Ooppera ja Gospel

Nautin.mistä.nautin

Kävin oopperajuhlilla katsomassa Otellon. Ei ollu mun juttu. Samaa mustasukkaisuusdraamaa jankkasivat pari tuntia, joku huivi väärässä paikassa, siitä sitten tapeltiin ja tapettiin. Ohut vaikkakin raaka juoni. Ei ollut musiikillista ollenkaan, riekkumista ja huutoa lavalla, iso sakki kiekumassa. Tekstitys meni pois päältä 20 minuutiksi, ei edes mitenkään selitetty, italiaa en osaa. Vieressä istuva lähti kesken pois, mutta jotkut tykkäsivät niin että ihan hurmiossa itkien katselivat. Hyvä kun kerran kävin, kerran pitää kaikkea kokeilla, kuten tällä palstalla viime vuonna joku kirjoitti.
No sitten Gospelkonserttiin, jossa osallistutettiin myös yleisö. Ihmettelin kun vetäjä oli viimeisen päälle upeassa urheiluasussa. No sehän selvisi. Ensin oli varsin kohtuullista tanssahtelua ja käsien taputusta. Sitten riehaantui ihan urheiluksi, samaa englanninkielistä ylistystä jankattiin aina vaan, hurmokseen asti. Ei ollut tämäkään mun juttu, vaikka gospel-musiikista tykkäänkin, mutta tämä vaan meni yli.
Matti ja Teppo laulaa asiaa, arkea, melodia on kaunis ja kuunneltava. Ja Tähkä.

15

245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arkea_ja_tunnetta

      Olen sun linjoilla.

    • Erimielinen

      Kyllä musamaailma olisi ankeaa jos ei olisi muuta kuin M. & T., joita heitäkin on joskus tullut kuunneltua kuten herra Tähkääkin kun sattuu kohdalle. Vaikeammat musiikin lajit edellyttävät kuuntelemisen opettelemista ja sisäistämistä eri tavalla kuin humppa. Joidenkin perustavaa laatua olevien aiheiden tietäminen musiikista auttaa aiheessa.

    • oopperaakin on monenlaista, ehkä gospeliakin, joten kertakokeilulla ei vielä oikein tiedä asiasta mitään, mutta jokaisella on tietenkin oma musiikkimakunsa ja sitä pitää kuunnella mistä tykkää.

    • Nautin.mistä.nautin

      Ei ole kyse kertakokeilusta.
      Tykkään kyllä Gospel-musiikista, mutta en hurmoksella esitetystä, sellaisesta josta porukka ikään kuin menee johonkin riemutilaan. Olin ihan suutuksissa pois lähtiessä kun olin odottanut jotain ihanaa sieluun asti menevää musiikkia, ja älytöntä mesomista oli.
      Oopperaa en ole milloinkaan sisäistänyt enkä sitä hyväksi musiikiksi mieltänyt. Olen laittanut tvstä tulemaan taustamusiikkina silloin kun niitä on siellä joskus esitetty. Myös radiosta olen yrittänyt kuunnella. ihmetellen, mistä siinä musiikissa nautitaan. Minulle ei löydy mitään. Mutta S:linnan reissussa oli paljon muuta tapahtumaa ja rattoisa sakki.
      Urkumusiikista tykkään ja hengellisestä. Opereteissa ja musikaaleissa on hyviä osioita, ei suinkaan kaikki. Klassisesta vain silloin kun se on melodista, siis joku kauniisti soluva melodia. UMOn konsertissa olin ja kuin olisi kattilan kansia hakattu yhteen ei yhtään sointuvaa kohtaa, en oikein mieltänyt musiikiksi. Lauantaisin Radion sinfoniaorkesteri konsertoi tvssä kesän aikana. niissä oli osa hyviä. Ja kun olen huono-uninen, hiljainen barokkimusiikki on riittävän yksitoikkoista tuomaan unen. Rockia ei hermo kestä juuri ollenkaan.
      Mutta monipuolinen kevyt musiikki on ehdottomasti minulle antoisinta.

    • Mikäli saisin valita musiikin, jota voisin kuunnella hetkellä, jolloin kuolen, se olisi Tsaikovskin pianokonsertto:
      https://www.youtube.com/watch?v=7_WWz2DSnT8

      Olen konserttisalissa muutaman kerran kyynelen vuodattanut sydämen pakahtuessa sen kauneudesta.

      • minulle Vivaldin Neljä vuodenaikaa saa kyyneleet silmiin, en koskaan kyllästy kuuntelemaan tuota huipputeosta.


      • Nii-iinkaunista

        Tuttu tunne konserttisalista. Kyllä siinä silmätkin kostuvat kun syränalasta lähtee pakahduttava möhkäle ja tulee kurkunpäähän asti jotta luulee hengityksen salpaantuvan.


    • Nautin.mistä.nautin

      No on Tsaikovskia kauniisti, ja pitkästi. Kuuntelen samalla kun luen Hesaria. Taustamusiikkina hyvää, mutta en jaksaisi konsertissa istua kuuntelemassa.
      Läppärissä nyt ei ole ihan paras äänentoisto. Kaukana ovat -70 - 80-luvun suuret kaiuttimet, teakpuiset pöntöt, olohuoneen nurkissa. Joka ikinen instrumentti kuului erikseen.

      • ö-Öö

        Aktiivikajarit

        Mulla kyllä on asialliset poppikoneet, kajareineen. Jääneet liian vähälle käytölle. Musan kuuntelu muuttunut, harvoin tulee koko levyä kuunneltua, irtopiisejä netistä läppärillä. Tottahan se, äänentoistosta ei oikein voi puhua. Harmittanut, myin aikanaan AKG.n studiokuulokkeet pois. Mutta ei nekään paljoa auttais, nettimusa kovasti kompressoitua, ääni jo lähtökohtaisesti huono.

        Vinyyliä kehiin, jo löytyy soundia.

        Niin siis aktiivikajarit. Usein miettinyt ihan sisustussyistäkin vaihtaa kaiutinsetin joihinkin, vaikka Genelekin aktiiveihin. Wlanin kautta tietsikka styrkkariin jne. Sais vähän ääntäkin paremmaksi ja olkkarista vähemmän äänentoistolaitekaupan näköisen. Vaan saapi näkee, ollut suunnitelmissa jo kauan, ei ole oikein edennyt.

        =DW=


    • Minä pidän Nightwishistä.
      Tarja Turusen aikaisesta.

      H.

    • Nautin.mistä.nautin

      Kuten jo kerroin, hermo ei kestä rockia. Sitä tuli paikallisella salilla, jossa kävin jonkin aikaa säännöllisesti. Sanoin salivalvojalle: joudun lähtemään pois tuon musiikin takia. Hän kysyi mitä sitten kuuntelisin. Sanoin Vivaldia, hän kipaisi oitis autostaan levyn ja niin riuhdoimme neljän vuodenajan tahdissa. Hienoa musiikkia on, kyllä kaappibodaritkin tykkäsivät.

      • Minä pidän Nightwishistä.
        Tarja Turusen aikaisesta.

        H.


    • ö-Öö

      Makuasioitahan nuot

      Olen käynyt aika paljon oopperassa, jäänyt liian vähiin viime
      vuosina, enenpikin vois. Aikanaan oli vähän hankala seurata, vaikka musa olikin hyvää. Sitten kekkasin ostaa jonkin "Oopperan käsikirja".n missä lyhyehköt juonikuvaukset. Lisäks nykyisin tekstitykset esityksissä, pysyy kärryllä. Nojaa, taitaa mennä Wagneriksi mieliooppera.

      Gospel monipiippuisempi asia. Genrenä pirun laaja. Kun täytyy muistaa, roketinrolli kehittynyt bluesista ja blues gospelista... Ja sitten erikseen nämät virsityyppiset uskisjutut, net, mitä gospeliksi enenpi mielletään. Jotenkin gospelista puhuttaessa tulee mieleen James Brown Blues Brothersissa:

      https://www.youtube.com/watch?v=PKKVVnKjr2g

      Iskelmää en diggaa, sekin tosin nykyisin laaja ja sekava asia. Mulla yks iskelmälevy, jokin Meiju Suvaksen best of. Jostain syystä sain sen yhdestä duunipaikasta läksijäislahjaksi. Sitten oli vähän pakko käydä jossain kapakissa sen keikalla. Musa oli karmivaa, mutta mimmi oli livenä tosi seksy. Otin nimmarin käsivarteen :DDD

      Matti ja Teppo menee mun mielestä huumori-osastolle. Kehnoa huumoria, mutta kuitenkin itseironista. Niin ja erittäin kehnoa musaa. Ihmeen hyvin myyneet, niillä jonkinlainen formula jolla tehtailevat junteille hittejään. Jotenkin mun mielestä iskelmä on ok, jos ei tarvitse vaihtaa radiosta kanavaa, jotain muuta antaa joskus soidakin. Pakko mainita Agents, loppupeleissä rautalankatangoa ja iskelmää. Mutta aina kuuntelukelpoista.

      =DW=

      • virsityyppi

      • Nautin.mistä.nautin
        virsityyppi kirjoitti:

        Tuossa sitä sitten. 292 607 666 näyttökertaa

        https://www.youtube.com/watch?v=7oKPYe53h78

        Linkistä pääsi kuuntelemaan Travoltaa ja Dirty Dansin teemasävelmää. Vähän hämäävä tuo meilisi, kun virsistä puhut. Mutta niistä puheenollen olin virsimaratonissa, jossa laulettiin seurakuntalaisten äänestämiä virsiä sydämen kyllyydestä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3520
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2346
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1711
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1463
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1428
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1291
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    Aihe