Käytöskin voi puhutella

Anonyymi

Kuopiossa 6–7. huhtikuuta järjestetyt Itä-Suomen nuortenpäivät keräsivät seuravieraita lähipaikkakunnilta.
Ohjelma alkoi lauantaina pidetyllä viikkomessulla Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa. Messun liturgina toimi Pauli Soranta, ja saarnan piti Tapani Kirsilä. Kirkossa lauloi kuopiolaisista nuorista koottu sekakuoro.

Illan puheenvuoron piti Kauko Ylikärppä aiheesta Meille annettu tehtävä. Kuopion rauhanyhdistyksellä pidetty puheenvuoro oli kuunneltavissa myös netin välityksellä.

Puheenvuorossaan Ylikärppä käsitteli Raamatun osoittamia tehtäviä. Hän otti esille esimerkkejä, miten uskovainen näkyy maailmassa valona ja suolana.

Samanarvoisina ihmisinä

Ensimmäisen esimerkin Ylikärppä otti seurustelukulttuurista. Ylikärppä totesi, että uskovaisen on luontevaa hakea aviopuolisoa toisten uskovaisten keskuudesta: yhteinen ajatusmaailma ja arvot luovat pohjaa lujalle liitolle. Erot voivat olla suuria Jumalan lasten ja maailman ihmisten välillä.

– Aviopuolison etsinnässä Tinder ei ole uskovaisen työkalu, Ylikärppä totesi.

Alustaja kiinnitti huomiota myös siihen, että kaikille ei puolisoa suoda.

– Jumala, joka on kaikkivaltias, tietää ja näkee kaiken: sen, kenen tehtävä on olla avioliitossa – ja senkin, jolle on antanut toisenlaisen tehtävän. Tehtävästä riippumatta olemme kaikki samanarvoisia Jumalan silmissä.

Lähemmäksi Jumalaa

Internet herättää jatkuvasti keskustelua.

– Esimerkiksi pelaamisen suhteen kodeissa voi syntyä riitatilanteita, kun vanhemmat eivät ole varmoja, miten suhtautua nuoren vapaa-ajanviettoon, Ylikärppä sanoi.

Puhuessaan internetin sisällöstä Ylikärppä totesi, että vaikka on olemassa selkeästi vahingollista ja selkeästi hyvää sisältöä, on olemassa sellaista, mikä herättää mielipiteitä suuntaan ja toiseen.

– Viekö tämänlainen sisältö meitä pois Jumalasta ja uskovaisten joukosta, Ylikärppä ohjeisti kysymään.

Hiljaista lähetystyötä

Alustuksessa käsiteltiin myös Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä, jota uskovaiset tekevät varsinaisen lähetystyön lisäksi hiljaisemmalla tavalla.

– Uskovainen nuori voi jo pelkällä käytöksellään puhutella maailman ihmisiä.

Ylikärppä halusi muistuttaa, että kaikille on annettu erilaisia lahjoja.

– Koska olemme kaikki osana Kristus-ruumista, palvelemme seurakuntaa omilla lahjoillamme, ja kuten eri ruumiinjäsenet, ei yksi voi korvata toisen tehtävää.

– Siksi meidän tulisi käyttää niitä rohkeasti ja totuudessa pysyen.

Rakastakaa toisianne

Yksi tehtävä liittyi Ylikärpän mukaan Jeesuksen opetukseen: ”Kaikki minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille” (Matt. 7:12). Jäähyväispuheessaan Jeesus antoi myös uuden käskyn: ”rakastakaa toisianne” (Joh. 13:34).

Ylikärppä selvensi sitä, miten rakkauden henki on läsnä myös niin sanotussa Kristuksen kirkkolaissa:

– Langenneen veljen tai sisaren asioita ei lähdetä levittämään, vaan tarkoitus on tarjota evankeliumia ensiksi kahden kesken.

Armo ja armollisuus tulisi näkyä myös uskonsa kieltäneen kohdalla.

– Vaikka joku läheinen olisi lähtenyt Jumalan valtakunnasta, hänellekin tulisi osoittaa armoa.

Tapio Moilanen

4

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiesus kuoli parituhatta vuotta sitten. Vasta LerssiLarssin seuraajat ovat päässeet taivaaseen. Etelä-Suomesta oleva entinen tennismestarikin on vailla mahdollisuuksia. Vaikka omistaa myös viidakkoveitsen.

      • Anonyymi

        Tuo jumalanpilkkaaja Melperi oli Päijät-Hämeestä. Olisi hänellä armonaikana ollut mahdollisuus tarttua Jumalan armoon.


    • Olisikohan tuosta jutusta saanut vielä ympäripyöreämmän ja maailmoja syleilevämmän? Kai mainittu Ali-, Sivu- tai Ylikärppä muisti Internet-esityksissään valistaa nuorisoa IPv6:n eduista IPv4:ään nähden?

    • Anonyymi

      Kuinkahan monta sataa vuotta menee vielä ennekuin tämä lestajoukko liikahtaa Raamattuun päin edes siinä asiassa, että lakkaavat puhumasta omasta joukostaan Jumalan valtakuntana, mitä itse mahdatte luulla asian tiimoilta?!

      Onko se nuin ylivoimaisen vaikeaa tutkia mitä Raamattu aiheesta ilmoittaa ja ojentua sen mukaan, olisko se alakoulutasoinen yhtälö mahdollista ratkaista vaikka siellä nuortenpäivillä, olisko?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe