Milloin me tavattiin ensimmäisen kerran :) Muistan kyllä, on siitä jo muutama vuosi.
Nostalgiaa
43
1737
Vastaukset
- Tapasimme_m
2009 opiston asuntolan pippaloissa.
- Alisaneiti
Ensilumi oli satanut sinä vuonna 1.11. Olit tulomatkalla liukastunut 😍
- tavattiinekankerran
Kesällä 2012
- Zmnb
Missä tapasitte?
- Toispuol
Turus
- tavattiinekankerran
Zmnb kirjoitti:
Missä tapasitte?
Yksityisasunnossa, mutta se ei ollut minun eikä kaipaamani asunto.
- tarkkaaentie
Kevät kesällä 2018
- Josoikeinmuistan
Taisi olla tammikuussa 2017.
- muistanaina
Heinäkuussa 2017
- eiksollu
Se oli kesä 2016. Tai sillon mä ainakin suhun silmäni iskin. Vai miten se meni omasta mielestä?
:)- Hyh.niitäviiliä
Ai hitto, mul on viilit ollu siitä asti kaapissa.
- siitäonaikaa
Olisiko ollut 1976-1978?
- mitesseoli
taitaa muisti jo pätkiä.
- IhanaoletMia
14.7.2015 kohdattiin rapun alaovella ja katsottiin toisiammae haltioituna lasittunein kjatsein
Minä en sitten ole Mia,
kuten nimimerkkikin kertoo.
Ja 2015 asuin jo OKT:ssa.
T:Aloituksia eli keskustelunavauksia
koskaan tekemätön eli ei ikinä ap.,
kuten nimimerkkikin kertoo
- Tuimaan
Jos et vastaa, niin mä lähden täältä mereen.
- loppuvuodesta
kahdenkesken 2013
- sillointavattiin
Syksyllä 2017.
- Ikäväonkuitenki
Talvella 2012. Tammikuussa vai oliko se sittenki helmikuussa, en ole ihan varma..
- Sadsadsad
Maaliskuu
- Knainen
2003 näimme ensimmäisen kerran
Tutustuimme paremmin 2012
Ja vielä paremmin tai voisinko sanoa todella syvällisesti 2017Tuota voisi kutsua jo "kohtaloksi":
Vaikuttaa ihan siltä, että sama (sinun elämänkumppaniksesi)
tarkoitettu ihminen tulee niin monta kertaa elämässä vastaan,
että älyätte lyödä hynttyyt yhteen!
- Rehellinen
Ei me ole tavattu koskaan
- Semmoistakinon
ei mekään, vaikka joskus päivittäin
- ErakkoErkki
Tuskinpa vaan. Asun yksin. Teen työtä kotonani.
Semmoistakinon kirjoitti:
ei mekään, vaikka joskus päivittäin
Eli te näette tämän naisen tai miehen kanssa päivittäin,
mutta ette koskaan pysähdy varsinaisesti juttelemaan
tai sovi tapaamista keskenänne?
Anteeksi nyt, mutta ettet vain olisi yksipuolisesti
ihastunut henkilöön, jonka sattumalta saatat nähdä
päivisin(?) Tuollainen tuntemattomien tiirailu ja heidän
peräänsä haikailu tuskin tuo kuin pahaa mieltä.
Mutta huvinsa kullakin!
T: Aloituksia eli keskustelun avauksia tekemätön
eli ei koskaan ap.- kuten nimimerkkikin kertoo
- VihreänJoenRannalla
Vuonna 85
Osallistunpa minäkin:
Tuskin olemme koskaan tavanneet kanssasi ap.
T:Aloituksia eli keskustelunavauksia
koskaan tekemätön eli ei ikinä ap.,
kuten nimimerkkikin kertoo- Eiaapeeeimiiaeiseko
Osallistuit jo kolme kertaa.
Eiaapeeeimiiaeiseko kirjoitti:
Osallistuit jo kolme kertaa.
Nimimerkki "Eiaapeeeimiiaeiseko ",
lukisitko ensin huolella, ja varmistaisit että olet ymmärtänyt lukemasi
ja kommentoisit vasta sitten.
Olet väärässä nimimerkki "Eiaapeeeimiiaeiseko ".
Kellonajoista näet, että kirjoitukseni,
jota kommentoit, oli ensimmäinen,
jonka tähän keskusteluun kirjoitin.
(Muut kommentit kirjoitin
myöhemmin.)
- Omavalta
Tavattiin Porin jazzeilla:)
- Ko_
Sinua? Eeen oikein usko ..
- Sliippitukka
Tapasin hänet huhtikuussa 2017 ensimmäisen ja viimeisen kerran. Toivoin että hänet vielä näkisin mutta en.
- polvetheikkona
Taisi olla kesäkuu 2012 ja sitten myöhemmin saman vuoden elokuussa 3 kertaa. Kivaa oli ja jäi mukavat muistot:)
- onpasiitäaikaa
2012
- Samaitsellä
Tosi pitkä aika.
- eripariaolevat
niin milloinhan se oli? =)
Lokakuussa, luulisin. En muista tarkkaan, siitä on jo vuosia.
- Triplajoku
On siitä 9-10 vuotta?
- Muistanilmeesi
Elokuu viime vuonna.
- Kiinnitinkyllähuomiota
Muistan kyllä kun näin ensimmäisen kerran, mutta en tarkkaan milloin. Veikkaisin viime syys-marraskuussa.
- veitjalatalta
Kuulema joskus 2008. Itse en sitä muista. Sen sijaan kun vuosi sitten kesällä tavattiin, niin sitä en unohda.
- Smv
2012 syksyllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955