Epigeneettiset mekanismit voivat johtaa DNA:n virheisiin. Avoin kromatiini on altis mutaatioille.

Tuore tutkimus vahvistaa sen, mistä olen jo kolmisen vuotta yrittänyt teille kertoa. Epigeneettiset modifikaatiot johtavat usein DNA:n virheisiin. Jo aiemmin olen kertonut metyloituneen sytosiinin taipumuksesta vaihtua tymiiniksi, minkä vuoksi eliöiden GC-sisältö vaihtuu vähitellen AT-sisällöksi. Juuri näitä C>T -mutaatioita tiedemiehet yrittävät korjata ihmisen genomista. Kiikarissa on tällä hetkellä n. 32'000 virhettä, joita mikään kuviteltu valinta ei kykene karsimaan.

Uusin tutkimus on havainnut toisen merkittävän syyn DNA:n virheille. Kun kromatiini on avoimessa tilassa, on se altis mutaatioille. Histonien epigeneettiset markkerit säätelevät sitä, kuinka avoimena kromatiini on, koska näin solu voi säädellä portaattomasti sitä, miten aktiivisesti DNA-jaksoja luetaan transkriptioon. Vaihtelevat epigeneettiset profiilit voivat siis jättää kromatiinin auki, jolloin se altistuu DNA:n virheille. Virheet johtavat geneettiseen rappeutumiseen.

Eliöissä tapahtuva muutos johtuu olemassaolevan biologisen informaation epigeneettisestä säätelystä TAI informaation korruptoitumisesta, joka johtaa geneettisen materiaalin uudelleenjärjestelyyn. Siksi voimme havaita eliöissä muutosta muttemme evoluutiota.

Linkki ketjussa.

12

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MakeTaskurapu

      Linkki on jonkun tietämättömän idiootin blogiin, ei mihinkään tieteelliselle sivustolle.
      Parempi onni ensi kerralla.

    • "kolmisen vuotta yrittänyt teille kertoa"

      Agendallasi pääasiallisena viestinä oleva geneettisen evoluution ajatuksen vastustaminen piilottaa alleen kaiken mahdollisen asian, mitä satut sekaan ripottelemaan.

    • DNA siis voi muuttua. Ei mikään uutinen. Asia on tunnettu hyvin pitkään.

      Mutta eihän sillä sinun opissasi ole mitään merkitystä, kun DNA ei sanele mitään!

      • mikäonDNAnrooli

        "Mutta eihän sillä sinun opissasi ole mitään merkitystä, kun DNA ei sanele mitään!"

        Tuohan riippuu paljolti siitä, miten DNA ymmärretään. Ehkä seuraava vertaus kuvastaa sitä. Rakennetaan taloa. (Rakennetaan ihminen) Talon rakentamiseen tarvitaan piirustukset, työn toteuttaja ja raaka-aineet.

        Mihin näistä sijoittaisit (talon rakennus) DNA:n? Onko se siis piirrustukset, työn toteuttajat vai raaka-aineet?

      • mikäonDNAnrooli kirjoitti:

        DNA on kompleksi makromolekyyli.

        DNA:n erilaisia rooleja

        Evoluutioprosessin kannalta DNA on se jonka muutokset ohjaavat ko. prosessia.

        Eliön kannalta DNA määrittelee sen ominaisuudet.

        Ihmisen kannalta DNA määrittelee omalta osaltaan hänen fyysistä ulkoasuaan ja henkistä kyvykkyyttään.

        Solun kannalta DNA on aktiivinen komponentti mm. proteiinien tuotannossa.

      • mikäonDNAnrooli kirjoitti:

        "Mutta eihän sillä sinun opissasi ole mitään merkitystä, kun DNA ei sanele mitään!"

        Tuohan riippuu paljolti siitä, miten DNA ymmärretään. Ehkä seuraava vertaus kuvastaa sitä. Rakennetaan taloa. (Rakennetaan ihminen) Talon rakentamiseen tarvitaan piirustukset, työn toteuttaja ja raaka-aineet.

        Mihin näistä sijoittaisit (talon rakennus) DNA:n? Onko se siis piirrustukset, työn toteuttajat vai raaka-aineet?

        Epigeneettinen ohjelmointi = talon piirustukset
        DNA = puutavara

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Epigeneettinen ohjelmointi = talon piirustukset
        DNA = puutavara

        Dna on piirrustukset, joiden mukaan rakennetaan, epigeneettinen valinta on rakennusvaiheessa tehtävät muutokset ja luovuus jos piirrustukset mahdollistavat valintaa. Eli kerrostalon piirrustuksilla ei tehdä rantasaunaa. En minä rakennusmestari ole mutta näin epäilisin.

        Sama ko rot syyttää termostaattia kun on pirtissä kylymä vaikka kamiina onki kylmä ja lämmintä vettä ei tule pattereihin kun termarithan sen lämmön säätää. Eiks näin?

      • sgjklgkl
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Epigeneettinen ohjelmointi = talon piirustukset
        DNA = puutavara

        Epigeneettinen ohjelmointi = apologeettistä merkityksetöntä sanahelinää
        DNA = puutavara , sanoo tiededenialisti puupää

      • ravenlored kirjoitti:

        Dna on piirrustukset, joiden mukaan rakennetaan, epigeneettinen valinta on rakennusvaiheessa tehtävät muutokset ja luovuus jos piirrustukset mahdollistavat valintaa. Eli kerrostalon piirrustuksilla ei tehdä rantasaunaa. En minä rakennusmestari ole mutta näin epäilisin.

        Sama ko rot syyttää termostaattia kun on pirtissä kylymä vaikka kamiina onki kylmä ja lämmintä vettä ei tule pattereihin kun termarithan sen lämmön säätää. Eiks näin?

        Olet edelleen kiinni -80-luvun opeissa, jotka on jo aikoja sitten kumottu.

        Sinun genomissasi on n. 19'000 proteiinien koodaamiseen käytettävää DNA-jaksoa mutta kehossasi on jopa yli kuusi miljoonaa erilaista proteiinia. Solu kykenee käyttämään yhtä DNA-jaksoa jopa tuhansien ERILAISTEN proteiinien valmistukseen. Tämä informaatio, joka mahdollistaa monitoiminnalliset (multifunctional) DNA-jaksot, ei ole DNA:ssa vaan epigeneettisissä tietokerroksissa, kuten DNA:n metylaatioprofiilit ja histonien epigeneettiset markkerit.

        DNA ei ole piirustus, ei blueprint , vaan passiivinen informaatioalusta, joka on tarkoitettu toiminnallisten RNA-molekyylien valmistukseen.

        hakusanat: dna is not blueprint

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/06/28/solu-ja-perinnollisyys

        Tiedettä, ei uskonnollista paatosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3500
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2316
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1701
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1463
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1418
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1291
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1236
    Aihe