Evoluution ikoni vaihtui suunnittelun todisteeksi

Darwininsirkut olivat Charles Darwinille yksi parhaimpia evoluution todisteita. Lintujen kokemaa muutosta on sittemmin käytetty lukemattomia kertoja evoluution malliesimerkkinä. On jopa käytetty termiä evoluution ikoni. Evoluutioteorian mukaan satunnaiset genomissa tapahtuvat muutokset aiheuttavat vaihtelua eliön geneettisessä perimässä, josta luonnonvalinta karsii huonot mutta säästää parhaiten soveltuvat muutokset, jotta ne yleistyisivät populaatiossa. Pikaisesti katsoen ja molekyylibiologiaa tuntematta näin voisi tosiaan luulla tapahtuvan.

Nykytiede on kuitenkin havainnut, että eliöiden kokeman nopean muutoksen taustalla ovat nerokkaat epigeneettiset mekanismit. Darwininsirkun nokan muoto ja koko muuttuu sen mukaan, millaista ravintoa se syö. Siemensyöjien solujen epigeneettiset informaatiokerrokset kokevat modifikaatioita, jotta niiden jälkeläisillä olisi paremmat edellytykset käyttää kovia siemeniä ravintonaan. Ravinnon sisältämät yhdisteet ja miRNA-molekyylit muokkaavat mm. suolistobakteerien kautta sirkkujen epigenomia, eli DNA:n metylaatioprofiileja, histonien epigeneettisiä markkereita sekä koodaamattomia RNA-molekyylejä.

Eliöiden kokemalla nopealla sopeutumisella ja muutoksella ei siis ole mitään tekemistä satunnaisten mutaatioiden ja valinnan kanssa. Nämä ikivanhat teoriat ovat jo aikoja sitten osoittautuneet hölynpölyksi, jolla voi hämätä korkeintaan niitä, joilla ei ole molekyylibiologian perustietämystä.

Mutta entäpä geneettiset muutokset, tapahtuiko niitä sirkkujen adaptoitumisessa? Kyllä, mutta geneettiset mutaatiot olivat erittäin harvalukuisia ja yli tuhannesta tutkitusta linnusta niiden yhteyttä lintujen kokemiin muutoksiin ei voitu mitenkään osoittaa, koska muutokset tapahtuivat niin monissa eri paikoissa genomia. Epigeneettiset muutokset sen sijaan olivat selkeitä ja johdonmukaisia. Tiede on viime vuosina havainnut, että epigeneettisten informaatiokerrosten, erityisesti DNA:n metylaatioprofiilien vaihdokset, saavat aikaan pieniä geneettisiä virheitä, eli tyypillisesti pistemutaatioita. Yleisin geneettinen virhe on metyloituneen sytosiinin vaihtuminen tymiiniksi, joka yleensä johtaa myös guaniinin vaihtumiseen adeniiniksi, jotta genominen kielioppi olisi kunnossa. Juuri tällaisia geenivirheitä on mm. ihmisen genomissa satojatuhansia, joista tiedemiehet yrittävät korjata n. 32'000 eniten sairauksia aiheuttavaa geenimutaatiota.

Evoluutiosta ei siis ole tietoakaan sirkkujen adaptoitumisessa. Lintujen kokemat nopeat muutokset johtuvat nerokkaista mekanismeista, jotka osoittavat kohti Älykästä Suunnittelua ja Luomista. Evoluutioteorian mukaan lajiutumiseen kuluu aikaa jopa miljoonia vuosia. Kreationistien mukaan lajiutumiseen ei kulu kuin n. 5-10 sukupolvea. Nykytiede on havainnut, että darwininsirkkujen nopea epigeneettinen lajiutuminen voi tapahtua jopa kahdessa sukupolvessa. Muuntelu ja adaptoituminen kuitenkin johtavat väistämättömään geneettiseen rappeutumiseen, koska Jumala on säätänyt kaikelle luomalleen elämälle elinkaaren. Ja se ei ole kovin pitkä.

Ketjussa tarvittavat artikkelit, jotka sisältävät linkit tieteellisiin tutkimuksiin.

21

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • RaamattuOnKirja

        Käskeekö Jumala sinua valehtelemaan?


      • RaamattuOnKirja kirjoitti:

        Käskeekö Jumala sinua valehtelemaan?

        "Käskeekö Jumala sinua valehtelemaan? "

        Jos Jumala ei ole, kuten ateistit uskottelevat, niin kuka kieltää silloin valehtelemisen?


      • Mutta miksi geneettinen perimä kuitenkin määrää fenotyypin, millaiseksi mekin tulemme, se on geeneissä. Kuten esimerkiksi ihon väri.


      • Miksi linkität omille sivustoillesi? Olet jäänyt niin moneen kertaan kiinni muiden tutkimusten totaalisesta väärin ymmärtämisestä ja jopa tahallisesta vääristelystä ja valehtelusta, että sinun blogisi arvo on nolla.


      • niinpäniin
        Mark5 kirjoitti:

        "Käskeekö Jumala sinua valehtelemaan? "

        Jos Jumala ei ole, kuten ateistit uskottelevat, niin kuka kieltää silloin valehtelemisen?

        Jumala ei ole kieltänyt rotalta ja markilta valehtelua, vaan näyttää päinvastoin kannustavan heitä siihen.

        Tulisiko heistä rehellisiä jos he lakkaisivat uskomasta jumalaansa?


      • BlueDevil
        Mark5 kirjoitti:

        "Käskeekö Jumala sinua valehtelemaan? "

        Jos Jumala ei ole, kuten ateistit uskottelevat, niin kuka kieltää silloin valehtelemisen?

        No, ainakin minua kielsi äitini aikanaan, mutta minut onkin kasvatettu. Sinua ilmeisesti ei...


      • Mark5 kirjoitti:

        "Käskeekö Jumala sinua valehtelemaan? "

        Jos Jumala ei ole, kuten ateistit uskottelevat, niin kuka kieltää silloin valehtelemisen?

        >>Jos Jumala ei ole, kuten ateistit uskottelevat, niin kuka kieltää silloin valehtelemisen? <<

        Esim. minä.


      • Voihyvääpäivää
        Mark5 kirjoitti:

        "Käskeekö Jumala sinua valehtelemaan? "

        Jos Jumala ei ole, kuten ateistit uskottelevat, niin kuka kieltää silloin valehtelemisen?

        Oletko lapsi vai aikuinen? Ihan oikeasti ei tarvita jumalaa kieltämään valehtelua vaan ihminen voi tehdä sen ihan itse.

        Nyt ryhdistymistä ajatteluun ihan oikeasti ellei tämä ole trolli tai pienen lapsen kirjoittama.


    • kamelikuski-liftaa

      Miksi ei punapäät pääse taivaaseen

      • Taivaaseen pääsee jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen.


      • Knark5
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Taivaaseen pääsee jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen.

        Höpsis. Taivaaseen pääsijöitä on 144 000 ja heidät on valittu kauan sitten.

        Toisekseen sinäkään et usko Jeesukseen muuten kuin silmänlumeeksi; todellisuudessa olet samanlainen itseään palvova omahyväinen suunsoittaja kuin esimerkiksi Mark5.


      • Knark5 kirjoitti:

        Höpsis. Taivaaseen pääsijöitä on 144 000 ja heidät on valittu kauan sitten.

        Toisekseen sinäkään et usko Jeesukseen muuten kuin silmänlumeeksi; todellisuudessa olet samanlainen itseään palvova omahyväinen suunsoittaja kuin esimerkiksi Mark5.

        Tuo 144 000 on tulevassa 7-vuotisessa tribulaatiossa olevat valitut Israelin lapset / juutalaiset.
        12 000 kustakin kahdestatoista heimosta.
        Sillä ei ole vielä mitään tekemistä tämän paavalilaisen armon ajan kanssa, jota vielä eletään. Tässä armon ajassa jokainen pelastuu uskomalla Jeesukseen ja hänen ristillä vuodattamaan sovintovereen, ilman omia tekoja.


      • Knark5
        asdfman kirjoitti:

        Tuo 144 000 on tulevassa 7-vuotisessa tribulaatiossa olevat valitut Israelin lapset / juutalaiset.
        12 000 kustakin kahdestatoista heimosta.
        Sillä ei ole vielä mitään tekemistä tämän paavalilaisen armon ajan kanssa, jota vielä eletään. Tässä armon ajassa jokainen pelastuu uskomalla Jeesukseen ja hänen ristillä vuodattamaan sovintovereen, ilman omia tekoja.

        Olet väärässä. Näin ilmoitti Jumala juuri äsken kun kysyin. Siksi toisekseen sinut on todettu trolliksi ja nikkivarkaaksi, joten mielipiteesi on arvoton.


      • BlueDevil
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Taivaaseen pääsee jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen.

        Eli myös muslimit? Hehän uskovat jesseen...


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Taivaaseen pääsee jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen.

        Teet arvokasta työtä evoluutiobiologian yksityiskohtien opettamisessa, kun valheitasi paljastetaan lähes päivittäin.


    • spällymälöö

      Mitäs ROT olet mieltä siitä mutaatiosta, joka mahdollisti speltin hedelmöitymisen? Ettei vain olisi juuri sellainen hyödyllinen, joita sinun maailmassasi ei kai pitäisi ollakaan? Vai saatko sen väännettyä haitalliseksi, kuten "uskon"veljesi t-torppa väittää laktoosinsiedon olevan?

      • "Mitäs ROT olet mieltä siitä mutaatiosta, joka mahdollisti speltin hedelmöitymisen? Ettei vain olisi juuri sellainen hyödyllinen, joita sinun maailmassasi ei kai pitäisi ollakaan? Vai saatko sen väännettyä haitalliseksi, kuten "uskon"veljesi t-torppa väittää laktoosinsiedon olevan?"

        En ole ROT, mutta vastaan omasta puolestani.
        Jos ei ole Jumalaa, kuten ateistit väittävät, niin silloin ei ole maailman luojaakaan. Tämä merkitsee sitä, ettei ole myöskään mitään maailmaa, eliöitä eikä elämääkään maapallolla, eikä maapalloakaan. Missä silloin ovat ne ateistien ja evolutionistien paljon puhumat mutaatiot ?


      • Luucifer
        Mark5 kirjoitti:

        "Mitäs ROT olet mieltä siitä mutaatiosta, joka mahdollisti speltin hedelmöitymisen? Ettei vain olisi juuri sellainen hyödyllinen, joita sinun maailmassasi ei kai pitäisi ollakaan? Vai saatko sen väännettyä haitalliseksi, kuten "uskon"veljesi t-torppa väittää laktoosinsiedon olevan?"

        En ole ROT, mutta vastaan omasta puolestani.
        Jos ei ole Jumalaa, kuten ateistit väittävät, niin silloin ei ole maailman luojaakaan. Tämä merkitsee sitä, ettei ole myöskään mitään maailmaa, eliöitä eikä elämääkään maapallolla, eikä maapalloakaan. Missä silloin ovat ne ateistien ja evolutionistien paljon puhumat mutaatiot ?

        Mark, aivokuolleet juttusi ovat jo niin kuluneet, ettei ne viihdytä enää ketään muuta kuin sinua.


    • Luucifer

      Tomi, mitäs suunnittelit tekeväsi eläkepäivilläsi? Aiotko omistautua täysin kreationismin parissa trollailuun, toisten töiden vääristelevään plagiointiin ja tiedemaailman kyykyttämiseen?

    • Onkos se darwinismin loppu nyt? JESS? JESS?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      65
      2349
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      33
      1745
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1584
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1555
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      15
      1518
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1387
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1131
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1084
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe