Että avuksi on pitäny perustaa tukiryhmiä

Ajankuluksi.joutessain

Joutessain kun ei nukuta.
Vihaa, masennusta ja häpeää: ilmaston muutos aiheuttaa suomalaisissa nyt synkkää tuntemuksia, että avuksi pitänyt perustaa tukiryhmiä.

Täytyy siinä vissiin olla perää, itsessäni en huomannu eikä kukaan ole mulle huomauttanut että olisin jotenkin erillaiseksi muuttunut.
Myönnän surukseni olen huolissani jälkipolvien vuoksi, luonnon pilaantuminen ei näy konreettisesti vielä tämän ikäisten aikana.
Onko luonto menossa huonompaan suuntaan, eilen tuli ohjelma muovista ' se mietitytti miten hiton lyhyessä ajassa ihminen on aiheuttanut ongelman jota ei voida korjata, ei voida, jos meressä on planktonia vähemän kuin mikromuovia niin kuinka elämän kiertokululle käy...jos näin käy häviää elämä meristä, pitäisikö huolestua, hakea apua mielen tilaan.

On miten on, hunompaan mennään hyönteiset häviää, linnut häviää, lukematon määrä onnettomia tapahtumia tulee lapsiemme ja lastenlapsiemme kiusaksi muutaman sukupolven takia, minunkin.
Joka tapauksessa käyn äänestämässä ja mietin mukavempia asioita, aamulla lääkärin pakeille, vanhuus ei tule yksin.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Psykoterapeutitar

      Kaiken ahdistuksen keskellä olen miettinyt lekurille menoa. Joo, aika pitää varata, mutta mitä sanoa menemisen syyksi, kun en oikein mitään keksi? Riittääkö pyyntö vuositarkastukseen? Muutama vuosi aikaa viimekäynnistä!

      • Ahdistus on ihan sopiva syy pyytää aika lääkärille, mitään tekosyytä ei tarvitse keksiä. Ja jos viimeistestä käynnistä on vuosia niin suosittelen varamaan aikaa.


      • Psykoterapeutitar

        Lekuriin menossa ahdistaa se, kun ne tökkäävät ensimmäiseksi verenpainemittaria esille ja iho nousee kananlihalle pelkästä mittarin ajattelusta. Ei paljon huvita lekuriin mennä!


      • Psykoterapeutitar kirjoitti:

        Lekuriin menossa ahdistaa se, kun ne tökkäävät ensimmäiseksi verenpainemittaria esille ja iho nousee kananlihalle pelkästä mittarin ajattelusta. Ei paljon huvita lekuriin mennä!

        Verenpaineenmittaus on hyvin pieni toimenpide. Se ei satu.


      • Psykoterapeutitar
        miljoona kirjoitti:

        Verenpaineenmittaus on hyvin pieni toimenpide. Se ei satu.

        Mulla nousee verenpaine pelkän mittarin näkemisestäkin. Ei onnistu mittaaminen! Ei ole tähänpäivään mennessä onnistunut!


    • Jos.kiinnostaa

      Eduskuntavaalit 2019 ilmasto tänään YLE1 klo 21,30-22,30
      Mihin kuinka rajuihin toimiin puolueet valmiia ilmastonmuutoksen takia.

      • Psykoterapeutitar

        Kuinka rajut muutokset me äänestäjät hyväksymme!


    • NytOnNyt

      Eikö ikäisemme ihmiset muista 60-70-80 lukujen meininkiä kun kaikki jäte vietiin kaatopaikoille eikä tunnettu sanaa lajittelu?
      - kuinka tehtaat työnsivät *askansa piipuista taivaalle ja viemäreistään jokiin, järviin ja meriin
      - kuinka kaikki laivat, myös risteilyalukset laskivat kaikki jätteensä ja septinsä suoraan mereen
      - kuinka paljon enemmän autot kuluttivat polttoainetta, enimmäkseen lyijybensaa
      - kuinka yleisin lämmitysmuoto oli polttoöly

      paljon on tehty parannuksia ja koko ajan tehdään lisää

      tämän päivän lajittelijana ja lähiruuan ystävänä en jaksa potea tunnontuskia tekemisistäni, on väärin syyllistää yksityisiä ihmisiä menneiden aikojen tietämättömyydestä ja valtiovallan päätöksistä

      käännetään katse sinne missä oikeasti saastutetaan, missä ei *askaakaan välitetä mistään ilmastosopimuksista, lopetetaan kaikkien niiden maiden tuotteiden ostaminen

      • Hieno kommentti, NytonNyt.
        Koskaan ei tämän päivän mittareilla pidä mitata menneisyyttä. Miksi siihen typeryyteen jatkuvasti sorrutaan.
        Kunakin aikakautena toimitaan sen hetken tiedon ja ymmärryksen mukaan.
        Kehitys on juuri sitä, että tieto ja sen myötä ymmärrys lisääntyy, ei sitä, että edelliset sukupolvet mollataan ja syyllistetään.


    • 1eero

      Huonompaan ollaan menossa, jollei 50- luvun jälkeen olisi mitään tehty olisi ympäritö kuin kaatopaikka.
      Tietoa tulee mihin ollaan menossa, kun tehdään enemmän niin saadaan pitkitettyä olemassa oloa ennen lopulista tuhoa, muutama sukupolvi saa vielä nauttia mitä on, mutta tulevat sukupolvet voivat olla kätevämpiä ympäristön hoidossa, tulee uutta teknologiaa kun väestön kasvu saadaan kuriin ei lopputulos olekkaan niin synkkä, vai onko toive ajattelua.
      On toive ajattelua jos ilmaston lämpenemistä ei saada estettyä.

      • Esko Valtaoja sanoo, että tarvittava teknologia on jo olemassa.
        Mutta millä saadaan ne tadoudellisen vallan käyttäjät, suuret saastuttajat talkoisiin.
        Siis ne, joiden saastutuksella on isoin merkitys tässä asiassa.
        Ei sillä maailmaa pelasteta, että ylekin viitsii aina näyttää sitä mökin mummon kauppa-auton pakoputkea ilmastoasioissa.


      • "liero"

        Hyvä sinä.
        Minäkin olen tappamisen kannalla ilmasto-kysymyksissä.
        Koska ihmisiä on liikaa, saa suurin-osa syödä vain roska-ruokaa.
        Jospa alkaisimme valmistaa roska-ruokia Arsenikki liemessä.
        Koska tekniikka olisi ihan uusi, Valta-ojakin varmaan hyväksyisi sen.

        H.


    • RealistiN

      Ahdistukseen saattaisi auttaa korjaus omissa luontoa rasittavissa turhissa elämäntavoissa.

      • Bengalitikku

        Aivan - hyvä lähtökohta.

        Mutta muutoin nuo pelästyneet ihmiset ovat eri planeetalta.

        Kun julkisuudessa annetaan tietoiskuja, miten menetellä: jätteet ja jätteiden käsittely jne. Pienet askeleet ovat jo hyvä asia.

        Päästökauppoja en ymmärrä yhtään.
        Vähän kuin ilmoja ostelisi.
        Vai onko se ilmoja pidellyt, se ilmakauppias?


      • bobgeldof
        Bengalitikku kirjoitti:

        Aivan - hyvä lähtökohta.

        Mutta muutoin nuo pelästyneet ihmiset ovat eri planeetalta.

        Kun julkisuudessa annetaan tietoiskuja, miten menetellä: jätteet ja jätteiden käsittely jne. Pienet askeleet ovat jo hyvä asia.

        Päästökauppoja en ymmärrä yhtään.
        Vähän kuin ilmoja ostelisi.
        Vai onko se ilmoja pidellyt, se ilmakauppias?

        Älä välitä, ei kaikkea voikkaan ymmärtää, kuten esimerkiksi Suomen ostamaa UMTS ilmaa Saksanmaalta: Todellinen "kukkanen" kaikenkaikkiaan.

        https://www.kaleva.fi/uutiset/talous/suomen-katastrofaalisin-kauppa-jokainen-suomalainen-lahjoitti-saksalaisille-tuhat-euroa/691532/


      • Bengalitikku

        Testasin iltalehdestä tietojani jätteistä.
        Muutama meni niin pieleen.
        Käytettyjä juomalaseja ei saa laittaa lasikierrätykseen.
        Ruskea paperikassi pitää laittaa kartonkeihin. Siis. Onko pieleen mennyt nimiäiset. Pitäisikin olla kartonkikassi.
        Valkoinen ("valkaistu") paperikassi menee paperinkeräykseen.
        Ja muuta.
        O'boy.

        Lapsille ja nuorille voisi 'Vihaisten lintujen' putiikki kehitellä peli, minkä he sisästäisivät.


    • Niin kauan ku Trumpit, Putinit, Kiinan ja Intian kot viis välittää ilmastomuutoksesta, suomalaisten ei niin hirveästi pidä huolestua. Niin pieni kansa me oomme.
      Helsingissä marssitaan ja lakkoillaan ilmaston puolesta, ja vaaditaan muilta tekoja. Helsingin-energia on Suomen toiseksi suurin hiilipäästöjen aiheuttaja,
      Suomessa on ilmasto-asiassa menty hyvin paljon parempaan suuntaan jo ainakin parikymmentä vuotta
      Muovin käytössä menty huonompaan suuntaan..
      Kaupoissa kaikki tuotteet on muovipakkauksissa. Kukaan ei välitä mitään. Paras tuote on ns. edistyksellisten mukaan kaikkein vihatuin, muovikassi. Se on monikäyttöisin muovituote elintarvikeliikkeissä, tosin näkyvin.
      On minulla autossa mukana näitä vahvoja kasseja, en muovikasseja turhaan osta.

    • Savuke-on-hyvä

      Öisin olen huomannut että happi vähenee ja väsyttää.
      Johtuneeko ilmastonmuutoksesta vai tupakoinnista.

    • hytinäx1

      Tuosta mikromuovista. Maailmahan on täyttä kaikenlaisia insinöörejä ja ruudinkeksijöitä, niin miksi sitä ei voi keksiä jotain bakteeria joka "söisi" ne mikromuovit vaarattomiksi planktooneiksi meren eläimille?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3500
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2316
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1701
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1463
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1418
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1291
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1236
    Aihe