Olen tätä useammankin kerran ROT:lta tivannut, mutta ei hän ole kertaakaan tietääkseni vastannut.
Kysymys siis kuuluu, millainen oli paradiisissa mahdollinen geneettinen monimuotoisuus verrattuna mihin tahansa nykyiseen ihmispopulaatioon, vaikkapa kiinalaisiin, suomalaisiin tai rovaniemeläisiin?
Oliko Aadamin ja Eevan muodostaman kahden hengen populaation mahdollinen geneettinen monimuotoisuus siis millainen?
Myös muiden paradiisin eliöiden osalta olisin kiitollinen vastauksista. Raamattu ei kerro selvästi, luotiinko näitäkin pareittain, vai minkälaisia määriä per laji.
Huom! Paradiisin kaltainen geneettisen monimuotoisuuden pulmatilanne toistuu vedenpaisumuskriisin yhteydessä.
Geneettinen monimuotoisuus paradiisissa
24
<50
Vastaukset
- Koiraa.karvoihin
Uutta informaatiota ei kreationistien mukaan mutaatioiden seurauksena synny.
Silti he kuvittelevat, että kaikki koiraeläimet ovat yhden arkista kirmanneen koiraparin (susiparin?) jälkeläisiä.
Tästä herää kysymys, miten yhden eläinparin perimässä on voinut olla enemmän informaatiota kuin nykyään on pienikorvaketun, pienikorvakoiran juovasakaalin, kultasakaalin, kojootin, suden, punasuden, dingon, vaippasakaalin, etiopianketun, rapuketun, harjasuden, aasianvillikoiran, falklandinketun, andienketun, Darwininketun, pampaketun, pienihammasketun, savannikoiran, supikoiran, korvakoiran, pensaskoiran, harmaaketun, saariketu, bengalinketun, afgaaniketun, kapinketun, aroketn, tiibetinketn, naalin, hiekkaketun, preeriaketun, punaketun ja fennekin populaatioiden perimissä yhteensä?- iowataas
Painotus sanassa kuvittelevat... ;)
Jos Maapallolla on nyt 10 miljoonaa eliöläjia, ja 99 % on kuollut sukupuuttoon se tekee öö (en ole hyvä matikassa) summaksi että Alussa (ja vedenpaisumuksen jälkeenkin) oli 1000 miljoonaa eliölajia, menikö oikein? Vähintään 10 miljoonaa näistä oli varmaankin niitä perusmuotoja, jotka ahdettiin paattiin joka oli pienempi kuin ruotsinlaiva...Ihme epeleitä ne sen ajan ihmiset! Varmempi arvio voi olla 100 miljoonaa... - Koiraa.karvoihin
iowataas kirjoitti:
Painotus sanassa kuvittelevat... ;)
Jos Maapallolla on nyt 10 miljoonaa eliöläjia, ja 99 % on kuollut sukupuuttoon se tekee öö (en ole hyvä matikassa) summaksi että Alussa (ja vedenpaisumuksen jälkeenkin) oli 1000 miljoonaa eliölajia, menikö oikein? Vähintään 10 miljoonaa näistä oli varmaankin niitä perusmuotoja, jotka ahdettiin paattiin joka oli pienempi kuin ruotsinlaiva...Ihme epeleitä ne sen ajan ihmiset! Varmempi arvio voi olla 100 miljoonaa...Tästä tulee seuraava kreationismin ristiriita.
Kreationistit väittävät että "peruslajien" lajiutuminen alkoi vasta vedenpaisumuksen jälkeen. Toisaalta he väittävät että fossiilit ovat syntyneet vedenpaisumuksessa.
Miksi siis fossiileista löytyy enemmän esimerkiksi kissaeläinlajeja kuin mitä meillä on nyt elossa? Alkukissa lajiutui vasta arkista tulon jälkeen mutta silti se oli lajiutunut jo nykyistä useammaksi lajiksi ennen vedenpaisumusta? "Tästä herää kysymys, miten yhden eläinparin perimässä on voinut olla enemmän informaatiota kuin nykyään on pienikorvaketun, pienikorvakoiran juovasakaalin, kultasakaalin, kojootin, suden, punasuden, dingon, vaippasakaalin, etiopianketun, rapuketun, harjasuden, aasianvillikoiran, falklandinketun, andienketun, Darwininketun, pampaketun, pienihammasketun, savannikoiran, supikoiran, korvakoiran, pensaskoiran, harmaaketun, saariketu, bengalinketun, afgaaniketun, kapinketun, aroketn, tiibetinketn, naalin, hiekkaketun, preeriaketun, punaketun ja fennekin populaatioiden perimissä yhteensä? "
Mitään ristiriitaa ja ongelmaa ei ole.
Ensimmäisen ihmisparin tai eläinlajiparin dna:n Jumala oli jo ohjelmoinut kaikkien jälkeläisten informaation, joita ne tulevat tarvitsemaan eri olosuhteissa.
Toisin sanoen koko tulevan ihmis- ja eläinkunnan monimuotoisuus sisältyi jo ensimmäisiin ihmisiin, eläimiin ja kasveihin. Tämä todistaa kuinka viisaasti Jumala on kaiken suunnitellut. Se kuvastaa Jumalan yliluonnollista olemusta ja valtasuuruutta. Hänelle kaikki on mahdollista. Hän on rajoittamaton. Mitkään luonnontieteelliset lait eivät rajoita Häntä millään tavoin. Hän on kaiken yläpuolella. Samalla se antaa selvän kuvan siitä, kuinka mahdotonta on että sellainen voisi syntyä jonkun luonnontieteellisen prosessin kautta ilman Jumalaa.iowataas kirjoitti:
Painotus sanassa kuvittelevat... ;)
Jos Maapallolla on nyt 10 miljoonaa eliöläjia, ja 99 % on kuollut sukupuuttoon se tekee öö (en ole hyvä matikassa) summaksi että Alussa (ja vedenpaisumuksen jälkeenkin) oli 1000 miljoonaa eliölajia, menikö oikein? Vähintään 10 miljoonaa näistä oli varmaankin niitä perusmuotoja, jotka ahdettiin paattiin joka oli pienempi kuin ruotsinlaiva...Ihme epeleitä ne sen ajan ihmiset! Varmempi arvio voi olla 100 miljoonaa..."Vähintään 10 miljoonaa näistä oli varmaankin niitä perusmuotoja, jotka ahdettiin paattiin joka oli pienempi kuin ruotsinlaiva...Ihme epeleitä ne sen ajan ihmiset! Varmempi arvio voi olla 100 miljoonaa..."
Ateistisen tieteen mukaan koko maailmankaikkeus miljoonine galakseineen mahtui yhteen nuppineulan kokoiseen pisteeseen, joka räjähti (ns. alkuräjähdys).
Ratkaiskoon ateistit ensin tämän ongelman, ennen kuin ihmettelevät kuinka maapallon eläinlajit mahtuivat Nooan arkkiin.Mark5 kirjoitti:
"Vähintään 10 miljoonaa näistä oli varmaankin niitä perusmuotoja, jotka ahdettiin paattiin joka oli pienempi kuin ruotsinlaiva...Ihme epeleitä ne sen ajan ihmiset! Varmempi arvio voi olla 100 miljoonaa..."
Ateistisen tieteen mukaan koko maailmankaikkeus miljoonine galakseineen mahtui yhteen nuppineulan kokoiseen pisteeseen, joka räjähti (ns. alkuräjähdys).
Ratkaiskoon ateistit ensin tämän ongelman, ennen kuin ihmettelevät kuinka maapallon eläinlajit mahtuivat Nooan arkkiin.>>Ateistisen tieteen mukaan koko maailmankaikkeus miljoonine galakseineen mahtui yhteen nuppineulan kokoiseen pisteeseen, joka räjähti (ns. alkuräjähdys).<<
Ei tuo näkemys ole ensinkään välttämättä ateistinen, koska aina voidsaan ajatella että galaksit nuppineulan nuppiin ahtoi joku jumalolento, ehkä Zörq.Koiraa.karvoihin kirjoitti:
Tästä tulee seuraava kreationismin ristiriita.
Kreationistit väittävät että "peruslajien" lajiutuminen alkoi vasta vedenpaisumuksen jälkeen. Toisaalta he väittävät että fossiilit ovat syntyneet vedenpaisumuksessa.
Miksi siis fossiileista löytyy enemmän esimerkiksi kissaeläinlajeja kuin mitä meillä on nyt elossa? Alkukissa lajiutui vasta arkista tulon jälkeen mutta silti se oli lajiutunut jo nykyistä useammaksi lajiksi ennen vedenpaisumusta?Toisaalta he kai jotenkin, ota siitä nyt selvää, sanovat ettei mitään lajiutumista tapahdu. Tosiasiassa dinosaurus LAJEJA on löydetty tuhat, arvio on että lajeja saattoi olla 10 000, joten lajiutuiko se ns perusmuoto, vai ei. You can't both have the cake and eat it
iowa kirjoitti:
Toisaalta he kai jotenkin, ota siitä nyt selvää, sanovat ettei mitään lajiutumista tapahdu. Tosiasiassa dinosaurus LAJEJA on löydetty tuhat, arvio on että lajeja saattoi olla 10 000, joten lajiutuiko se ns perusmuoto, vai ei. You can't both have the cake and eat it
"Toisaalta he kai jotenkin, ota siitä nyt selvää, sanovat ettei mitään lajiutumista tapahdu. Tosiasiassa dinosaurus LAJEJA on löydetty tuhat, arvio on että lajeja saattoi olla 10 000, joten lajiutuiko se ns perusmuoto, vai ei. You can't both have the cake and eat it "
Kyllähän niitä dinosauruslajeja löytyy, jos lajinsisäinen muuntelu määritellään lajiutumiseksi.
Mutta jos lajinsisäistä muuntelua ei kutsuta lajiutumiseksi, niin silloin on olemassa vain yksi dinosauruslaji. Termeillä voidaan aina kikkailla.Mark5 kirjoitti:
"Toisaalta he kai jotenkin, ota siitä nyt selvää, sanovat ettei mitään lajiutumista tapahdu. Tosiasiassa dinosaurus LAJEJA on löydetty tuhat, arvio on että lajeja saattoi olla 10 000, joten lajiutuiko se ns perusmuoto, vai ei. You can't both have the cake and eat it "
Kyllähän niitä dinosauruslajeja löytyy, jos lajinsisäinen muuntelu määritellään lajiutumiseksi.
Mutta jos lajinsisäistä muuntelua ei kutsuta lajiutumiseksi, niin silloin on olemassa vain yksi dinosauruslaji. Termeillä voidaan aina kikkailla.>>Kyllähän niitä dinosauruslajeja löytyy, jos lajinsisäinen muuntelu määritellään lajiutumiseksi.
Mutta jos lajinsisäistä muuntelua ei kutsuta lajiutumiseksi, niin silloin on olemassa vain yksi dinosauruslaji.<<
Oliko se peto vai kasvissyöjä? Kävelikö kahdella vai neljällä jalalla? Painoiko monta kymmentä tonnia vai kilon? Oliko kalju, karvainen vai höyhenellinen?Mark5 kirjoitti:
"Toisaalta he kai jotenkin, ota siitä nyt selvää, sanovat ettei mitään lajiutumista tapahdu. Tosiasiassa dinosaurus LAJEJA on löydetty tuhat, arvio on että lajeja saattoi olla 10 000, joten lajiutuiko se ns perusmuoto, vai ei. You can't both have the cake and eat it "
Kyllähän niitä dinosauruslajeja löytyy, jos lajinsisäinen muuntelu määritellään lajiutumiseksi.
Mutta jos lajinsisäistä muuntelua ei kutsuta lajiutumiseksi, niin silloin on olemassa vain yksi dinosauruslaji. Termeillä voidaan aina kikkailla.Huoh...teillä ei ole mitään hajua mistään. Tuo perusmuoto ei tarkoita yhtään mitään.
Lajinsisäinen muuuntelu on muuntelua lajin sisällä, esim kaikenrotuiset ihmiset voivat tehdä lapsia keskenään, ilman että lajin raja ylitetään, se on vaan muuntelua.
T Rex ei voinut saada lapsia Tricerathopsin kanssa, koska he olivat eri dinosauruslajia! Ei hauki ja ahvenkaan parittele. Jos ne ovat teidän oudon käsityksenne mukaan polveutuneet kalan perusmuodosta, se on aikojen saatossa LAJIUTUNUT, jolloin muuntelu ei olekaan enää lajinsisäistä, johon ette toisaalta usko (että lajista voi kehittyä toinen ajan mittaan)
.. Niin on kuitenkin käynyt, ja siihen on syy).
Nykymaailman genetiikan syy-ja seuraussuhteet ovat ihan ymmärrettäviä, ja eri lajien sukulaissuhteita voi DNAta tutkimalla seurata ajassa taaksepäin. Luonnontiede...Mark5 kirjoitti:
"Tästä herää kysymys, miten yhden eläinparin perimässä on voinut olla enemmän informaatiota kuin nykyään on pienikorvaketun, pienikorvakoiran juovasakaalin, kultasakaalin, kojootin, suden, punasuden, dingon, vaippasakaalin, etiopianketun, rapuketun, harjasuden, aasianvillikoiran, falklandinketun, andienketun, Darwininketun, pampaketun, pienihammasketun, savannikoiran, supikoiran, korvakoiran, pensaskoiran, harmaaketun, saariketu, bengalinketun, afgaaniketun, kapinketun, aroketn, tiibetinketn, naalin, hiekkaketun, preeriaketun, punaketun ja fennekin populaatioiden perimissä yhteensä? "
Mitään ristiriitaa ja ongelmaa ei ole.
Ensimmäisen ihmisparin tai eläinlajiparin dna:n Jumala oli jo ohjelmoinut kaikkien jälkeläisten informaation, joita ne tulevat tarvitsemaan eri olosuhteissa.
Toisin sanoen koko tulevan ihmis- ja eläinkunnan monimuotoisuus sisältyi jo ensimmäisiin ihmisiin, eläimiin ja kasveihin. Tämä todistaa kuinka viisaasti Jumala on kaiken suunnitellut. Se kuvastaa Jumalan yliluonnollista olemusta ja valtasuuruutta. Hänelle kaikki on mahdollista. Hän on rajoittamaton. Mitkään luonnontieteelliset lait eivät rajoita Häntä millään tavoin. Hän on kaiken yläpuolella. Samalla se antaa selvän kuvan siitä, kuinka mahdotonta on että sellainen voisi syntyä jonkun luonnontieteellisen prosessin kautta ilman Jumalaa.Eikös seuraakkin mielenkiintoinen asetelma kun uskonnollista tarinankerrontaa pohdiskellaan loogisesti.
Mitäs muuten jos arkissa olevista lajeista yhden lajin pariskunnasta naaraalla on vaikkapa rakkula munasarjassa ja kierto ei pelaa, niin siitähän seuraa sukupuutto. Reilu peli sadistisella jumalalla. Tai jos syntyykin vain muutama urosjälkeläinen niin lisääntyminen vaatiiki juuri sen raamatullisen ihmeen... vai kuinka asia on jehovien keskuudessa?- Anonyymi
Mark5 kirjoitti:
"Toisaalta he kai jotenkin, ota siitä nyt selvää, sanovat ettei mitään lajiutumista tapahdu. Tosiasiassa dinosaurus LAJEJA on löydetty tuhat, arvio on että lajeja saattoi olla 10 000, joten lajiutuiko se ns perusmuoto, vai ei. You can't both have the cake and eat it "
Kyllähän niitä dinosauruslajeja löytyy, jos lajinsisäinen muuntelu määritellään lajiutumiseksi.
Mutta jos lajinsisäistä muuntelua ei kutsuta lajiutumiseksi, niin silloin on olemassa vain yksi dinosauruslaji. Termeillä voidaan aina kikkailla.Mark5istisen tieteen maailmassa on aina ollut sellaisia lajeja kuin bakteeri ja perhonen. Nyt siellä on näköjään sellainenkin laji kuin dinosaurus.
- khtiuytliutgli
"Paradiisi" ei ole suomea.
kekek-kekek kirjoitti:
On se vähintään pilailusuomea.
Sen vuoksi en sinulle vastaakaan koska käyttäydyt noin rumasti.
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Sen vuoksi en sinulle vastaakaan koska käyttäydyt noin rumasti.
Vai on mennyt jauhot suuhun tuon A&E populaation geneettisen monimuotoisuuden suhteen.
Myös vastaavan homman vedenpaisumuksen jälkeen.
Ei yllätys...
Saat miettiä rappioluutiosi mielekkyyttä uudemman kerran.- Luucifer
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Sen vuoksi en sinulle vastaakaan koska käyttäydyt noin rumasti.
"Koska käyttäydyt noin rumasti"
Jo on Suomen ylimielisimmällä peruskoulun opettajalla pokkaa. RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Sen vuoksi en sinulle vastaakaan koska käyttäydyt noin rumasti.
Yksi alakoulunopettaja ajoi kyllä minut kerran luokasta ulos koska pierasin laulu- ja leikkitunnilla. Se oli surullista.
- Hanuristi
kekek-kekek kirjoitti:
Yksi alakoulunopettaja ajoi kyllä minut kerran luokasta ulos koska pierasin laulu- ja leikkitunnilla. Se oli surullista.
Pieruhuumori on kuitenkin ikuista. Se on muuttunut historian saatossa paljon vähemmän kuin ihmisten jumalat.
Hanuristi kirjoitti:
Pieruhuumori on kuitenkin ikuista. Se on muuttunut historian saatossa paljon vähemmän kuin ihmisten jumalat.
Laulu-leikkituntipieraisu ei ollut huumoria vaan luonnonilmiö. Opettaja "huumoriksi" tulkitsi. Siksi sain epäoikeudenmukaisen rangaistuksen.
Nyt kesällä kun ROT päivystää jatkuvasti voisi vähitellen alkaa vastata kysymykseen.
Täydellinen genomi olisi kai suunniteltu rappeutumattomaksi. Rappeutumaan "tarkoitettu" genomi on väistämättä epätäydellinen.
Mikähän rappeutumisen todistusarvo on (siis uskovaisten silmissä, jos se (haha) havaittaisiin todeksi?
Jippii, Jumala vihaa meitä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564750Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221324- 871315
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271091Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi251941- 65916