Pahuus valkeuden vaatteissa - Tänä päivänä

Näinseasiaon

Olettekos koskaan nähneet että jotain aatetta tai ideologiaa olisi ajettu markkinoimalla sitä pahuutena?

Katso historiaa: markkinoiko natsi-saksa toimintaansa pahuutena tai laittomuutena? Tai esittikö Stalin toteuttamansa kansanmurhan, etnisen puhdistuksen mustana paholaisen työnä? Onko äärikommunismi tai feministinen viher-vasemmistolaisuus ilmaissut edustavansa ihmiskunnalle tuhoisia aatteita joiden vaikuttimena on pahuus, tyhmyys ja ymmärtämättömyys?

Eikö kaikki maailmassa koskaan olleet yhteiskunnallisen pahuuden ja rappion ilmentymät olekin markkinoineet itseään "HYVÄN ASIAN PUOLESTA" -olevina? Myös Jeesuksen aikaiset fariseukset (jotka ovat esikuva meidän aikamme Raamatusta luopuneista liberaali-, ja naispapeista) esiintyivät olevansa "Jumalan puolesta" ja selittivät Jeesuksen olevan itsensä paha joka pahuuden sormella teki hyviä töitään.

Olen miettinyt paljon että voisikohan maailmasta löytyä niin ymmärtämätöntä ihmistä joka ei tajuaisi tätä tosiasiaa? Mutta näyttää olevan jopa kosolti! Että Jumalan seurakunnan vainoaminen ja kiroileminen katsotaan olevan hyvää työtä hyvyyden puolesta? Tekin olette sellaisia ihmisiä, te epäuskoiset ja liberaalit!

------------------------------------------------

" tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. " (Joh. 16:2)

------------------------------------------------

Kysyn nyt teiltä palstan epäuskoisilta että oletteko koskaan tulleet miettineeksi että olettekin ITSE erehtyneet ja vaikka LUULETTE olevanne hyvien asioiden puolella, niin olette sokeudessanne kuitenkin eksytetyt suurella eksytyksellä ja palvelette pahuutta, pahoja asioita? Vai pidättekö itseänne tässä suhteessa erehtymättöminä niin ettei teidän kaltaisillenne lukion oppimäärän suorittaneille suurille tiedemiehille ja älyn sankareille voi sellaista erehdystä tapahtua, koska se on mielestänne mahdotonta suuren ylivertaisuutenne ansiosta?


Mutta kyllä me Jumalan lapset teidän vastauksenne tiedämme. Te elätte pimeydessä aina siihen päivään asti jona huomaatte teidät saavuttaneen kauhun ja pelon, päivän jona valheet eivät enää kanna. Te kuvittelette olevanne turvassa rangaistukselta koska koko maailma näyttää olevan saman sokeuden ja eksymyksen vallassa. Te uskottelette itsellenne näin, kunnes kuolema erottaa teidät toisistanne ja "enemmistön tuesta". Sitten teille paljastuu totuus!

Mitä teitä auttaa "enemmistön tuki" kun makaatte kuolinvuoteellanne kipujen ja tuskien runtelemana eivätkä lääkärit enää voi auttaa? Tiede johon olitte panneet kaiken toivonne, ja jota olitte pitäneet pelastajananne ja jumalananne, niin että kirositte eläissänne Elävää Jumalaa, -se murenee ja valuu tyhjään nyt kun kukaan ei voi teitä enää auttaa! Tiede, johon luotitte, -sekin petti teidät! Esko Valtaojakaan ei voi auttaa! Marsiin lähetetty tutkimuskone ei auta teitä, eikä tieteen kuvalehden artikkelit, jotka lupailivat teille ikuista elämää, johon luotitte, pilkaten Elävää Jumalaa. Kaikki ne ovat poissa! Stephen Hawking on poissa, Heikki Räisänen on poissa, arkkipiispa Mäkinen ei ole saapuvilla punttaamaan teitä taivaaseen!

Silloin teiltä murretaan kaikki mihin olitte täällä luottaneet, mihin toivonne panneet! Lähimmät rakkaannekaan eivät voi muuta kuin itkeä ja surra ajatellen miten eläissänne pilkkasitte Jumalaa ettekä vielä kuolivuoteellakaan tehneet parannusta sillä Jumala oli sallinut sinun sydämesi paatua koska et etsikonaikaasi tuntenut! Kukaan rakkaistasi ei uskalla sanoa sitä ääneen, mutta kaikki tietävät sen! Kaikilla on mielessään vain yksi asia: Se on tabu jota ei sanota ääneen koska jo sen sanominenkin lisää tuskasi vielä monikertaisiksi jo nyt kuolivuoteellasi, vaikka sinua ei vielä ole laskettu alas kärsimään rangaistusta synneistäsi, vaan kohta se on edessä. Sen sanominen on tabu, joka koskee liian kipeään.


Mutta vielä annetaan maan päällä syntejä anteeksi! Vielä on armon aikaa! Vielä kutsutaan ehtoollispöytään tunnustamaan syntejä ja saamaan niitä anteeksi! Vielä lapsena saatu kasteesi todistaa että sinullekin kuuluu syntien anteeksiantamus ja kutsu iankaikkiseen iloon! Olkoot syntisi vaikka veriruskeat, ne tulevat villanvalkoisiksi, sillä Jumalan Poika, Jeesus Kristus on kärsinyt, kuollut ja voittanut kuoleman ja synnin vallan.

Kuule Raamatun sanaa:

----------------------------------------------

Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa, jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta; sentähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: 'Aina he eksyvät sydämessään'; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni; ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'." (Hebr. 3: 7-11)


Tahdotko sinöäkin tulla Jeesuksen autuuteen? Mikä tässä maailmassa on niin arvokasta että se maksaa iankaikkisen kärsimyksen tuskan?

82

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JeesuksenMorsiammelle

      "Mutta kyllä me Jumalan lapset teidän vastauksenne tiedämme. "
      Turhaa sitten kysymyksiäsi kyselet, jos kerran vastauksen tiedät.

      • Niin. Ja mikä se aate tai ideologia olikaan, jota on "markkinoitu pahuutena"?


      • Eenokki12
        torre12 kirjoitti:

        Niin. Ja mikä se aate tai ideologia olikaan, jota on "markkinoitu pahuutena"?

        Antikristuksen opit ja homoleegioiden vaivaamat ihmisenkaltaiset jotka ovat paholaisen luomuksia.


      • kaikkea.sitä.lukeekin
        Eenokki12 kirjoitti:

        Antikristuksen opit ja homoleegioiden vaivaamat ihmisenkaltaiset jotka ovat paholaisen luomuksia.

        Opetatko tässä, että paholainen on luonut jotakin? Luoko paholainen "ihmisenkaltaisia"? Tällainen oppi oli aikoinaan zarathustralaisilla. Ei mitään uutta auringon alla.


      • Eenokki12 kirjoitti:

        Antikristuksen opit ja homoleegioiden vaivaamat ihmisenkaltaiset jotka ovat paholaisen luomuksia.

        Sinun juttujasi ei usko kukaan.


      • Vastustan.pahuutta
        torre12 kirjoitti:

        Niin. Ja mikä se aate tai ideologia olikaan, jota on "markkinoitu pahuutena"?

        No totta kai homofobia , evoluutio ja vegetarismi on piilotettu aloittajan vuodatukseen, kenties myös politiikka ja vanhusten huono hoito. Maahanmuuttovastaisuus ja naispapit.
        Oi, kyllä niitä syitä on. Voitaisiinkin ruveta tekemään yhdessä luetteloa.
        Markkinointia harrastavat asioiden vastustajat, mikä on se mielenkiintoinen pointti tässä.


    • Jos joku on kuollut teidän puolestanne, eikö se tarkoita, että te ette enää tekisi sitä, mitä tämä teki. Silloin synti poistuu.

      Jos te toistatte niitä panetteluja, joita tämä joka kärsi lausui, silloin synti ei ole poistunut ja hän kärsi ihan turhaan.

    • KazuKa

      Jumala, joka lähettää ihmisen iänkaikkiseen kärsimykseen, koska tätä on "pilkattu" on todella paha ja eikä ansaitse kunnioitusta.

      • Näinseasiaon

        Ei asia ole noin, vaan Kaikki valtias Jumala ei tuomitse väärin, vaan oikeudenmukaisesti ja vanhurskaasti. Mikä sinä pilkkaaja olet arvostelemaan Jumalan tuomioita? Sinä joka juot vääryyttä niinkuin vettä?

        Jokainen ihminen, sinäkin!, olemme synneillämme ansainneet sen rangaistuksen! Olemme niin pahoja ettemme ansaitsisi elää edes enää tätä päivää! Miksi sinä siis luulet saavasi pilkata Jumalaa ettei rangauistus saavuta sinua jo nyt?

        Eikö siksi; Hän on armollinen ja pitkämielisyydessään suuri, eikä tahtoisi sinunkaan kadotustasi vaan että tulisit parannukseen ja sielusi säästyisi.

        Miten käytät armonaikasi?


      • Khhh

        Mitä hyvää ja kunnioitettavaa on pilkkaamisessa?


      • Näinseasiaon
        Khhh kirjoitti:

        Mitä hyvää ja kunnioitettavaa on pilkkaamisessa?

        Niinpä! Mutta eivät epäuskoiset vastaa tähän kysymykseesi mitään koska heidän häpeänsä on heidän kunnianaan! Ja jospa kyse olisikin ainoastaan pilkkaamisesta, vaan kun ihminen tekee joka päivä syntiä ajatuksillaan, sanoillaan, teoillaan jalaiminlyönneillään niin ettei ole tervettä paikkaa kiireestä kantapäähän.

        Raamatussa sanotaan että luomakunta ja maakin huokaa tämän inhottavan painolastin alla -ihmislasten- jotka saastuttavat maan lähimmäistensä verellä. Onkin tapahtunut ihmiskunnan historiassa useitakin kertoja ettei maa ole enää jaksanut kantaa ihmisen syntiä vaan on avannut suunsa nielaisemaan heidät tuliseen heövettiin, levittänyt kutansa ammolleen ja niellyt elävältä ihmisiä sisäänsä -ja sulkeutunut jälleen -saatuaan vähän hyvitystä.

        Vaan ei kukaan taoida luetella ihmisten syntivelkaa niin että se luetelluksi tulisi.

        Mutta on yksi joka on sen kaiken kantanut ja kaiken sovittanut. Siksi kaikki kauheudet maailmassa tänä aikana tapahtuvat vain kahdesta syytä, että ihmiset ne nähdessään käsittäisivät kaksi asiaa:

        1.) Ellette tee parannusta, samoin te kaikki hukutte!

        2.) Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää!

        Synnit on maksettu, ja sovitettu mutta synninteon seurausta ei ole,oettu ihmisiltä pois, että he siitä ymmärtäisivät kavahtaa pahaa ja tehdä hyvää.

        Vaan ymmärrämmekö me?


      • "Jumala, joka lähettää ihmisen iänkaikkiseen kärsimykseen, koska tätä on "pilkattu""

        Ihmiset heitetään ikuiseen tuleen siksi että ovat tehneet syntiä, olleet pahoja luomakuntaa kohtaan, toisiaan kohtaan ja Jumalaa kohtaan...eikä vain siksi, että Häntä on "pilkattu". Ja ihminenhän sen loppupeleissä itse valitsee haluaako seurata Jumalan tahtoa vai ei.


      • jumalaonkuollut

        Jumala kuoli ja kirottiin ristille Paavalin toimesta, ei ole mitään Jumalaa.


      • Näinseasiaon kirjoitti:

        Ei asia ole noin, vaan Kaikki valtias Jumala ei tuomitse väärin, vaan oikeudenmukaisesti ja vanhurskaasti. Mikä sinä pilkkaaja olet arvostelemaan Jumalan tuomioita? Sinä joka juot vääryyttä niinkuin vettä?

        Jokainen ihminen, sinäkin!, olemme synneillämme ansainneet sen rangaistuksen! Olemme niin pahoja ettemme ansaitsisi elää edes enää tätä päivää! Miksi sinä siis luulet saavasi pilkata Jumalaa ettei rangauistus saavuta sinua jo nyt?

        Eikö siksi; Hän on armollinen ja pitkämielisyydessään suuri, eikä tahtoisi sinunkaan kadotustasi vaan että tulisit parannukseen ja sielusi säästyisi.

        Miten käytät armonaikasi?

        Mitä oikeudenmukaista on ikuisessa kidutuksessa? Sinunko mielestäsi se on sopiva rangaistus siitä, ettei usko tiettyihin todistamattomiin väitteisiin? Jos näin on, olet hirviö sinäkin.


      • George_L kirjoitti:

        "Jumala, joka lähettää ihmisen iänkaikkiseen kärsimykseen, koska tätä on "pilkattu""

        Ihmiset heitetään ikuiseen tuleen siksi että ovat tehneet syntiä, olleet pahoja luomakuntaa kohtaan, toisiaan kohtaan ja Jumalaa kohtaan...eikä vain siksi, että Häntä on "pilkattu". Ja ihminenhän sen loppupeleissä itse valitsee haluaako seurata Jumalan tahtoa vai ei.

        Jumala ei kuitenkaan heitä ketään mihinkään tuleen. Yleensä Jumala käskee tappamaan sen, joka tekee hänen käskyjänsä vastaan.


      • Khhh kirjoitti:

        Mitä hyvää ja kunnioitettavaa on pilkkaamisessa?

        Ei ole mitään hyvää ja kunnioitettavaa siinä että kritiikki ja jopa logiikka nähdään pilkkaamisena ja keskustelun yritykset tapetaan kriitikon demonisoinnilla.


    • Raamatun jumalan pahuutta, puhumattakaan kristinuskon nimissä tehdystä pahuudesta, ei voi olla huomaamatta.

      Silti kristinuskonharhaiset ylistävät muhammadanisminharhaisten tavoin jumalansa hyvyyttä ja armeliaisuutta.

      Iljettävää käytöstä pelkän satuolennon vuoksi.

      • onkylläkäsittämätöntä

        Älä muuta sano, on kyllä kummallista, että miten ihmiset totuuden vastaisesta - laitoin sen alemmaksi - pystytäänkin tuolla tavalla manipuloimaan. Sitten pelotellaan vielä kaikenmaailman antikristuksilla ja tuhoilla, että he entistä vimmatummin pitävät kynsin ja hampain kiinni tästä saatananpalvontaopistaan.


      • On tavallaan loogista, että pahaa jumalaa lepytellään tätä kehumalla. Mikä olisi vaihtoehto, jos kerran uskoo pahan jumalan olevan todellinen? Psykopaattiinhan ei mikään muu tehoa kuin mielistely.


    • Yrittäkääpä nyt rauhoittua taas vaihteeksi, minä olen maa-äiti ja nielaisen teidät lopulta kuitenkin, ette te voi sille mitään.
      Näin se on säädetty.

    • George_L

      Erittäin ajankohtainen ja hyvä keskustelun aloitus.

    • setotuustästä

      " tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. " (Joh. 16:2)

      Aloittaja miettii muiden ymmärryskykyä, mutta onko hän itse tietoinen, että uhrikultti kuuluu pakanuuteen ja ihmisuhrikultti on Aabrahamin Jumalan kanssa sama asia kuin liitto Baalin palvojien kanssa, koska kyseessä on ihmisuhrikultti - mutta sekään ei vielä riitä, vaan liittyy myös siihen, että Jumala kirotaan ristille.

      • onkotosiaanvaikeaa

        " tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. " (Joh. 16:2)

        Ymmärrätkö sinä aloittaja - nyt juuri on se aika, kun luullaan tehtävän uhripalvelus Jumalalle kun juodaan hänen poikansa verta ja syödään hänen poikansa ruumista, ja hänet onkin tapettu uhrilahjaksi Saatanalle ikuisena, kertakaikkisena, hyvältä tuosuvana uhrilahjana.


      • lopettakaatappaminen

        On tämä niin surullista - uskon jopa, että te toimitte täysin vilpittömällä mielellä, mutta vähän pitäisi olla järkeäkin mukana - varsinkin sen jälkeen, kun tiedämme, että Paavali asetti ne ehtoollissanat, että kun juotte hänen (Jeesuksen) verta ja syötte hänen ruumistaan, niin pidätte hänet kuolleena.

        Kuten kirjoitat alussa: Eikö kaikki maailmassa ... pahuuden ... ilmentymät olekin markkinoineet itseään "HYVÄN ASIAN PUOLESTA"? Myös Jeesuksen aikaiset fariseukset (jotka ovat esikuva meidän aikamme Raamatusta luopuneista liberaali-, ja naispapeista) esiintyivät olevansa "Jumalan puolesta" ja selittivät Jeesuksen olevan itsensä paha joka pahuuden sormella teki hyviä töitään?

        Niin, ja tämän Pyhä henki-opin Jumalan kuolemalla, jota tässä markkinoit hyvänä asian on tehnyt juuri tuollainen juutalainen fariseus, joiden Jeesus sanoi olevan itsestä Perkeleestä, ja kuvaili heidän isä perkelettä murhaajaksi, eikä heissä totuutta ollut, koska he eivät totuudessa pysy - vain pelkkää valhetta.

        Näin nopeasti unohtui Jeesuksen opetus ja hänen omat sanansa.


      • monestitapettu

        Voisi ihan hyvin ajatella tuota Jeesuksen tekemäksi testiksi, että miten paljon hänen omaa ääntään edes kuullaan: hän kertoo etukäteen, että fariseukset ovat valehtelijoita, murhaajia ja heidän Isä on itse Perkele. Mitä tapahtuu? Tulee juuri se fariseus, joka tuomitsi Jeesuksen kuolemaan, kertoo nähneensä kuin tuli ja leimaus Jeesuksen hetken Damaskoksen tiellä, ja väittää Jeesuksen antaneen hänelle valtakirjan hänelle uskonnon tekemiseksi.

        Sitten kaiken lisäksi selviää vielä, että niin Jeesuksen ihmisuhrikuoleman merkitys kuin ehtoollisen asetussanat ovatkin tulleet Paavalilta sekä Pyhä henki - sen hän myös antoi tiedoksi, kun opetuslapset eivät tienneet koko asiasta mitään ennen kuin Paavali useita vuosia myöhemmin tapasi heidät, kun Jeesus oli jo kuollut.


      • häväistyristiinnaulittu

        Otetaanpa tuo kohta tähän Johanneksen evankeliumista, otan yhden jakeen alusta, että selviää Jeesuksen puhuvan fariseusten kanssa:

        8:3 Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle
        ....
        8:38 Minä puhun, mitä minä olen nähnyt Isäni tykönä; niin tekin teette, mitä olette kuulleet omalta isältänne."
        8:39 He vastasivat ja sanoivat hänelle: "Aabraham on meidän isämme." Jeesus sanoi heille: "Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja.
        8:40 Mutta nyt te tavoittelette minua tappaaksenne, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt.
        8:41 Te teette isänne tekoja." He sanoivat hänelle: "Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä; meillä on yksi Isä, Jumala."
        8:42 Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.
        8:43 Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
        8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
        8:45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.
        8:46 Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?
        8:47 Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."
        8:48 Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että sinä olet samarialainen ja että sinussa on riivaaja?"
        8:49 Jeesus vastasi: "Minussa ei ole riivaajaa, vaan minä kunnioitan Isääni, ja te häpäisette minua.

        Ja lopulta tällä häpäisyllä ei ole sitten ollutkaan enää mitään rajaa.


      • todisteet

        Ja näin Paavali itse kertoo tehneensä oppinsa - laitetaan nyt vielä:

        3.Gal.13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"

        "2. Kor. 11:2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.

        1. Kor. 4:15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa."

        Gal. 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

        "Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan," (1. Kor. 15:3)

        "Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni". Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni". Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee." (1. Kor. 11:23-26)

        Ja hän (Paavali) sanoi heille (opetuslapset): "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?"
        Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
        Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?"
        He vastasivat: "Johanneksen kasteella". Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
        Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat. Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.´ (Apt 19:1-7)


      • totuudenhenkijohtaa

        Piti vielä etsiä tuo aloittajan laittama kohta uhrauksesta, ja sekin, että muistin siihen liittyvän totuuden jotenkin.

        - Ja aivan totta, muistin lapsesta virren... Totuuden henki, johda sinä meitä, etsiessämme valkeuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, tietomme siunaa. (virsi 484)

        Oikein tietokin siunataan, eikä minulla koskaan aikaisemmin ole ollutkaan sellaista käsitystä, ettei saa käyttää järkeä tai ymmärtää. Täällä vain on annettu sellainen kuvitelma. Ei se mikään Pyhä henki ole, vaan Totuuden henki, josta Jeesus on puhunut. Pyhä henki on vain Paavalia.

        Johanneksen evankeliumi:

        16:1 "Tämän minä olen teille puhunut, ettette loukkaantuisi.
        16:2 He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.
        16:3 Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua.
        16:4 Mutta tämän minä olen puhunut teille, että, kun se aika tulee, te muistaisitte minun sen teille sanoneen. Tätä minä en ole sanonut teille alusta, koska minä olin teidän kanssanne.
        16:5 Mutta nyt minä menen hänen tykönsä, joka on minut lähettänyt, eikä kukaan teistä kysy minulta: 'Mihin sinä menet?'
        16:6 Mutta koska minä olen tämän teille puhunut, täyttää murhe teidän sydämenne.
        16:7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
        16:8 Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
        16:9 synnin, koska he eivät usko minuun;
        16:10 vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
        16:11 ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
        16:12 Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.
        16:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

        Aistitteko, tunnetteko, että miten erilaista on Jeesuksen puhe kuin on Paavalin puhe - tai oikeastaan Paavalin paatos? Ne ovat kuin yö ja päivä.


      • ristillekirottua

        Anteeksi, unohtui se pointti. Tämä kohta:

        16:2 He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.

        Siinä ei lue, että jokainen joka tappaa teidät, vaan jokainen joka tappaa teitä; tappaa henkisesti, koska te olette Jeesukselle Paavalin asettamalla kannibalistisella ehtoollisriitillä - pitääksenne Jeesuksen kuolleena - uhreja myös tuolle samalle Jumala Saatanalle, jolle Jeesus Kristuksena uhrattiin ja kirottiin ristille Paavalin syntiopissa.


      • ristillekirottua kirjoitti:

        Anteeksi, unohtui se pointti. Tämä kohta:

        16:2 He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.

        Siinä ei lue, että jokainen joka tappaa teidät, vaan jokainen joka tappaa teitä; tappaa henkisesti, koska te olette Jeesukselle Paavalin asettamalla kannibalistisella ehtoollisriitillä - pitääksenne Jeesuksen kuolleena - uhreja myös tuolle samalle Jumala Saatanalle, jolle Jeesus Kristuksena uhrattiin ja kirottiin ristille Paavalin syntiopissa.

        Suomessa ei eroteta synagogasta muita kuin juutalaisia, jos heitäkään.


    • henkientaisto

      Kaksi aatetta - kumpaakaan ei ole ajettu markkinoille pahuutena; Pyhä henki ja Totuuden henki.

      Pyhä henki johtaa paavalilaisia ja Totuuden henki JeesuSTA uskovia.

    • omaavanhurskauttavat

      Täälläkin puhutaan paljon Pyhästä hengestä, joka on Paavalin lanseeraama termi, ja on unohdettu Totuuden henki, josta Jeesus on puhunut.

      Totuuden henki johtaa toimintaa oikeaksi ja oikeudenmukaiseksi, niihin Isän haluamiin tekoihin. Oikeudenmukaisuus on v Acrigolan markkinoille lanseeraaman vanhurskas-sanan alkuperäinen sana. Minunkin lapsuudessa Totuuden henki -ajatus oli tärkeä, joka vaikuttaa nyt muuttuneen vain Paavalin Pyhäksi hengeksi?

      Onko totuus ja oikeudenmukaisuus unohdettu, ja kuka muistaa vielä Totuuden hengen, jota Jeesus on korostanut?

      • kukajohtaa

        Hyvä esimerkki, kun googlaan wikipediasta Totuuden henki -termiä, niin se antaa minulle Pyhän hengen termin. Nämä eivät ole sama asia, vai ovatko?


      • capiche

        "Totuuden henki -ajatus oli tärkeä, joka vaikuttaa nyt muuttuneen vain Paavalin Pyhäksi hengeksi?"

        Vaikuttaa muuttuneen? Jeesushan puhui nimenomaan Jumalan lähettämästä Pyhästä hengestä totuuden henkenä:

        "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa."


      • eivättienneet

        Miten Jeesus olisi voinut puhua Pyhästä hengestä eläessään, kun opetuslapset eivät koskaan olleet edes kuulleet Pyhästä hengestä mitään ennen kuin tapasivat Paavalin? Ja se tapahtui monta vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

        Se lukee apostolien tekojen 19 luvussa, kun Paavali kysyy tuosta asiasta ja opetuslapset sanovat, etteivät he ole koskaan kuulleet mitään Pyhästä hengestä.


    • capiche

      Tietämättömyys on minusta jopa vaarallisempi asia kuin pahuus. Sillä pahuus pääsee useimmiten valtaan juuri tietämättömien ja hyväuskoisten tuella.

      • valkopyykkiä

        Vaikea valinta. Aloittaja on sekä vähätietoinen että paha, pahuus valkeuden vaatteissa. On vaikea sanoa, olisiko jompikumpi toisen syy. Itse kyllä veikkaan pahuutta.


    • " tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. " (Joh. 16:2)

      Ristiretkeläiset ainakin luulivat, kun eivät enää jaksaneet lähteä kauas Lähi-itään, että etsimällä lähimmän juutalaisen ja tappamalla hänet saa synnit anteeksi.

      Luulivat siis tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.

      • eiymmärrä

        Sinä olet omituisesti fiksoitunut tähän juutalaistensortoasiaan - että heitä muka vainottiin jotenkin erikoisen oudosti - jopa ristiretkeläiset - vaikka pankkitoiminta oli ja on edelleenkin heille kautta aikojen ollut tämä Pyhä yhteinen harrastus. Onkohan sinulla nyt joku syy moiseen , erioiseen ajatteluun?!


      • eiymmärrä kirjoitti:

        Sinä olet omituisesti fiksoitunut tähän juutalaistensortoasiaan - että heitä muka vainottiin jotenkin erikoisen oudosti - jopa ristiretkeläiset - vaikka pankkitoiminta oli ja on edelleenkin heille kautta aikojen ollut tämä Pyhä yhteinen harrastus. Onkohan sinulla nyt joku syy moiseen , erioiseen ajatteluun?!

        Onko erityinen syy.

        Onpa hyvinkin, jos minut pakotetaan uskomaan evankeliumin sanoin, että juutalaiset ovat isästä perkeleestä ja minä siihen suostu, niin joudunko tästä syytä helvettiin, koska ajatukseni ovat peräti syntisiä.

        Omanne ovat, eivät minun.

        Pankkien kanssa olen aina pärjännyt erittäin hyvin, tuskin minulla olisi omaa asuntoakaan ilman pankkia.


    • Kysyjäx

      Tähän ketjuun on tuolta fudun puolelta "eksynyt" taatusti joku piipaa-paikasta karannut tai lomilla oleva uskontohörhö, jolla on nuppi täysin sekaisin. No sitä se uskonto saa aikaan...

      • mitä-fuduja

        Kerrotko minulle mitä sinä tarkoitat koko ajan toistamillasi fuduilla.


      • taustaa

        Mahdollisesti primaariset syyt ovat geeneissä, edelleen aivojen rakenteen puutteissa. Uskonto on tullut sekundaarisesti. Sillä hän on ajautunut kiusaamaan itseään ja muita. Pakkotoimintoja, joiden syy on aivorakenteessa.

        Toinen merkittävä syy on hermoratoja tuhoava infektio aivoissa tai itsesyntyinen myrkytys, jolloin ylirunsas välittäjäaine muuttuu myrkylliseksi johdannaiseksi ja tuhoaa pysyvästi hermoratoja.

        Kiusaavia ajatuksia, kuten vainoharhaisuutta ja epätosia pelkoja ei voi lääkkeilläkään vähentää, mutta ne tekevät välinpitämättömämmäksi. Ongelma on sairaudentunteen täydellinen puuttuminen. Siksi ei voi saada ottamaan vapaaehtoisesti lääkkeitä, eikä hoitojaksoja voi nykykäsityksen mukaan venyttää jo ihmisoikeussyistä kohtuuttomiksi.

        Alan potilaat sanovat, että "ei mikään muukaan tunnu miltään", ja lopettavat hoitojakson jälkeen lääkkeen ottamisen tuhoisin seurauksin.


      • meneekö.perillle
        mitä-fuduja kirjoitti:

        Kerrotko minulle mitä sinä tarkoitat koko ajan toistamillasi fuduilla.

        Jos ei tiedä, mitä fudu tarkoittaa, ei tiedä juuri mitään muutakaan. Se tarkoittaa fundamentalistia, henkilöä, joka väittää, että koko Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa, siis henkilöä, joka noudatta sanainspiraatio-oppia.

        Pitäisi laista.vaisenkin tämä nyt oppia.


      • valkopyykkiä
        meneekö.perillle kirjoitti:

        Jos ei tiedä, mitä fudu tarkoittaa, ei tiedä juuri mitään muutakaan. Se tarkoittaa fundamentalistia, henkilöä, joka väittää, että koko Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa, siis henkilöä, joka noudatta sanainspiraatio-oppia.

        Pitäisi laista.vaisenkin tämä nyt oppia.

        Palstalla tapaa myös sanaa fundu. Samaa tarkoittaa.


      • palstalla
        taustaa kirjoitti:

        Mahdollisesti primaariset syyt ovat geeneissä, edelleen aivojen rakenteen puutteissa. Uskonto on tullut sekundaarisesti. Sillä hän on ajautunut kiusaamaan itseään ja muita. Pakkotoimintoja, joiden syy on aivorakenteessa.

        Toinen merkittävä syy on hermoratoja tuhoava infektio aivoissa tai itsesyntyinen myrkytys, jolloin ylirunsas välittäjäaine muuttuu myrkylliseksi johdannaiseksi ja tuhoaa pysyvästi hermoratoja.

        Kiusaavia ajatuksia, kuten vainoharhaisuutta ja epätosia pelkoja ei voi lääkkeilläkään vähentää, mutta ne tekevät välinpitämättömämmäksi. Ongelma on sairaudentunteen täydellinen puuttuminen. Siksi ei voi saada ottamaan vapaaehtoisesti lääkkeitä, eikä hoitojaksoja voi nykykäsityksen mukaan venyttää jo ihmisoikeussyistä kohtuuttomiksi.

        Alan potilaat sanovat, että "ei mikään muukaan tunnu miltään", ja lopettavat hoitojakson jälkeen lääkkeen ottamisen tuhoisin seurauksin.

        Palstallakin on monia joilta ei puutu henkisen sairauden tuntua ollenkaan ja jatkavat siitä huolimatta tai siitä syystä järjetöntä kirjoitteluaan. He ovat ilman poikkeusta fundamentalistia uskovia eikä niitä liberaalisimmistä uskovaisista eikä ateisteista löydy yhtään.


      • EtköTiedäEdes
        valkopyykkiä kirjoitti:

        Palstalla tapaa myös sanaa fundu. Samaa tarkoittaa.

        Mitä se tarkoittaa?


      • kaikkihan.sen.tietää
        EtköTiedäEdes kirjoitti:

        Mitä se tarkoittaa?

        Se tarkoittaa fundamentalistia joka sanoo että raamattu on kokonansa jumalan sanaa mutta hänen ei tarvitsee noudattaa sitä kirjaimellisesti.


      • tunnetaan.hyvin
        EtköTiedäEdes kirjoitti:

        Mitä se tarkoittaa?

        Tuttu tyyli, vastaa kysymyksellä: laista.vainen.


    • Pahuusonherramme

      Vastaako Jumalia pahantekijöistä millään tavoin? Vaikuttaa että paha on voittaja aina. Pahuus voittaa.

    • Oikeuspuhuu

      Jumalaan luottavat lyödään ensimmäisinä maahan

    • Ikuinenpahuusvoihyvin

      Käytännössä edellinen väite on voimassa jokaisella sektorilla elämässä.

      • Jospa nämä Jumalasta suurinta melua pitävät ovatkin narsisteja ja pahoja?


    • PahanStrategia

      Milloinkas saatana on hyökännyt suoraan sarvet ojossa, kun on asiaansa vienyt eteenpäin?
      Paholainen ottaa vain joitain yleisesti hyväksyttyjä arvoja, mm nämä suvaitsevaisuus ja tasa-arvo joitten avulla ja varjossa eksyttää uskosta osattomat ihmiset iankaikkiseen pimeyteen.

      • Pitäisikö suvaitsevaisuus ja tasa-arvo siis hylätä siksi että Saatanakin voi niitä käyttää? Tuohan juuri kuulostaa Saatanan juonelta jos mikä.


      • Toisaalta menee siis niin, että Jumala ottaa suvaitsemattomuuden ja epätasa-arvon?


      • torre12 kirjoitti:

        Toisaalta menee siis niin, että Jumala ottaa suvaitsemattomuuden ja epätasa-arvon?

        Ei kai kannata enää ihmetellä miksi Suomessa kristinusko hiipuu.

        Asenteessa on vika siellä päässä.


    • >Myös Jeesuksen aikaiset fariseukset (jotka ovat esikuva meidän aikamme Raamatusta luopuneista liberaali-, ja naispapeista) esiintyivät olevansa "Jumalan puolesta" ja selittivät Jeesuksen olevan itsensä paha joka pahuuden sormella teki hyviä töitään.

      Älä usko, että evankeliumien vihapropaganda fariseuksista olisi koko totuus. Vain yhden agendan lähteisiin luottaminen ei ole järkevän ihmisen tapa toimia.

      • itsesaatanasta

        Ajattele: juuri fariseukset, kuten Paavali - nämä lainauksessa kuvatut syntisäkit - tappoivat Jeesuksen, tekivät hänestä Jumalan ja uskonnon, jota sitten sama henkilö täällä siteeraa Jumalan sanana - uskonsa perustana - vaikka Jeesus itsekin sanoi heistä, että he ovat itse isästä perkeleestä, ja totuutta ei heidän puheestaan löydy.

        Jeesus sanoo fariseuksille: " Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

        Fariseus Paavali - luterilaisuuden perusta - opettaa uskovaisia:

        " jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? KIITOS JUMALALLE Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN mielellä Jumalan lakia, mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA."

        Voiko enää kierompaa kuviota edes olla?!


      • kierosta.suora
        itsesaatanasta kirjoitti:

        Ajattele: juuri fariseukset, kuten Paavali - nämä lainauksessa kuvatut syntisäkit - tappoivat Jeesuksen, tekivät hänestä Jumalan ja uskonnon, jota sitten sama henkilö täällä siteeraa Jumalan sanana - uskonsa perustana - vaikka Jeesus itsekin sanoi heistä, että he ovat itse isästä perkeleestä, ja totuutta ei heidän puheestaan löydy.

        Jeesus sanoo fariseuksille: " Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

        Fariseus Paavali - luterilaisuuden perusta - opettaa uskovaisia:

        " jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? KIITOS JUMALALLE Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN mielellä Jumalan lakia, mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA."

        Voiko enää kierompaa kuviota edes olla?!

        Kierokin ihminen voi suoristua. Niin tapahtui fariseus Paavalille kun hän kohtasi Jeesuksen Damaskon tiellä.

        Ihminen on henki-sielu-ruumis -kokonaisuus. Henki uudestisyntyy ja on yhteydessä Jumalaan, ruumis ei peri Jumalan valtakuntaa vaan synti vaikuttaa meidän lihassa, jota on kuoletettava hengellä. Onhan kristityn elämä aika skitsoa kun sitä ulkoapäin katsoo ja jos ei ymmärrä käsitteitä. Vaan onhan se aika skitsoa uskoa, että kaikki elävä elämä alkoi syntyä itsestään ja kehittyi miljoonien vuosien aikana järkeväksi maailmankaikkeudeksi. Sitä voisi sanoa todelliseksi lottovoitoksi.


      • kierosta.suora kirjoitti:

        Kierokin ihminen voi suoristua. Niin tapahtui fariseus Paavalille kun hän kohtasi Jeesuksen Damaskon tiellä.

        Ihminen on henki-sielu-ruumis -kokonaisuus. Henki uudestisyntyy ja on yhteydessä Jumalaan, ruumis ei peri Jumalan valtakuntaa vaan synti vaikuttaa meidän lihassa, jota on kuoletettava hengellä. Onhan kristityn elämä aika skitsoa kun sitä ulkoapäin katsoo ja jos ei ymmärrä käsitteitä. Vaan onhan se aika skitsoa uskoa, että kaikki elävä elämä alkoi syntyä itsestään ja kehittyi miljoonien vuosien aikana järkeväksi maailmankaikkeudeksi. Sitä voisi sanoa todelliseksi lottovoitoksi.

        Paavali vaan oli mikä oli: "Sitä pahaa mitä en tahdo, sitä minä teen".


      • synninpalkka

        Kyllä tätä on ollut muillakin kuin Paavalilla .... lehtitietojen mukaan.


      • synninpalkka kirjoitti:

        Kyllä tätä on ollut muillakin kuin Paavalilla .... lehtitietojen mukaan.

        Paavalin voi lukea pahantekijöiden joukkoon. Lehtitietojen mukaan niitä on muitakin.


      • Hihukki
        torre12 kirjoitti:

        Paavalin voi lukea pahantekijöiden joukkoon. Lehtitietojen mukaan niitä on muitakin.

        Juu - Paavali silti pelastui, vaikka puhui ja kirjoitti pahojakin, paikoitellen. Sovinistisikanahan ainakin häntä usein pidettiin("Olkoon nainen vaiti seurakunnassa!") Jeesushan sanoi, että kaikki mikä tuodaan VALOON arvosteltavaksi ja tuomittavaksikin, se tosiasiassa ei joudu tuomittavaksi, VAAN PELASTUU. Mitä järkeä on joutua salatun synnin takia Hellvettiin, jos vaikka teki liian pienenkin synnin, muttei tunnustanut sitä, ja naapurin iso paha mies, jos oli aiemmin jopa MURHAAJA, pelastuu vain sen vuoksi, että uskalsi tuoda tekonsa VALOON, ts. paljastetuksi eikä tuomi-istuimessakaan kiistänyt todellista syytöstä. Mää olin lapsena tosi kamala murhaaja, montaa hyönteistä ainakaan ei jäänyt ympärilläni eloon, kun niillä vaavina leikin, sotapelit olivat tosi mukavia mm. tietokoneella ja roolipelit, ja naapurin pojalle kävi samoin, mutta onneksi tajusin, ettei minun avuillani kannata ruveta OIKEAKSI sotilaaksi, olen liian kääpiö(DWARF!) oikeesti siihen touhuun...Mutta ihmiskaverien suhteen kyllä useinkin kieltäydyin kiusausmanioista...Kas kun olin lapsena jo lukenut Raamatuista sen; "Pyhän Hengen pilkka", jutun, sitä ei näet saa anteeksi - koskaan....Jos nyt silti kiusaatte, velipoikaanne eli vain lähimmäistänne, niin sepä tulee maksamaan teille ihan samalla mitalla joskus takaisin, valitettavasti ja onneksi, vaikkei ehkä edes itse, vaan Senkin kostaa teillekin joku hänen teitäkin suurempi Puolustaja....Isovelikö? Isänsäkö? Tokkopa nekään aina, vaan eräs muu, ettei suorastaan Herra....


      • Hihukki kirjoitti:

        Juu - Paavali silti pelastui, vaikka puhui ja kirjoitti pahojakin, paikoitellen. Sovinistisikanahan ainakin häntä usein pidettiin("Olkoon nainen vaiti seurakunnassa!") Jeesushan sanoi, että kaikki mikä tuodaan VALOON arvosteltavaksi ja tuomittavaksikin, se tosiasiassa ei joudu tuomittavaksi, VAAN PELASTUU. Mitä järkeä on joutua salatun synnin takia Hellvettiin, jos vaikka teki liian pienenkin synnin, muttei tunnustanut sitä, ja naapurin iso paha mies, jos oli aiemmin jopa MURHAAJA, pelastuu vain sen vuoksi, että uskalsi tuoda tekonsa VALOON, ts. paljastetuksi eikä tuomi-istuimessakaan kiistänyt todellista syytöstä. Mää olin lapsena tosi kamala murhaaja, montaa hyönteistä ainakaan ei jäänyt ympärilläni eloon, kun niillä vaavina leikin, sotapelit olivat tosi mukavia mm. tietokoneella ja roolipelit, ja naapurin pojalle kävi samoin, mutta onneksi tajusin, ettei minun avuillani kannata ruveta OIKEAKSI sotilaaksi, olen liian kääpiö(DWARF!) oikeesti siihen touhuun...Mutta ihmiskaverien suhteen kyllä useinkin kieltäydyin kiusausmanioista...Kas kun olin lapsena jo lukenut Raamatuista sen; "Pyhän Hengen pilkka", jutun, sitä ei näet saa anteeksi - koskaan....Jos nyt silti kiusaatte, velipoikaanne eli vain lähimmäistänne, niin sepä tulee maksamaan teille ihan samalla mitalla joskus takaisin, valitettavasti ja onneksi, vaikkei ehkä edes itse, vaan Senkin kostaa teillekin joku hänen teitäkin suurempi Puolustaja....Isovelikö? Isänsäkö? Tokkopa nekään aina, vaan eräs muu, ettei suorastaan Herra....

        Missä kerrotaan, että "Paavali pelastui"?


      • torre12 kirjoitti:

        Missä kerrotaan, että "Paavali pelastui"?

        Palstojen epäsäännöllinen vieras, psykiatrinen veteraani Aki ei varmaan ole paha ihminen, mutta ei hänen kanssaan ehkä silti kannata varsinaista keskustelua yrittää. 😉


    • ”Olen miettinyt paljon että voisikohan maailmasta löytyä niin ymmärtämätöntä ihmistä joka ei tajuaisi tätä tosiasiaa?”
      ”…että jotain aatetta tai ideologiaa olisi ajettu markkinoimalla sitä pahuutena?”

      no, eipä tosiaankaan. eikä mitään uskontoakaan sen puoleen. Kun pääideologiat ovat liberalismi, sosialismi ja konservatismi, niin mihin unohdit tuon viimeisen? Eihän esim. Trump, Orban jne. hekään kerro, mitä pahaa heidän ideologiassaan on.

      Maailmalla on paljon ihmisiä, jotka innostuvat milloin mistäkin ideologiasta. Sinällään ideologia on ajatusten ja uskomusten järjestelmä, jonka avulla luodaan näkemys tästä maailmasta. Sinullakin on sellainen. Sinällään niissä ei ole sen enempää pahuutta kuin hyvyyttäkään, vaan ihmiset jotka noita toteuttavat voivat käyttää niitä hyvää tai pahaan.
      ”Tekin olette sellaisia ihmisiä, te epäuskoiset ja liberaalit!”

      Tuota, miten sinä perustelet sen, että vapautta arvostavat ja kannattavat ihmiset ovat pahoja? Onko pahuutta ajatuksen- ja sananvapaus? Entä vapaus tehdä palkallista työtä tai perustaa yritys? Onko pahuutta se, että meillä on oikeus yksityisomistukseen tai vapaus liikkua?

      Myös Jeesuksen aikaiset fariseukset (jotka ovat esikuva meidän aikamme Raamatusta luopuneista liberaali-, ja naispapeista) esiintyivät olevansa "Jumalan puolesta" ja selittivät Jeesuksen olevan itsensä paha…

      Fariseukset olivat juuri päinvastaisia kuin väität. He olivat oppineita ja jotka halusivat erottautua "aidoiksi" juutalaisiksi.

      He pelkäsivät silloisen kreikkalaisen kulttuurin hotkaisevan koko juutalaisen kansan, ja alkoivat julistaa paluuta takaisin vanhan uskon lähteelle eli Tooraan, Mooseksen lakiin jne. He halusivat, että juutalaiset noudattavat tarkoin Mooseksen lakia ja etenkin siinä jokapäiväisessä elämässään.
      Jeesus oli ongelma fariseuksille, koska opetti toisin, eivätkä nämä uskon oppineet sitä millään hyväksyneet.

      Joten, jos tulisit alas sieltä norsunluutornista!

      • erehtymättömiä

        Ei se voi eikä tarvitse tulla alas, sillä se omaa erehtymättömän Jumalan sanan ainoan oikean tulkinnan. On kolme erehtymätöntä, Jumala, Luther ja Näinseasiaon.


      • erehtymättömiä kirjoitti:

        Ei se voi eikä tarvitse tulla alas, sillä se omaa erehtymättömän Jumalan sanan ainoan oikean tulkinnan. On kolme erehtymätöntä, Jumala, Luther ja Näinseasiaon.

        :D No jaa...


    • Akbartsi

      Valkeus valaisee myös pahuuden, ja Jeesus sanoi, että kaikki valoon tuotu pelastuu, vaikka olisi pahaa... Vääryys kuitenkin yrittää pimittää sen syyn, miksi se pysyy väärässä tiedossaan ja uskomuksessaan, ja juuri sen, että se oli väärässä...Ei Pahuus tai Hyvyys, ole kenenkään syy kadotukseen, pahuus ja hyvyys on vain vertailua, ja jokainen on jossakin asiassa, toinen toistaan pahempi. Ja vain Korkein; "Taivaan Isä" on kaikki muita hyvempi, kaikessa mikä Hänen luomistietonsa piiriin kuuluu, eikä Häneen verrattuna kukaan muu ole hyvä. Tästä syystä ei ole totta, etteikö PAHAKIN olento pääse taivaaseen, jopa Saatana oli siellä - KAUAN KAUAN, ja vain se, että Hän ei suorittanut oikein kaikkea pahuuttaan tulee kadottamaan Hänet Hellvettiin, Enkeli Mikael hänet sieltä sotii tänne maailmamme kuolevaiseksi, kaikkine seuraajineen, joita Raamatun mukaan oli käsitteet VÄÄRÄ PROFEETTA ja PETO. Väärä profeetta on syy kaikkien vääriin ja valheellisiin maailmankuviin, ja pahaan tai juurikin vain väärin suoritettuun käytökseen ja toimintaan, PETO ON SE; joka ei koskaan uhrautunut muiden kuin oman itsensä vuoksi, ei edes oman perheensä jäsenen vuoksi SE HELVETIN PETO UHRAUDU, ja Saatana on tai "oli" se, joka eksytti kaikkia murhaamaan toisiaan liian usein toistuneissa sodissaan... Saatana ei ole vielä Hellvetissä, näin kertoo Ilmestyskirja 20, vaan juuri tämän vuosituhannen aluksi Saatanan sodat hetkiseksi sidotaan, koska Ydinpommit lopettavat seuraavan sodan hiukan liiankin nopeasti, eikä pikkusodissa, mitä varsinkin Ählämit nykyään turhaankin tuhertavat, eikä heillä ole ydinpommin kaavaa silti tiedossaan, vaikka ei Saksakaan ole tainnut sitä saada vielä rakentaa, ja juurikin Terroristeineen muslimit tekevät jatkuvasti sitä vanhan maailman sotamurhaa, jossa ole oikein enää mitään mieltä... Sama kuin nysväisivät ja nirhaisivat edelleen toisaan ja meitäkin vain miekoilla ja puukoilla. Jos kuolla oikeasti haluavat, pyytäköt armoniskua Usalta tai Venäjältä, kyllä ne saattaisivat jollekin Ählämivaltiolle antaa eutanasiatyyliin armoniskun, jos eivät halua edes elää?!

    • SMaleEVANKELISTA

      Et sinäkään muuten taida vielä olla hyvä, arvon aloittaja, vai ketä parempi olet, oletko edes naapuriasi parempi missään, voisitko sen totuudellisesti kertoa? Jos et ole ketään, parempi ja hyvempi, älä tuomitse pahaakaan, tai tuomitset vain itsesi...
      No Pyhyyttä EHKÄ olet jo tavoitellut, kun vastustat silti jotenkin henkistä pahan käsitettä, mutta se ongelma, miksi jopa 1/3 kaikista olennoista taannoin lähti vääryyden matkaan, Luciferin matkaan, luomaan mukamas sen omaa luomakuntaa, oli juurikin se, ettei Lucifer voittanut ensimmäistäkään luomistieto/taitovertailua omaa tietämäänsä Korkeintaan vastaan, ja katkeroitui niin, että sotii vieläkin henkisesti kaikkea oikein suoritettua asiaa vastaan...

    • Hihukki

      Paha oli alunperin suorastaan PARAS PALVELIJA, Taivaan Isälle, ei se Jumalan Lapsi ollut tietenkään, kukaan oikeista mutta silti pahoista enkeleistäkin, eikä kukaan pahis joudu silti Jumalan hylkäämäksi, jos se noudattaa pahan esiintuomisen niin pahoin kuin taitaa. Ja kyllä minä tiedän tästäkin tekstistä, että tämäkin silti vasta melko paha viesti... Monikin täällä kirjoittaa herttaisemmin ja hauskemmin ainakin kuin mä. Mutta jos vain HYVÄ pelastuisi, niin ei olisi olemassa kuin vain yksi olento uudelleen, siihen ei ole silti koskaan paluutta, Ukko sanoo sen selvästi, ja älkää siitä liikaa masentuko, voittehan edes nopanheitossa ja pokerissa voittaa kaverinne, olla siinä edes velipoikaa hyvempii, vaikka sekään onni ei yleensä kauaa kestä, eli jos paremmilla peleilläkin haluatte itseänne hyvitellä, VOITTAA JONKUN TEITÄ PAHEMMANKIN, koettakaa opetella pelaamaan jotakin tavallista älypeliä, kuten Shakkia, Goota, Tammea tms...Ja urheilukin sitä varten, että fyysisesti voimakkain voittaisi, vaikka ei niissä lajeissa paljoa taitoja tarvita...

    • Oletteko koskaan tulleet ajtelleeksi, että voittekin elää kirkon luomassa virtuaalimaailmassa, siellä on hyviksiä ja pahiksia, saatanoita ja perkeleita, helvettejä ja taivaita ja te pelaatte tätä peliä aivan kuin ne olisivat todellisuutta.

      Tällaiset virtuaalihahmot voivat vaikuttaa emtionaaliisesti jopa enemmän kuin, jos kohtaisi ne kasvotusten.

      • Hihukki

        Hehe, eikö siitä olekin täällä jo kyse, Suomi24:ssa. On täällä ollut konkreettisesti muutama satanistikin juttelemassa?!


    • NÖRDDI

      Opetelkaa mieluummin itse tekemään pelinne, tietokoneelle, ohjelmointikielillä, vaikka tiedänkin, ettei kaikki teistä kestäneet olla Pinkoja esim. matikassa, ja sellaisia kykyjä tämän vehkeen ohjelmoiminen melko paljon vaatii... Jos nyt on joku nuori lukemassa, niin älä kieltäydy pinkoilusta, mutta älä toivo erinomaisia ja hyviä numeroita pelkästään, eikä liian monesta aineesta, vaan sitä, että sinut arvosteltaisiin oikein... Ihan sama se olla vaikka 7: matikka, jos oikeasti osasi 7:n edestä tehdäkin kaikein oikein, eikä olla kympin matikka, ja ei ruvennut silti matemaatikoksi?! En tiedä, onko niitäkin pinkoja Suomessa, joille nysvättiin turhaan pitkät kymppiputket, JOKA AINEESTA, missä ei ole mitään järkeä, koska vain muutamaan asiaanhan jokainen ammatissa silti erikoistuu?! Ja on melko harvinaista, että joku olisi oikeasti LUOKAN PARAS , SEKÄ kielissä, että matematiikassa, TAI SEKÄ kuviksessa että musiikissa. Liikuntakymppiä ei kannata edes haaveilla, jos ei aio ruveta oikeasti kilpaurheiljaksi, samoin tietysti muiden aineidemme suhteen - kouluissa...

    • Esimerkiksi evankeliumin sanat: Te olette isästä perkeleestä, voisi nyt kääntää koskemaan teitä itseänne, mutta ihan oikeasti teillä nousisi tunteet pintaan ja rupeaisitte nyyhkmään, että teitä sorretaan ja teistä vihapuhutaan ja vainotaan.

      Tuollaista sanaa, kuin perkele, ei ole edes ollut jeesuksen aikana, joten hän ei ole voinut niin sanoa.

      Te sanotte, että jeesus oli synnitön. Voi ollakkin, mutta se johtuu siitä, että muut ovat kirjoittaneet hänelle tarinan ja laittaneet sanoja hänen suuhunsa. Jeesus voi olla tällainen kaapattu ja ristille vangittu virtuaalihahmo, lumehenkilö, jonka avulla pyritään todistelemaan, että juutalaiset ovat pahoja ihmisiä ja juudas kavalsi. Mielipidevaikuttamista pahimmasta päästä.

      Ja jeesuksen pitäisi antaa anteeksi tämä synti, että hänestä on tehty se, mikä on tehty.

      Haluaisinpa todella nähdä sen Jeesuksen paluun. Jos hän on kaikkivoipa ja hänessä on oikeamielisyyttä himpunkaan vertaa, niin mitäpä hän teille sanoisi. Ehkä sanoisi oikeasti, Minä en ole koskaan tuntenut teitä.
      .....................................
      Minä voisin luoda tarinan 'Jeesuksen toinen tuleminen' ja sen tapahtuvat voisivat kuvata juuri sitä, mitä minä tunnen ja miten minä näen maailman. Ketä minä rakastan, kenen puolella olen, ja mitä niille toisille tapahtuu.
      Ehkä jo aavistattekin miten siinä kävisi.

      Koska juuri minä olen armollinen ja julma, siinä pelissä. Ei se muuten peli olisikikaan jos se menisi lälläri-autuudeksi.

      Jeesus hahmo, on jotenkin kesken, sille pitäisi antaa sananvapaus ihan itselleen.

      • PSYKOPE

        Jeesus heitti henkensä, Jeesuksen ruumillinen olemus on silti elossa elossa, astraalisena näkyhaamuna, vieläkin, minkä ikäisenäkin tahansa, voimme hänet vieläkin kuvassamme nähdä, mutta Hänelle ei vielä Isämme ole antanut kaikkea henkeään ja puhekykyään takaisin, koska Raamattu jms kirjoitukset tappoivat Hänen tapansa lähestyä tietoa ja viisautta, evankeliumeihin ja apokryfeihin. Jeesus itse sanoi, että "MINÄ ANNAN HENKINEN, LUNNAIKSI syntien rangaistusta vastaan, ja olen saava sen Isältäni ajallaan takaisin" KUN Jeesus joskus saa henkensä, eli puhekykynsä takaisin, joskus, niin millä kielellä Hän silloin puhuu? Ei valitettavasti Suomeksi, luulisin näin, mutta mitä väliä sillä on?! Vanhaa hebreaa ja arameaa Jeesus sillonkin todennäköisesti ALUKSI mongertaisi, mutta Jeesus on Rabbi, opettaja itsekin, eli Hän osaisi helposti pienen tavallisen opiskelurupeaman jälkeen uudelleen puhumaan mitä tahansa muutakin maailman ihmisten kieltä. Kaksi konkreettisesti kuollutta, mutta tavallisesti vain kuollutta, on minulla mielessäni, Jeesus kuvanaan, ja ÄITINI äänenä, tämä on asia, jonka takia minua luullaan vielä kauankin valehtelijaksi ja hulluksi, mutta miten sen käy, joka noin väittää, ja Herra pilailee, hänellekin saman skitsofrenian kuin mulle?! Myös eläviä ihmisiä, lähinnä spurgeloita, skiton mieleni kätköissä alitajuisesti minulle juttelee silloin tällöin, ja ottaa päähän silti tällä hetkellä liian usein herättyvä kiroilumaniani:-) Kuulen puhetta, ylimääräistä ääntä jatkuvasti, omien ajatusteni lisäksi, ja miten tavallinen ajattelu eroaa siitä, että vain kuulet alitajunnan viestejä, ja miten sen erottaa siitä, mitä itse puhun?! Onko täällä oikeeta psykologia paikolla, että sen selvittäisimme NYT! Mutta älä vaivaudu, jos haluat sillä tiedollasi minulta rahaa, minulla ei ole edes kymppiä ollut ylimääräistä säästönä yli 15 vuoteen...


      • äänienmaailma

        Oletko kuullut miten lapsi puhuu ääneen leikkiessään? Määrätyn ikäisenä tuo puhe muuttuu sisäiseksi puheeksi ja on täysin normaalia. Ja todellakin - muutakin puhetta voi kuulla - eräs suomalaiskirjailija joutui soittamaan ystävilleen, etteivät puhuisi hänestä, koska se häiritsee hänen keskittymistään. Sokrateella oli ääni joka neuvoi ja varoitti häntä. Hiljattain oli uutinen, jossa kerrottiin, että on täysin normaalia kuulla ääniä. Kuuntele rauhassa.


    • PSYKOPE

      Älkää alisuorituko MISTÄÄN tahallanne, älkää ryhtykö mihinkään tärkeään, jos ette aio silloin pistää parastanne, tai mitä edes tuolloin maksimaalisesti jaksatte tehdä. Emme tarvitse tahallisia alisuoriutujia, he pettävät niin vastustajansa, luulemaan itseään liian hyviksi, ja itsensäkin, varsinkin vain itsensä. Kaikki vääryys on syntiä, ja alisuoriutuminen, tahallinen, on yksi sen airut....Virheitä tapahtuu aina, vaikeissa suorituksissa, mutta sitä ei kannata pelätä, koska kohtahan sitten onnistuttekin, kun ymmärrätte, minkä virheen so. synnin teitte... Ei itsellenne turhissa asioissa tarvitse silti suoriutua hyvinkään, sellaisessa mistä tiedätte, että ette tule sitä paljoa elämässänne suorittamaan. Vaikka olettekin silloin kaikkien paheksuttavina, niin kertokaapa silloin, missä olisitte heitä parempia - silti, jos sekään on edes totta?! Vaikka ei se oli pieni kyky, ottaa Tappiotkin vastaan coolisti ja kunnialla ja silloinkin kaiken oppien....

    • aloit.tajal.le

      Aloittajalle:
      Katso nykypäivää: markkinoiko tietoinen välinpitämättömyytemme hyvinvointimme läheisyydessä tapahtuvia ihmisoikeusrikkomuksia miljoonia ihmisiä kohtaan pahuutena tai laittomuutena.
      Maailman sotilasmenot ovat wp:n mukaan noin 1747,0 miljardia USD vuodessa, vaikuttaa kuin olisimme ihmisinä valmiita tuhoamaan toisiamme ennemmin kuin auttamaan.

      Olemmeko me esittäneet toteuttamiskelpoisia vaatimuksia Suomen kansana inhimillisen hädän poistamiseksi maailmasta?
      Onko yksikään meistä ihmiskunnalle vähemmän tuhoisa kulutushysteriamme sumentamin aivoin arvostellessamme toistemme vaikuttimia pahuuden, tyhmyyden, ymmärtämättömyyden ja välinpitämättömyyden itse rakentamallamme alttarilla.
      Meidän jotka kerromme seuraavamme Jeesusta, tulee aloittaa siivousurakkamme itsestämme ennen kuin alamme osoittelemaan ketään muita kaikkitietävällä ja viisautta tursuavalla sormellamme. Saatamme oppia tuntemaan itsessämme juuri niitä asioita, joilla toisiamme osoittelemme.

    • Hassuu ku toi alottajavundis Silleeseasjajuston haukku kaikki, eikä bonjannu, et soon ite just "Kutalemaisuus valkeulen niiku kledjuis". Mei tuolla metsänväen ja uskomusolentojen kans tollee ikuna riehuta. Meletään niiku sovus ja rauhas, juolaan teetä, syölään herkkukorppuu ja rupatellaan.

      Aamusella keijut niiku tanssii ilkosillaan puolentoist tuntii kukkakedolla ja siellon nykysin miehii viilestoista rivis ihastelemas, mut ei me tolle kaakinpuuheittiölle ees kerrota, mis se keto on, niet sei tulis sinne. Dorga soon.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      170
      4701
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3286
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2203
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1984
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1906
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      664
      1837
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      116
      1796
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      137
      1727
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1485
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1421
    Aihe