Mitä tekisitte

kuuskytysi

, jos epäilisitte vahvasti että kerrostalonaapurisi on tunkeutunut tietokoneellesi , ja sen Googlen ja Microsoftin tileille, ja että on todennäköistä että he ovat salakuvanneet sinua monen vuoden ajan?
Lisäksi oletettavasti he ovat tunkeutuneet kotiisi varastetulla avaimella joka oli muka hävinnyt vuokralaiseltamme, ja tutkineet ja tullanneet papereitamme, esim. pankin tunnuksia jne., samoin he estivät tilaamani tietokone firman kotikäynnin jollain valheella, firman estäminen selittää puhelimeni kaappauksen, mistä he muuten olisivat tienneet minun heitä tilanneenkaan!

Naapurin työtön tyttö, sekä muunmaalainen miniä laittoivat äidin ulkomaille ja syöttivät ilmeisesti kaikkien Facebook -kaverieni ja kaverin kaverien yhteystiedot tietoihinsa ja käyttävät nyt näitä tietoja väärin ympäri maailmaa, kaksi viikkoa siinä tietojen syötössä meni, eli facen tileilleni on myös murtauduttu.

Samoin autooni on menty omin luvin poissa ollessani ja siihen on aivan selvästi asennettu joku tunnistin tai bluetoot yhteys hansfriillä, mutta aina kun soitan aitokorjaamolle, joku tähän rikollisliigaan kuuluvista on paikalla, ja ilmeisesti, joko katkaisee yhteyden omiin laitteisiinsa liittämiltään laitteilta ja tai estää jotenkin auton tietokoneen skannauksen, tai tapahtuma historian tutkimisen, esimm. Laakkosella jnssuussa kävi näin, samoin pikkupajassa muualla kaksi kertaa.

Nyt on oletettavaa, että näitä salakuvattuja pätkiä käytetään jotenkin minun tunnistamiseen, ja kiusaamiseen, esim. täällä on joku tietotekniikan asiantuntija ilmeisesti, joka on pystynyt jo ottamaan hallintaansa täkäläisen sähköverkon ja samoin teleoperaattorien verkot, ai että mitenkä muka tiedän, no esim. niin kun iltaisin olen kokeeksi ottanut sulakkeet päältä joistakin huoneista, silti huoneessa meinaa saada sähköiskuja muistuttavia iskuja, aivan samanlaisia kuin sain kerran älykännykästäni, silloin iskusta sormeeni ilmaantui mustelma.

tämä rikollisliiga seuraa minua koko ajan ja jotenkin autooni yhdistäen he saavat aikaan hirvittävän sirinän, sellaista ilmeisesti infraääntä, terävää sirinää...
joka ilm.toimii myös tunnistimena, olenko siis kaikupohja.

Riittääkö syytteen nostamiseen ja tutkinnan aloittamiseksi kys.estetyn tietokone firman myöntävä lausunto, epäilyyni tietokoneeni ja yhteyksieni tutkinnan estämisestä, samoin autoliikkeen lausunto tietojen tahallisesta ja tarkoituksellisesta pimittämisestä?

Kuuntelin juuri tänä aamuna kuinka seuraava kuuden geen tekniikka otetaan pian käyttöön, - mitä kun edes saisivat pidettyä nämä harrastelija ammattilaiset poissa meidän infrasta, niin sitten vasta suunnittelisivat

47

1459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muoviajatekokuituu

      Staattista sähköä sinulla kotonasi, ja autossasi. Se ei kuvaa, tallenna, skannaa ei yhtään mitään muuta kuin napsahtelee joskus ikävästikin. Googlaapa staattinen sähkö-hakusanalla
      Kuitenkin kannattanee varata jutteluaika mielenterveystoimistoon

    • Heikunkeikku

      Miksi arvelet, että sinua pidettäisiin NIIN tärkeänä ihmisenä, että monella tyypillä olisi kiinnostusta ja intoa ja halua vahtia sinua noin tarkasti?

      Kenen/keiden ihmisten kanssa olet tuosta asiastasi keskustellut ja mitä mieltä he ovat olleet?

    • sur.ullinen

      Onko tällä yhdellä vanhalla tutulla palstalaisella taas vaihteeksi alkanut "keittää"???
      Surullista. Mitäs O-O sanoo?

      • Kevät-maniat-hällä

        Kyllä Laakkonen Joensuussa auttaa. Vaihtaa vakoilemattoman auton. P-Karjalan sähkö katkaisee virrat. Elisa vaihtaa puhtaan Sim kortin. Lukkofirma antaa muoviset avaimet jotka eivät johda sähköä. Ja lopuksi naapurit muuttavat muualle.
        Niuvanniemi myöntää kuukauden pakkoloman ellei Paihola paranna.


    • kysynn

      - tai suvun juopponarkit järjestää pitkää piinaa tai eksät vainoaa huorina pitämiään rääkättyjä puolisoitaan - kaikilla ikuinen rahapula..... mitäs uhkailuja, kiristystä ja lahjontaa huonokuntoisilta
      rääkätyiltä viel vois vaatia --- hurskaan kuurjuuden lisäksi?
      On multakin useampaankin kertaan pankki- ja talouteen liittyvät paprut olleet kateissa
      - lisäks kotoa poissaollessa kadonnut vaikka mitä . jopa pankkien avainlukulistatkin -viety jo postilaatikosta ilmeisesti....

    • menisin hoitoon
      meillä oli kaupalla yks asiakas jonka kotiin murtauduttiin joka yö
      vaikka sillä oli viis lukkoa ovessa.

      • Alzu.tai.skitsofrenia

        Mun edesmennyt tätini alkoi puhua ihan outoja kun oli sairastunut Alzheimerin tautiin. Ruoat hävisi muka kaapista ja joku muka kävi hänen pois ollessaan hänen asunnossaan. Hän kertoi että oli poliisinkin saanut sinne kanssaan odottelemaan että tuleeko joku sinne asuntoon. No eihän tietenkään tullut. Poliisi ei ollut tajunnut, että oli harhaisen vanhuksen höpinöitä.
        Nimimerkki kuuskytysi on siinä iässä että Alzheimerin tauti voi hyvinkin olla kysessä. Paljon nuoreematkin sairastuvat siihen. Onhan toki olemassa paranoidinen skitsofreniakin jossa on pahoja harhoja.


      • Alzu.tai.skitsofrenia kirjoitti:

        Mun edesmennyt tätini alkoi puhua ihan outoja kun oli sairastunut Alzheimerin tautiin. Ruoat hävisi muka kaapista ja joku muka kävi hänen pois ollessaan hänen asunnossaan. Hän kertoi että oli poliisinkin saanut sinne kanssaan odottelemaan että tuleeko joku sinne asuntoon. No eihän tietenkään tullut. Poliisi ei ollut tajunnut, että oli harhaisen vanhuksen höpinöitä.
        Nimimerkki kuuskytysi on siinä iässä että Alzheimerin tauti voi hyvinkin olla kysessä. Paljon nuoreematkin sairastuvat siihen. Onhan toki olemassa paranoidinen skitsofreniakin jossa on pahoja harhoja.

        uskon että hänellä on skitsofrenia
        kun kuitenkin asui aikuisen poikansa kanssa
        ja sen jälkeen yksin kun poika lähti opiskelemaan
        ja toisina päivinä oli sekavampi
        ja toisinaan tuli ihan lähes normaalejakin juttuja.


    • e.lä.mä

      Kerrostalossa asuin viimeksi 1973. Olen muutama vuosi sitten käynyt Suomalaisessa kerrostalossa hienot oli lukkojärjestelmät ja muuten kaikki huippuluokkaa. En tiedä oliko uimaallas kellarissa, 60 luvulla kyllä oli.

    • En usko että olen niin kiinnostava ihminen että joku alkaisi kyttäämään ihan muina töinään.
      Eipä olis paljon katsomista vaikka olisi kamerakin, hyvin rauhallista elämää vietämme.
      Sitten ärsyyntyisin kovasti jos pankkitililleni päästäisiin, varsinkin otto-puolelle.
      Kylillä näkyy naapurien reitiitimien nimet koneellani, ei niille pääse ovat suojattuja, kuten minunkin reititin.

      • e.lä.mä

        Täytyy kumminkin hyvin säilyttää tiedot jos on matkoilla. Tosin suuret rikolliset tuskin paljon tavallisia ihmisiä vaivaa. He kuitenkin varastavat hyvin kalliita autoja ajassa 10-20 sek. ja matka baltiaan voi heti alkaa, ehkä läpi Suomen.


    • Pirtööt

      Ilmeisesti tässä aloituksessa on yhdistetty kahden palstakirjoittajan huolenaiheet.

      • 1lesken

        Aloittaja on suurissa vaikeuksissa harha-aistimustensa kanssa.

        Hän ei itse sitä välttämättä ymmärrä, kun aistimukset ovat hänelle totisinta totta.
        Ja hän on aidosti peloissaan.

        Nyt pitäisi jonkun omaisen tai ystävän kertoa hänelle, että hänellä on luultavasti jonkinasteinen psykoosi menossa.

        Menisivät kiireellä lääkäriin, jossa aloitettaisiin alustava tutkimus/hoito/ lähete eteenpäin. Sekä lääkitys.

        Kirjoittajalla saattaa olla vakava stressireaktio, joka purkautuu skitsona ajatusmaailmana.

        Kamala pelkotila sähköistä, hakkereista, ulkomaalaisista ym.
        Hänelle täytyy löytyä nopeasti apua psyykepuoleen, ettei tapahdu mitään peruuttamatonta.

        Kirjoittajalla voi olla hetkellinen mielenhäiriö, johtuen raskaasta elämänvaiheesta.

        En ole lääkäri, mutta olen tuntenut vastaavanlaisesti käyttäytyviä ihmisiä.
        Heille ovat lääkkeet ja terapia olleet myöhemmin tärkeänä tukena elämässä tasapainon säilyttämisessä.
        2lesken


    • hytinäx1

      Vähän huolettaa, eräs , joskin hieman yli 70-kymppinen, tuttava täti alkoi myös kertoilemaan kuinka joku yöaikaan hiippailee hänen asunnossaan ja kaikenlaista puhelinhäirintää tapahtuu jopa päiväsaikaan. Hänellä ei ole kylläkään tietokonetta eikä autoakaan , mutta parivuotta hän tällaisia jutteli. Lukitsi myös itsensä ulos useamman kerran kun unohti avaimensa huoneistoonsa. No sitten todettiinkin dementia ja asuu nyt palvelukodissa dementia osastolla.

    • Mitäkö tekisin ; )

      Alkaisin jäljittämään jokaista arvokasta johtolankaa. Ostaisin suurennuslasin ja perunajauhoa. Ottaisen pipetillä DNA-näytteitä laboratorioputkiin ja pissanäytteitä wc-pöntöin reunoilta. Pesisin kädet välillä käsidesillä.
      Linkittäisin vanhaa tanssimusiikkia ja hakisin vintiltä minihameen. Kiipeisin pihakuuseen ja sieltä käsin kiikaroisin liikkeitä allani Menisin muina miehinä matkatoimistoon ja ostaisin lipun Intiaan. Ostaisin sieltä mopon ja ajaisin takaisin Suomeen. Pistäisin päähäni aikakoneen.

      Joo....

      • korppi
        Joko tunnet aloittajan erittäin hyvin ja teillä on jokin oma piiloleikki meneillään. "Harhaisten sähkötällit", vaikka.

        Tai sitten, marjat on siilattu, mehut kirkastettu ja sokeroitu.
        Pullotettu, kruunukorkitettu ja etiköity. M&P

        Ja nyt on korkattu. Teksti on niin jämäkkää, kumma kyllä virheetöntä, sekametelisoppaa, että skool.


      • hyvä.sää

        Hyvä kavalkadi palstan annista!!!!!!!!


      • 2lesken kirjoitti:

        korppi
        Joko tunnet aloittajan erittäin hyvin ja teillä on jokin oma piiloleikki meneillään. "Harhaisten sähkötällit", vaikka.

        Tai sitten, marjat on siilattu, mehut kirkastettu ja sokeroitu.
        Pullotettu, kruunukorkitettu ja etiköity. M&P

        Ja nyt on korkattu. Teksti on niin jämäkkää, kumma kyllä virheetöntä, sekametelisoppaa, että skool.

        Nyt kävi niin, että viinin piti olla valmista,.mutta, mutta se ei suostu lopettamaan käymistä. Saa nähdä miten vahvaa siitä tulee.

        No, en ole ryyppypäällä.

        Olin päivän mökillä. Mökkitouhut vie fyysiset voimani. Tässä sängyllä maastessa ja tätä jonninjoutavaa palstaa lukiessa ihmettelin tätä aloitusta kuten sinäkin minun vastausta.

        Aloittajalla oli kysymys. Joten vastasin kysymykseen, ottaen huomioon aloittajan huumorintajun.


      • jojoutuijonninjoutavat
        korpikirjailija kirjoitti:

        Nyt kävi niin, että viinin piti olla valmista,.mutta, mutta se ei suostu lopettamaan käymistä. Saa nähdä miten vahvaa siitä tulee.

        No, en ole ryyppypäällä.

        Olin päivän mökillä. Mökkitouhut vie fyysiset voimani. Tässä sängyllä maastessa ja tätä jonninjoutavaa palstaa lukiessa ihmettelin tätä aloitusta kuten sinäkin minun vastausta.

        Aloittajalla oli kysymys. Joten vastasin kysymykseen, ottaen huomioon aloittajan huumorintajun.

        ...ja jaksat vaan roikkua "jonninjoutavalla" palstalla aamun varhaasta ilta myöhäisille.


      • korppispäiväunilta
        jojoutuijonninjoutavat kirjoitti:

        ...ja jaksat vaan roikkua "jonninjoutavalla" palstalla aamun varhaasta ilta myöhäisille.

        Noinko olet perillä roikkumisestani, no, mikäpä hänessä ; ) roikutaan yhessä.


    • On olemassa yrityksiä, mitkä huolehtivat siitä, ettei sinua tarkkailla enää millään tavalla.

      Riittää kun tilaat Vaivaton-Huoleton-Elämä-palvelun, jolloin ammattilaiset tulevat käymään, skannaavat asuntosi ja asentavat joka huoneeseen tarkkailun- ja häirinnänestolaitteen. Laite on itsessään pieni ja muistuttaa seinään teippaamalla kiinnitettyä tennispalloa.

      Tarkkailun- ja häirinnänestolaitteen toiminnan kannalta on ehdottoman tärkeää, ettei siihen kosketa millään tavalla. Tarkkaan kalibroidut laitteet rajoittavat elämää tältä osin, mutta takaavat mielenrauhan.

      Asunnon skannaus maksaa yleensä viitisensataa ja tarkkailun- ja häirinnänestolaitteen asentaminen saman verran. Laitteen käyttämisestä, etäohjauksesta ja aina saatavilla olevasta käyttäjätuesta veloitetaan muodollinen sadan euron kuukausimaksu.

    • Mitäkö TEKISIN? Kutsuisin paikalle sähkömiehen, sähköteknikon ja sähköinsinöörin. Eiköhän alkaisi elektronien virtaukset selvitä

      • Ette viittis ilveillä.

        Ne sähköiskumaiset tuntemukset (ilman mitään sähköä johdattavaa) ovat ihan todellinen fyysinen oire. Sillä on nimikin: Lhermitten oire. Siihen voi olla monia eri syitä, mutta monesti johtuu kaulanikamista. Se metalinen sirinä korvissa saattaa johtua samoista syistä.

        Mielestäni hänellä olisi asiaa neurologille mieluummin kuin sähkäreille.


      • Minulle riittää järkevät selitykset oireista, oli ne minkä tieteenalan tahansa. Ja kun kysyttiin mitä tekisin, etsisin todellakin syytä ympäristöstä ja vasta sitten fysiikasta. Ja tässä järjestyksessä vielä, syystä että sulkisin pois mahdolliset sähkön aiheuttamat onnettomuudet kuten oikosulut, purkaukset jne. Kuten olenkin tehnyt ja ympäristöni kotona on turvallinen asua. En todellakaan ilveillyt


    • re874

      Veriarvot pitäisi tarkistuttaa, ettei ole anomalioita.

    • kylmätotuus

      Ottaisin yhteyttä poliisiin.

      Täältä 60 palstalta et saa apua ongelmiisi.

      • Koskaaneivoitietää

        Noh. Jos joku haluaa leikkiä niin kyllä tollanen tietokoneen kaappaaminen onnistuu. Myös puhelimen ja google tilin kaappaus onnistuu. Olen tehnyt..

        Kerrostalossa on yleisavain. Sillä pääsee sisään.

        Vaihda kaikki salasanat uusiin. Vaihda ainankin seuraavat salasanat:
        -google tilisi salasana ( sekä tietokone ja puhelin)
        -facebook salasana
        -sähköpostin salasana
        -puhelimen sekä tietokoneen kirjautumisen salasana

        Turvallisinta olisi ostaa uusi iphone. Sitä ei saa jäljitettyä kuin puhelinoperaattorisi ja nsa. Turvallisinta olisi myös ostaa uusi tietokone. Voit laittaa valvontakameran sisälle kuvaamaan asiattomia tulijoita.

        Naapurin työtön loispummi saattaa yrittää varastaa rahasi.


      • Paddington16.40
        Koskaaneivoitietää kirjoitti:

        Noh. Jos joku haluaa leikkiä niin kyllä tollanen tietokoneen kaappaaminen onnistuu. Myös puhelimen ja google tilin kaappaus onnistuu. Olen tehnyt..

        Kerrostalossa on yleisavain. Sillä pääsee sisään.

        Vaihda kaikki salasanat uusiin. Vaihda ainankin seuraavat salasanat:
        -google tilisi salasana ( sekä tietokone ja puhelin)
        -facebook salasana
        -sähköpostin salasana
        -puhelimen sekä tietokoneen kirjautumisen salasana

        Turvallisinta olisi ostaa uusi iphone. Sitä ei saa jäljitettyä kuin puhelinoperaattorisi ja nsa. Turvallisinta olisi myös ostaa uusi tietokone. Voit laittaa valvontakameran sisälle kuvaamaan asiattomia tulijoita.

        Naapurin työtön loispummi saattaa yrittää varastaa rahasi.

        Aloittajan pitäisi järjestelmällisesti paneutua ja korjata kohta kohdalta havaitsemiaan teknisiä vikoja. Palstalla on annettu paljon oikein hyviäkin neuvoja, mutta mitään ei tapahdu. Parin viikon päästä on aivan samat asiat taas esillä jotakin lisukkeita.

        Pitäisi jotenkin päästä kopan sisään kääntämään katkaisijasta tekemisen moodi päälle. Sitä ennen ei tapahdu mitään.


      • Myyntiorfanisaatio työssään. Eikö muita osta,osta-kanavia enää löydy?


      • Siis myyntiorganisaatio piti olla. Diagnosoimaton aivovamma ja siitä johtuva aivojen etulohkon rappeumasairaus teettää kömpelyyttä silmä-käsi koordinaatiossa, josta johtuen näyttökynä osuu viereisiin kirjaimiin aiheuttaen vihreitä kurjoutukseen


      • Hölmöjä-jotkut

        """Noh. Jos joku haluaa leikkiä niin kyllä tollanen tietokoneen kaappaaminen onnistuu. Myös puhelimen ja google tilin kaappaus onnistuu. Olen tehnyt.."""

        Pitää paikkansa. Itselläkin on nettiscanneri. Tällä hetkellä tässä rapussa on auki 9 wlan yhteyttä joista kaksi näkyy olevan suojaamattomia. Iltaisin ja viikonloppuisin yhteyksiä kaapelissa ja wlanina on 14 - 15 kpl joista 4 suojaamattomia.
        Mitä tulee puhelimiin ja tableteihin 4 geellä. Niitäkin on kiitettävästi. Useammat suojaamattomia.
        Että kyllä ilmaisverkkoa löytyy. Tekisi mieli käydä vaihtamassa heidän yhteysnimikkeitään he heh. Vaikka että "tietoturva on perceestä"
        Juu. En käytä muiden verkkoa. Omia on kaksi 4 G ja yksi suojattu valokuitu.


      • Hölmöjä-jotkut kirjoitti:

        """Noh. Jos joku haluaa leikkiä niin kyllä tollanen tietokoneen kaappaaminen onnistuu. Myös puhelimen ja google tilin kaappaus onnistuu. Olen tehnyt.."""

        Pitää paikkansa. Itselläkin on nettiscanneri. Tällä hetkellä tässä rapussa on auki 9 wlan yhteyttä joista kaksi näkyy olevan suojaamattomia. Iltaisin ja viikonloppuisin yhteyksiä kaapelissa ja wlanina on 14 - 15 kpl joista 4 suojaamattomia.
        Mitä tulee puhelimiin ja tableteihin 4 geellä. Niitäkin on kiitettävästi. Useammat suojaamattomia.
        Että kyllä ilmaisverkkoa löytyy. Tekisi mieli käydä vaihtamassa heidän yhteysnimikkeitään he heh. Vaikka että "tietoturva on perceestä"
        Juu. En käytä muiden verkkoa. Omia on kaksi 4 G ja yksi suojattu valokuitu.

        Jaha. Minulla 4g ja suojatut verkot. Tuskin löytyy muuta mielenkiintoista laitteistani kuin kissan- ja ruokakuvia muiden pettymykseksi. Niistäkään ei saa etusivun juttua saati sketsiä tv:hen


      • Hölmöjä-jotkut kirjoitti:

        """Noh. Jos joku haluaa leikkiä niin kyllä tollanen tietokoneen kaappaaminen onnistuu. Myös puhelimen ja google tilin kaappaus onnistuu. Olen tehnyt.."""

        Pitää paikkansa. Itselläkin on nettiscanneri. Tällä hetkellä tässä rapussa on auki 9 wlan yhteyttä joista kaksi näkyy olevan suojaamattomia. Iltaisin ja viikonloppuisin yhteyksiä kaapelissa ja wlanina on 14 - 15 kpl joista 4 suojaamattomia.
        Mitä tulee puhelimiin ja tableteihin 4 geellä. Niitäkin on kiitettävästi. Useammat suojaamattomia.
        Että kyllä ilmaisverkkoa löytyy. Tekisi mieli käydä vaihtamassa heidän yhteysnimikkeitään he heh. Vaikka että "tietoturva on perceestä"
        Juu. En käytä muiden verkkoa. Omia on kaksi 4 G ja yksi suojattu valokuitu.

        TietoTietoturvalaki apteekissa toteutettuna:reikä pöydässä.


    • Mielenkiinnostako

      Miksi miettiä jonkun sairaan ongelmaa kun ette voi sille mitään.

      • re874

        Jos joku on selvästi hädänalaisessa tilassa, on siihen puututtava ja mahdollisuuksien mukaan huolehdittava, että ei jää heitteille.


      • Eikö.niin

        Mahdollisuutenne on olemattomat, kyseiden henkilö on todennäköisesti tarkkailunalainen nii tai on terve ja jujuttaa piruillaan.


    • noohjooh

      En rupea neuvomaan, mitä ite tekisin. Olen niin tehnyt ja tuntuu, että sillä on käänteinen vaikutus. Miten ottaa vastaan neuvoja taholta johon ei luota? Et tietenkään mitenkään voi.

      Käännyn muihin vastaajiin, yleiselle tasolle, mun vastauksella ei ole mitään tekemistä aloittajan kanssa. Koska mistä me tiedämme mitä sulle tapahtuu?

      Kommentit kuten mene hoitoon, pakkolomalle, alkaa keittää, sairaan ongelma, ovat minusta ala-arvoiset. Joidenkin heittoja bittiavaruuteen, jossa ei oteta huomioon että vastassa on Ihminen. Miten olisi pieni kunnioitus häntä kohtaan! Vähän miettien, että miten laittaa sanat, koska toinen on nähtävästi turvaton ja yksin mietteissään.

      On monia syitä miksi ihmisellä on aistiharhoja, (en tarkoita aloittajaa, en tiedä mitä hänellä on), ja kuten Tellukka kirjoittikin, ne voi hyvin olla fyysisen sairauden tai rasituksen tuomia. Mutta, skitsofreenisen tyttärenä tahdon vimmatusti painottaa, että ei niissä mielen sairauksissakaan mitään pelättävää ole! Joten, kun puhutte mielen sairauksista tai terveydestä, muistakaa nyt prkl se kunnioitus... Tässä stressaavassa maailmassa ne vaan yleistyy, ikinä ei tiedä keneen se iskee, milloin se iskee. Eikä skitsofrenia ole suinkaan ainut joka tuo aistiharhoja. Tosin, senkin kanssa voi elää. Lewyn kappaletauti antaa harhoja, ja on niitä muitakin. Lääkkeitä löytyy kaikkiin, ja mitä nopeammin hakee apua, sitä paremmin pärjää joissakin tapauksissa jopa ilman lääkitystä.

      • Täysin samaa mieltä. En voi käsittää noita mene hoitoon ym. kommentteja, mutta meitä on niin moneksi. Jonkinlaista hienotunteisuutta sentään pitäisi olla.


    • sikamaista

      On myös paljon ihmisiä joiden toimnta kohdistuu aistien vaurioittamiseen
      - syynä myös ihmisistä irroitettava rahaan tai omasuuteen kohdistuva rikollisuus
      - paljonhan maassa on raiskattuja ihmsiäkin, naisia, poikia ja pkkutyttöjäkin - joille valtio ikänäs ole korvannut mitään - minkäänlaisten lakien perusteellakaan vammautumista esimerkiksi.
      Ihmisistä läärätään kylillä "vain sen sortin sakkia"- teemalla vaikka minkälaisia ihmisiä vaikka useimmat ihmiset sitä mieltä etteivät kunnissa ja eri hallinnoimisessa toimivat ihmiset ole tehtäviensä tasalla. On myös sukuja ja omaisia joiden toiminta koskaan ole täyttänyt mitään (/tai minkäänlaisten lakien vaatimuksia - riittää vain heille että ovat saaneet varat kynittyä sairailta ja heikommilta omaisiltaan - jollain oman käden oikeus- menetelmillään ja luottamuksen väärinkäytöksinä. Maan uskonto-kulttuuri-politiikka - päihde-ja huumepolitiikka mukaan lukien on tarjonnut oivat mahdollisuudet "hyödyntää" vajaakuntoisiksi hakattujen ihmisten riistämistä esm.

      • en-väheksy-harhoja

        On myös paljon ihmisiä joiden toimnta kohdistuu aistien vaurioittamiseen
        - syynä myös ihmisistä irroitettava rahaan tai omasuuteen kohdistuva rikollisuus
        - paljonhan maassa on raiskattuja ihmsiäkin, naisia, poikia ja pkkutyttöjäkin - joille valtio ikänäs ole korvannut mitään - minkäänlaisten lakien perusteellakaan vammautumista esimerkiksi.
        Ihsa ja harhat jatkuivat, kunnes pelastus tuli lapseni taholta.


    • tööttt

      - tälläkin asuntoalueella ainakin 5 naapuria on kertonut että asuntoon luvatta tunkeuduttu ja kateissa milloin mitäkin - joskus rahat, tai työkalut, postit, pankkipaperit tms , vanhusten lääkkeitä, koruja, tai muuta sälää jolla rahallista arvoa

      - yöaikaankin hiippareita liikkeellä - voihan toki jotain skitsoa tai harhaisuutta vanhusten khdalla hokea vaikka maailman tappiin asti jos joku sellaisenki jöstain löytää
      mutta itsestään kadonnei varoja tai tavaroita nulkit koskaan takaisin tuo.......
      - kenet ne milloinkin kohteekseen piinaamisen merkeissä ottaakaan.
      Inhottavaa joka tapauksessa.
      Useita vanhuksia painostetaan muuttamaan pois kodistaan jos enempikin on muodostunut "sosiaaliongelmaksi" naapureitten mielestä. Mun naapurit on pitänyt jäkätystä pihan vaahterapuista vuosikymmeniä - niitten rumuuden vuoksi ja mun mielestä kun ne on tosi kauniita joka vuoden aikana - iso tikka ja muutkin punarintaiset linnut vierailee pihamaalla useasti vuoden mittaan.

      • Tol Verisurel on laitteet, joilla voit kuvata yöliikenteen ja hiipparit sil aikaa kun nukut. Sitten vaan aamulla tunnistat tekijät tai ilmoitat poliisille. Ne ovat valvontakameroita nimeltään


      • 999999
        Nocomment2 kirjoitti:

        Tol Verisurel on laitteet, joilla voit kuvata yöliikenteen ja hiipparit sil aikaa kun nukut. Sitten vaan aamulla tunnistat tekijät tai ilmoitat poliisille. Ne ovat valvontakameroita nimeltään

        Joo, tiedetään, mutta kun sure tulee laittamaan laitteensa, missä se yksityisyytesi on sen jälkeen. Jopa riistakameroita voi tämmöiseen käyttää, ja jopa itse ne asetella, mutta jos joku muka toistuvasti toisen kotona käy, eihän sekään ihan oikealta tunnu, miliisiasiahan se on saman tien.
        Tuosta valvonnan mahdollisista seuraamuksista, pätkä kirjasta "pehmeät koneet, nanoteknologia ja elämä": Muovielektroniikan lupauksiin kuuluu, että sen ansiosta tietokoneista tule niin halpoja, että jokaisessa esineessä, jopa jokaisessa pakkauksessa, on jonkinlaista älykkyyttä ja kyky viestiä muiden esineiden kanssa ja tietokoneille. Olemme parhaillaan todistamassa tämän alkua, kun radiotaajuiset tunnistussirut yleistyvät. Valmistajat ja vähittäiskauppiaat rakastavat näitä laitteita, joiden ansiosta he voivat valvoa jakeluketjujaan paljon aiempaa tarkemmin. ihmisoikeuksista kiinnostuneet ihmiset ovat kuitenkin huolissaan tämän teknologian mahdollisuuksista ihmisten valvonnassa. halpa, tehokas laskenta yhdistettynä massiiviseen muistiin ja automaattiseen kuvankäsittelyyn toteuttaa viimeinkin totalitaristien unelman yhteiskunnan täydellisestä seurannasta ja vapaamielisten painajaisen yksityisyyden täydellisestä menettämisestä.


      • Eihän ne mitään pakollisia yksityskotiin asennettavia laitteita ole. Mikään laki ei siihen velvoita, joten?
        Se mitä julkisissa tiloissa on, en ota kantaa.


      • 999999
        Nocomment2 kirjoitti:

        Eihän ne mitään pakollisia yksityskotiin asennettavia laitteita ole. Mikään laki ei siihen velvoita, joten?
        Se mitä julkisissa tiloissa on, en ota kantaa.

        Joo, tiedetään tuokin. Asun ok- talossa, en pitäisi mahdottomana etteivätkö vakuutusyhtiöt jossain vaiheessa alkaisi vaatia jonkinlaista kulunseurantaa. Mutta siihen asti, mennään mieluummin kevyillä kuin raskaansarjan laitteistoilla. Ja sitten toisekseen, kuinka usein näiltä varkailta saadaan mitään takaisin, siis vaikka kiinnikin jäisivät. Kituliaat vakuutuskorvaukset siinä useimmiten laihaksi lohduksi jäävät!


      • No sittenhän asiasi ovat kunnossa, toivottavasti aloittajankin


    • tällä_keinon

      Oattelisin jotta no voe rähmän rähmä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      176
      4757
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3306
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2213
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1984
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1916
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      666
      1853
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      116
      1816
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      137
      1737
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1495
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1421
    Aihe