No niin. Yritän selittää asiani mahdollisimman tyhjentävästi ja selkeästi. Olen miettinyt, että olenko bi vai homo. Tiedän, että seksuaalisuus ei ole yksioikoista. Monesti ihminen ei ole 100 % homo tai hetero vaan jotain siltä väliltä. Olen 25 vuotias jätkä. Huomasin kiinnostukseni jätkiin noin 13 vuotiaana. Tunteelliset ihastukset ovat kohdistuneet enemmän naisiin ja lihallinen himo miehiin. Tosin on myös tuntunut, että mikäli jätkä on riittävän hyvännäköinen voi siihen myös ihastua tunteellisesti. Itsetyydyksen kohteet ovat olleet lähinnä miehiä. Tosin joskus iltaisin olen myös naisia ajatellut peiton alla. Hekin voivat olla hyvännäköisiä ja hemaisevia, mutta jätkiin liittyy jotain kivan "alentavaa" mikä saa hepin nousemaan.
Saan myös nautintoa btm roolista. Tämän vuoksi olen joskus irtoseuraa hakiessani sanonut olevani btm homo ja olen kiihottunut kun vastapuoli on bi top. Siinä ikään kuin alistuu puoliksi heterolle mikä tuntuu "kivan sovinistisen ihanalle". Olen myös monesti sanonut olevani bi. Mietin, että onko homoksi esittäytyminen vain "kielletyn hedelmän" maistamista ja siksi kiihottavaa.
Olenko bi vai homo
12
1702
Vastaukset
- Hggjjhf
Olet homo. Ihastumisen tunteisiin tarvitaan otsalohkoa, johon voidaan vaikuttaa tietoisella mielellä. Eli jos ei ole sinut itsensä kanssa niin se vaikuttaa ihastumiseen. Liskonaivot eli sijainniltaan alemmat ja evolutiivisesti aijemmat aivoaalueet synnyttävät kiihottavuuden tunteet. Ja kiihotus ei valehtele. En jaksa pidemmin avata, mutta ehkä ymmärrät mitä tarkoitan. Nimimerkillä biologi.
- yuyului
Eli se että kiihottuu homoseksistä määrittää seksuaalisuuden. Ihastuksen puuttuminen on kiinni vain ettei ole sinut itsensä kanssa. Kuitenkin bissellä voi olla aivan aitoja ihastumisia naisiinkin. Yksi askel on että hyväksyy seksuaaliset halunsa miehiin. Toinen olisi sitten ihastuminen mieheen. Onko se sitten itsensä hyväksyminen homona ja homoelämän alku. Vai huomata olevansa todella aito bisse eikä mikään bicurious.
- voivoi.voi.voi
yuyului kirjoitti:
Eli se että kiihottuu homoseksistä määrittää seksuaalisuuden. Ihastuksen puuttuminen on kiinni vain ettei ole sinut itsensä kanssa. Kuitenkin bissellä voi olla aivan aitoja ihastumisia naisiinkin. Yksi askel on että hyväksyy seksuaaliset halunsa miehiin. Toinen olisi sitten ihastuminen mieheen. Onko se sitten itsensä hyväksyminen homona ja homoelämän alku. Vai huomata olevansa todella aito bisse eikä mikään bicurious.
Onhan se kummallinen bisse jolla voi vain olla AITOJA tunteita naisiin, eikö niillä pitänyt olla miehiinkin niitä AITOJA tunteita, jos kerran ovat bissejä.
Miksi sekoitat bissejen ihastumiset homojen homoelämään?
Eli olet SE ikuinen jaarittelija näistä aidoista väheksetyistä bissestä?
Eihän tuossa sinun sekoilussa ollut mitään järkeä.
Summarum bisseillä voi olla aitoja tunteita naisiin, mutta ei miehiin.
Homoilla ei ole mitään aitoja tunteita?
- Onnea_etsintään
Jotkut tykkää erotella seksuaalisen ja romanttisen suuntautumisen toisistaan, eli voisit periaatteessa olla vaikkapa homoseksuaalinen heteroromantikko. Lopullinen vastaus identitteetin pohdintaan löytyy kuitenkin itsestäsi, joten kannattaa jatkaa pohdintaa ja tutustua erilaisiin indentiteetteihin ja ihmisiin. :>
- hrtghtgrj
Eikö " homoseksuaalisen heteroromantikon" tieteellinen nimi ole bi-seksuaali:D
- erihomofirma
hrtghtgrj kirjoitti:
Eikö " homoseksuaalisen heteroromantikon" tieteellinen nimi ole bi-seksuaali:D
Bisse se on.
Ei se pohdinta, eikä omat ajatukset sitä määrittele, vaan teot sen määrittelee.
Toisilla on hulluja ajatuksia oman seksuaalisen määrittelynsä kanssa, että voisi itse määritellä ne tekojensa/halujensa vastaiseksi, fantasiat ovat eri firma.
- Totuus
Eihän tuossa ole mitään epäselvää olet nimittäin ihan selvä bi. Homo et voi olla seuraavista syistä:
1. Tunteelliset ihastuksesi ovat kohdistuneet myös naisiin.
2. Itsetyydytyksen kohteesi ovat olleet LÄHINNÄ miehiä, joten naisiakin on fantasioissa ollut joskin vähemmän mutta on kumminkin.
3. Saatat nähdä naisenkin hyvännäköisenä.
Joten nämä seikat todistavat selvästi homo vaihtoehdon pois. Eli kannattaa jatkossa käyttää vain tuota bi titteliä.- biproblematiikkaa
Mä luulen että kun on bisse eikä vain bi curious välillä tuntee olevansa homo. Se saa vain bisseytensä löytäneen kuvitteleman että on yhtäkkiä poksahtanut umpihomoksi. Homoseksuaalisuus tuntuu bisse miehelle ihan yhtä luontevalta kuin heterous. Onhan bisse naisillakin välillä naistenvälisen rakkauden kausia.
- zyjzeezj
Jonkun tutkimuksen mukaan naisissa biseksuaalisuus on verrattain yleisempää kuin miehillä. Miehet on yleensä joko-tai.
- Anonyymi
Mä kiihotun enemmän jätkistä kuin naisista, oon silti suhteessa naisen kanssa. Aiemmin oon harrastanu suuseksiä kahden miehen kanssa, ja edelleen sitä tekis mieli. On ihanaa kattella hyvännäköisiä jätkiä, luokittelen itseni enemmän homoksi kuin bisseksi.
- Anonyymi
Miksi sitten olet naisen kanssayhdesdä, jos koet itsesi homoksi? Et minusta bisseltä kuulosta. Onko tuo oikein tyttöystävääsi kohtaan?
Ollako vai eikö....
maaginen luku 23
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233520- 122346
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211711Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301463- 1241428
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101291- 141246