Seurojen päätarkoitus on heijastaa Kristuksen valoa

Anonyymi

Jämsän opistoseuroja suunnittelemassa:

Jämsän opistoseurojen eri toimikunnat kokoontuivat lauantaina 6.huhtikuuta Keuruulle Ison Kirjan tiloihin päivittämään valmistelujen tilannetta. Viestintätoimikuntaan kuuluvien Jonna Rehun ja Liisa Hytösen tehtävänä on varmistaa mahdollisimman sujuva tiedonkulku.
Jämsän opiston rehtori Jukka Palola puhui alkuhartaudessa seuroihin valitusta tunnuslauseesta: ”Minä olen maailman valo.”

– Tulevien seurojen päätarkoitus on, että Kristuksen seurakunta saisi heijastaa Kristuksen valoa. Jokainen voi oman tehtävän kannalta miettiä, miten ydinasia voi toteutua opistoseuroissa parhaiten. Saamme myös itse elää tässä valossa.

Keuruulla on tilava seura-alue ja toimiva kenttä

Jämsän opistoseurat järjestetään jo kolmatta kertaa Keuruulla, Ison Kirjan alueella.



– Kenttä on tasainen ja kantava. Siinä on valmiina väyliä, joilla on helppo liikkua myös lastenrattaiden kanssa. Seura-alueella on hyvin tilaa kaikille tulijoille ja lisämukavuutta tuovat valmiit suihkut ja vessat, kehuu tämän vuoden kenttätoimikunnan puheenjohtaja Ville Kaikkonen.

Kaikkonen kertoo, että heidän osaltaan valmistelut ovat edenneet aikataulun mukaisesti. Esimerkiksi kenttäsuunnitelmat on tehty ja alueen kartat päivitetty.

Hyvää yhteistyötä Ison Kirjan kanssa

Toimikuntien kokoontumisessa oli mukana Ison Kirjan kiinteistöhoitaja Jari Koski, jolle yhteistyö opistoseurojen kanssa on tuttua jo edellisiltä vuosilta.



– Ensimmäisenä vuonna vähän jännitti, mutta kaikki meni jo silloin hienosti. Yhteistyö on toiminut todella hyvin. Joka vuosi opitaan tuntemaan toisiamme lisää ja voidaan kehittää entistä toimivampia käytäntöjä.

– Seurojen aikana minun tärkein työ on olla tavoitettavissa ja kertoa, mistä mikäkin löytyy. On ollut mielenkiintoista olla seura-alueella ja nähdä toimintaa, Koski kertoo.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varmaan seuroihin hankitaan pari puhujaakin Ison Kirjan vakiojengistä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe