Jumaluskovaisuus on henkistä väkivaltaa ja ihmisen käännyttäminen jumaluskoiseksi on verrattavissa raiskaukseen. Monet näistä henkisesti raiskatuista ei edes ikinä toivu siitä vaan jäävät lopuksi elämäänsä kuuppajumisiksi tyhjänpäiväisiä uskonnollisia tekstejä siteeraaviksi puhuviksi papukaijoiksi.
Kaikkein pahinta kuitenkin on se että nämä henkiset raiskaajat eivät jätä rauhaan edes puolustuskyvyttömiä lapsia ja nuoria vaan ovat heidän kimpussaan kuin herhiläiset. Jumaluskonnot ovatkin henkisesti raiskanneet ihmiskuntaa sukupolvesta toiseen jo tuhansia vuosia.
Jumaluskovaisuus on henkistä väkivaltaa
11
762
Vastaukset
- asdsf
Ei pidä ainakaan minun kohdallani paikkansa että Jumalaan uskominen vahingoittaisi minua. Jumala tuo elämääni lohtua, turvaa, ja ennen kaikkea Toivoa. On ihanaa kun tiedän, että vaikka tässä elämässä menisi kuinka huonosti tahansa, niin menen taivaaseen missä kaikki asiat on lopulta hyvin ja pääsen Jumalan välittömään rakkauteen.
- dzumala
Jos oletat pääseväsi taivaaseen, syyllistyt ylpeyden syntiin ja kirjoitat itsellesi menolipun helvettiin.
- asdsf
Minä en isättömän jeesus jumalaan usko.
- räyhräyh
"On ihanaa kun tiedän, että vaikka tässä elämässä menisi kuinka huonosti tahansa, niin menen taivaaseen"
Et sinä pölkkypää tiedä. Sinut on huijattu luulemaan, umpityhmä kun olet. - asdsf
dzumala kirjoitti:
Jos oletat pääseväsi taivaaseen, syyllistyt ylpeyden syntiin ja kirjoitat itsellesi menolipun helvettiin.
Jeesus on luvannut että kuka tahansa joka häneen luottaa ja hyväksyy hänet pelastajakseen menee taivaaseen eikä siihen sisälly mitään ylpeyttä. Jumala on aina sanojensa takana eikä koskaan valehtele ja pitää aina lupauksensa. Jos on Jeesuksen oma niin voi olla 100% varma että menee taivaaseen.
asdsf kirjoitti:
Jeesus on luvannut että kuka tahansa joka häneen luottaa ja hyväksyy hänet pelastajakseen menee taivaaseen eikä siihen sisälly mitään ylpeyttä. Jumala on aina sanojensa takana eikä koskaan valehtele ja pitää aina lupauksensa. Jos on Jeesuksen oma niin voi olla 100% varma että menee taivaaseen.
Etkö edes tiedä että taivas on jo täynnä? Sen kapasiteetti ei ole rajaton vaikka suuri onkin.
- HyvinhänSiinäKävi
Ihan omasta vapaasta tahdostani tulin uskoon - onneksi jo nuorena, 18-vuotiaana.
Paljolta pahalta olen säästynyt.- Clauss
Valitettavan monella ateistilla se on mennyt juuri toisinpäin. Heti syntymästä asti pakotettu sitä jumalaa kurkusta alas henkisen ja fyysisen väkivallan muodossa. Vasta aikuisena päässyt siitä eroon, kun ei ole ollut enää riippuvainen vanhemmista.
Jokainen saa uskoa mihin haluaa, ja jos se tekee ihmisestä paremman persoonana niin hyvä niin. Mutta valitettavasti jos asia karkaa käsistä ja henkilö ei osaa enää uskonnosta erottaa oikeaa väärästä, niin silloin se on vain vahingollista. Toisen pakkopelastaminen kuten uskonnolliset täälläkin paljon puhuvat on sitä vahingollista riistoa, jota ei pitäisi ihannoida kenenkään.
Palstalla oikein kumpuaa teistien pelottelutaktiikat, joilla he pitävät väkivaltaisessa otteessa muita uskonlahkoonsa kuuluvia.
Olen onnellinen jos et ole uskossa pelon takia vaan ihan oman syyn takia.
- opiskelijaaa2
Kiva, mä opiskellut ihan omissa oloissa ort.teologiaa.
- oijiolkiu
Ainakin ROT, MarkS, JC ja Jyrbä ajattelultaan niin uskonnon raiskaamia että ei taida tyypeillä enää toimia kuin autonominen hermosto. Kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa heillä lähinnä rajoittuu tyhjänpäiväiseen inttämiseen.
- niinsevaanmenee
Aloittaja vetää hiukan överiksi mutta on siinä oikeassa että alaikäisten pelottelu taivaalla ja helvetillä lähentelee henkistä väkivaltaa jollei jopa ole sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806