Exäholisti

Anna69

Hei olen Anna ja olen exäholisti. Myönnän sen että olen jäänyt kiinni epätyydyttävään ihmiseen ja suhteeseen joka päättyi avioeroon jouluna. Tiedän että tämä alkaa olla vahingollista mielenterveydelle. Onko täällä ketään muuta samassa tilanteessa olevaa tai jo toipunutta exäholistia?
Kuinka olette päässeet yli entisestä ja jatkaneet elämänne?
Vieroitusoireet ovat verrattavissa alkoholismiin ja kommentit "ota itseäsi niskasta kiinni" eivät vaan tepsi kun itsetunto on murusina.

3

283

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsemiä

      Täällä yksi jonka jokapäiväiseen taakkaan vielä sisältyy eksän ajatteleminen. Joka päivä vähän vähemmän, mutta kyllä se on ollut raskas matka. Siksi uskallan väittää, että se kyllä helpottaa ajan mittaan, mutta ensin vaan täytyy sallia itselleen se kaipuu ja koittaa tietoisesti siitä huolimatta asettaa itsensä etusijalle ja pitää huolta itsestään.

      Pitää rakentaa se oma elämä vaan hiljalleen, pala palalta, ja sallia itselleen ne vihan tunteet myös eksää kohtaan.

      Muista, olet huippunainen ja juuri siksi et anna kohdella itseäsi huonosti, vaan otat etäisyyttä ja jätät omaan arvoonsa ne, jotka eivät rakkautesi osanneet vaalia. Ne eivät ansaitse sinun huomiotasi.

      On tärkeää ettet nosta eksää jalustalle johon hän ei kuulu, vaan sinun pitää nosta itseäsi sinne jalustalle. Kukaan ei ole syytön tai yksin syypää eroon, mutta aina saa ja pitää ajatella itsestään hyvää ja olla itselleen armollinen.

      Käy ulkona, vaikka vaan lyhyesti ottamaan happea silloin kun käsi hipelöi sitä kännykkää ja tekisi mieli kurkata mitä se eksä tekee somessa, tai milloin se on ollut viimeksi messengerissä/whatsapissa. Huolehdi itsestäsi. Älä teeskentele, älä yritä tehdä sitä mustasukkaiseksi, vaan ota etäisyyttä. Se on parasta itsellesi, ja se kyllä usein myös samalla vähän pistää sitä vastapuolta miettimään.

    • Anna69

      Kiitos tsemiä vastauksestasi,
      Tiedän että en ole yksin ja en ainut joka tätä joutuu kokemaan. Vaikka siltä välillä tuntuu. Tiedän että itseni syyttely on ollut kaikista rankinta ja se että olen liikaa nostanut exää sinne jalustalle, vaikka hän oli joka heitti hanskat tiskiin ja kieltäytyi kaikesta parisuhdetta kehittävistä jutuista. Meillä kuitenkin 21vuotta yhteistä matkaa takana, niin olisin toivonut että sitä ei ihan hukkaan heitetä. Myös se tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta.
      Yritän joka päivä tsempata itseäni rakastamaan itseäni ja kääntää ajatuksia ihan muualle. Pitkä on ollut taival joulusta ja vielä on varmasti pitkä matka edessä.
      Tiedän että olen liian vähän antanut niiden vihan tunteiden tulla, koska entä jos toinen haluaakin tulla takaisin, niin enhän minä voi häntä vihalla ajatella vaan lempeästi, vaikka satuttikin niin paljon. Tässä on työsarkaa vielä, miten sinä olet saanut ajatuksiasi käännettyä pois liiasta haaveilusta ja toiveista?

    • tsemiä

      Anna69, aluksi minäkin haaveilin ja unelmoin. Milloin perustelin lähtöä ikäkriisillä ja milloin jollain muulla. Keksin lähes mitä vain selityksiä itselleni, jotta saisin jäädä siihen pieneen kuplaan, ajatellen että kyllä hän vielä tulee oven taakse ja pelastaa minut hukkumasta. Kyllä hän tulee, kunhan tajuaa mitä meni tekemään...... Paitsi ettei tule....

      Samalla kuitenkin mietin tosi paljon ja vakavasti sitä, mitä ihmettä minä nyt oikein tekisin sitten? Oltiin tehty kaikki asiat yhdessä. Elämä oli tyhjä. Joka päivä olen saman kysymyksen joutunut itselleni esittämään. Mitä minä haluan tänään tehdä? Olen raahautunut kirjastoon, leffaan, teatteriin, rannalle, matkoille, puistoon jne. Yksin tai jonkun ystävän kanssa. Joka kerta lähteminen on tuntunut (ennen lähtöä) tarkoituksettomalta, tahmealta ja tyhjältä. Silti olen mennyt. Ja joka kerta olen tullut kotiin, tyytyväisenä ja virkistäytyneenä ja todennut miten hyvä oli että lähdin. Olen siis pitänyt itseni liikkeellä, silloinkin kun ei ole huvittanut.

      Näin olen rakentanut hiljalleen itselleni omannäköisen arjen josta itse pidän ja jossa jo nyt uskallan sanoa että vähän jopa viihdyn. Ei se tyhjyys ole poissa, eikä se kaipuu, mutta olen huomannut, että vaikka olenkin yksin, voin ja saan silti tehdä oloni mukavaksi. Hyvän olon salliminen itselleen on vienyt aikaa. Mutta olen siksi tarkoituksella hemmotellut itseäni ja pitänyt itsestäni hyvää huolta. Ja arvaa, pikkuhiljaa minulle on alkanut tulla sisäisesti vahvempi olo. Minähän pärjään. Hämmästyttävää.

      Nämä jutut kun tein ja teen, eli toisin sanoen kun pakotin itseni ottamaan vastuuta omasta elämästäni ja sen sisällöllisestä rakentamisesta, aloin myös miettimään ja kyseenalaistamaan kelpaisiko tuo vanha parisuhde minulle enää sellaisena kuin se oli? Olen tullut siihen tulokseen että ei kelpaisi. Jotain pitäisi muuttua, koska siinä ei ollut tasapainoa.

      Toista ei kuitenkaan voi muuttaa, joten ainoa vaihtoehto oli siis yrittää muuttaa itseäni ja suhtautumiseni itseeni ja parisuhteeseen. Piti kriittisesti tarkastella sitä, miten suhtaudun häneen (se jalustalle nostaminen) ja myös tarkastella sitä, miten suhtaudun itseeni. Miettiä sitä, miksi olin aina itse valmis joustamaan, luopumaan niistä arvoista ja asioista mitkä sisimmässäni olin pitänyt ja edelleen pidän niin tärkeinä? Loin tahtomattani itse sen epätasapainon. Sallin hänen kohdella minua huonosti. Hänen tahtonsa meni aina edelle. En löytänyt mitään logiikkaa ajattelutavassani eikä toimintatavassani eikä se minun tapani toimia ja ajatella sitä paitsi ollut myöskään toiminut. Olinhan tullut jätetyksi.

      Jossain vaiheessa ymmärsin etten voi olla aidosti onnellinen jos vastuu omasta onnellisuudestani jää hänen (tai kenenkään muunkaan) vastuulle. Koska sehän tarkoittaisi että eläisin taas jälleen täysin toisen armoilla, toisen ehdoilla.

      Kun nämä oivalsin, päätin että nyt alan rakentamaan elämäni tuhkasta linnaksi ja asetan tiettyjä laatukriteerejä. Rajoja. Elämässäni (linnassani) tapahtuu muiden asioiden ohella erityisesti sellaista mistä minä oikeasti pidän, juttuja mitkä ovat minulle tärkeitä. Linnassani minä ja minä yksin, päätän siitä, millaista kohtelua minä saan kumppanilta, mitä sallin ja mitä en. Ja jos linnaani astuva ei arvojani kunnioita, olen myös täysin valmis kohtaamaan seuraukset.

      Minähän olen eksälleni vihainen, mutta en silti ole ilkeä. Autan jos koen että se on minulle ok. Vastaan puhelimeen jos koen että olen sillä hetkellä juttutuulella. Käyn hänen kanssaan kahvilla/syömässä, jos se tuntuu minusta mukavalta ajatukselta.

      En voisi koskaan olla hänelle ilkeä, koska rakastan hänet tosi paljon. Mutta voin ja saan olla pettynyt ja vihainen hänelle ja saan ottaa itselleni kaiken sen ajan minkä koen tarvitsevani, jotta voin antaa hänelle anteeksi. Hän on pyytänyt anteeksi monessa otteessa ja olen kertonutkin hänelle että haluan antaa anteeksi, mutta en vaan vielä oikein pysty, se vaatii vähän aikaa.

      Minä olen nyt kovalla(!) työllä rakentanut oman elämäni pirstaleista ja jos se päivä tulee, että hän haluaa minut takaisin, niin minun täytyy myös olla riittävän vahva, jotta rakentamani linna kestää. Olen nyt asettanut omalle kohtelulleni terveet rajat. Minulle ei enää kelpaa ihminen eikä suhde, jossa olen toiselle itsestäänselvyys, kynnysmatto. Minulle ei enää käy se, että toinen ei ole sitoutunut parisuhteeseen. Nämä ovat minun rajani ja ne koskevat myös häntä. Ellen pysty johdonmukaisesti pitämään kiinni laatukriteereistäni, en tule koskaan saamaan sitä kunnioitusta ja arvostusta mitä minun mittapuuni mukaan kumppanille kuuluisi parisuhteessa osoittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen, yrittäessäsi olla vahva olet heikoksi tullut

      Tiedätkö mitä todellinen vahvuus on? Selviätkö, kun valtakunnat kukistuvat? Miten suojaudut kun menetät kaiken? :/
      Ikävä
      191
      1274
    2. Miettimisen aihetta.

      Kannattaa yrittää vain niitä oman tasoisia miehiä. Eli tiputa ittes maan pinnalle. Tiedoksi naiselle mieheltä.
      Ikävä
      122
      1118
    3. Kai sä näät

      Ku sua katson et olen aika rakastunut. Rakkaus ei vain ole aina niin yksinkertaista
      Ikävä
      70
      840
    4. Mitkä on 3 viimeistä sanaa

      sun ja kaivattusi viesteilyssä? Ensin sun, sitten kaivatun?
      Ikävä
      48
      834
    5. Just nyt mä

      En haluais sanoa sulle mitään. Voisi vaikka istua vierekkäin hiljaa. Ehkä nojaten toisiimme. Tai maata vierekkäin, ilman
      Ikävä
      53
      770
    6. Nainen miltä tuntuu olla ainoa nainen Suomessa, joka kelpaa ja on yheen sopiva minulle

      Sydämeni on kuin muuri, valtavat piikkimuurit, luottamusongelmat, ulkonäkövaatimukset, persoonavaatimukset ja älykkyysva
      Ikävä
      50
      715
    7. Kuinka hyvin tunnet mut?

      Kerro musta mies jotain.
      Ikävä
      33
      682
    8. Piristä mua ystävä

      Hyvä💫...
      Ikävä
      60
      679
    9. Nainen, mitä ajattelet minusta?

      Mitä tuntemuksia saan aikaan sinussa? :/
      Ikävä
      52
      647
    10. Hakeudu hoitoon.

      En oo kiinnostunut susta.
      Ikävä
      50
      645
    Aihe