Genesis 1.6

6000vuotta

Raamatusta:
"Jumala sanoi: »Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan.» Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä."

Jumala oli jo luonut taivaan ja maan. Nyt hän loi kaarevan kannen, jonka senkin hän nimitti taivaaksi. Kumpi on taivas, avaruus vai tämä kaareva kansi? Ja hengelliset taivaat sitten vielä erikseen!

Kaartuva kansi tuntuu kuitenkin kannelta lammaspaimenten kuvitteleman litteän maan yllä.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Jumala oli jo luonut taivaan ja maan. Nyt hän loi kaarevan kannen, jonka senkin hän nimitti taivaaksi. Kumpi on taivas, avaruus vai tämä kaareva kansi?"

      Tämä epäloogisuus johtuu siitä, että Genesiksen kaksi ensimmäistä jaetta on tarkoitettu johdannoksi ja nykyinen Raamatun käännös puhuu luomisesta. Oikeasti kaksi ensimmäistä jaetta kuuluisi seuraavasti:

      1 Jumalan valmistellessaan taivaan ja maan luomista 2 maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.

      Tämä tulee hyvin esille Youngin kirjaimellisesta raamatun käännöksestä. Se on uskollisin käännös alkuperäistekstille.

      Olisihan aika epäloogista, että Jumala luo aivan alussa taivaan ja maan ja sitten luo taivaan vielä toiseen kertaan 2. luomispäivänä ja maan 3. luomispäivänä. Tämä epäloogisuus korjaantuu sillä, että Genesistä luetaan kuin se on kirjoitettu, kaksi ensimmäistä jaetta ovat johdantoa.

    • Minullakin on Raamatullisen suuri ja kaartuva. En ole kiero mulkku, kuten paistan kretut

    • 12____13

      > Kumpi on taivas, avaruus vai tämä kaareva kansi?

      Sanoisin, että kyse on ilmakehästä. Ja pallon päälle laitettava kansi on tietenkin myös pallon mallinen ja kaartuva siis.

      • olipakiinnostava

      • KirjaimellinenTulkinta

        "Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin. "

        Mitä vesiä on ilmakehän päällä?

        "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia, ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle". Ja tapahtui niin: Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle"

        Ovatko Aurinko, Kuu ja tähdet ilmakehässä?


      • JumalaLoiHomot
        olipakiinnostava kirjoitti:

        Kun taivaankansi näytetään idästä länteen käsikaarella.

        Kyllä Raamattu tietää paremmin kuin te.

        https://www.youtube.com/watch?v=V73Y1HsDKWs

        Linkissä oli puhetta Gay-vanhemmista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1737
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1566
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1369
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1325
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      352
      1286
    Aihe