Koko rannikko täynnä viiniä litkiviä alkkiksia, joiden kyvyt rajoittuvat tyhjän sössöttämiseen ja pullon avaamiseen.
Suomibaarissa sossupummit leikkivät rahakkaita, vaikka eivät kykene ostamaan edes vaatteita. Pummin näkee päältä.
Aurinkorannikolla ei ole työkykyisiä
16
518
Vastaukset
- muuttolintuja
Ikävä kuulla, että et ole koskaan päässyt Espanjaan. Ikävä sekin, että olet katsonut vain b-luokan televisiosarjoja sieltä. Oliko Miksun Baari suosikkisi? Arvaan, että joku kaverisi on asunut paikallisessa suomibaarissa koko viikon lomansa ja kertonut miten nykyään ei oikein suomenkieli enää onnistu kun espanja tarttui niin kovaa. Jos joskus pääset töihin, saat rahaa säästöön niin kannattaa käyttää muutama satanen nauttiaksesi espanjalaisesta kohteliaisuudesta, tavoista, ruoista, maisemista ja paikoista yleensäkin, näkemään todellisuuden. Kunhan et näe vain sitä yhtä suomibaaria kuten kaverisi. Saatat tajuta, että kommenttisi tässä olikin aika viinanhuuruinen ja katkera, rajoittunut olemattomiin ja vääriin kokemuksiin. Toivon, että saat joskus asiasi kuntoon.
Ainiin ja ne 300 aurinkoista päivää vuodessa. Sataako siellä Lappajärvellä tänään? Täälläkin satoi eilen. Ensimmäisen kerran kuukausiin. - Juntti_
Olen työkyvytön 50 henkilö. Virallisesti eläkkeellä. Ei ole laitonta matkustaa, toisin kuin työkykyisen työnhakijan. Käyn silloin tällöin Fuengirolassa, jossa asuu myös tuttuja. Mutta minä en juo alkoholia. Tuttuni eivät juo alkoholia. Käymme kyllä syömässä. Teemme kävelylenkkejä. Juttelemme ihmisten kanssa. Katsellaan vihreitä papukaijoja Torressa ja käydään luontopaikoissa.
Mutta emme juo viinaa.
Siellä varmasti jotkut juo, mutta eivät kaikki. Niin että älä yleistä.- otapaselvää
Työnhakija saa matkustaa.
- muuttolintuja
kovin tuntuu olevan yleista, etta pimeassa suomalaisessa syysiltapaivassa yksinaan istuva yleistaa televisiosta saaneensa kokemuksen todellisuuteen
- Gilipollas
Miksi niiden eläkeläissuomalaisten pitäisi siellä Espanjassa olla työkykyisiä.
- varsinainenaasi
Olet sitten kierrellyt paljon noissa paikoissa ja olet siis samanlainen "asiantuntija".
Jos käyt vain Fuengirolassa,niin älä puhu koko aurinkorannikosta,ero on huima.
Ja jos kokemus on hankittu Fuengirolassa , niin sielläkin on sitten liikuttu melko kapealla sektorilla.
- NiinjaEntäsSitten
Ei kannata yleistää. Minunkin kokemukseni kyllä on, että Aurinkorannikolla on paljon eläkeläisiä (=työkyvyttömiä?). Yleensäkin suomalaisten eläkeläisten keskuudessa on alkoholin käyttö lisääntynyt ja ihan näppituntumalta väittäisin, että ulkosuomalaiset expatit yleensä noin keskimäärin juovat enemmän kuin Suomessa asuvat. Espanjassa viini on hyvää ja halpaa. Auronkorannikollakin viini tuntuu monille maistuvan ja joillekin vähän liikaakin, ei kuitenkaan kaikille!
Moni suomalainen juo viinimaissa asuessaan enemmän, koska siellä yhdistyvät eteläeurooppalainen juomakulttuuri ja suomalainen juomakultuuri, ja osa juo molemmilla tavoilla, sekä usein pieniä annoksia ruoan kanssa ja iltaisin rentoutuen että välillä isompiakin annoksia humalahakuisesti. Mutta mitäpä tuosta, jos vaikka jotkut vähän enemmän juovatkin, jos eivät itse sitä koe ongelmaksi?- vteitä
Sekö sua harmittaa. Muiden asioiden murehtimisen lisäksi voisi hankkia oman elämän ja vaikkapa matkustaa joskus
- duuunari
Fugessa on nykyään paljon suomalaisia ihan töissä. Tekevät mm. asiakaspalvelua puhelimella ja netillä. Heitä ei paljon noissa perinteisissä baareissa näy.
- Korkki
Helsingissä näyttää olevan aika sama tilanne. Kaikki istuu baarissa. Känni päälle oli päivä mikä vaan. Umpijuoppoja koko kansa.
- viinanpiru
No ei ole sama tilanne. Et vain näe niitä, jotka istuvat kotona tietokoneen tai telkkarin ääressä tai ovat töissä. Helsingissä käytetään muutenkin asukasta kohti paljon vähemmän alkoholia kuin Lapissa.
Suomessa asuvien suomalaisten alkoholinkulutus on laskenut viime vuosina alas kuin lehmän häntä, katso kuvio: http://files.snstatic.fi/IS/muse/infogram/Viinankulutus.png
Etelä-Eurooppa ja Keski-Eurooppa ovat kuutuksessa Suomea edellä. - KustaviSuomenJuopoin
viinanpiru kirjoitti:
No ei ole sama tilanne. Et vain näe niitä, jotka istuvat kotona tietokoneen tai telkkarin ääressä tai ovat töissä. Helsingissä käytetään muutenkin asukasta kohti paljon vähemmän alkoholia kuin Lapissa.
Suomessa asuvien suomalaisten alkoholinkulutus on laskenut viime vuosina alas kuin lehmän häntä, katso kuvio: http://files.snstatic.fi/IS/muse/infogram/Viinankulutus.png
Etelä-Eurooppa ja Keski-Eurooppa ovat kuutuksessa Suomea edellä.Hesalaiset ryypää Levillä, siitä Lapin tilastot syntyy.
- enkäytäalkoholia
Mjaa kyllä mä ainakin olen varsin työkykyinen. Aurinkorannikolle tulisin mielelläni töitäkin tekemään, jos vaan olisi oman alan töitä tarjolla.
- nojatuolireissaaja
Kannattaa katsoa noin centro finlandian televisiosarjoja niin tiedätte millaista elämää suomalaiset viettävät töissä ja baareissa. Miljonääriäidit sentään asuivat marbellassa ja joivat pelkkää shampanjaa. Siitä on sitä jotain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa662379En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos331755- 101604
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741565Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly161525Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681387- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91084- 201009