Homekoiratutkimukset Kuopio

Anonyymi

Myimme talonmme 2018 . Jo muutaman kuukauden jälkeen ostaja aloitti valituksen sisäilmaongelmista. Tarkastuksen syynä oli haju ???
Olimme asuneet talossa n.8v. ilman minkäänlaisia oireita. Ostaja oli tilannut homekoiratutkijan tekemään tutkimusta talosta. Koirat (2) olivat merkanneet kaksipaikkaa talossa, yhden alakertaan ja toisen yläkertaan. Tiesin het,i ettei talossa ole hometta, sillä olin itse altistunut homeille kotitalossani, jolloin poskiontelot tulehtuivat välittömästi. Ilmoitin heti ostajalle, ettemme tule hyväksymään tuollaista tutkimusta joka perustuu eläimen tekemään, kun ne edes eivät osaa puhua. Asia eteni tavaran tarkastukseen ja laboratorionäytteiden ottoon, sekä sisäilman toksisuuden testaukseen. Koiran merkkaamista paikoista ei sitten löytynyt hometta, eikä mikrobi kasvustoa. En ole koirien vihaaja, vaan itsellänikin on koira, mutta näyttääkin sille että nämä ns. asiantuntijat tekevät tutkimuksia ilman kuntotarkastajan tutkintoa, ja mainostavat lehdessä " Homekoira ja sisäilmatutkimukset. kuntokartoitukset. Tasotarkastetut homekoirat" Tämä on suurelta osin pelkkää huijausta. Älkää uskoko näihin satu-setiin vaan vain laboratoriotuloksiin. Koirat ovat viattomia välikappaleita
näiden Bisnesmiesten hommissa, istuvat tai raapivat, katsovat silmiin, merkkaavat kun makupala on tiedossa.
Varoitus muille.

11

306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Homeisia taloja on valtakunta tulvillaan, että ei mikään ihme jos lemahtaa kuonoon!

    • Anonyymi

      Sekin pitää muistaa, että jos otetaan mikrobinäytteitä niin esimerkiksi ns. rossipohja katsotaan oikeuskäytännössä olevan ulkotilaa eli sama jos näyte otettaisiin pressun alla muhineista polttopuista, joissa kasvaa sieniä pinnassa. Mikrobinäytteet pitää ottaa sisätiloista, sisäpinnasta ja siinäkin on raja-arvot, mitkä pitää ylittyä. Jos näyte otetaan rakenteen sisältä niin näyte pitää porata/avata sisäpinnan kautta, ei sieltä pohjan tai ulkoseinän läpi. Näitäkin versioita on nähty.
      Eräässä tapauksessa talon uusiomistaja oli kantanut sisään "ei niin kuivia"-polttopuita puolikuutiota muhimaan olohuoneen nurkkaan ja siitä hajusta alkoi vastaava valitusrumba. Mitään ei lopulta löytynyt.

      • Anonyymi

        Kiinteistönvälittäjät eivät tosiaankaan käytä koiria kuntokartoittijina. Tarvitaan vähän enemmän rakennusalan asiantuntemusta jota koirien kouluttajilla ei useinkaan ole.


    • Anonyymi

      Mielipiteeni on myös, että koirilla yritetään rahastaa ja ohjaajina kiinteistövälittäjiä ym. joilla rakentamisen koulutus ja kokemus nolla.
      Homeilla muutenkin pelotellaan suorastaan ja ympäristöyliherkät kauhistuvat ja sairastuvat mielestään.
      Todellisuudessa homeetonta yli 5 vuotta vanhaa villaeristettyä rakennetta on vaikea tästä maasta löytää. Villoihin kertyy tuuletusilmankin mukana epäpuhtauksia, jotka kostuvat ja homehtuvat.
      Jäitä hattuun nyt ja keskitytään todellisiin ongelmiin.

    • Anonyymi

      HOMOKOIRA on kyllä kätevä, se merkkaa vieraat, ja tututkin, jotta osaa varoo.. suasittelen.

    • Tuo väite on kyllä on aivan huuhaata. Miksiköhän viranomaiset käyttävät koiria löytääkseen mm. Huumeet? Itse olen rakennusalalla eikä homeessa olevat rakenteet näy ulospäin. Ainoastaan koulutettu koira löytää sen mitä sille on opetettu. Koira voi sotkea maaperäisen kosteuden mm. kellarissa joka ei ole home ongelma vaan tähän tarvitaan ihmistä tulkitsemaan koiran merkkausta.

      Sen verran korjaan, että on niitä päteviä talon kuntotarkastajiakin olevassa.

      • Anonyymi

        Huumeet ja homeet eri asia, huumeet voidaan haistaa koiralla vaikka laukun sisällä, mutta home rakenteen sisällä ei haittaa ketään, kunhan sisäpuoli on tiivis.
        Homeita niin sanottuja kosteusindikaattoreita on pihanurmet ja kasvit täynnä, vasta sisäpuolella käyvät vaaralliseksi väitetään.
        Totuus on että meillä alkaa olla liian steriiliä, niin menetetään luontainen vastustuskyky.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Huumeet ja homeet eri asia, huumeet voidaan haistaa koiralla vaikka laukun sisällä, mutta home rakenteen sisällä ei haittaa ketään, kunhan sisäpuoli on tiivis.
        Homeita niin sanottuja kosteusindikaattoreita on pihanurmet ja kasvit täynnä, vasta sisäpuolella käyvät vaaralliseksi väitetään.
        Totuus on että meillä alkaa olla liian steriiliä, niin menetetään luontainen vastustuskyky.

        Eriasia? Kyse on vain hajusta oli se sitten vaikka rahan tai ruumiin tuoksua.. Liian steriiliä? Tarkoitatko tosiaan, että ihmiset voutaisiin siedätys hoidolla opettaa homeisiin.. Huoh.. Eipä taida ihan niin menmä kuin ainoastaan siitepölyn osalta..


      • Anonyymi
        sitäonliikkeellä kirjoitti:

        Eriasia? Kyse on vain hajusta oli se sitten vaikka rahan tai ruumiin tuoksua.. Liian steriiliä? Tarkoitatko tosiaan, että ihmiset voutaisiin siedätys hoidolla opettaa homeisiin.. Huoh.. Eipä taida ihan niin menmä kuin ainoastaan siitepölyn osalta..

        No, hometaloissa tyyliin 30 vuotta ilman oireita asuneita on kymmeniä tuhansia, sitten talo myydään ja se todetaan asuinkelvottomaksi kun uudet asukkaat oirehtivat. Eli kyllä mikrobeihin siedättyy, siitepölyjen lisäksi siedätyshoito toimii eläinallergioissa, eli ei pidä yleistää liikaa!


    • Anonyymi

      Koira merkkaa kai kohtalaisen tarkasti, mutta asiantuntijan pitää tulkita mistä merkkaus kulloinkin johtuu.

      Esimerkiksi: myimme hyvässä kunnossa ollutta 25v vanhaa asuntoa, jolle ostaja halusi homekoiratutkimuksen. Paikalle tuli kaksikin koiraa (toista opetettiin, oli 'liian innokas'), molemmat merkitsivät kaksi kohtaa jolloin ostaja säikähti ja väliaikaisesti vetäytyi.

      Paikalle tilattiin kosteuskartoittaja, kahdesta eri firmasta varmuuden vuoksi. Ensimmäinen merkki oli suihkutilan alakulmassa ollut täplikkääksi homehtunut silikoni. Näkyi katsomallakin. Silikoni vaihdettiin uuteen, niissä oleva homesuoja kun kestää vain muutaman vuoden.

      Toinen kohta oli olohuoneen lattiasaumoista noussut vuotoilma. Rakenteita porattiin ja kuvattiin, kaikki oli kuivaa. Syyksi epäiltiin 25v sitten rakennusaikana talon alle jääneitä vanereita, joiden pinnalla saattoi hitaan rakennusprojektin vuoksi olla tuohon aikaan elävää hometta.

      Ostaja palasi ja kauppa vietiin loppuun.

      Melko pian ostaja purki pesuhuoneen ja saunan ajantasaistaakseen taloa, samalla todettiin ettei rakenteissa ollut syvälläkään hometta.

      Ts. aikamoinen rumba koitui innokkaiden koirien merkeistä, joita kukaan ei osannut heti oikein tulkita.

      • Anonyymi

        Vastaavanlainen tapaus etelä-Suomessa, homekoira merkkasi kohtan keskellä taloa. Oikea kuntotarkastaja kävi paikalla ja poraili seinään reiän merkattuun paikkaan, mitään ei löytynyt.
        Ostaja perui kaupan. Koiratarkastaja ei halunut kommentoita koko asiaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4790
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1332
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1111
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1055
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      253
      950
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      942
    Aihe