Niin yksin

Samantapaiset fiilikset täällä. Tuntuu, etten kuulu tänne. Jotenkin ymmärsin jo lapsena, etten pärjää maailmassa. Ja niin siinä sitten kävikin, etten koskaan "löytänyt paikkaani", vaan syrjäydyin totaalisesti enkä päässyt edes muuttamaan pois lapsuudenkodistani, yrityksistä huolimatta. Olenkin nyt vähitellen päätymässä sellaiseen ratkaisuun, etten jää tänne roikkumaan turhan päiten, vaan poistun maailmasta omilla ehdoillani, kun aika on kypsä ja hetki oikea. Vaikka mistä sitä toisaalta koskaan tietää, miten tässä lopulta käy. Kuoleman kynnyskin tuntuu hirvittävän korkealta ylitettäväksi.

Ihminen ei nähdäkseni voi tehdä mitään parantaakseen omaa tilannettaan, koska tekemisen edellytykset eivät ole ihmisen vallassa. Ihmistodellisuus noudattaa luterilaista sola gratia -oppia. Niinpä sinun, aloituspostaaja, loppuelämäsi voi hyvinkin olla mitä hirvein, synkin, toivottomin ja lohduttomin juuri sen takia, ettei sinua ole tehty tätä maailmaa varten. Mutta sekin on mahdollista, että "armo ilmestyy", sellaistakin tapahtuu joskus, se kuuluu elämän sola gratia -oppiin.

Jos haluat puhua kasvottomalle, tuntemattomattomalle ihmiselle oloistasi, nykäise toki hihasta.
cherchezlafemme@suomi24.fi on osoitteeni, jossa voidaan tarvittaessa vaihtaa johonkin muuhun viestimeen, jos sähköpostittelu ei nappaa. :)

Älä jää yksin. Ei me kaikki ihmiset olla pahoja.

Mulla on paljon samaa sun kanssa. Olin itekkin koulukiusattu n. 5 vuotta enkä tykkää päästää ihmisiä liian lähelle. Mulla ei oo koskaan ollut ketään riittävän luotettavaa tuttua tai kavereita - ei niitä kyllä tosin oo koskaan oikein ollu - kenen kanssa jutella silloin, kun tuntuu pahalta.
Yksin aina omien ongelmien kanssa se ahdistus pään sisällä välillä kasvaa niin suureks, että siitä tulee ihan fyysisiä oireita.

Jos haluut ihan vaan jutella niin voit mulle laittaa viestiä: yksinainenvaan@suomi24.fi

---- uutisissa joku tappaa ----

Tottakai, uutisissa keskitytään sensaatiotapauksiin, koska kyseinen "bisnes" pyörii juuri sen konseptin ympärillä, joka vetää eniten huomiota. Löydetyn lompakon palauttaminen tai jonkun kadulle tuupertuneen auttaminen harvoin ylittää kynnystä ehkäpä siksi, että se on liian tavallista ja jos se on niin silloinhan...

Luottamus on toinen kysymys. Minun luottamukseni on petetty moneen kertaan ja näin tulee tapahtumaan varmasti jatkossakin. Olen henkilökohtaisesti vaihtanut oman näkökulmani enemmän ihmisyhteisön kokonaispotentiaaliin suuntaan kuin mihinkään yksilöllisiin epäonnistumisiin. Uskoisin ihmisessa piilevän valtavia voimavaroja, joita emme ole onnistuneet vapauttamaan.

ntrhmytjmtui kirjoitti asiaa...

Yksi syy vaikeuksiin saattaa olla, että olette inkarnoituneet tänne toisilta henkisemmiltä planeetoilta, siksi on vaikea sopeutua maan ihmisten raakuuteen.

Yrittäkää auttaa muita se helpottaa omaa oloakin, auttakaa myös ihmisiä, joista ette pidä. Jos taas ette ole tutustuneet henkisyyteen, sekin voi tehdä apaattiseksi. Ihminen ei ole pelkästään fyysinen, psyykkinen ja taloudellinen olento vaan myös henkinen. Jos sen puolen unohtaa niin takertuu liikaa maallisiin. Elämäntarkoitustakin olisi hyvä etsiä.

Elämme jännittäviä aikoja. Ihmiskunta on suuren muutoksen edessä, henkisyys on kasvamassa, sanotaan että ollaan menossa 4 ulottuvuuteen. Siihen kuuluu telepaattisten kykyjen lisääntymistä, uudenlaisia energiamuotoja, UFOjen ja humanoidien ilmestymistä, ilmastollisia muutoksia jne.

Jos ihminen ei pysy mukana tässä muutoksessa siitäkin voi masentua. Positiivinen ajattelun avulla voi myös muuttaa elämäänsä valoisammaksi. Aina olisi toivottava että asiat tulevat muuttumaan paremmaksi. Sillä voi olla valtava vaikutus.

Hyviä ihmisiä löytää netistäkin, youtubesta jne. Toivottavasti oli jotain apua, olen itsekin joutunut opettelemaan elämässä kaiken uudestaan.

Ihmiset ovat perimmältään kateellisia, omaneduntavoittelijoita ja iso osa myöskin selkäänpuukottajia. Kehenkään muuhun kuin itseesi et voi lopulta tässä maailmassa luottaa.
Näiden tosiasioiden kanssa kun oppii elämään ja sisäistääkin ne, niin kyllä ihmisten kanssa toimeen tulee. Pitää vaan ymmärtää se, että kehenkään ei kannata elämässä liikaa nojata. Pitää oppia seisomaan omilla jaloillaan ja ymmärtää, että hetkenä minä hyvänsä joku saattaa pettää sinut tavalla tai toisella.
Siitä huolimatta pari hyvää kaveria olis ihan hyvä olla elämässä, joiden kanssa voi keskustella asioista ja viettää aikaa.

Mää se vast yksin oon.Nyt jo 8.vuotta erakkoelämää kerrostaloyksiössä.

Nyt on vähän vaikea tilanne elämässä.

Se on vaan niin että harvoin kukaan tulee kotoa hakemaan tai ovikelloa soittamaan.
On lähdettävä itse ihmisten pariin tai soitettava jonkun "sopivan", mahdollisesti myös yksinäisen ihmisen ovikelloa ja kutsuttava hänet vaikka kahville.