Sain tilaisuuden muutama päivä sitten perehtyä mukavassa porukassa Änäkäisen maisemiin ja historiallisiin kuvioihin. Olen aivan "myyty". Melkoisesti Eurooppaa kiertäneenä tunsin aluksi oloni noloksi, etten aikaisemmin edes ollut kuullut Änäkäisestä yhtään mitään. Todella upeat maisemat ja olosuhteet kulkea luonnossa ja leppuuttaa mieltää. Ja mikä oli merkille pantavaa: todella siistit ympäristöt. Siellä olikin jätteiden lajitteluun mahdollisuus - huippuu!!!
Mukanamme oli Afrikasta ja Venäjältä maahamme muuttaneita - enimmäkseen nuoria ihmisiä. Ihailin heidän käyttäytymistään ja ystävällisyyttään jo parhaat vuotensa ohittaneiden kontaktoinneissa. Ja valitettavasti jouduin ajatuksissani toteamaan, että nykyiset natiivinuoret eivät kyllä hallitse käyttäytymistapoja. Kodeissa ei välitetä lasten ja nuorten tulevaisuudesta ohjaamalla yhteiskunnallisiin "liikennesääntöihin", joiden hallinnalla pääsee pitkälle. Todistettu on, että hyvät käytöstavat arvostetaan jopa ammatillista osaamista korkeammalle. (Tiedän mistä kirjoitan - epäilijöille tiedoksi.)
Kiitollisin mielin suunnittelen itsekin vieväni Änäkäiselle jonkun porukan.
Änäkäinen huippukokemus
11
391
Vastaukset
- JuhanaMaaton
Jaapajaa. Oliko hiki kun heräsit? Kenelle luulet markkinoivasi tuota kohdetta täältä kautta?
Sanot kiertäneesi Eurooppaa melkoisesti.
Suomi on Eurooppaa. Oletko ajatellut käydä maamme rajojen ulkopuolella?- SeSama
Sinulle vähän täsmennystä: en ollut lainkaan markkinointimielessä sivustolla. Omaa yllättävää kokemaani vain ihmettelin. Enkä ymmärrä lainkaan tuota viimeistä riviäsi... Suomihan on itsenäinen tasavalta ja on yksi Euroopan valtioista. Oletko tullut väärin infotuksi, kun kyselet potentiaalisesta matkailusta "maamme rajojen ulkopuolella". Olen tänä vuonna käynyt Saksassa, Sloveniassa ja Unkarissa. Kaikki eurooppalaisia valtioita. - Toivottavasti en tällä syventämisellä aiheuttanut Sinulle lisätuskaa.
Änäkäisellä myös hyvät patikointi mahdollisuudet.
Kyllä on. Järvet kiertävä polku ja Karhunpolku josta pääsee Kuhmoon asti tai vaikkapa Ruunaan kautta Patvinsuolle.
- Caesar
Rooman valtakunnassa kaikki tiet veivät Roomaan, mutta Lieksassa kaikki polut vievät... jonnekin.
Jos tästä vielä jotenkin kuntoudun, niin tulen katsomaan.
Minä pidän oikein suurista asumattomista metsistä, olen niissä vaellellut paljon, hieman nuorempana.
Parempaa ympäristöä en tiedä.kamuttaja kirjoitti:
Jos tästä vielä jotenkin kuntoudun, niin tulen katsomaan.
Minä pidän oikein suurista asumattomista metsistä, olen niissä vaellellut paljon, hieman nuorempana.
Parempaa ympäristöä en tiedä.Tänään kiertelin metsäpolkuja monta kilometriä, ja oli mieltä virkistävää.
Jaksaa taas henkisesti paremmin, ensi viikon luennot pitää (2 kpl)
- parempivaihtoehto
Jetron kiinteistöfirman nimi on Aninkainen,pitäisi kutsua käymään Änäkäisessä,jos vaikka vaihtaisi huijarifirmansa nimeä.
Häähnijoella uusi laavu melko lähellä tietä,Puuruu-Ruunaa tieltä noin 1km Haukikoskelle päin tukkimiehen polkua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796