Änäkäinen huippukokemus

virkanainen

Sain tilaisuuden muutama päivä sitten perehtyä mukavassa porukassa Änäkäisen maisemiin ja historiallisiin kuvioihin. Olen aivan "myyty". Melkoisesti Eurooppaa kiertäneenä tunsin aluksi oloni noloksi, etten aikaisemmin edes ollut kuullut Änäkäisestä yhtään mitään. Todella upeat maisemat ja olosuhteet kulkea luonnossa ja leppuuttaa mieltää. Ja mikä oli merkille pantavaa: todella siistit ympäristöt. Siellä olikin jätteiden lajitteluun mahdollisuus - huippuu!!!
Mukanamme oli Afrikasta ja Venäjältä maahamme muuttaneita - enimmäkseen nuoria ihmisiä. Ihailin heidän käyttäytymistään ja ystävällisyyttään jo parhaat vuotensa ohittaneiden kontaktoinneissa. Ja valitettavasti jouduin ajatuksissani toteamaan, että nykyiset natiivinuoret eivät kyllä hallitse käyttäytymistapoja. Kodeissa ei välitetä lasten ja nuorten tulevaisuudesta ohjaamalla yhteiskunnallisiin "liikennesääntöihin", joiden hallinnalla pääsee pitkälle. Todistettu on, että hyvät käytöstavat arvostetaan jopa ammatillista osaamista korkeammalle. (Tiedän mistä kirjoitan - epäilijöille tiedoksi.)
Kiitollisin mielin suunnittelen itsekin vieväni Änäkäiselle jonkun porukan.

11

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JuhanaMaaton

      Jaapajaa. Oliko hiki kun heräsit? Kenelle luulet markkinoivasi tuota kohdetta täältä kautta?
      Sanot kiertäneesi Eurooppaa melkoisesti.
      Suomi on Eurooppaa. Oletko ajatellut käydä maamme rajojen ulkopuolella?

      • SeSama

        Sinulle vähän täsmennystä: en ollut lainkaan markkinointimielessä sivustolla. Omaa yllättävää kokemaani vain ihmettelin. Enkä ymmärrä lainkaan tuota viimeistä riviäsi... Suomihan on itsenäinen tasavalta ja on yksi Euroopan valtioista. Oletko tullut väärin infotuksi, kun kyselet potentiaalisesta matkailusta "maamme rajojen ulkopuolella". Olen tänä vuonna käynyt Saksassa, Sloveniassa ja Unkarissa. Kaikki eurooppalaisia valtioita. - Toivottavasti en tällä syventämisellä aiheuttanut Sinulle lisätuskaa.


    • Änäkäisellä myös hyvät patikointi mahdollisuudet.

      • Onko siellä merkittyjä patikkapolkuja?


    • Kyllä on. Järvet kiertävä polku ja Karhunpolku josta pääsee Kuhmoon asti tai vaikkapa Ruunaan kautta Patvinsuolle.

      • Caesar

        Rooman valtakunnassa kaikki tiet veivät Roomaan, mutta Lieksassa kaikki polut vievät... jonnekin.


      • Jos tästä vielä jotenkin kuntoudun, niin tulen katsomaan.
        Minä pidän oikein suurista asumattomista metsistä, olen niissä vaellellut paljon, hieman nuorempana.

        Parempaa ympäristöä en tiedä.


      • kamuttaja kirjoitti:

        Jos tästä vielä jotenkin kuntoudun, niin tulen katsomaan.
        Minä pidän oikein suurista asumattomista metsistä, olen niissä vaellellut paljon, hieman nuorempana.

        Parempaa ympäristöä en tiedä.

        Tänään kiertelin metsäpolkuja monta kilometriä, ja oli mieltä virkistävää.
        Jaksaa taas henkisesti paremmin, ensi viikon luennot pitää (2 kpl)


    • parempivaihtoehto

      Jetron kiinteistöfirman nimi on Aninkainen,pitäisi kutsua käymään Änäkäisessä,jos vaikka vaihtaisi huijarifirmansa nimeä.

      • Parempi kun ei Lieksaa sotke touhuihinsa.


    • Häähnijoella uusi laavu melko lähellä tietä,Puuruu-Ruunaa tieltä noin 1km Haukikoskelle päin tukkimiehen polkua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5460
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      249
      1652
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1181
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1173
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      330
      1171
    Aihe