Alarmistit kielsivät aiemmin lähihistorian ilmastonmuutokset esim . keskiajan lämpimän kauden ja pienen jääkauden jonka loputtua alettiin vasta mitata lämpötiloja mittareilla ja nähtiin lämpötilojen nousevat pienoisesti sadassa vuodessa.
Palstalla selitettiin epätoivoisesti kylmän ajan johtuneen esim. Krakataun purkauksesta joka tapahtui 1883. Kyseinen purkaus viilensi pohjolaa toki yhden vuoden ajan noin asteen C verran.
Onko palstalaisille tuttua asiaa nälkävuodet Suomessa ja kylmät kesät 1800-luvulla koko Euroopassa ja kylmä kausi 1300-1800 luvuilla?
Silloin hiilidoksiditasot olivat liian matalat kasvien kunnolliseen kasvuun ainakin Pohjolassa. Onneksi ne saatiin nostettua hieman jotta metsät ja viljasadot kasvaisivat paremmin.
Onko ilmastohistoria jo tuttu asia palstalaisille?
20
<50
Vastaukset
- Palaeo
Kaikki on kovin tuttua ja vauhtihan tulee paranemaan tehtiin pikku Suomessa sitä sun tätä. Naatitaan nyt näistä talvipäivistä kun näitä vielä kivasti on. Kyllä ne siitä harvenoo.
- perustelut.esille
Mihin tuo "harvenoo" väite perustuu?
Nyt jotain DOI numeroa tai vertaisarvioituja pumaskaa esille.
- lämpöäpesään
Asiaa on yritetty pimittää ja selittää tulivuorenpurkauksella joka oikeasti tapahtui vasta yli 30 vuotta nälkävuosien jälkeen .
Toinen alarmistien kikka on väittää lämpimän ja kylmän kauden olleen vain Pohjoisella pallonpuoliskolla eli se ei ollut heidän mielestään globaalia. Mitä sitten jos ei ollut. Nykyisinkin eteläinen pallonpuolisko ei näytä lämpenevän samaa tahtia kuin pohjoinen.
Kolmas hämäys on väitetty lämpenemisen ennennäkemättömästä nopeudesta joka on ollut 1850 eteenpäin eli 150 vuodessa 0,8 C astetta. Jopa alarmistitutkijatkin ovat esittäneet arvioita siitä , että noin puolet siitä on luonnollista lämpenemistä.- tarvitaan.lämpöä
Jaa, juuri äsken osoitettiin, että vuodesta 1850 vuoteen 2016 on viilenttynyt 0,2 astetta.
Eikä NASA:kaan kiistänyt, ja vaikeaahan se olisi ollutkin, koska käytettiin heidän omaa dataansa. - muistaa.muistuttaa
tarvitaan.lämpöä kirjoitti:
Jaa, juuri äsken osoitettiin, että vuodesta 1850 vuoteen 2016 on viilenttynyt 0,2 astetta.
Eikä NASA:kaan kiistänyt, ja vaikeaahan se olisi ollutkin, koska käytettiin heidän omaa dataansa.No eipä osoitettu, sillä aiheesta kirjoittanut yritti päätellä ilmaston muuttumista yksittäisten vuosien keskilämpötilojen avulla. Sehän ei tietenkään onnistu, sillä ilmasto on edelleenkin 30 vuoden keskiarvo säästä. Vertailu pitää siis suorittää pitkän ajan keskiarvoista, jolloin mitään tuollaista viilenemistä ei tietenkään näy.
Tästä asiasta kirjoittajalle huomautettiin jo aiemmin keskustelun "Ilmastonmuutos ihmetyttää" viestissä jonka kirjoitti nimimerkki omenat.ja.appelsiinit 27.12.2018 klo 12:32
- ilmastonmuutoskriitikko
Kyllä ilmastohistoria on minulle hyvinkin tuttu. Olen katsonut Helsingin yliopistolla pidetyn professori Korholan luennon useaan kertaan. Siinä oli mm. uudella menetelmällä tehty 2000 vuoden käyrä. Kyllä siitä näki selvästi, ettei nykyisessä lämpenemisessä ole mitään poikkeuksellista.
Nopeita lämpötilamuutoksia on tapahtunut ennenkin. Poikkeusellisen nykyajasta tekee vain se, että nyt sillä sillä syyllistetään ihmisiä aivan tolkuttomasti. Ihmiskunta on kyllä siihen lämmönnousuun täysin syytön, ja syyllistäjät niitä todellisia rikollisia.
Se joka keksii syntejä, joita ei ole edes olemassa, ja niin syyttää ja tuomitsee maailman kansoja on moraalinen rikollinen. Meidän jokaisen velvollisuus on etsiä totuutta, ja julistaa vain sitä. Totuus on se, että ns. kasvihuonekaasut ei edes pysty lämmittämään ilmastoa. Totuus löytyy maailman teollisuudesta eikä ilmastotieteestä tai luonnonsuojelujärjestöistä. - Niinistö12345780
Kuten teille on useasti kerrottu, ovat väittämänne lämpöjaksot olleet täysin paikallisia Atlantin pohjoisosissa tapahtuneita ilmiöitä.
Nyt on kyseessä globaali lämpeneminen.- jäätävääkeliä
Oletko tosissasi jönssi? Väitätkö, että noin tuhannen vuoden välein toistuva lämpöjakso osui aina samaan paikkaan.
Kumoa nyt ensin tämän kartan lukuisat vertaisarvioidut tutkimukset: https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1akI_yGSUlO_qEvrmrIYv9kHknq4&ll=-3.81666561775622e-14,38.03818700000005&z=1 - ilmastonmuutoskriitikko
jäätävääkeliä kirjoitti:
Oletko tosissasi jönssi? Väitätkö, että noin tuhannen vuoden välein toistuva lämpöjakso osui aina samaan paikkaan.
Kumoa nyt ensin tämän kartan lukuisat vertaisarvioidut tutkimukset: https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1akI_yGSUlO_qEvrmrIYv9kHknq4&ll=-3.81666561775622e-14,38.03818700000005&z=1Tottakait jöns on tosissaan. Jönshän on loikannut 1800-luvulta 2000-luvulle. Se oli 1800-luvulla totista aikaa, Kirkot saaarnasi vielä helvetintuomiota. Nyt on kirkkokin vaihtanut arkkipiispan johdolla ilmastonmuutoshelvetin saarnaamiseen.
Aina pitää olla joku kyseesalainen tai valheellinen pelote. Muuten pelottelijat tulee onnettomiksi. Sitten pelottelijat on onnellisia, kun kaikki muut on onnettomia, tai niin pelottelijat ainakin haluaa uskoa. Se ei vaan tule toteutumaan.
Pelottelijat tulee ollemaan kaikista onnettomimpia. Sitä mitä kylvää myös niittää. Pelottelijat tulee olemaan onnettomimpia, koska tämä maailma ei sutostu loppujen lopuksi heidän kelkkaansa. Se pelottelijoiden pelkäämä CO2 tulee joka tapauksessa lisääntymään.
Vain tyhmät ja tietämättömät jääräpäät pelkää sitä tosissaan. Viisas ajattelee suhteellisesti. Ainoa absoluuttinen totuus on se, että absoluuttista totuutta ei ole olemassa. - hohhoijjaaaa
Globaalisti on kuitenkin viilentynyt, joten mistä ihmeen lämpenemisestä jönssi taas horisee?
- todisteet.viilenemisestä
hohhoijjaaaa kirjoitti:
Globaalisti on kuitenkin viilentynyt, joten mistä ihmeen lämpenemisestä jönssi taas horisee?
Olisiko sinulla linkkiä johonkin vertaisarvioituun tiedejulkaisuun, jossa tuo globaali viileneminen todetaan tai sellaista ennustetaan? Blogiväitteet tai itse tehdyt päätelmät datasarjoista eivät vieläkään ole uskottavia.
Jos löytyy tietoa niin laita artikkelin viitetiedot keskusteluun "Tiede ja väitteet ilmaston viilenemisestä". Siellä sellaisen perään on (turhaan) kyselty jo yli kaksi kuukautta. - jäätävääkeliä
Laitoin viestin, jossa oli linkkejä lämpötilamittauksiin, jotka osoittivat ettei ole globaalisti lämmennyt. Miksi poistatit sen jönssi?
- todisteet.viilenemisestä
jäätävääkeliä kirjoitti:
Laitoin viestin, jossa oli linkkejä lämpötilamittauksiin, jotka osoittivat ettei ole globaalisti lämmennyt. Miksi poistatit sen jönssi?
Laita tuohon mainitsemaani keskusteluun viesti jossa on linkki datan sijaan vertaisarvioituun artikkeliin, jossa mitatun lämpötiladatan perusteella todetaan että ei ole globaalisti lämmennyt. Kun mainittu keskustelu talletetaan 24/7 niin siinä ei mene viitteet hukkaan.
- hohhoijakkaa
Nyt oli kyse globaalista ilmastosta. Sinä tarjoat mittaridataa kolmesta mittapisteestä ja niiden perusteella mukamas väität jotakin globaalista ilmastosta? Oikeesti?
Vertaisarvioidussa artikkelissa ilmaston lämpenemisestä tai jäähtymisestä yksi kriteeri on tietenkin se, että päätelmissä käytetään riittävän laajalta maantieteelliseltä alueelta kerättyä dataa. - jäätävääkeliä
hohhoijakkaa kirjoitti:
Nyt oli kyse globaalista ilmastosta. Sinä tarjoat mittaridataa kolmesta mittapisteestä ja niiden perusteella mukamas väität jotakin globaalista ilmastosta? Oikeesti?
Vertaisarvioidussa artikkelissa ilmaston lämpenemisestä tai jäähtymisestä yksi kriteeri on tietenkin se, että päätelmissä käytetään riittävän laajalta maantieteelliseltä alueelta kerättyä dataa.Ei vaan kyse oli siitä, että jönssi väitti ettei historian lämpökaudet olleet koko maapallon kattavia vaan paikallisia ja väitti että nykyinen lämpeneminen olisi. Osoitin vain, ettei nykyäänkään kaikkialla ole lämmennyt.
- eteläeilämpene
Jönssi on ennekin yrittänyt pimittää historian lämpö/kylmä kausia ja niiden syitä.
Annatko Jönssi tai joku muu jänssi kirjoitustenne lähteen jotta voimme paneutua asiaan paremmin. Kuullostaa minusta enemmän hämäykseltä kuin todelta.
Onhan siinä tietenkin se pointti ,että nykyaikaisia mittauksia ei ollut tehty satoja ja tuhansia vuosia sitten. Onneksi on muut tekniikat avuksi ilmastonhistorian kirjoituksiin.
Kieltämättä nykyilmasto on lämmennyt ja jäätiköt sulaneet mutta mitä kummaa sieltä jään alta onkaan löytynyt? Sitä ei alarmisti halua tietää mutta lukekaa te muut tuosta:
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1040618217305529
60-40 tuhatta vuotta sitten mm. Altai vuoristossa kasvoi metsää noin 600-700 metriä nykyistä puurajaa korkeammalla. Tutkijoiden mukaan tämä osoittaa ilmaston olleen tuolloin noin 2-3 astetta nykyistä lämpimämpi vaikka ilmakehän CO2 pitoisuus silloin oli vain n. 200 ppm.- kokokokokoko
Ei tarvitse mennä niin kauas vaan keskiaika riittää todistamaan lämpimän kauden olemassaolon.
Jo jääkauden päättyminen todistaa lämpimän ajan alkaneen globaalisti tai ei.
- on.se.kamalaa
Varmaan ollut rooman aikakaudella kamalaa, kun alpitikin vihersivät silloin.
https://motls.blogspot.com/2006/08/green-alps-in-roman-empire.html- dededededede
Niin juuri ja se ei ole edes Pohjois-Atlantilla. Toi Jönssi on pelkkä poliitikko ja hupiukko.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058