi omaa tekemistä samaan tapaan kuin "olla uskomassa". Koskahan tämäkin asia saarnataan selväksi ry:illä?
Raamatun sanoja lainaten:
"Mitä se sinuun koskee?"- lookistaeikö
Älä sano "mitä se sinuun koskee", vaan sano " älä ole koskeutumassa".
- LypsyRobotti
oletko naimisissa vai naimassa kuten uskomassa olevat sen oikein ilmaisee.
- Kaanaankeneraattori
LypsyRobotti kirjoitti:
oletko naimisissa vai naimassa kuten uskomassa olevat sen oikein ilmaisee.
Mites ois naimasemassa?
- Smtrntr
Uusimman plogipostauksen luettuani en mene enää oikein takuuseen, onko Roosa enää uskomassa! Vikoilee minkä ehtii!
Mitäpä tuokaan asia Sinulle kuuluu?
- ettäsesiitä
Seuravieras Helsingistä ei ainakaan ole alkuperäinen helsinkiläinen, koska helsinkiläinen ei sano näin:
"mutta toisella tavalla mitä Jumalan valtakunnassa"
vaan näin: "mutta toisella tavalla kuin Jumalan valtakunnassa"
Hyvää jatkoa vaan feikille. - matkasaarnaaja
Olen itse henkilökohtaisesti havainnut Toosa Rahkolan oievan syvästi uskovainen, aivan sieltä parhaammasta päästä.
- 123-4
Paremmin voidaan kysyä, onko ylipäätään Tahkolat uskovaisia, kristittyjä?
- Togolammin.teurastaja
Vittu teijä lumumpoje kansa.
- Srk.vl.heh.heh
Iliman vanhoillislestadiolaisia olisi kirja "Tuhat vuotta suomalaista huumoria" huomattavasti ohuempi.
- Larsmolainen
Mitä se teille kuuluu jos Tahkola on uskossa vai ej? Pidä huolta siitä että te itse olette uskossa niin riitttää teille. Vanhoillisuudessa on aina ollut suuri huoli toisten uskosta , joskus niinkin suuri että oma sieluntila on unohdettu. Roosa Tahkola on uskovainen, rohkea ja viisas Jumalan lapsi.
- Roosan
uskovaisilla vanhemmilla lienee suuri huoli uskonsa menettäneestä tyttärestään.
No ei siinä mitään. Se on sievä tyttö ja Joonan uskollinen rakastajatar. Ajallinen elämä' on herkullista.
Yksi varma tapa menettää jumalanlapsiosuus on lähteä lukemaan teologiaa. Sitten perustetaan tällaisia blogeja, joiden myötä ero Jumalan valtakuntaan kasvaa. Palaamisen mahdiollisuutta ei liene. Larsmolainen, älä mene siihen halpaan, että alat uskoa että vanhoillislestadiolaiset ovat kuten avauksen kirjoittanut trolli. Tällä henkilöllä on mielenterveydellisiä ongelmia. Siksi hän vainoaa muita vanhoillislestadiolaisia.
Tunnen paljon vanahollillisia, ja he eivät todellakaan ole kuten tämä trolli.- Tietotuusjaelämä
Näin on.
- tee_parannus
Roosan kirjoitti:
uskovaisilla vanhemmilla lienee suuri huoli uskonsa menettäneestä tyttärestään.
No ei siinä mitään. Se on sievä tyttö ja Joonan uskollinen rakastajatar. Ajallinen elämä' on herkullista.
Yksi varma tapa menettää jumalanlapsiosuus on lähteä lukemaan teologiaa. Sitten perustetaan tällaisia blogeja, joiden myötä ero Jumalan valtakuntaan kasvaa. Palaamisen mahdiollisuutta ei liene.Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
On niin kuin perusasioita synnistä.
Roosan uskon laadusta vielä voidaan kiistellä mutta väiten että Roosa oli Joonan rakastaja ei totuudessa ole.
Kuinkahan monella vanhoillislestadiolaisella on huoli sinun tilastasi?
- rivilesta
"Joona Korteniemi on selvästi kertonut haastatteluissaan ja kirjoituksissaan, ettei hän ole enää uskomassa. Hän tosin väittää uskovansa, mutta toisella tavalla mitä Jumalan valtakunnassa."
Joona ilmeisesti tympääntyi SRK:n 70-luvun lopulla tapahtuneen harhaan menon salaamiseen ja siihen, että melkein kaikki puhujat ovat hyväksyneet tämän salaamisen.- vapaa_mies
Mistään Joonasta en tiedä mitään, mutta omaan ratkasuuni vaikutti juuuri tuo mainitsemasi pahojen tekojen hyssyttely ja kaikenlaisten korvausten välttely.
- eikaikki
Jes.6:13 "Ja ehkä kymmenes osa siihen vielä jää, niin sekin taas hävitetään; kuitenkin niin kuin tammella ja tuomella jää kanto, vaikka heidän lehtensä varistetaan, niin pitää myös pyhällä siemellä kanto oleman".
- denaari
hän on ilmeisesti katolilainen nykyisin
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565410Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2351592- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3211145Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3131108