Rohkaisevia sanoja

Anonyymi

Jeesuksen sanat Emmauksen tiellä vahvistivat opetuslasten uskoa. Sanoma ei ole muuttunut vieläkään.
Pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumat olivat saaneet opetuslapset hämmennyksen ja pelon valtaan. Koittaessaan ymmärtää järjen viisaudella Vapahtajan kärsimisen ja kuoleman merkitystä, heille tuli suuria epäilyksiä. Usko alkoi käymään vähiin, kun ymmärrys ei riittänyt.

Evankeliumitekstissään Luukas kertoo kahden opetuslapsen murheellisesta matkasta Jerusalemista 11 kilometrin päässä olevaan Emmaus-nimiseen kylään. Matkalaiset keskustelivat keskenään pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumista, joita he eivät voineet ymmärtää.

Opetuslasten matkaseuraksi tulee yllättäen Jeesus, jota he eivät kuitenkaan tunnista. Vapahtajan kysyessä heiltä murheen syytä ja heidän keskustelunsa aihetta Kleopas ihmettelee: ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.” Kleopas kertoo Jeesuksesta, voimallisesta profeetasta, jonka ylimmäiset papit ja kansan päämiehet tuomitsivat kuolemaan. Edelleen hän kertoo tyhjästä haudasta ja monista tapahtumista, jotka ovat viime päivinä aiheuttaneet pelkoa. Opetuslapset kertovat luulleensa Jeesuksen olevan Israelin vapahtaja.

Vapahtajan seurassa

Jeesus moitti opetuslapsia siitä, että he olivat hitaita uskomaan Jumalan sanan ilmoitusta tulevasta Messiaasta. Hän selitti epäileville ja uskossaan väsyneille profeettojen ennustuksia eli Jumalan sanan lupauksia syntien sovittajasta, kärsivästä Jumalan pojasta. Hänen tuli kärsiä ja kuolla ja nousta kuoleman haudasta ihmisten syntien sovittamiseksi ja vanhurskauttamiseksi.

Koko matkan Jeesus kirkasti evankeliumin voitollista sanomaa matkamiehille. Emmauksen kylä lähestyi, ja ilta oli tulossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa edemmäs. Opetuslapset vaativat häntä jäämään heidän kanssaan, sillä he halusivat kuulla lisää Jumalan sanaa. Murheet ja epäilykset olivat häipymässä, usko oli vahvistumassa.

Jeesus jäi vielä heidän seuraansa, ja he menivät sisälle. Vapahtaja otti leivän, kiitti Jumalaa ja mursi leipää syötäväksi uupuneille taivaan tien kulkijoille. Silloin tapahtui suuri ihme, opetuslapset tunnistivat Jeesuksen.

Jumalan sana ja evankeliumin voima olivat poistaneet epäilykset ja murheet. Usko sai vahvistua. Tuntematon matkalainen oli Jeesus, tuttu Hyvä Paimen, profeettojen ennustama Messias, syntisten ystävä.

Kleopas ja hänen matkakumppaninsa tunsivat niin suurta iloa, että he lähtivät välittömästi takaisin Jerusalemiin, välittämättä pitkästä matkasta ja pimeydestä. He halusivat ilmoittaa Jerusalemissa kaikille murheellisille ylösnousemuksen iloista sanomaa. Jeesus on totisesti noussut kuolleista ylös ja elää! Jerusalemissa koettiin samaa riemua Jeesuksen kohtaamisesta, ja siellä iloittiin yhdessä Jumalan valmistaman ja lupaaman pelastuksen toteutumisesta.

Jumalan sana tuo ilon

Jumalan muuttumaton sana antaa voiman uskomiseen kaikissa tilanteissa, myös vaikeina hetkinä. ”Sinun sanasi on minun jalkaini kynttilä ja valkeus teilläni” (Ps. 119:105). Se sana on oppaana, ja sen voimalla Jumala ohjaa elämässä oikeaan ja viimein iankaikkiseen elämään. Jumalan sanan kuulemisen ja uskomisen kautta pysytään seurakunnan elävänä jäsenenä.

Synninpäästön saarnassa saa uskoa synnit anteeksi annetuiksi. Tätä sovituksen evankeliumia julistetaan maan päällä Jumalan seurakunnassa kaikille sitä kaipaaville pelastukseksi ja uskon vahvistukseksi. Jumala on antanut seuraajilleen monia uskon elämää hoitavia ja uskoa vahvistavia asioita, joita käyttäen ihminen voi pysyä uskomassa. ”Pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa kristityn tulee ahkerasti käyttää Jumalan sanaa ja Herran pyhää ehtoollista, rukousta ja kristittyjen yhteyttä” (KO 77).

On hyvä muistaa kaikissa elämän vaiheissa, että Vapahtaja on lupauksensa mukaisesti omiensa kanssa kaikkina päivinä maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Nytkin saa iloita, niin kuin uskovaiset iloitsivat Jerusalemissa, elävästä kunnian Kuninkaasta ja uskoa vahvistavasta pyhästä evankeliumista.
- Heikki Saarikoski -

1

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaikuttaa jostain kopsatulta jutulta. Lienenkö väärässä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe