Suomi erityisesti Helsinki on vihervasemmiston ja RKP:n ohjailemen monikulttuurisuus toteemin palvojia. Lapset joutuvat jo kouluissa palvelemaan monikulttuurisuus toteemia.
Kouluissa lapsille uskotellaan, että lihan syönnistä luopumalla pelastetaan maailma.
Ihmisille luulotellaan, että Suomi on kaiken pahan alku ja juuri. Muka esimerkkiä maailmalle.
Virossa voi vapaasti ajaa polttomoottori autolla, syödä lihaa ja olla vapaa maahanmuuttajista.
Viron kouluissa opetus on korkealuokkaista eikä tarvitse opiskella pakkoruotsia.
Koulussa ei myöskään ole opetusta hidastamassa vieraasta kulttuurista tullut opiskelija.
Virosta pääsee myös autolla Unkariin hakemaan maukkaita liharuokia ja viinejä.
Hintataso on huomattavasti kohtuullisempi, kuin Suomessa. Muslimeista ei ole haittaa.
Verot ovat kohtuulliset. Mikäli tekee mieli mennä hiihtämään, niin Alpeille pääsee autolla.
Monikulttuurisuuttaa pakoon Viroon ja Unkariin!
9
<50
Vastaukset
- itseajattelua
minä sitä en Suomesta lähe.omantunnon kysymyksiä.isis(ääriajattelu) rantautunut jo manipuloimaan suomen nuoria.vahva ihmistunto syntyy ja ainoastaan siitä:KODISTA.Llällyjä oltiin kun annoimma luvan olla VAAN!taistelua elämänarvoista:uskonto isänmaa on unohdettu.moraali on jokaisen OIKEUS että VELVOLLISUUS.TYÖNTEKOON kaikki.sosiaaliturva on loputtava.terveydenhuolto on asia toinen.työtätekemällä on suomi mitä on.EI panderolleja ja huutamalla.MIKÄ esimerkki tämä nuorten mielenosotus nyt MUKA on.TURHA!kouluun ja sitä moraalia kaivelkaa .AJATTELEMALLA IHAN ITSENÄISESTI!
- Apukoulu.Kutsuu.Sinua
Aloittaja taas osoitti, ettei Mensan jäsenyyttä saa, kun ÄO on 74.😂
- Tuloksesi
Juu ei. Sillä pistemäärälläsi pääsit piffiin.
- haaha
Sinä itse olisit Virossa maahanmuuttaja ja koska olet Suomesta, olet poro ja matu.
Virolaiset ovat muuttaneet suhtautumisensa suomalaisiin. Suomalainen on enemmän kuin tervetullut Viroon. He tajuavat, että muuttajat tulevat taistelemaan monikulttuurisuutta vastaan.
Virolaiset tietävät, että maahanmuuttajat Suomesta aloitavat pihvikarjan kasvatuksen jja tuovat mukanaan hampurilais kulttuurin vahvistumisen. Suvakki hörhöt jätetään Suomeen.
Virossa voi aloittaa monta teollisuuden alaa, joilla on vaikeuksia Suomessa.
Virossa ei tarvitse maksaa veroja niin paljon, kuin Suomessa, koska matu elättejä ei ole.
- heipatumpitollolle
Sinähän kuule voit puolestani mielellään muuttaa Viroon. Vaikka seuraavalla lautalla.
- Klopotiklops
Äitisi odottaa Tallinnan satamassa. Älä myöhästy värväämällä muita ja notkumalla teltoissa.
- xxxgxxgg
Aloittajan kirjoitus pitää täysin paikkansa. Kaikista tärkeimmän hän kuitenkin unohti. Ainakin Helsingissä asuvan perussuomalaisen hermo lepää Virossa.
Virossa ei ole ilmastonmuutos hörhöjä. Tosin Helsingin Vihreät kansanedustaja ehdokkaat kannattavat ydinvoimaa. Haluamme kuitenkin syödä lihaa ja pitää myös koiramme.
Emme sustu lopettamaan koiraamme ilmaston muutoksen torjumiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955