Koiran kevätpäivä.

Herään päiväunilta tuttuun ääneen, pitääkin mennä katsomaan mikä siellä kolisee. Valjaat! Nyt pääsee taas ulos. En malta pysyä nahoissani, täytyy kuitenkin rauhoittua ja olla hetki paikallaan. Saa isäntä laitettua valjaat päälle. Ulko-ovi aukeaa ja tuoksujen sekamelska täyttää kuonon. Pihaportista en saa mennä ensin, huono näkyvyys kävelytielle. Niin paljon uusia hajuja taas tullut päivän aikana, tarvitsee tarkistaa onko tuttuja käynyt liikenteessä.

Kävelemme vähän matkaa pururataa pitkin ja käännymme polulle metsäkallioden suuntaan. Aurinko lämmittää mukavasti turkkia ja kuulen lintujen laulua. Lumi on alkanut sulamaan jo hyvää tahtia. Märkää on tosin jokapuolella, mutta se ei minun tahtia haittaa. Juoksen edestakaisin hangen päällä ja nuuskin kaikki painaumat pohtien kuka on täällä kävellyt. Matkalla tulee muutama kivenkolo mitkä pitää tarkistaa, ei sitä tiedä vaikka löytyisi jotain kivaa.

Kallioiden päältä katselen tarkkaavaisesti alas metsään, tällä kertaa siellä ei näy liikettä. Välillä näen oravan juoksentelevan siellä. Matka jatkuu. Sitten se tapahtuu, löydän mielenkiintoisen hajun hangesta, mutta en näe siinä mitään. Tarvitsee siis tonkia vähän syvemmälle. Kaivan ja kaivan. Vieläkään en näe mitään, mutta kyllä kuononi aistii oudon hajun. Vielä vähän jos kaivaisi. Noh, mitään ei näy. Parempi varmuuden vuoksi heittäytyä siihen maaten ja kieriä pari kertaa. Josko se haju tarttuisi.

Kallioiden jälkeen saavumme taas pururadalle ja matka taittuu kotia kohti. Matkalla on jäinen alamäki. Vähän aristelen ensin, mutta huomaan tassuni pitävän hyvin liukkaallakin. Katson taaksepäin ja näen isännänkin tulevan varovasti alas, onneksi hänellä on nastat niin ei kaadu. Ennen kotiovea pitää vielä tarkistaa, olisiko joku jättänyt hajuviestejä lähettyville. Sisälle mentäessä odotan maltillisesti tassujen kuivausta. Sitten otetaan valjaat pois, väliovi aukeaa ja rynnistän sisälle namitettavaksi, kissatkin saavat herkkua samalla. Vähän aikaa ihmettelen ja menen takaisin jatkamaan päiväuniani.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En olisi arvannut sinua koiraksi.

      • Välillä täytyy vähän koiruutella. ^^


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4890
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2265
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1444
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      89
      1374
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1356
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      135
      1165
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1085
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      266
      993
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      967
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      965
    Aihe