yksi muoto tämän ajan turhuuksista. Minusta kädet ovat tekemistä varten, eivät näyttelyesine. Joskus otan manikyyrin, se tuntuu hyvältä.
Rakennekynnet ovat
3
71
Vastaukset
- nyt-en-tarvitse
Minulla oli joku vuosi sitten useinkin rakennekynnet ja ne oli hienot, mutta nyt on myös omat kynteni riittäneet tuohon hullutukseen, josta kiitos Piimaxin.
Onko se muakamas tämän ajan hullutus, niin siitä olen erimieltä, vai mistä sinun tämänajan hullutus alkaa?- nailis
Ei ainakaan minun nuoruudessani edes tiedetty mitään rakennekynsistä. Rahaakaan ei olisi ollut moiseen. Lapsuuteni kirjoissa oli Jöröjukasta, jolla oli jonkinlaiset rakennekynnet.
Ystävättärellä on rakennekynnet.
Minun on turha edes haaveilla sellaisista. Leivon ja teen paljon kaikenlaista käsilläni, kesällä möyrin puutarhassa, ei rakennekynnet ole minua varten.
Minäkin syön Piimaata, hiukseni ovat tuuheat, ainakin uskon että piimaalla on ollut vaikutusta. Kynnet tahtoo kulua niin että ei tarvitse viilailla eikä leikata useinkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1764777- 123316
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402213Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261994Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471926Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6731873- 1171821
- 1371737
- 451495
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101431