Urhoollinen Aira

ihailenAiraa

Maria Veitola sai Aira Samulinin avautumaan rankoista kokemuksista. Tuon ohjelman jälkeen aika pian Pirjo-tytär kuoli. Väkivaltaa Aira joutui kokemaan jo äitinsä taholta, sitten miehensä. Lasten mielenterveyden ongelmat olivat vakavia. Silti Aira on antanut muille niin paljon, tanssin iloa ja elämänuskoa. Vielä 90-kymppisenä on hyvässä vedossa. Hyvä Aira !

36

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selvennykseksi

      Vaikka en ole katsellut ko. ohjelmaa, niin se on tehty viime kesänä ja hänen tyttärensä on kuollut jo vuosia sitten.

      • tarkistin

        Tarkistin asian, se tapahtui syyskuussa 2018.

      • Väistinmuurin

        Ihan totta? Ihan kuin siitä olisi kauemmin. Muistin väärin.

    • kaikki-teenäistä

      ei kiinosta pätkääkää,
      aira on leikelty ulkoa ja sisältä, aira on täydellisesti kirurgian taidenäytös, tulos,
      mahalaukku leikattu niin pieneksi ettei varmasti voi lihoa,
      nahka nostettu miljoona ketaa
      kohta näkyy pillun karvatki leuvasta,
      puheetki teenäistä itsensä korottamista,
      kaikissamuissa vika muttei airassa,

      • Kannattaisi

        Oletko milloinkaan ikinä miettinyt omia vikojasi / ongelmiasi ?

      • Minusta hän on aidosti iloinen ihminen, ja miten hyvä muistinen , ja tässä päivässä, vastaukset tulee kuin apteekin hyllyltä, kysyttiin mitä hyvänsä..Onnea Aira, ja vuosia lisäääää..:)

    • tursus

      On niin kamalan näköinen jotta lapsetkin pelkää.

      • Nilviäinen

        Mutta se ei haittaa mitään eikä ollenkaan. Eikä varsinkaan, kun vertaa rumaan mielen maisemaan(-si). Siis tursas on paljon paree nimimerkki laisillesi.

      • kovin-on-leikelty

        tursus

        niimpä, airan omahyväisyys, itsensä korostaminen kaikessa vaikuttaa narsismilta,
        on narsistinen tyyppi,
        läheisillä on varmasti ollu paljon vaikeuksia noin itsekkään ihmisen kanssa,

        itsensä korostaminen puistattaa,
        kaikki muut ovat syyllisiä tai jotenki vinkasallaan,
        hänessä ittessään ei vikaa ole, huh,

        on kylmäävä ihminen,

      • puistattaa
        kovin-on-leikelty kirjoitti:

        tursus

        niimpä, airan omahyväisyys, itsensä korostaminen kaikessa vaikuttaa narsismilta,
        on narsistinen tyyppi,
        läheisillä on varmasti ollu paljon vaikeuksia noin itsekkään ihmisen kanssa,

        itsensä korostaminen puistattaa,
        kaikki muut ovat syyllisiä tai jotenki vinkasallaan,
        hänessä ittessään ei vikaa ole, huh,

        on kylmäävä ihminen,

        Samaa mieltä, varsinkin se naisten syyllistäminen me too jutussa on törkeää. Korppikotkan näköinen pakkeloituna ja kelmeä haamu ilman meikkejä. Valtavat tekarit suussa. Huhhh.

      • puistattaa kirjoitti:

        Samaa mieltä, varsinkin se naisten syyllistäminen me too jutussa on törkeää. Korppikotkan näköinen pakkeloituna ja kelmeä haamu ilman meikkejä. Valtavat tekarit suussa. Huhhh.

        No, voi ei, oletko nähnyt suloista siloposkista kaunisihoista yhdeksänkymppistä? Olisi kiva nähdä sinut aamutuimaan, et mahtaisi antaa kuvata itseäsi, mutta Airapa antoi, niin antaisin itsekin, nostan hattua.

      • teenäisyys-inhottaa
        korppis kirjoitti:

        No, voi ei, oletko nähnyt suloista siloposkista kaunisihoista yhdeksänkymppistä? Olisi kiva nähdä sinut aamutuimaan, et mahtaisi antaa kuvata itseäsi, mutta Airapa antoi, niin antaisin itsekin, nostan hattua.

        airallahan on nostettu ihoa moneenkertaan, ettei rypyt näkyisi

        kohta varmaan pillunkarvat näkyy leuassa,

      • Revisiitä-jososaat

        Hän ei ole teennäinen, sinä olet.

      • pirmiin02

        Herrajumala miten ihminen on ilkeä..nuo kommenttisi kertovat sinusta ja luonteestasi kaiken..

    • Aira-puhui-järkeä

      Aira Samulin on yksi niistä fiksuista NAISISTA, joka uskalsi julkisesti torpata kunnolla mm. kaiken maailman me-toot ja myös telaketjufeminismin ylilyönteineen terveellä tavalla. Kaikesta huolimatta.
      Ja Maria Veitola osoitti toimittajan pätevyytensä oivallisesti jättämällä Samulinin tanakat mielipiteet yö-kyläohjelmaansa.
      Samoin Airan neekerinukke- ja tanssijakohtaus oli mitä TERVEIN oppitunti siitä, että juuri niissä suomen neekeri-sana on neutraaleista neutraalein, vaikka Veitola yrittikin Airaa jostain käsittämättömästä syystä estellä sanaa käyttämästä.
      Olikohan kokoelmissa myös eskimo- tai intiaaninukkeja, joiden päätä joku voisi vaatia sensuurin kouriin?

      Sukupuolten välinen todellinen ja terve tasa-arvo ei ole tarvinnut eikä tarvitse telaketjufemakoita nyt eikä koskaan.
      Eikä edes NAIStoimittaja ole TUOMARI eikä tv-lähetys ole kenenkäänTUOMIOISTUIN ainakaan sellaisissa jutuissa, jotka jo rikoksinakin olisivat vanhentuneet.

    • Aira Samulin on upea nainen, ihailen hänen ilmaisutaitoaan, mielipiteitään ja ulkonäköään. Kun tein yli kymmenen vuotta sitten aarrekartan vapaaehtoistyön kurssilla. Polkuni kartalla kulki myöntäilemällä ihailemaani Airaa.

      Muuten polku jonka itselleni silloin suunnittelin on toteutunut pala palalta. Mielekkäitä vapaa-ajan harrastuksia, matkailua ja harmooninen parisuhde.

    • hormoonithyrräilee

      Airan ulkonäköäkö ihailet, eipä paljon vaadita siis naamalta eikä kropalta. Kuka haluaa Airan polkua itselleen, väkivaltaa ja mielisairautta perheessä ? Soittele sinä vaan vanhuuden virsiä harmoonilla, me 70-kymppiset kumppanukset hyrräillään hormoonien tahdissa ! Matkailtu on monta vuosikymmentä yhdessä ja matkaillaan jatkossakin. Ihan ilman kursseja ja karttoja, ihan luonnostaan ja vuosikymmenten rakkauden pohjalta.

      • No, jopas taas hormoonit hyrräs ikivanhoja vanhoja virsiä.

        Matkailkaa jatkossakin niin teen minäkin.

        Vuosikymmenten rakkaudesta en osaa sanoa muuta kuin mitä tuttavani kertoi yli 50-vuoden avioliitostaan, pakko kai tässä on jaksaa, kun ei ole muuta vaihtoehtoa.

    • pihlajanmarjat.happamia

      Miksi jotkut 70 naiset haukkuu estottomasti parikymmentä vuotta vanhempaansa, joka on vielä reipas, myönteinen ja iloinen.
      Kateusko taas riivaa ?
      Kellään ei saisi mitään eikä kukaan saa luulla itsestään mitään,
      se on suomalaisten happamien naisten motto.
      Miehissä sitä ei juurikaan esiinny.

      • Hormoonithyrrää oli kertovinaan, olevinnaan haluttu, ollaan me uskovinaan.

      • katse.huomisiin
        korppis kirjoitti:

        Hormoonithyrrää oli kertovinaan, olevinnaan haluttu, ollaan me uskovinaan.

        Melkoisen kova olet muita arvostelemaan, mutta jos sanakin osuu sinuun, käyt valtataisteluun, Miksi?

        Mitä meille kuuluu muiden elämän arvosteleminen, kun emme osaa olla itse mallina oikeastaan missään?

        Arvostelematta, Aira katsoo tulevaisuuteen, täällä ryvetetään itsensä ja muut menneisyyden mutakuopassa.

      • katse.huomisiin kirjoitti:

        No joo aamun paras. Ei täällä arvostella ei ketään. En tunne elämääsi, ei kiinnosta pätkääkään ja mikä sinä olet minua arvostelemaan.

      • näytä.esimerkkiä
        korppis kirjoitti:

        Hormoonithyrrää oli kertovinaan, olevinnaan haluttu, ollaan me uskovinaan.

        Tuon lauseen jos olisit jättänyt kirjoittamatta, olisin jo uskonut sinun tyylisi muuttuneen parempaan suuntaan :) Ei kannata olla kärppänä ja takertua heti sinuun osuvaan kirjoitteluun. Pidän sinua hyvänä kirjoittajana, ei kannata takertua jokaiseen heittoon. Älä siis provosoudu, luulisi sinun jo tottuneen sinua arvosteleviin. Pystyt paljon parempaan, jos vain haluat! Ystävyydellä: ihailijasi.

      • komppaan.katse
        näytä.esimerkkiä kirjoitti:

        Olikohan tuo kovinkin suuri arvostelu johon korppis noin koppavasti vastasi.
        Minuista siinä oli pelkkää asiaa.
        Korppis arvostelee muita ja olihann jom Airakinn hamopaissaan, muuten melko yleisluontoista se mudassa kylpeminen, sitä tällä palstalla on ja enemmistö noita " ns. uusia" joille mikään ei sovi.

        Arvostin ja puolustinm korppista, mutta nnan olla, samaa sontaa sen suusta lentää kuin muiltakin. Minultakin, mutta en ole aivan yhtä koppava!

      • kotonaparas
        näytä.esimerkkiä kirjoitti:

        Tuon lauseen jos olisit jättänyt kirjoittamatta, olisin jo uskonut sinun tyylisi muuttuneen parempaan suuntaan :) Ei kannata olla kärppänä ja takertua heti sinuun osuvaan kirjoitteluun. Pidän sinua hyvänä kirjoittajana, ei kannata takertua jokaiseen heittoon. Älä siis provosoudu, luulisi sinun jo tottuneen sinua arvosteleviin. Pystyt paljon parempaan, jos vain haluat! Ystävyydellä: ihailijasi.

        Miten tyyli voi muuttua kun aina on ollut vain tyylittömyyttä ! Mikä skorppis itse on muita arvostelemaan ! Heti kun joku uskaltaa olla korppikotkan jutuista erimieltä, tulee rautanyrkiltä turpiin. Koville tuntuu korppikotkalla ottavan ja kateus leimahtaa kun jotkut muut kertoo pitkistä onnellisista avioliitoistaan. Itse on jauhanut sitä petseä vuositolkulla, kukaan ei saisi kertoa omasta onnestaan avioliitossaan, vieläpä ensirakkautensa kanssa. Muille tämän ikäisille alkaa matkailu olla jo niin tuttua ja maailma kierretty ristiin rastiin, ei enää kiinnosta ainakaan hehkuttaa jotain hollannin tasoisessa kohteessa käyntiä. Ja mikä ilo aina olla kotoaan poissa, kun on kerran saatu ostetuksi mukava tilava asunto hyvältä paikalta ja nyt saa asua huolettomana ja velattomana omassa rauhassaan tutun ja turvallisen aviopuolison rinnalla..

      • kotonaparas kirjoitti:

        Elä onnellisena nuoruuden rakastettusi kanssa kunnes kuolema teidät erottaa ja velatton talonne muuttaa omistusmuotoa kuolipesäksi.
        Matkustelkaa vielä kun on aikaa sen nuoruuden rakastettusi kanssa ristiin rastiin moalimoo. Älkää kuitenkaan Hollannin kaltaisessa maassa poiketko.

        Että on se tämä elämä ihmisen parasta aekoo.

        Minnäe täällä kotona, taijan mennä syömään.

        MEillä on velaton osake kerrostalossa erittäin kalliilla alueella eikä mitään pihatöitä riesana. Lähistöllä hienoja ravintoloita , voi tilata kotiinkin annoksia. On meillä mökki myös , Lapissa.

    • Mummiiiiii

      Uskomatonta kirjoittelua, huh huh. Katsoin ohjelman ja en voi muuta kuin ihailla tervejärkistä 90- kymppisiä, joka on kohdannut paljon erilaisia asioita elämässään. Ryhti kuin nuorella tytöllä ja tyylitaituri pukeutumisessa sekä keskustelussa. Veitolasta en ole perustanut, mutta nyt nöyrtyi käyttäytymään fiksusti Airan läsnäollessa, täydet pisteet hänelle vierailusta. Mielenkiintoinen ohjelma, nöyräksi vetää. Kumpa itse pystyisin samaan parinkymmenen vuoden päästä, jos olen vielä elossa.

      • Avartumattomat

        Nii-in, mutta arvostelut tulevatkin sellaisten suusta ja pienestä mielestä, jotka eivät ole kokeneet elämässään yhtään mitään. Tai vaihtoehtoisesti: se kova mitä on elämässä koettu, on rajoittanut ja ahdistanut elämän piirin pieneksi navan ympäryspiiriksi ja kaikki sen ulkopuolella oleva on huonoa ja pahasta.

    • Ramoona_

      Airassa on meille seitsenkymppisille naisille inspiroiva esikuva , miksemme mekin voisi olla vielä parinkymmenen vuoden päästä noin energisiä, vetreitä, ahkeria, teräviä, hyvännäköisiä, sosiaalisia ja myönteisiä kuin hän - tai edes jotain noista , edes henkisesti joustavia . Hän on elävä esimerkki tanssimisen ja positiivisen elämänasenteen merkityksestä, vastoinkäymisten ja suurten surujen jälkeenkin . Aira on tehnyt paljon hyvää työtä senioreiden parissa, innostanut tanssimaan ja tulemaan esiin kotinurkista toisten pariin, ajanut vanhusten kotona pärjäämisen edellytyksiä. Aira on ollut kuin kala vedessä myös nuorten parissa, tuonut tanssin ilosanomaa ja itseluottamukseen rohkaisua kouluihinkin. Se on varmaan yksi syy hänen omaan ikinuoreen olemukseensa, niin ulkoiseen kuin sisäiseen tuoreuteen ja joustavuuteen. Hänessä on sopivassa suhteessa leidiä ja Peppi Pitkätossua.

      Airalla on mittavat ansiot mielenterveystyössä. Hän on antanut omat kasvonsa asennemuokkaukselle näiden mielen sairauksien ymmärtämiseen, häpeän ja ennakkoluulojen hälventämiseen, asioista puhumiseen. Arvostan häntä.

    • onnea.onnea
      • Esikuvani

        Lämmintä ja Hyvää Onnea Hänelle.

    • Anonyymi

      Vaikeampaa olisi saada Aira olemaan avautumatta. On avautunut vuosikymmeniä, ja varmaan aivan lähipäivinä "avautuu" talvisodasta, Hyrsylän mutkasta ja veteraaneista.
      Mutta jollainhan hänenkin on leipänsä tienattava.

      • Anonyymi

        Talvisota oli kai 9 kuukautta siis pieni mutta sille tuli jatkoa vuosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talvisota oli kai 9 kuukautta siis pieni mutta sille tuli jatkoa vuosia.

        Kansalainen hyvä; jokaisen on hyvä tietää, että talvisota kesti 105 päivää.
        Seuraavien kuukausien aikana Suomen puolustus olisi romahtanut ehdottoman varmasti.

        Kansalainen. Googleta toki joka päivä jotain asiaa ahkerasti. https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansalainen hyvä; jokaisen on hyvä tietää, että talvisota kesti 105 päivää.
        Seuraavien kuukausien aikana Suomen puolustus olisi romahtanut ehdottoman varmasti.

        Kansalainen. Googleta toki joka päivä jotain asiaa ahkerasti. https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota

        Sitten tuli taas aatu ja huumeet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4770
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1326
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1325
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1101
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      252
      946
    9. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      932
    Aihe