Tulin ostaneeksi Suvi Ratisen "Matkaystävä"-kirjan. Ennakkomainonnan perustella arvelin sen olevan hyvinkin kiinnostava.
No sitä se oli paikoitellen, mutta kokonaisuutena kuitenkin pettymys. Mitä muut mieltä?
Joko luitte Suvi Ratisen kirjan?
10
<50
Vastaukset
- sikala
Aika lapsellinen. Lisäksi kuvasi enemmänkin näitä "parempia" piirejä. Halveksintaa "vanhojapiikoja"kohtaan, etenkin Marjukkaa, jolla ei ollut omaa autoa. Lastenhoitoapu kyllä kelpasi, mutta autokyyti suotiin pitkin hampain. Päähenkilö ystävineen oli täysiä kanoja, joille tärkeintä oli päästä piireihin, hyviin iltakyläporukoihin ja SAADA mies. Lisäksi oli ikävää, kuinka ihmiset naureskelivat takanapäin päähenkilön luokkatoverin perhettä, jossa oli paljon lapsia ja joka haisi sikalalle. Päähenkilö itse häpesi luokkatoveriaan sekä koulussa että meikäläisten piireissä. Huomaa, että kirjoittaja on ollut aikanaan myös tällainen paremmissa piireissä liikkuva ja muita naureskeleva tyyppi.
- ostamatta_on
Emme.
- Telikam
Ounastusta
Aika ikävältä ja pilkalliselta kirjalta vaikuttaa!
Miksi meistä saa laskea leikkiä ja nauraa meidämme kustannuksella?
Jos näin yleisesti rasismi ei ole sallittua, niin meitä kohtaan saa olla niin rasisti kuin haluaa.
Tässä kyseisestä kirjasta pohdintaa. Itse en ottaisi lukuprojektiksi tätä kirjaa. Paha mieli vain tulisi!
https://luminenomena.blogspot.com/2019/02/suvi-ratinen-matkaystava.htmlVaikuttaa varmaan osaltanne ikävältä. Paljastetaan busineksenne epäkohtia, auton myöntämisellä työntekijälle ja minimipakka, joka on ORJUUTTA, joka toteutuu Oulun alueella hyvin voimakkaastai. Hän ei vain huomannut mainita niitä tonttien keinotteluja omileen kovinkaan hyvin, jossa valtuutetut menevät helppoon heidän omien valtuutettujen kieroiluun. Kerho hajoaa aivan kohta.
- Ulkopuolinen
Minusta kirja oli kauniisti kerrottu kirja siitä näkökulmasta, miten kipeää on ollut irtautua itselleen tärkeästä yhteisöstä. Jännää, miten eri tavalla asian voi nähdä. Minun mielestäni ne muille naureskelut ym. olivat juuri niitä asioita, joita kirjassa kuvataan ITSEironisesti, syitä, miksi oma matka yhteisön sisällä ei voinut jatkua.
- Sikala
Saatat olla oikeassakin. Hän oli kasvanut muita paremmaksi. Naureskeli nimenomaan niille lapsen tavoin uskoville.
Itse muuten inhoan Marimekkoa!
- Markkinai
No, pitäähän se ostaa, koska..
- Telikam
Ounastusta
Itse mielelläni jättäisin hyllyyn, koska.....
En halua tukea kirjailijaa, joka tavoittelee helppoa rahaa.
Toisekseen, rääkymistä ja pilkkaamista saa lukea ilmaiseksi keskustelupalstoilla. Ei jatkoon...
RAJU!
Oikeamielsitä hyvinkin. Hän myös toteaa, että 10 vuoden aikana vaikutus kapita on tippunut 130000 kerholaisesta ja 100000 kapitaan. Hajoaminen on todella lähellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564890Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891374
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231356Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1351165Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi266993- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965