Ajattelin vaan tehdä selväksi että kaikki skoda tai dacia kuskit eivät ole vähä-osaisia vaan mukana on myös ihmisiä jotka ovat päässeet mukaan työelämään. Myös osa nuorista joutuu hankkimaan skodan tai dacian ensiautokseen. Eli turhaa väittää aina että skoda tai dacia kuskit olisi vähempi osaisia...monet ovat työelämässä.
Kaikki skodakuskit ei ole vähä-osaisia
87
<50
Vastaukset
- Ufexuhx
Onhan se minustakin kuitenkin jokin saavutus, että on auton saanut hankittua.
Ajatteles, on sellaisiakin joilla ei ole kuin kompuutteri ilonaan ja mittaamattomasti aikaa rollaamiseen ( ei saa kunnon töitä). - skädäm_
Hui hai. Vähäosaisia (huom! kirjoitetaan ilman yhdysviivaa) ovat ne, jotka joutuvat tyytymään siihen kolmen tonnin Korollaan, sehän on selvityksen mukaan Suomen suosituin käytetty auto.
Vielä vähäosaisempia ovat ne, jotka joutuvat notkumaan kotona ja käyttävät kaiken aikansa suomi24-palstalla ilkeämieliseen rollailuun. (Tämä vähäosaisuus on toki luonteeltaan toisenlaista. Vinkvink.) - DaKia
Elikkäs sanaa muunnellen ovat rajoitteellisia kepulismissa. Tyytyminen vaikka kiaan ei ole vähääkään osaisuutta, näin totuutta mukaellen.
- Tavaaritsh
Kutsuvatko skodistit edelleen toisiaan tovereiksi?
- Toverisi
Kyllä, toveri Tavaaritsh.
- hamittaakoFaktat
Tuohan on tukittu ja todettu, että Skodan valitsee keskiverta paremmin toimeentulevat ja hyvin koulutetut ihmiset. Lähde Iltalehti.
- vähäosaisuutta
Niin mutta puhuttiin vähäosaisista.
Jos on lusikalla annettu, ei voi vaatia kauhalla.
Sitähän tuossa haettiin.
Skodistit luulevat ajavansa volkkarilla tai audilla.
Semmoista se on.
- Kuha.kysyn
Mutta ketkä ovat palstan vähä-älyisiä?
- mitämietit
Onkohan niitä jotka ajavat ladalla jossa lukee skoda?
- Skodalla.Rikkauksiin
"Ajattelin vaan tehdä selväksi että kaikki skoda tai dacia kuskit eivät ole vähä-osaisia"
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomen-rikkaat-ajavat-skodalla/aef27cd1-63c7-3973-834b-382e96dba3c2
No ei tuo aloitus ihan pieleen mennyt.- Elssa
Minä kuulun siihen desiiliin joka ajaa niillä hyvin varustelluilla käytettynä ostamillani autoilla.
- aivot.narikassa
No eipä enää tyhmempää alotusta Tojopelle pystynyt taas tekemään.
- Järkimiäs
Ei ehkä vähäosaisia mutta vähäjärkisiä.
- awink
Slaavit valitsevat skodan muita useammin, itäauto houkuttaa tietynlaisia ihmisiä.
- Larvanto
Yöllä valvominen piinaa tietynlaisia ihmisiä.
- lakki.ja.lippa
Tojon ostajat ovat tyhmimpiä. Tyhmyys ei poistu ikinä.
- skodajulli
Vanhoilla autoilla ajelevat ovat yleensä vähäosaisia. Myös vähäjärkisyys estää uudemman auton hankkimisen pienen perustulon takia.
- Vähäosaisen_autot
Ajelen kesäisin museokatsastetulla Mercedes SEC:llä eikä kukaan joka tietää, ole vielä köyhäksi ilennyt mainita vaikka autolla on kohta 38 vuotta. Perustulona on pääomatulot, toistasataa tuhatta. On minulla kalliimpikin auto ja muutama harvinainen moottoripyörä mutta jääkööt toiseen kertaan. Ikinä en ole autoa uutena ostanut vaan antanut muiden ajaa kalliit kilometrit ensin pois.
- Larvanto
Tällä palstalla väitetään jatkuvasti (pää-agenda), että Skodan ostaneet ja sillä ajavat ovat sekä vähä-osaisia että vähä-älyisiä.
Tämän äärellä täällä pyöritään 247365.
Ihan hyvä valinta tämä palsta, sillä kohderyhmää "kritiikille" riittää ja vastakkainasettelu on jyrkkä. Mikäs sen trollaavampaa...- hessumopo
Lisäksi väitetään, että Skoda on kallis halppis. En tiedä kumpaa se on, mutta pirusti niitä kuitenkin ostetaan.
- Larvanto
hessumopo kirjoitti:
Lisäksi väitetään, että Skoda on kallis halppis. En tiedä kumpaa se on, mutta pirusti niitä kuitenkin ostetaan.
Ei osteta omaksi, vaan rahoitusyhtiölle, josta moppikauppiaat "saavat" niitä halppisliisinkillä ajoon. Tuossa touhussa auto saa olla kuinka epäluotettava ja huono tahansa. Ei ketään kiinnosta, kertovat Skodaan kriittisesti suhtautuvat ( ja huonosti kirjallista ilmaisua hallitsevat)...
- Ex.Tohotisti
Kertomattomana faktana ja puhumattomana salaisuutena voi olla myös Skodan helppo hävittäminen liisarisopparin jälkeen. Jälleenmyynnissä ei ole mitään ongelmia.
Itse karautin kirveeni kiveen anjoviksen kanssa. Vaihtohinnassa liki 4k€ ero verrattuna toiseen tohoon tai mihin muuhun tahansa merkkiin. Eli toho säilyttää arvonsa loistavasti kunhan et vaihda merkkiä.
No, maksoin oppirahat kerran. En enää toistakertaa.
Mutta ei kerrota kellekkään;) - tohonpolttaja
Ex.Tohotisti kirjoitti:
Kertomattomana faktana ja puhumattomana salaisuutena voi olla myös Skodan helppo hävittäminen liisarisopparin jälkeen. Jälleenmyynnissä ei ole mitään ongelmia.
Itse karautin kirveeni kiveen anjoviksen kanssa. Vaihtohinnassa liki 4k€ ero verrattuna toiseen tohoon tai mihin muuhun tahansa merkkiin. Eli toho säilyttää arvonsa loistavasti kunhan et vaihda merkkiä.
No, maksoin oppirahat kerran. En enää toistakertaa.
Mutta ei kerrota kellekkään;)ANJOVIS???? siis purkissa oleva kala?
TOHO???? siis kansanomainen nimitys nestekaasupolttimelle?
Kannattaisko kirjoittaa ihan asiallisesti nuo nimet, ihmisetkin ymmärtäisivät, paitsi jos Sinulla ei ole mitään sanottavaa.....
- TavaritshZkodisht
Venäläisillä skootilla ajetaan myös ideologisista syistä. On suosittu esim. entisten 60-luvun partaradikaalien autona, jotka ovat kommunismiin päin edelleen kallellaan vaikka nyt ovatkin hyväpalkkaisissa valtion viroissa.
- Hehhheh
Nyt katsoi skodisti peiliin!
- heeehheee
Venäläisiä skootia ei ole olemassakaan, hoopo. Kommunismistahan sinä et tiedä yhtään mitään.
- awinkawink
skodalla ajaa usein pönäkkä, punakka ja tanakka slaavin näköinen mies jolla on hyvin usein etupenkillä sairaalloisen ylipainoinen halpaan huulipunaan ja tyllihameeseen sonnustautunut rustiina. Tämmöisen parivaljakon näkee usein abc huoltoasemalla syömässä possunpihviä häränpihvinä ja jonottamassa tavaratorilta tarjous tuulilasinpesunestettä. Voidaan sanoa että itäauto pukee tätä kaksikkoa, mutta pukeeko se meitä muita? Ei minun mielestäni siksi ajankin saksan preemiumilla eli mersulla.
- anonyymi_3fP
Mersulla ajavat nykyään alempi sosiaaliluokka ja etninen vähemmistö, ei ole enään rikkaiden auto ollut vuosiin. C-malli yleisesti nimityksellä duunari-Mersu. Siitä on aikaa, kun perheessä oli isännällä uusi E-malli ja emännällä tenavatähti kauppakassina, siitä on tultu Mersun maineessa alas ja rajusti. Tämä tapahtui siinä vaiheessa, kun E-malliin alettiin vaihtamaan alapalloniveliä 30000km jälkeen.
- rikkaidenkaveri
Rikkaat ajavat Skodalla. Ja tunnetusti rikkaat eivät tuhlaa rahojaan turhaan.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomen-rikkaat-ajavat-skodalla/aef27cd1-63c7-3973-834b-382e96dba3c2- ei.mkn.köyhän.auto
Vain rikkaalla on varaa maksaa Skodan jatkuvia huoltokuluja.
- wfwfwf
Rikkaat ostaa skodan suoraan ja köyhät bemarin tai mersun leasingina jota sitten makselevat kaalliilla koroilla monta vuotta. Rikkaat eivät käytä rahojaan autoon,koska niiden mielestä se on huono sijoitus. Sijoittavat miljoonan asuntoon ja ajavat skodalla.
- sss-örsssersön
kaikki audi kuskit ovat vajaa-älyisiä
- Skodajulli
Ja bemari-kuskit vähämielisiä.
- Rg558
Miksi skodistit ovat vähintään puoliksi kaljuja? Huoli ja murhe kippanasta vie tukan päästä?
- Troooool
Goooool kirjoitti:
Ja korjaamiset vie rahat kukkarosta.
Ja tollaaminen järjen päästä?
- faktaa_on
Kaikki tietää että skodalla käydään halpahalleissa. Siellä on aina skodaporukkaa ja se kertoo kyllä jotain. Tuulipukusakkia ja eläkeläisiä eikä liiemmälti rahnaa
- TotuusVastaanFakta
Totta on, että rikkaat käyvät halpahalleissaja köyhät eivät nyt vain osaa säästää. Raha löytää aina paikkansa ja tyhmältä se katoaa ties mihin "reemiumeihin"...
- Kääkkäset
Skoota on hyvin edustettuna halppis hallien parkkipaikoilla. Ainakin skoda kääkät,joita on huomattava osa skootailijoista, ovat aikas köyhiä, usein eläkeläisiä.
- rikkaidenkaveri
Rikkaat ostaa juuri halpahalleista ja Lidlistä, sekä käyttävät vaatimattomia vaatteita. Siksi he ovatkin rikkaita, kun ovat tarkkoja rahan kanssa. Tunnen useammankin rikkaan (siis oikeasti rikkaan), he ovat todella tarkkoja rahan suhteen. Toki saatetaan ostaa joskus kokonainen tehdas tai muuten osake-enemmistö jostain suuresta yhtiöstä, mutta autoon ei tuhlata ja ruokaa kyttäillään tarjouksista. Naureskelevat toisten tuhlailuun autoilussa tai ruokakaupassa.
- GS450h_rules
rikkaidenkaveri kirjoitti:
Rikkaat ostaa juuri halpahalleista ja Lidlistä, sekä käyttävät vaatimattomia vaatteita. Siksi he ovatkin rikkaita, kun ovat tarkkoja rahan kanssa. Tunnen useammankin rikkaan (siis oikeasti rikkaan), he ovat todella tarkkoja rahan suhteen. Toki saatetaan ostaa joskus kokonainen tehdas tai muuten osake-enemmistö jostain suuresta yhtiöstä, mutta autoon ei tuhlata ja ruokaa kyttäillään tarjouksista. Naureskelevat toisten tuhlailuun autoilussa tai ruokakaupassa.
Tähän on taas pakko kommentoida. Olen kai kohtuullisen rikas, ainakin iltapäivälehtien mukaan kuulumme vaimoni kanssa Suomen varakkaimpaan 5 %:iin. Meillä ei silti ole koko elämämme aikana ollut kuin yksi uusi auto, Volvo 850 Tdi farmari. Ajettiin sillä pari-kolme vuotta ja todettiin ettei ole meidän ajoon sopiva auto. Jollekin paljon ajavalle olisi käynyt huomattavasti paremmin. Volvolle piti hankkia heti kakkosauto joka sattui olemaan 50 tkm ajettu Carina 2 ja oli totaalisen harmiton ja helppopitoinen auto. Volvon myytyämme hankittiin toinen isompi bensa-Volvo joka palvelikin meitä toistakymmentä vuotta. Toyotan helpon myynnin jälkeen nälkä oli kasvanut ja hain Euroopasta nykyisen Lexukseni joka on osoittautunut meikäläiselle varsinaiseksi unelma-autoksi. Aionkin pitää autoa taas vähintään 10 vuotta koska tiedän sen olevan huippukunnossa ja olen oppinut tekniikankin niin ettei se pelota. Myönnän, ostan ruokani usein Lidlistä ja katselen tarjousten perään vaikkei tarvitsisi. Sama pätee myös auton hankintaan: rahalle mahdollisimman hyvä vastike, ja siinä meikäläinen on ainakin omasta mielestään aika hyvä. Ei tulisi mieleenkään ostaa jotain Skodaa tai muuta tavisautoa jonka arvo on romahtanut kolmessa vuodessa puoleen vaan joku todellinen laatuauto pari-kolme vuotta vanhana ja vähän ajettuna alle kolmasosalla uuden hinnasta.
- UutisiaSeurannut
Lukijalta vaan:
skädäm_
7.2.2019 16:41
"Hui hai. Vähäosaisia (huom! kirjoitetaan ilman yhdysviivaa) ovat ne, jotka joutuvat tyytymään siihen kolmen tonnin Korollaan, sehän on selvityksen mukaan Suomen suosituin käytetty auto"...
Tämä pisti silmään, tuo "Korolla" kirjoitetaan Corolla tiedoksi vain. Mielestäni voit toki kirjoittaa kuten haluat ei se autoa pahenna, mutta jos viilataan viilataan oikein. Vink vink ;).
Ja kyllä kolmen tonnin Corolla voi olla laadukas peli. Uskallan jopa povata edullisempia kilometrejä sellaiselle kuin saman hintaiselle myynnissä olevalle Skodalle samassa luokassaan, samalla polttoaineella kulkevalla.
Täällä osuvasti toinenkin:
aivot.narikassa
7.2.2019 22:33
"No eipä enää tyhmempää alotusta Tojopelle pystynyt taas tekemään".
Ja liittyy? Huhhu mitä skeidaa. Toki Toyotaan päin piti tämäkin suunnata, vaikka kyseessä voi olla minkä tahansa merkin omaava "runoilija". Olisiko Audikuski kenties avautunut kun porsivat tuon tuosta?
Audiin laitetulla rahalla pitäisi jo saada vähävikaisemman ja luotettavamman auton. Eiköhän nyt Skodisti vaan niele tappion autojen sarjassa ja tyydy osaansa volkkarikonsernin "tuulipukusarjassa".- anonyymi_fck
Tähän sopii se vanha kovettu sanonta:
Toi ota jos et muuta saa. - Larvanto
anonyymi_fck kirjoitti:
Tähän sopii se vanha kovettu sanonta:
Toi ota jos et muuta saa.Se on Korolla, kolmella tonnilla Korolla. Corolla ostetaan uutena, se maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Kirjoitusasu kohderyhmän ja toimintaympäristön mukaan.
- Cars
Joo kyl skoda on paljon kehittynyt 1980-luvun ajoista, jolloin uudessa skodassa ratti kääntyi sutjakammin yhteen kuin toiseen suuntaan...
- Toyota_Hybrid1
kyllähän skodailijat ovat jotenkin vähäjärkistä kansaa, eihän kukaan muu ole niin tyhmä että isovikaisena tunnettuun meluisaan, kylmään ja huojuvaan kippoon sekaantuisi. skodailu vaatii masokistin luonteen.
- Asentajilla.ja.työläis
Meillä töissä skodaa on joillain duunareilla. Tosi harvoilla onneksi. White-collar porukka käyttää luotettavia, useimmiten premium länsiautoja. On siellä pari RAV4:stakin päällikkötasolla, enimmäkseen MB, Bmw, Lexus, Audi
- skootantunnistaja
Skodistit ovat työpaikoilla sellaisia ihme änkyröitä ja vänkääjiä. Samasta asiasta riittää änkkäämistä tuntitolkulla. Niillä on hapan ilme ja luimuilevat tosi omituisesti eivätkä tervehdi.
- vepsukkainen
Sama täällä. Meillä ne on vähäosaisia, ainakin siinä mielessä, etteivät saa palkkioita ja poonuksia kuin korkeintaan minimimäärän. Länsiauto porukka saa kunnon kannustimet ja palkkiot.
- tunnistantrollin
skootantunnistaja kirjoitti:
Skodistit ovat työpaikoilla sellaisia ihme änkyröitä ja vänkääjiä. Samasta asiasta riittää änkkäämistä tuntitolkulla. Niillä on hapan ilme ja luimuilevat tosi omituisesti eivätkä tervehdi.
Kunhan nyt saisit sen ensimäisenkin työpaikkasi.....
- Awinkawink
Kyllä meillä on töissä laitettu skodistit istumaan omaan pöytään ja niille on varattu reunimmainen parkkipaikka. Saavat sitten keskenään höpötellä siitä montako desiä oma menopeli vie öljyä tuhannelle kilometrille ja monesko dsg laatikko on menossa. Olen myös huomannut että meillä skodistit on niissä yksinkertaisemmissa hommissa, vessanpönttöjen siivooja,hiekoittaja ja haravoija, kahvinkeittäjä, ja kaveri joka nitoo 2 paperia nitojalla yhteen, nämä ovat sopivaa hommaa skodistille.
- maanviljelijä_vepsukka
Meillä on skodisti laitettu äkeen painoksi. Ei tarvi kuin istua ja painaa paljon.
- helppookuinheinänteko
maanviljelijä_vepsukka kirjoitti:
Meillä on skodisti laitettu äkeen painoksi. Ei tarvi kuin istua ja painaa paljon.
No se onnistuu jopa skodistilta. Varmaan kehuu vielä miten helppo duuni....
- skodavenäjänpremium
Meillä on meidän autotalossa skoda asentajat kanssa omassa tilassaan, tuu mitään oikeitten töitten teosta jos ne sankarit pyörii jaloissa.
- Mitesteillämenee
Nyt on lauantai-ilta, oikeat miehet ovat vaimon ja lasten kanssa tai ainakin baareissa etsimässä naisseuraa.
Te alemman tason miehet kirjoittelette yksinäisiä höpinöita toisillenne.- awinkawink
Eli myönnät olevasi alemman tason sokota mies sillä sovit omaan kuvaukseesi, onnea tästä suorituksesta. skodamiehet harvoin saa kirkkohäitä kun ei pappi suostu tietystä syystä vihkimään, vakaamus estää, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
- Vastauskysymykseen
Niin..tuota...kyllä se vaimon ja lasten hankkiminen vaatii aika paljon enemmän osaamista kuin auton ( vaikkapa käytetyn saksalaispremiumin) hakeminen kaupasta.
Oletko miettinyt, miksi itse olet naiseton edelleen?- awinkawink
Parempi olla naiseton kun tyytyä mieheen.
- Selitysolihyvä
awinkawink kirjoitti:
Parempi olla naiseton kun tyytyä mieheen.
Ymmärrän kantasi ja toivotan menestystä valitsemallasi tiellä.
- sateenkaariväki
awinkawink kirjoitti:
Parempi olla naiseton kun tyytyä mieheen.
tää "Vastauskysymyksen" on vissiinkin sodomiitti? kuulemma skoota miehissä löytyy paljon miestenmiehiä. ei sillä, että siinä mitään olisi, suvaitsevaisuus on valttia.
- OlenHuomannutEttä
Skodistin gurmeeta ovat aakkos-bensisketjukuppilat, ne noutopöydät joista saa syödä niin paljon kuin jaksaa ja ihan parasta luksusta ruotsinlaivan puhvetti jossa saa mättää savulohta ja makkaraviipaleita vaikka syvältä lautaselta.
- Kuha.totean
Hyvät yöpalat sinullakin klo 1.54.
- skodajulli
Aivan. Kun ei laita kaikkia rahoja autoon, niin voi joskus käydä ulkona syömässä.
- Larvannonbroidi
Halpa itäauto ostettaessa, hirmuisen kallis ylläpidettävänä.
Fakta tämäkin.- Larvanto
Isä ei kertonutkaan sinusta, hyvä niin. Mersun laittoon en sitten lainaa, jos alat kyselemään...
- pika-analysoija
Meidän taloyhtiössämme näyttää siltä, että Skodat ovat keskittyneet suurimpien asuntojen omistajille, joille näyttävät menneen myös parhaat eli kalleimmat parkkipaikat.
- Larvannonbroidi
Vuokrakolhoosissanne ei taida muita ollakaan kuin itäautoja.
- Aatos.Kymärämäki
Meillä skeidat sijoitetaan syrjäisimpiin ruutuihin, ettei asuntojen hinnat laske. Kaikki näkevät mieluummin länsiautoja jo ihan esteettisistäkin syistä.
- Larvannonbroidi
Larvannonbroidi kirjoitti:
Vuokrakolhoosissanne ei taida muita ollakaan kuin itäautoja.
Vuokrakolhoosissamme, piti kirjoittaa. Täällä Karjalan Tasavallassa on tuo Lada ainoa kulkuväline, johon pääsee käsiksi. Ellei ole naapurin Ladan oven lukko kunnossa, eli ei.
- KunMakuRatkaisee
Tuota se rikkaus sitten teettää, nimittäin tullaan piheiksi ja ajellaan jollain neutraalin tylsällä itäkipolla joka kuitenkin uhrattavissa mahdollisten kateellisten takia, kun autoista ei väliä eikä tietoa eikä suurta tarvetta siirtyä paikasta toiseen määräajassa kun vain joskus viitsii liikkua edes. Siksi Skoda kun ei väliä toimiiko kun haluaa.
- Köyhällistö.tohokuskit
Kuten sanoit, rikkaat voivat halutessaan ajaa vaikka Skodalla. Köyhät ovat pakotettuja tohoon, jo pelkästään vaihtohinnoittelun takia, tohosta ei saa tasan yhtään mitään, paitsi toiseen tohoon vaihdettaessa.
Jos on pinkka kunnossa ja autolle ei laske statusarvoja Skoda on ihan ok. Köyhällistö tohon ostanut aina toho kuski, irti ei pääse vaikka kuinka haluaisi.
- KommenttiVaan
Statusarvoja-skodalla ei tosiaan ole, ei edes konsernin valikoimassa. Toyotan konsernilla on. Skodaa pitävät autoista tietämättömät itään päin kumartavat, joille autoilu yhdentekevää.
Jälleenmyynti arvo on Toyotissa erittäin hyvällä mallilla, vai meinaatko saavasi Skodasta vaihdossa hankintahintaan nähden suuremman hyvityksen kuin Toyotan myyvä toiseen autoon? Herää nyt todellisuuteen, ei tässä autosi arvo nouse Toyotaa haukkumalla. Iloitse mielummin toisen puolesta, joka valinnut järkevästi, eihän ole sulta pois.
Aloituksen mukaisesti, että oli sitten ensiautoksi hankittu härpäke jolla ei niin väliä, niin saa niitä ihan autojakin suunnilleen samalla summalla mitä Skodaan laitettu, tosin bensakoneellisista joutuu jo pulittamaan paperirahaa, dieseleitä tyrkytetään lähes ilmaiseksi kun kallista se on sellaisia liikkeen edessä seisottaa ja vieväthän runsaasti hyvää paikoitustilaa oikeilta autoilta. Ensiautoksi siis mielummin luotettava ja turvallinen auto pienellä kulutuksella kun sitä ajotaitoa hiotaan vielä vuosia joutoajoilla.- hesarista_luettua
Kun ostaa uuden Audin, sitä ei halua ajatella, että tässä ajellaan vain teknisesti hieman kehittyneemmällä Volkswagenilla tai Skodalla.
Nämä kaikki brändit kuuluvat samaan VW-konserniin, eikä autoissa todellisuudessa ole juuri muuta eroa kuin hinta ja mielikuva.
Voidaan sanoa, että se, mikä vaikkapa Audista tekee pääosin Audin, on logo auton keulassa. - Konsernilaatua_joopajoo
hesarista_luettua kirjoitti:
Kun ostaa uuden Audin, sitä ei halua ajatella, että tässä ajellaan vain teknisesti hieman kehittyneemmällä Volkswagenilla tai Skodalla.
Nämä kaikki brändit kuuluvat samaan VW-konserniin, eikä autoissa todellisuudessa ole juuri muuta eroa kuin hinta ja mielikuva.
Voidaan sanoa, että se, mikä vaikkapa Audista tekee pääosin Audin, on logo auton keulassa.Autissa on sitä "laatuvaikutelmaa". Harmi että koko sana on kääntynyt itseään vastaan jo vuosia sitten ja on nykyisin jo synonyymi koko paskalaadulle sanan "konsernilaatu" kanssa.
- Tappaja.Korolla
Mites toho, kymmeniä kuolleita viimeisen airbag laatuongelman takia? Miljoonien autojen takaisinkutsuja?
Konsernia ei ole. Eikä laatuakaan.
- Skodajulli
Ei autoilu ole minulle yhdentekevää. Siksi olen valinnut Skodan.
- Larvannonbroidi
Joo, "pientä" kärsimystä siis haet.
Teitä on tuhansia, enemmän tai vähemmän kohtaloonsa tyytyviä.
Onkohan masokismia tutkittu Skodistien joukossa? Korrelaatio on huomattava, näin otaksun. - Spooki
Larvannonbroidi kirjoitti:
Joo, "pientä" kärsimystä siis haet.
Teitä on tuhansia, enemmän tai vähemmän kohtaloonsa tyytyviä.
Onkohan masokismia tutkittu Skodistien joukossa? Korrelaatio on huomattava, näin otaksun.Skoda on aiheuttanut vepukaiselle ahdistusta koko yön ajan, jo kuuden aikoihin aamulla on alkanut provojen kirjoittelu.
- skodajulli
Larvannonbroidi kirjoitti:
Joo, "pientä" kärsimystä siis haet.
Teitä on tuhansia, enemmän tai vähemmän kohtaloonsa tyytyviä.
Onkohan masokismia tutkittu Skodistien joukossa? Korrelaatio on huomattava, näin otaksun.Ei ole tutkittu, joten älä otaksu yhtään mitään.
- Larvannonbroidi
Otaksuminen on sallittua, Skodajullit yrittävät jälleen kieltää totuutta eli pravdaa. Repressio käy niin luontevasti, onkohan sitäkin tutkittu?
- skodajulli
Larvannonbroidi kirjoitti:
Otaksuminen on sallittua, Skodajullit yrittävät jälleen kieltää totuutta eli pravdaa. Repressio käy niin luontevasti, onkohan sitäkin tutkittu?
Voit toki otaksua ihan mitä vaan, mutta se on vain sinun henkilökohtaista otaksuntaasi. Älä sen perusteella yleistä yhtään mitään. Repressiosta sen verran, että kaikki eivät halua esiintyä julkisesti kuten filmitähdet tai kuninkaalliset.
- Paksu.Lopsainen.Skodisti
Olikohan tätä vielä tässä?
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomen-rikkaat-ajavat-skodalla/aef27cd1-63c7-3973-834b-382e96dba3c2
Aloittajan kannattaa tutustua, vissi totuuden siemen tuossa otsikossa.
Onko japanialaisista merkeistä vastaavaa tutkimusta? Kukaan nähnyt?- toho.ruostuu.en.osta
Ei nyt ihan mutta näitä tulee kokoajan vastaan
https://www.iltalehti.fi/autot/a/200905159580553
2004 - 2005 vuotisissa Korolloissa 4x enemmän ruostetta kuin Skodissa. Siis 400%.
Varakkaat ei vissiin viitsi hitsata, oiskohan siinä syy miksei näy rahakkaampien omistamina. Ja eikös korollan pitänyt olla sitä parempaa peltiä? Anjovis siis vielä huonompi?
- uudetskodat
No joo ei todellaakaan ole mitään vähä-osiaisia. Kaikki jotka tunnen joilla on skoda niin niillä on suhteellisin UUSI skoda. löytyy 2015 octaviaa ja 2016 superbia. Superbin omistajalle on naapurit jopa kateellisia kun pihasta löytyy kyllä mersuja, mutta ne merust ovat vanhoja jotain 2000 luvun alun malleja. vähäosaiset ajelee jollain ihan vanhoilla 2000 luvun alun corolloilla tai mondeoilla joilla on arvoa enää tonni jos sitäkään.
- vähänonvähän
...vähä- osainen...oikein kirjoitus tako…?
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1273565- 122366
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211711Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301473- 1241438
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101301- 141246